Silakoita purkissa

crudo

Joku taannoin kyseli muikkujen tai silakoitten tölkittämisestä tms. asiasta. Tämä ei nyt aivan aja samaa asiaa, mutta syntyypä tästä hyvää mökille tai veneelle vietävää. 1 kg aivan tuoreita silakoita tahi muikkuja 3 tl suolaa iso nippu ruohosipulia - juuri parhaimmillaan nippu persiljaa tilliä - jätä pois, jos et saa hyvää muutama nokare voita valkopippureita 10-15 kpl Perkaa ja huuhtele kalat hyvin. Lado kerroksittain hienonnettujen maustevihannesten ja pippureiden kanssa litran vetävään lasitölkkiin. Suolaa kunnolla kerrosten väliin. Lisää pinnalle haluamasi määrä voita ja sulje tölkki tiiviisti. Kypsennä purkkia - ja kaloja - vesihauteessa noin puolisen tuntia. Huomaa, että tähän ei tehdä mitään lientä vaan liemi tulee kalan oman nesteen ja voin taivaallisesta liitosta. Jollet halua ottaa reseptiä heti käyttöön niin odota kunnes uudet perunat tulevat markkinoille. Onko joku tehnyt tällaista?

14

3070

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vulgaari

      ole tullut tehtyä. Joskus olen lasipurkkiin tehnyt, mutta olen sen uunissa tyhjiöinyt. Nykyään laitan peltipurkkiin ja sitten painekattilassa kypsennän. -Muikut usein ensin savustan ja suolaan vähän, sitten purkkiin ja pari ruokalusikallista öljyä tai tomaatti/chili/öljy seosta pikkasen mausteeksi. Kuinka kauan kala säilyy noin purkitettuna? Olisi helpompi rupeama kun pienempiä määriä säilöö.

      • En ole kokeillut koskaan noita purkittamishommia - ei ole siunaantunut vielä niin paljon kalaa, että olisi ollut aihetta ryhtyä puuhaan. Tätä olen kokeillut tasan kerran. Tein sitä kotona veneelle ja säilymisestä en tiedä mitään: kummatkin kaksi purkkia meni välittömästi - toinen ensimmäisenä iltana ja toinen loppui kesken kun naapurivenekunta tuli kylään. Merellä saa muutenkin niin hyvin kalaa, että ei sitä kannata kotoa asti juuri raahata. Ihan hyvää oli. Ei taida kuitenkaan kestää iäisyyttä vaikka "umpioitu" onkin; tässä tuo voi ei kestä kauaa näinkään tehtynä.

      • crudo kirjoitti:

        En ole kokeillut koskaan noita purkittamishommia - ei ole siunaantunut vielä niin paljon kalaa, että olisi ollut aihetta ryhtyä puuhaan. Tätä olen kokeillut tasan kerran. Tein sitä kotona veneelle ja säilymisestä en tiedä mitään: kummatkin kaksi purkkia meni välittömästi - toinen ensimmäisenä iltana ja toinen loppui kesken kun naapurivenekunta tuli kylään. Merellä saa muutenkin niin hyvin kalaa, että ei sitä kannata kotoa asti juuri raahata. Ihan hyvää oli. Ei taida kuitenkaan kestää iäisyyttä vaikka "umpioitu" onkin; tässä tuo voi ei kestä kauaa näinkään tehtynä.

        Unohdin kehua tuota muikkusäilykettäsi. En ole itse kokeillut, mutta jo kertomuksesi hiveli kieltä. Suurta herkkuani on Kielersprotten, josta on tällainenkin versio olemassa. Se on taasen kalana sama kuin kilohaili: savustetaan miedosti ja säilötään öljyyn. Kuitenkin melkoisesti muikun makuinen vaikka reseptit ehdottavat aina käyttämään silakkaa, jos hailia ei saa. Väärin - muikkua tulisi käyttää vaikka haili silakan ja sillin sukua onkin.

      • Vulgaari
        crudo kirjoitti:

        Tulipas kokeiltua sinun silakkareseptiä, tosin "hiukan" muunneltuna. Kalana käytin särkeä, se kun nousee nyt jokeen kudulle ja sitä tulee sitten katiskan täydeltä.
        Jonkinlainen homma siinä oli, vaikka en viitsinyt suomustaa vaan otin niistä vain fileet. No tulihan ruodotonta raaka-ainetta.
        Muuten seurasin reseptiä, mutten voinut olla lisäämättä yhtä valkosipulin kynttä hienonnettuna joukkoon.
        Tuli kuitenkin aivan erinomaista leivänpäälystä.

        Kiitos reseptistä.

      • Vulgaari kirjoitti:

        Särki ja kiiski ovat erinomaisia kaloja - vahinko vain, että kummatkin melkoisia ruotokasoja.

        Ainahan sitä täytyy jotain uutta koettaa keksiä ja tämä on niin helppoa ruoanlaittoa, että saattaa innostaa jotain aiemmin kokeilematontakin leikkiin.

