Hei,
tunnutte tietävän täällä yhtä sun toista arkeologiasta, niin mietin, josko teillä olisi tietoa arkeologian opiskelusta?
Olen nyt vuoden opiskellut Turun yliopistossa ranskan kielen kääntämistä ja tulkkausta sillä tuloksella, että haluaisin vaihtaa pääainetta (taso oli aika korkea ja havaitsin sivuaineiden perusteella, että historia/arkeologia olisi lähempänä sydäntä). Pänttäilen nyt siis kulttuurihistorian ja arkeologian pääsykokeisiin toiveenani päästä jompaa kumpaa lukemaan ensi syksynä (kulttuurihistoria kuitenkin ehkä mieluisin pääaineeksi).
Mutta siis: eniten minua kiinnostaisi kuitenkin muiden maiden kuin Suomen arkeologia (Välimeren alue, Egypti, Etelä-Amerikka tms.). Turun yliopistossa arkeologia kun painottuu valitettavasti lähinnä Suomen ja lähialueiden esihistoriaan.
Osaisiko kukaan neuvoa, mikä arkeologia siis kannattaisi ottaa sivuaineeksi? On klassillista arkeologiaa, egyptologiaa jne, mutta olisiko sellaista "yleistä arkeologiaa", jossa saisi monipuolisesti tietoa eri maanosista ja kulttuureista arkeologisesta vinkkelistä? Ja josta voisi sitten erikoistua mahd. itseä eniten kiinnostavaan maailman kolkkaan. Onko Helsingin yliopiston arkeologian opetus Turkua laaja-alaisempaa? Vai täytyykö kokonaan ulkomaille lähteä opiskelemaan?
Kiitokset mahd. avusta!
Arkeologian opiskelusta
2
1458
Vastaukset
- opiskelusta
Hei!
Arkeologian peruskursseilla käydään Turussakin läpi "perusarkeologiaa", joka sisältää myös muiden kuin Suomen alueiden arkeologiaa. Jos haluat arkeologina työskennellä täällä, sinun pitäisi luonnollisesti hallita myös Suomen esihistoriaa. Tietysti Suomessakin voi opiskella niiden alueiden arkeologiaa, joista on kiinnostunut, etenkin syventävien opintojen vaiheessa. Jos katsot turkulaisia arkeologian opinnäytetöitä: http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/arkeologia/arkisto/opinnaytteet/index.html
huomaat, että ei kaikki niissäkään ole pelkästään Suomen rajojen sisäpuolista aluetta tutkivaa, vaikka Helsinki taitaa viedä voiton kansainvälisyydellä. Turustakin pääsee myös ulkomaille vaihtoon (esim. Ruotsiin, Englantiin, Saksaan, Yhdysvaltoihin tai Italiaan).
Ehkä sinun kannattaisi ottaa sivuaineeksi klassillinen arkeologia. Yhteen tiettyyn maailmankolkkaan erikoistuminen kuulostaa laajalta erikoistumisalueelta, yleensä erikoistutaan esim. jonkin tietyn alueen tiettyyn aikakauteen, tai aikakauden osaan tai yhteen esinetyyppiin. Teorialla on myös suuri osa arkeologiassa ja usein arkeologian ilmiöitä tarkastellaan jonkin tietyn teorian kautta. Onnea pääsykokeeseen, kerro tällä palstalla aikanaan miten meni. :) - hessu105
Terve,
Itse ajattelin kanssa käydä pääsykokeissa, tosin vasta ensivuonna. Kai se on helsinkiin lähettävä. Kyllä argeologia vaikuttaa paljon mukavemmalta aineelta kuin pelkkä geologia. Tosin minulla on vakituinen työ, ei tarvitse ottaa mitään paineita sinne pääsystä. Taisi olla muuten 9 aloituspaikkaa tänä vuonna, joten se pääsykoe ratkaisee luultavasti tosi paljon ketkä sinne pääsee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on1139451- 929051
- 187855
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776254Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist585378Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä254999Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?84428En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛234345- 384243
- 394173