Minut jätettiin nyt seitsemännen kerran samalla tavalla eli mies lopettaa kokonaan yhteydenpidon minuun ja kaikki "suhteet" kestäneet alle kuukauden.
Nyt tämä viimeisin, niin en oikein tiedä miten toipuisin tästä. Uskon tulevaan, mutta mietin mitä kaikkea minun kannattaisi tehdä, että pääsen asian ylitse? En kehtaa ystävillenikään puhua, että taas kävi näin - mies vain ei enää soita/viestitä eikä vastaa minun yhteydenottoihini.
Olen kirjoittanut päiväkirjaani asiasta, olen maannut sängynpohjalla ja kironnut elämääni, olen miettinyt, että löydän paremmankin miehen, olen itkenyt, kuunnellut surullista/iloista musiikkia.
Olen melko pakkomielteinen ihminen ellen tapaile jotain miespuolista. Silloin sen miehen korvikkeeksi muuttuu aina urheilu ja olenkin salilla/lenkillä/rullaluistelemassa/uimassa tms. lähes kaikki vapaa-aikani.
Jotenkin tuntuu, että tämä oli vain viimeinen pisara. Miten pystyn koskaan enää ikinä luottamaan yhteenkään mieheen ettei taas alkava suhteeni kestä edes sitä kuukautta pidempään.... ja miksi ei voi vain sanoa suoraan, että ei kiitos, vaan pitää antaa minun tehdä itsestäni täysin idiootti-pellen ennen kuin ymmärrän, että ahaa, se toinen ei ole edes aikeissa vastata....
Nyt tämä viimeisin, niin en oikein tiedä miten toipuisin tästä. Uskon tulevaan, mutta mietin mitä kaikkea minun kannattaisi tehdä, että pääsen asian ylitse? En kehtaa ystävillenikään puhua, että taas kävi näin - mies vain ei enää soita/viestitä eikä vastaa minun yhteydenottoihini.
Olen kirjoittanut päiväkirjaani asiasta, olen maannut sängynpohjalla ja kironnut elämääni, olen miettinyt, että löydän paremmankin miehen, olen itkenyt, kuunnellut surullista/iloista musiikkia.
Olen melko pakkomielteinen ihminen ellen tapaile jotain miespuolista. Silloin sen miehen korvikkeeksi muuttuu aina urheilu ja olenkin salilla/lenkillä/rullaluistelemassa/uimassa tms. lähes kaikki vapaa-aikani.
Jotenkin tuntuu, että tämä oli vain viimeinen pisara. Miten pystyn koskaan enää ikinä luottamaan yhteenkään mieheen ettei taas alkava suhteeni kestä edes sitä kuukautta pidempään.... ja miksi ei voi vain sanoa suoraan, että ei kiitos, vaan pitää antaa minun tehdä itsestäni täysin idiootti-pellen ennen kuin ymmärrän, että ahaa, se toinen ei ole edes aikeissa vastata....
Vastaukset 7
Vanhimmat
itse ajauduin omassa suhteessani melkein itsemurhan partaalle päädyttyäni eroon erään naisen kanssa. En usko, että täysi luottamus naisiin koskaan palaa ennalleen. Kun saa kerran maistaa eron katkeraa kalkkia ei sen jälkeen enää näe asioita samalla tavalla. Toisaalta yksinkin on hyvä olla, tavallaan ihminen on aina yksin. Jos toinen ihminen ei kykene rakastamaan sinua sellaisena kuin olet on parempi ollakin yksin. Kukaan ei näe sisimpääsi.
omaava takertuja ja muut huomaavat sen ja luikkivat karkuun. Katsos selkärankaa pitää löytyä.
miten tuo tulee käytännössä sitten esille? Siis miten on "takertuja"? Tai millainen on ns.selkärangan omistava?
Itse pyrin olemaan mieheen yhteydessä suhkoht vuorotellen miehen kanssa eli en ole itse koko aika soittamassa/tekstaamassa miehelle ellei mies minulle.
