Uusin silmin

^^Jutta'^^

En tiedä minne tämän nyt laittaisin kun ei ihan adoptiosta kyse mutta ei se mitään.

Jäin yksin 2 lapsen kanssa toinen oli 2 vuotias ja nuorin oli 1 kuukautta kun mies vaan lähti toisen matkaan. Yritin eri keinoin sitä että mies tulisi tapaamaan lapsiaan mutta ei hän halunnut, ja mikään laki ei velvoita isää tapaamaan jos ei halua.

Kului aikaa tutustuin uuteen mieheen ja avioiduimme. Miehestäni tuli luonnollisesti ajan mittaan lapsilleni se oikea isä. Tietenkin koska nuorin oli puolitoista kun mies tuli elämään ja mies myöskin osallistui lasten hoitoon joskus kun hän vaihtoi vaippoja muistan ajatelleeni että biologisuus tee miehestä isää vaan se hoiva.
Joskus kun oli korvatulehduksia mies se vei yölläkin päivystykseen lapsia ja valvoi siellä siten se kiintymys kasvoi molemmin puolin.

Koskaan emme puhuneet perheen sisäisestä adoptiosta en tiedä se vaan jäi siinä "arjessa" hoitamatta. Ja aloin myös odottamaan meidän yhteistä lastamme eli kaikki aika vaan upposi perheeseen ja arkeen. Olisi pitänyt tehdä.
Tänä vuonna astui exä elämään räikein ottein vaatimalla tapaamisia heti alkuun jopa niin että ottaa lapset omaan asuntoonsa viikonlopuksi. Lapsilla ikää 8 ja 6 minä en siihen suostunut koska pelkäsin lapsien reaktiota ja sanon suoraan että lapset olivat oppineet itse sanomaan uutta isäänsä isäkseen koska exäni ei pitänyt MITÄÄN yhteyttä lapsiin liki 7 vuoteen.
Ihmetteln suomalaisten sosiaaliviranomaisten myönteisyyttä siihen että jos on se biologinen vanhempi niin se riittää hyvälle vanhemmuudelle ja minut on nyt leimattu hangoittelevaksi äidiksi joka puhuu lapsensa ympäri.
Eivätkö he ymmärrä että hyvä vanhemmuus on jotakin muuta kuin että on "siittänyt" lapsensa .

2 viikkoa sitten mies sai sitten lapset 1 päiväksi mutta palautti jo illansuussa koska molemmat halusi kotiin äidin ja isän luokse sekä pikkusiskonsa.

Pointti tässä on minulla se että heti vaan se perheen sisäinen adoptio vireille olin tyhmä kun en sitä tehnyt.

ps. Mies on avioitunut uudestaan ja vaimo ei voi saada lapsia eli he kärsivät lapsettomuudesta.

9

433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siitä, että

      lasten biologisella isällä on tapaamisoikeus lapsiin nähden. Se on ollut koko jan , vaikka hän ei ole sitä käyttänyt. Tuskin lastesi isä olisi suostunut adoptioon, vaikka ei välillä lapsiaan tavannutkaan. Et voi muuta kuin yrittää neuvotella itsellesi sopivan tapaamissopimuksen.

      • unerva

        Juuri niinkuin edellinen totesi. Et olisi perheensisäistä adoptiota voinut saada läpi ilman biologisen isän lupaa.

        Muutenkin vaikuttaa siltä, että vanhemmilla lapsillasi on kaksi isää. Jos yrität sulkea lasten bioisän ulos näiden elämästä, se ei yleensä johda mihinkään hyvään. Bioisä on pelkän biologian kautta osa lapsiasi ja heidän persoonaa sekä itsetuntoa muokkaa se, millainen suhde heillä on bioisään ja miten sinä skeä nykyinen miehesi puhutte ex-miehestäsi. Tämä varmaan kuulostaa nyt kauhealta, mutta niin se vaan menee. Nykyisellä miehelläsi on varmasti tärkeä paikka vanhempienkin lastesi elämässä nyt ja jatkossa. Lasten ajatuksiin ja sydämeen mahtuu kuitenkin onneksi kaksi isää.

        Eli suosittelen teille, että yritätte neuvotella kaikille mahdollisimman hyvän sopimuksen tapaamisista yms. Tärkeintä olisi pitää lasten etu tärkeimpänä. Toivottavasti pystyt pitämään pääsi kylmänä, etkä esimerkiksi lähde koston, katkeruuden, vihan tai muun vastaavan tunteen ohjaamana sellaiselle tielle, joka vaikeuttaisi vain sinun ja lastesi välejä myöhemmin.


      • on käsittääkseni

        aina lapsilla, aikuisella on "tapaamisvelvollisuus" (sitaateissa, koska on vanhempia, jotka eivät velvollisuuttaan täytä). Edelleenkin neuvottelu on ainoa tie ja ne neuvottelut kannattanee käydä ulkopuolisen kanssa, olkoon se esim lastenvalvoja. Noissa neuvotteluissa sitten voit tuoda esiin sen, ettei bioisä ole ollut lapsistaan kiinnostunut vuosikausiin ja että lapsilla on toimiva suhde mieheesi ja hän on ollut lapsille isä.


