Päätin hakea "ensiapua" nyt tätä kautta.. Olen pyörinyt netissä tuntikaupalla etsien erilaisilla hakusanoilla ym jonkinlaisia vihjeitä omaan ongelmaani, jonka olen tunnistanut itsessäni jo jonkin aikaa mutta kärsinyt siitä lähes koko ikäni.
En ole löytänyt minkäänlaista suuntaa sille, mikä minua vaivaa joten kysyn teiltä apua rakkaat ihmiset, että voisiko joku edes veikata miksi kutsutaan minunlaistani häiriintynyttä persoonaa...
Kerron hieman itsestäni ja siitä mikä minua vaivaa.
Olen 25-v nainen ja asun yhdessä poikaystäväni kanssa joka on 34-v (mainitsen iät jos sillä on jotain merkitystä...). Olemme olleet yhdessä 3 vuotta. Olen huomannut (ja niin hänkin) että lähes jokainen riitamme johtuu siitä, että minä en kestä minäänlaista arvostelua, kritiikkiä, moittimista, neuvomista ja ohjailua. Kun joku vieras tai kaveri tekee jotain noista, minä peittelen "tuohtumukseni" ja "tottelen"... koen sen jostain syystä "tottelemisena" ja antautumisena.. En ymmärrä miksi!! Mutta kun poikaystäväni esim käskee minua: "Et kyllä laita niitä pyykkejä sitten saunaa kuivumaan!" Niin minä hermostun ihan älyttömästi ja alan huutamaan ja haukkumaan ja olen ihan tajuttoman loukkaantunut... Uskallan sanoa takaisin, ihan liikaa...
Olen tosi ahdistunut koska olen näin huono ja käyttäydyn ilmeisesti todella sopimattomasti. Mutta en tee sitä kellekään muulle kuin poikaystävälleni.. Kaikkien muiden kohdalla tuntuu että vain nielen kaiken ja pidän mölyt mahassa. Sisälläni kuitenkin kuohuu ja alan kuvittelemaan että "nyt kun toi antoi mulle tollasta kritiikkiä niin se aattelee että mä oon ihan tauno ja ihan paska jne..." sitten mun olo vaan pahenee ja jos ajattelen asiaa liikaa, viha muuttuu itsesääliksi ja alan hautomaan kaikkea kamalaa kuten "mä olen ansainnut kaiken paskan ja mä en osaa yhtään mitään. Ei ihme että kaikki nauraa mulle ja komentaa mua kun ei mulla ole omia aivoja ollenkaan. Olen raukka, heikko ja säälittävä, enkä ansaitse edes olla täällä."
Näitä tulee jatkuvasti... Onko tämä maanis-depressiivistä käyttäytymistä vai jokin muu persoonallisuushäiriö?? Olen saanut pienestä asti paniikkihäiriöitä ja käynyt silloin tällöin kaupungin psykologilla keskustelemassa ahdistuksesta... tuntuu kuitenkin että ne ei jaksa perehtyä asiaan syvemmin ja määrää vaan lääkkeitä. Joka kerta ne määrää uuden reseptin ja vahvempaa vaan. Tiedän ja tunnen sisälläni, että tätä asiaa ei korjata lääkkeillä joten en ole koskaan syönyt pillerin pilleriä joten olen valehdellut lääkäreille että olen syönyt jotta saisin käydä puhumassa psykologille.
Auttakaa minua.. Tämä on ihan kamalaa!
En ole löytänyt minkäänlaista suuntaa sille, mikä minua vaivaa joten kysyn teiltä apua rakkaat ihmiset, että voisiko joku edes veikata miksi kutsutaan minunlaistani häiriintynyttä persoonaa...
Kerron hieman itsestäni ja siitä mikä minua vaivaa.
Olen 25-v nainen ja asun yhdessä poikaystäväni kanssa joka on 34-v (mainitsen iät jos sillä on jotain merkitystä...). Olemme olleet yhdessä 3 vuotta. Olen huomannut (ja niin hänkin) että lähes jokainen riitamme johtuu siitä, että minä en kestä minäänlaista arvostelua, kritiikkiä, moittimista, neuvomista ja ohjailua. Kun joku vieras tai kaveri tekee jotain noista, minä peittelen "tuohtumukseni" ja "tottelen"... koen sen jostain syystä "tottelemisena" ja antautumisena.. En ymmärrä miksi!! Mutta kun poikaystäväni esim käskee minua: "Et kyllä laita niitä pyykkejä sitten saunaa kuivumaan!" Niin minä hermostun ihan älyttömästi ja alan huutamaan ja haukkumaan ja olen ihan tajuttoman loukkaantunut... Uskallan sanoa takaisin, ihan liikaa...