Lähinnä kärvistelen yksikseni siinä tunteessa, että "Apua, mies ei enää tahdo minua, kun ei ole ollut minuun yhteydessä pariin päivään!!!!" jne.
Enkä edes sarjadeittaile miehiä. Treffailen vuodessa ehkä kahta tai kolmea miestä ja ne ovat juuri näitä alle kuukauden juttuja... Minulle on jo iso saavutus päästä treffeille ylipäätänsä! Olen aikas ujo ehkä päällepäin, vaikken myöhemmin olekkaan sitä.
Mietin, miksi suhteet loppuvat samalla tavalla. Siihen on varmaan jokin syy. Miksi sinun on pakko tavata jotain miespuolista koko ajan, ehkä hinnalla millä tahansa? Olen seurannut oman lapseni seurustelua. Sitä on jatkunut puolisen vuotta. He kyläilevät iltapäivällä-illalla, soittelevat toisilleen, juttelevat, ovat kuin ystäviä keskenään, tutustuvat vähitellen toisiinsa. Eivät he vaikuta riippuvaisilta.
Ehkä pakenet jotain itsessäsi. Kuitenkin voisi olla hyvä ensin tutustua itseensä ja kohdata itsensä. Ehkä sitten on valmiimpi kohtaamaan muita kestävämmällä tavalla ja sillä tavoin saada pitkäaikaisia ihmissuhteita, vähemmän pettymyksiä.
En laita omaa aloitustani koska minä olen kokenut aivan samoja tunteita kuin aloittajalla, otin eroni hyvin raskaasti.
Onko teillä antaa ihan hyviä erosta selviytymisvinkkejä?
Kärsin vieläkin unettomuudesta ja itkeskelen paljon minulla on avioero takana.
Vai on sinullekkin käynyt noin, en siis ihmettele miksi ero tuntuu vieläkin enemmän ylitsepääsemättömältä.Itselleni kävi noin myös sellainen kuukausi sitten, mutta otin kunnian itselleni, lähettämällä viestin jossa hänet jätin, enhän voinut kasvotusten häntä jättää, kun mies oli nii raukkis ettei puhelimeen vastannut.En ole mielestäni takertuvaa tyyppiä mitenkää erikoisemmin kuin muutkaan ihmiset, en ole mustasukkainen melkeinpä koskaan ja vaikka olisinkin, en näytä sitä kumppanilleni.Meidän suhteessa nyt oli muutenkin ongelmia olan takaa, en sitten tiedä mistä johtuivat, mutta itse yritin niin kaikkeni, etten syitä niskoilleni ota.Uskoisin ettei sinussa mitään vikaa ollut, kunhan sattui vaan yksi kusipää tiellesi, ja jos tälläistä tapahtuu usein, niin voi olla että tiedostamattasi pihkaannut niihin 'pahoihin miehiin' tai sitten he sinuun.Yritä tehdä kaikkea mukavaa, itke silloin kuin itkettää, ajattele häntä ja hyviäkin muistoja, mutta muista sitten taas miten raukkamaisesti hän sinut jätti ja kaikkein tärkein onkin sitten puhuminen.Eikai myöskään juttelu miehen kanssa mahdotonta olisi, kai hänet aina jostain löytää, mutta pakollista se ei ole.Alussa itsestäni tuntui kamalalta, mutta nyt elämä voittaa, niin sinullakin!Katse tulevaisuuteen. :)
miten raukkamaisesti hän sinut jätti se oli hyvä pointti koska niinhän se teki jätti minut raukkamaisesti ja tosiaan liriin, nyt on jo parempi kävin manikyyrissä ja jalkahoidossa eli hemmottelen itseäni ja kun helteet alkaa niin rannalle.
Kyllä se siitä silloin kun kirjoitin tuon mies oli juuri lähtenyt.