meissä luterilaisissa on henkilöitä jotka on myös hyvin kiinostuneita juutalaisuudesta,jopa niin että on kokeiltu maidon ja lihan erottamista ruuan laitossa. On kokeltu elää niin kuin juutalaiset normaalisti. Intoa koeiluun on saatu israelin matkan jälkeen.Tästä ei kumminkaan ole kehdattu puhua hyvin kirkkouskovaisten kanssa, kun he haluavat käännnytää toisin päin juutalaisia kristityksi. Minusta juutalaiset on tuomiolla oman uskon mukaan, heidän ei mielestäni tarvitse uskoa jeesusta messiaaksi, riitää kun luottaa ajan tapahtumien tapahtuvan ajallan.On kuin kävisi ennustajalla ja kysyisi tulevaisuutta. lakia nuodattamalla saa ihan samallalailla yhteyden henkimaailmaan kuin, niin sanottuna kielillä puhuhumisellatahtumana.Henki on ns hyvä henki ei ole pahan tuntoinen. Mediaalisesti herkät henkilöt pystyvät tuntemaan hyvät ja pahat henget(esimerkiksi meedio istunnossa)VOI KOKEILLA JOS EI ITSE USKO .Toivottavasti ei loukaa ketään mutta pääsee tällätavallakin hengen yhteyteen, Tässä täytyy myös pidättäytyä sian syönnistä. Kommentteja
Vastaukset 5
olivat yhteydessä henkimaailmaan vanhan liiton aikana. Vanhatestamentillinen ilmestysmaja oli tarpeen yhteyden saamisessa Jumalan henkimaailman kanssa.
Vanhan testamentin profeetat olivat fysikaalisesti ja mediumistisesti herkkiä ihmisiä, jotka pystyivät kommunikoimaan henkimaailman kanssa. Älä kysy neuvoa 'kuolleilta' se on pahalta henkimaailmalta, vaan eläviltä eli Kristuksen hengiltä.
>>Eikö kansa kysyisi neuvoa Jumalaltansa, kuolleiltako elävien puolesta?>>Vanha Testamentti
Jehovan todistajat ovat mielenkiintoinen lahko. Tuomitessaan kaikenlaisen spiritismin on heidän teologiansa otettu lähes suoraan J.Greberin kirjoista.
J.Greber oli saksalainen katolinen pappi joka henkiyhteyksiin tutustuttuaan; vakuuttui niiden aitoidesta ja kirjoitti maailmankuulun kirjan: Yhteydessä henkimaailman kanssa; sen lait ja tarkoitus.
Samoin jehovien hallintoelin saa kuulemma viestejä 24:tä voidellulta taivaasta.
Yhteys on kuulemma jatkunut Russellin ajoista lähtien.- jotakin...
Juutalaisten tapojen ja kulttuurin matkiminen, s.o. ulkonaisten muotojen noudattaminen ei ole asian ydin. Ortodoksi juutalaisuus tuomitsee jyrkästi goyim'in harrastamat juutalaisleikit. Jopa Torah'in ja Talmudin mukainen shabbat'in pitäminen on uskovien juutalaisten mielestä jumalanpilkkaa.
- 100% kosher
Ortodoksijuutalaiset jotka tuollai tuomitsee, voidaan rinnastaa muidenkin uskontojen fundamentalisteihin eli ihmisiin, jotka tulkitsevat asiat oman mielen mukaan.
Missään raamatussa ei kielletä Shabatin viettoa ei juutalaisilta vaan käsky lepopäivän vietosta koskee sinua, sekä orjiasi, pelvelijoitasi ja kaikki jotka asuvat luonasi, huolimatta uskonnosta
et silleeeeeeee - Esther10*
... oikea todella uskovainen juutalainen kyllä tietää, että muukalaiset jotka tahtovat liittyä heihin, ovat aivan tervetulleita - ja myös pitämään Shabattia. TaNaKh ei kiellä lakia ja sen noudattamista muukalaisilta.