      • "tapaamisoikeus"
        on käsittääkseni kirjoitti:

        aina lapsilla, aikuisella on "tapaamisvelvollisuus" (sitaateissa, koska on vanhempia, jotka eivät velvollisuuttaan täytä). Edelleenkin neuvottelu on ainoa tie ja ne neuvottelut kannattanee käydä ulkopuolisen kanssa, olkoon se esim lastenvalvoja. Noissa neuvotteluissa sitten voit tuoda esiin sen, ettei bioisä ole ollut lapsistaan kiinnostunut vuosikausiin ja että lapsilla on toimiva suhde mieheesi ja hän on ollut lapsille isä.

        etävanhempaansa nähden on pelkkäää sanahelinää. Todellisuudesssa vanhemmalla on tapaamisoikeus ja lapsella tapaamisvelvollisuus. Lähivanhempaa rangaistaan, jos hän yrittää estää etävanhempaa tapaamasta lapsiaan. Etävanhempaa sen sijaan ei rangaista mitenkään, jos hän ei tapaa lapsiaan.


      • eroperheen tytär

        Otapa lakikirja käteen ja lue sieltä, kellä se tapaamisoikeus lain mukaan on. Siellä lukee että lapsilla on oikeus tavata myös etävanhempaansa. Eli tässä ei ole kyse vanhempien oikeudesta lapsiin vaan lasten oikeudesta vanhempiin. Käytännössä sosiaalitoimi tulkitsee tuota lakia niinpäin, että vanhemmilla on tapaamisoikeus, mutta lapsella ei ole oikeutta tavata vanhempaansa, jos ei vanhempi halua häntä tavata.


      • ********
        eroperheen tytär kirjoitti:

        Otapa lakikirja käteen ja lue sieltä, kellä se tapaamisoikeus lain mukaan on. Siellä lukee että lapsilla on oikeus tavata myös etävanhempaansa. Eli tässä ei ole kyse vanhempien oikeudesta lapsiin vaan lasten oikeudesta vanhempiin. Käytännössä sosiaalitoimi tulkitsee tuota lakia niinpäin, että vanhemmilla on tapaamisoikeus, mutta lapsella ei ole oikeutta tavata vanhempaansa, jos ei vanhempi halua häntä tavata.

        Kun kysymys on juuri oikeudesta tavata omaa lastaan /lapsia missä mennään jos vanhempi kokee sen VELVOLLISUUDEKSI ?


      • jos hän ei tapaa
        eroperheen tytär kirjoitti:

        Otapa lakikirja käteen ja lue sieltä, kellä se tapaamisoikeus lain mukaan on. Siellä lukee että lapsilla on oikeus tavata myös etävanhempaansa. Eli tässä ei ole kyse vanhempien oikeudesta lapsiin vaan lasten oikeudesta vanhempiin. Käytännössä sosiaalitoimi tulkitsee tuota lakia niinpäin, että vanhemmilla on tapaamisoikeus, mutta lapsella ei ole oikeutta tavata vanhempaansa, jos ei vanhempi halua häntä tavata.

        lapsiaan, mutta lähiä saatetaan syyttää ja jopa rangaista, jos lapset eivät halua tavata etä-huoltajaansa. Näin on marjat ja kauniit lakitekstit pelkkää sanhelinää.

        Laeissa on muitakin tuollaisia kohtia, joita ei noudateta. Luulisi , että tapaajavanhempaa rangaistaisin, jos hän ei halua tavata lapsiaan.


    • Omituista.

      Olisi varmasti ollut parasta jos olisit pyytänyt uudelle miehellesi lasten huoltajuutta eli perheen sisäistä adoptiota esim silloin kun olitte olleet kaksi vuotta yhdessä ja alsten isä ei pitänyt mitään yhteyttä. Ehkä bioisä olisi silloin suostunut adoptioon.
      Ja nyt voisitte eri pohjalta keskustella tapaamisoikeudesta.

      Minusta kuulostaa epäreilulle että isä ei pidä yhteyttä ja sitten kun lapset on juurtuvat uuteen eprhemuotoon tulee isä kuvioon hajottamaan kaiken VÄKISIN!
      Eikö olisi ollut lasten parasta tutustua uudelleen lapsiin ja pyytää lapset vaikka muutamaksi tunniksi retkelle, sitten viikon päästä uudelleen jne. hiljaa hyvää tulee eikä omia oikeuksia voimakkaasti peräämällä, lasten paras unohtamalla. Entinen miehesi ei tunnu kovin järkevältä.

      Toivottavattavasti löydätte ratkaisun ongelmaan!

      • Voi olla että

        Jos lasten biologisen isän perheessä on nyt lapsettomutta, niin hänen lastensa ilmestyminen mukaan kuvioon ei varmasti ole kivutonta uudelle puolisolle. Onkohan kuitenkaan loppuun asti harkittua toimintaa biol.isältä? Saattaa mennä ohi kohta, jos uusi puoliso kokee tilanteen kiusallisena.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      48
      8036
    2. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      122
      6351
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      59
      3879
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      91
      3849
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      98
      3599
    6. 55
      3233
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      74
      3215
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      36
      2598
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      227
      2421
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      52
      1718
    Aihe