        Valkosipuli taatusti sopii tähän - voin kera.

      • Vanha kokki

        Ennakoin tulevaa ja tänään onnistuin vihdoin saamaan pyyntituoretta pienehköä silakkaa ja pakkohan se oli kokeilla tuota purkkikalaa.
        Todella maistuvaa, etenkin juuri maasta otetun tillillä ryyditetyn siiklin kera.
        Rotevaa ruisleipää ja kylmää maitoa, eipä siitä eväs juurikan parane!
        Tattis Crudo, ei hullumpi ohje ja ennenkaikkea helppo. Suosittelen jopa "hepupepuillekin".
        Ps. Otin neljä senttiä huurteista Stolitsnayaa kunniaksesi!

      • Vanha kokki kirjoitti:

        Kiitos maisteluista. Itse istuskelen Naantalissa - huomenna kotonurkille.

        Eilen tein ruiskorppujauhoissa pyöriteltyjä ahvenfileitä, kaprisvoikastiketta ja uusia perunoita - eikä ollut sekään hullumpaa. Tosin vieraat söivät lähes kaiken, mutta sainpahan pyyhkäistä tarjoiluastian leivänsyrjällä.

        Isännän kunnia on vieraan tyytyväisyys.

        Minulla on täällä Ruskij Standartia - kuuntelehan illalla kun kulautan tuolle Uhallesi!

        Kateeksi käy, ei ole eläkepapalla varaa noin hienoon juomaan, on pakko tyytyä mainitsemaani laatuun, joka sekin on Alkossa aivan liian arvokasta.
        Mutta kyllä se Stolithnayakin laatunsa ja etenkin makunsa puolesta päihittää Altian tuotteet ja aivan suvereenisti.
        Oliskohan se ollut sinun klunautuksesi, kun ehtoolla kuulin? Nastarovje kuitenkin!

      • KIOxxx
        crudo kirjoitti:

        Unohdin kehua tuota muikkusäilykettäsi. En ole itse kokeillut, mutta jo kertomuksesi hiveli kieltä. Suurta herkkuani on Kielersprotten, josta on tällainenkin versio olemassa. Se on taasen kalana sama kuin kilohaili: savustetaan miedosti ja säilötään öljyyn. Kuitenkin melkoisesti muikun makuinen vaikka reseptit ehdottavat aina käyttämään silakkaa, jos hailia ei saa. Väärin - muikkua tulisi käyttää vaikka haili silakan ja sillin sukua onkin.

        muikku on lohen sukuinen kala.

      • KIOxxx
        KIOxxx kirjoitti:

        muikku on lohen sukuinen kala.

        rasvaevä. ( lisäsys ).

      • KIOxxx kirjoitti:

        muikku on lohen sukuinen kala.

        En puhunut mitään muikun suvusta vaan mausta. Muikku kuuluu lohensukuisiin kaloihin - kuten sanot - haili on puolestaan sillikaloja kuten silakkakin.

        Maultaan haili on kuitenkin mielestäni lähempänä muikkua kuin silakkaa - myös kooltaan useimmiten, jos puhutaan tuosta pienemmästä muikkukannasta. Tämän vuoksi muikulla voi korvata usein hailin käyttö, jos hailia ei satu saamaan.

        Onhan haililla korvattu monasti myös sardiini omassa ruokataloudessamme - vanha Suomi-sardiini taisi olla pelkkää hailia. Ns. vanha maustekala tehtiin myös hailista - saaristossa puhutaan vassbukista.

        Venäjällä se on sprottia ja savustettuna kevyesti ja säilöttynä auringonkukkaöljyyn erinomaista maultaan, ei välttämättä hajultaan.

      • KIOxxx
        crudo kirjoitti:

        En puhunut mitään muikun suvusta vaan mausta. Muikku kuuluu lohensukuisiin kaloihin - kuten sanot - haili on puolestaan sillikaloja kuten silakkakin.

        Maultaan haili on kuitenkin mielestäni lähempänä muikkua kuin silakkaa - myös kooltaan useimmiten, jos puhutaan tuosta pienemmästä muikkukannasta. Tämän vuoksi muikulla voi korvata usein hailin käyttö, jos hailia ei satu saamaan.

        Onhan haililla korvattu monasti myös sardiini omassa ruokataloudessamme - vanha Suomi-sardiini taisi olla pelkkää hailia. Ns. vanha maustekala tehtiin myös hailista - saaristossa puhutaan vassbukista.

        luin huolimattomasti. Pyydän anteeksi väärinkäsitstä.

      • Vanha kokki
        KIOxxx kirjoitti:

        luin huolimattomasti. Pyydän anteeksi väärinkäsitstä.

        teppo tykkää kalusta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1081
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      194
      1011
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      755
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    8. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      671
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      603
    Aihe