Ruth halusi seurata Israelin Pyhää, ja hän Booaksen vaimona teki niin. Hän halusi jo ennen liittoa seurata JHWH'ea. Ruth oli mooabilainen. Ruth synnytti pojat, joista toinen oli jopa kuningas Daavidin isoisä, eli Obed nimeltään.
Entäs Tamar sitten, Judah'n vaimo - ei hänkään ollut juutalainen, mutta niin vaan seurasi Israelin Jumalaa, ja tuli vaimoksi ensin Judah'n pojalle ja lopulta Judah'lle itselleen.
Entäpä Aabraham! Hänestä tehtiin hebrealainen, samoin vaimostaan Saarasta, mutta alunperin olivat Kaldean Uurista kotoisin. Aabraham ympärileikattiin vanhalla iällä, yli 99-vuotiaana.
Ja Aabrahamista sanotaan, että hän on kansojen paljouden isä.
Shabatti on tarkoitettu kaikille.
Onpa jopa Jerusalemin tuleva Temppeli tarkoitettu kaikkien kansain rukoushuoneeksi. Kaikki kansat tulevat sinne rukoilemaan JHWH'ea ja palvomaan Jahushuaa Kuningasta ja Messiasta. Kolmesti vuodessa on eri kansain päämiesten tai lähettiläiden tultava Jerusalemiin juhlille Israelin Pyhän kunniaksi, muuten ei tule sadetta heidän maahansa koko vuotena. - esim .Israelissa
Esther10* kirjoitti:
... oikea todella uskovainen juutalainen kyllä tietää, että muukalaiset jotka tahtovat liittyä heihin, ovat aivan tervetulleita - ja myös pitämään Shabattia. TaNaKh ei kiellä lakia ja sen noudattamista muukalaisilta.
Ruth halusi seurata Israelin Pyhää, ja hän Booaksen vaimona teki niin. Hän halusi jo ennen liittoa seurata JHWH'ea. Ruth oli mooabilainen. Ruth synnytti pojat, joista toinen oli jopa kuningas Daavidin isoisä, eli Obed nimeltään.
Entäs Tamar sitten, Judah'n vaimo - ei hänkään ollut juutalainen, mutta niin vaan seurasi Israelin Jumalaa, ja tuli vaimoksi ensin Judah'n pojalle ja lopulta Judah'lle itselleen.
Entäpä Aabraham! Hänestä tehtiin hebrealainen, samoin vaimostaan Saarasta, mutta alunperin olivat Kaldean Uurista kotoisin. Aabraham ympärileikattiin vanhalla iällä, yli 99-vuotiaana.
Ja Aabrahamista sanotaan, että hän on kansojen paljouden isä.
Shabatti on tarkoitettu kaikille.
Onpa jopa Jerusalemin tuleva Temppeli tarkoitettu kaikkien kansain rukoushuoneeksi. Kaikki kansat tulevat sinne rukoilemaan JHWH'ea ja palvomaan Jahushuaa Kuningasta ja Messiasta. Kolmesti vuodessa on eri kansain päämiesten tai lähettiläiden tultava Jerusalemiin juhlille Israelin Pyhän kunniaksi, muuten ei tule sadetta heidän maahansa koko vuotena.käännynnäisiä katsotaan karsaasti ja epäillen.Aivan kuin he olisivat tunkeutuneet
väkisin "parempien ihmisten" keskuuteen.
Sama juttu Suomessa,törkeydet ja haukkumiset jatkuvat vuodesta toiseen, seurataan jopa ruokakauppaan ,mitä ostetaan ja mihin mennään.
Pahimpia ovat kouluttamattomat ja sivistymättömät Israelilaiset jotka muutenkin ovat usein erittäin huonokäytöksisiä ja epäkohtelijaita.
-- Kaikki kansat tulevat sinne rukoilemaan JHWH'ea ja palvomaan Jahushuaa Kuningasta ja Messiasta--
Tämä ei tule tapahtumaan.Jeesus ei kuulu juutalaisuuteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601059
- 981034
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21892Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60820- 135812
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124805Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25699- 54682
- 45666
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen15636Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142582- 46578
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6533Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11529