Olen tosi ahdistunut koska olen näin huono ja käyttäydyn ilmeisesti todella sopimattomasti. Mutta en tee sitä kellekään muulle kuin poikaystävälleni.. Kaikkien muiden kohdalla tuntuu että vain nielen kaiken ja pidän mölyt mahassa. Sisälläni kuitenkin kuohuu ja alan kuvittelemaan että "nyt kun toi antoi mulle tollasta kritiikkiä niin se aattelee että mä oon ihan tauno ja ihan paska jne..." sitten mun olo vaan pahenee ja jos ajattelen asiaa liikaa, viha muuttuu itsesääliksi ja alan hautomaan kaikkea kamalaa kuten "mä olen ansainnut kaiken paskan ja mä en osaa yhtään mitään. Ei ihme että kaikki nauraa mulle ja komentaa mua kun ei mulla ole omia aivoja ollenkaan. Olen raukka, heikko ja säälittävä, enkä ansaitse edes olla täällä."
Näitä tulee jatkuvasti... Onko tämä maanis-depressiivistä käyttäytymistä vai jokin muu persoonallisuushäiriö?? Olen saanut pienestä asti paniikkihäiriöitä ja käynyt silloin tällöin kaupungin psykologilla keskustelemassa ahdistuksesta... tuntuu kuitenkin että ne ei jaksa perehtyä asiaan syvemmin ja määrää vaan lääkkeitä. Joka kerta ne määrää uuden reseptin ja vahvempaa vaan. Tiedän ja tunnen sisälläni, että tätä asiaa ei korjata lääkkeillä joten en ole koskaan syönyt pillerin pilleriä joten olen valehdellut lääkäreille että olen syönyt jotta saisin käydä puhumassa psykologille.
Auttakaa minua.. Tämä on ihan kamalaa!
Vastaukset 2
Vanhimmat
että en osaa pyytää ikinä anteeksi keneltäkään. ja heitän aina eteeni ns. suojamuurin heti kun tulee jokin riita jonkun kanssa... pakenen henkeni edestä ja koen että en pysty seuraamaan toisen puhetta ja sitä pointtia mitä hän koittaa esittää, kun tilanne on arka ja riita selvästi käynnistymässä.. alan panikoimaan ja vetäydyn jolloi poikaystäväni suuttuu vielä enemmän ja sanoo että olen sairas ja tarvitsen apua. Hän pakottaa minut avautumaan ja tuntuu tosi pahalta koska sanon hänelle usein että "anna mun olla" tai että "en halua puhua". Hän pakottaa puhumaan vaikka tuntuu että en keksi mitään sanottavaa.. jos olen jostain loukkaantunut niin hän repii sen minusta irti eikä anna minun olla. Olen ilmeisesti jotenkin aivoista vammainen kun en osaa kommunikoida normaalisti vaan mökötän, valitan ja vetäydyn jne... olen huono ja paska tyttöystävä, mutta haluan todella tietää mikä minua vaivaa jotta voin olla parempi!!!
Tuo että joku pakottaa avautumaan... Se ei toimi, vaan se todella on ahdistavaa jo täysin tasapainoiselle, terveellekin ihmiselle. Ahdistuneelle ihmiselle vielä huonompi juttu. Puhumaankaan ei voi pakottaa ahdistunutta, koska se juuri saa toisen pelkäämään entistä enemmän, koska toinen koittaa siis pakottaa, eikä anna tilaa ottaa tilannetta haltuun niin, että voisi itse "säästää kasvonsa" eli olla ihminen ihmiselle.. niin tuttua mullekin.
Mä voin arvailla tässä muutamista riveistä että teillä on ahdistuneisuutta - yllättävää. Mulla aivan samoja tapoja, tilanteita, käyttäytymismalleja kuin teillä. Mulla on kyllä paniikkihäiriö, josta se johtuu, mutta en usko että teillä sitä ainakaan noiden vuoksi sitä olisi. Ahdistus jos jatkuu liian pitkään, saattaa laukaista sivuvaikutuksia, kuten masennus, paniikkihäiriö tai vastaavia.
Jos haluaa jotain tehdä ilman lääkkeiden kanssa tuhertamista (joka voi viedä voimat jos ei sopivaa lääkitystä löydetä), niin psykologin kanssa jutteleminen (usein ja pitkään) asiasta voi auttaa. Myös ystävien kanssa /poikaystävän tai puolison kanssa kannattaa jutella mahdollisimman avoimesti kunhan löytää sopivan rauhallisen tilanteen jutella.
Kaikista tärkeintä on siis käsitellä itseään, elämäänsä, halujaan, toiveitaan, pelkojaan, sisintään siis kaikilta suunnilta. Tämä auttoi ainakin minua voittamaan pahimman, vaikken täysin terve ole ainakaan vielä.
Elämään kuuluu ahdistusta, mutta sairaalloisessa määrin sen ei tule kuulua siihen!