Olen syntynyt kymmenkunta vuotta vuoden 1969 kuukävelyn jälkeen, mutta saatoin seurata "suoraa" lähetystä Teemalta viime yönä. Vaikka kaikki olikin tapahtunut jo 40 vuotta aikaisemmin, tempauduin mukaan tunnelmaan ja jännitin mitä tuleman piti. Tuntui upealta nähdä kaikki se, mitä esim. kuolleet isovanhempani olivat aikanaan nähneet.
Kuustudio jätti varjoonsa kaikki kliseet näyttäessään kävelyn kokonaisuudessaan, myös "tylsine" kohtineen ja odotteluineen.
Vain ääliöt voivat väittää, ettei ihminen ole oikeasti käynyt kuussa kävelemässä!
Loistava Kuustudio!
12
679
Vastaukset
- itsekin koko
neljän tunnin maratonin. Kummasti veti mukaansa vaikka useassa kohdassa 'ei mitään tapahtunutkaan'.
Puhe oli myös yllättävän asiantuntevaa ja pysyi todella hyvin mukana, vaikka korvaan särähti pahasti se kun astronautit kävivät asentamassa sen laser heijastimen ja juontaja jaksoi välillä mainita kyllä "heijastimesta", mutta useammin kuitenkin puhui "laserista, tai leiseristä" mitä se ei tietenkään ole :D
On se pakko tunnustaa että ennen kun televisiota tehtiin, niin oltiin todella asialinjalla. Jos nykyään tehtäisiin sama, niin kymmenen minuutin välein tulisi mainoskatko, sitten kamera vähän heiluisi edes takaisin, puhuttaisiin, (ei anteeksi: huudettaisiin) niinku ihan niinku mitä niinku tota sattuu ja amerikkalaiseen tapaan joka mainoskatkon jälkeen toistettaisiin samat jorinat ja pätkät mitkä on jo näytetty monta kertaa ja päälle vedettäisiin vähän dramaattista musiikkia ja kuvaan läimäistäisiin numero johon voi lähettää tekstiviestejä ja kuvaviestejä vain 5,59 euroa kipale.- tetumuy
Hyvä se oli. Ja oivallista historiaa. Mutta nykyajan ihmisten pitää ymmärtää esimerkiksi sekin, että vuonna 1969 ei laser ollut tavallisille ihmisille ollenkaan yhtä selvä asia kuin nykyään (vaikka ei ole monille vieläkään), eikä edes asiantuntijoillekaan.
Lähetyksessä muuten mainittiin, että laser-heijastinta testattiin maasta lähetetyllä lasersäteellä jo hyvin pian sen asennuksen jälkeen, eli vielä ensimmäisen kuukävelyn aikana, ja sen raportoitiin myös toimineen. Kuten se toimii vielä tänä päivänäkin 40 vuotta myöhemmin. Kuten myös muutama muu vastaava myöhemmillä lennoilla asennettu heijastin. Ehkäpä pahin piikki mielisairaiden hoax-inttäjien perseessä. - 1966 synt
tetumuy kirjoitti:
Hyvä se oli. Ja oivallista historiaa. Mutta nykyajan ihmisten pitää ymmärtää esimerkiksi sekin, että vuonna 1969 ei laser ollut tavallisille ihmisille ollenkaan yhtä selvä asia kuin nykyään (vaikka ei ole monille vieläkään), eikä edes asiantuntijoillekaan.
Lähetyksessä muuten mainittiin, että laser-heijastinta testattiin maasta lähetetyllä lasersäteellä jo hyvin pian sen asennuksen jälkeen, eli vielä ensimmäisen kuukävelyn aikana, ja sen raportoitiin myös toimineen. Kuten se toimii vielä tänä päivänäkin 40 vuotta myöhemmin. Kuten myös muutama muu vastaava myöhemmillä lennoilla asennettu heijastin. Ehkäpä pahin piikki mielisairaiden hoax-inttäjien perseessä.Iitsellä hataria muistikuvia 70-luvun alun kuulennoista. Pikku-uutisiahan ne oli...Heikki Kahila uutistenlukijana taisi olla.
- Moon's surface
tetumuy kirjoitti:
Hyvä se oli. Ja oivallista historiaa. Mutta nykyajan ihmisten pitää ymmärtää esimerkiksi sekin, että vuonna 1969 ei laser ollut tavallisille ihmisille ollenkaan yhtä selvä asia kuin nykyään (vaikka ei ole monille vieläkään), eikä edes asiantuntijoillekaan.
Lähetyksessä muuten mainittiin, että laser-heijastinta testattiin maasta lähetetyllä lasersäteellä jo hyvin pian sen asennuksen jälkeen, eli vielä ensimmäisen kuukävelyn aikana, ja sen raportoitiin myös toimineen. Kuten se toimii vielä tänä päivänäkin 40 vuotta myöhemmin. Kuten myös muutama muu vastaava myöhemmillä lennoilla asennettu heijastin. Ehkäpä pahin piikki mielisairaiden hoax-inttäjien perseessä.The experiment was first made possible by a retroreflector array installed on July 21, 1969, by the crew of the Apollo 11. Two more retroreflector arrays left by the Apollo 14 and Apollo 15 missions have contributed to the experiment.
The unmanned Soviet Lunokhod 1 and Lunokhod 2 rovers carried smaller arrays. Reflected signals were initially received from Lunokhod 1, but no return signals have been detected since 1971, at least in part due to some uncertainty in its location on the Moon. Lunokhod 2's array continues to return signals to Earth.
http://en.wikipedia.org/wiki/Lunar_Laser_Ranging_Experiment - Apollo program
Moon's surface kirjoitti:
The experiment was first made possible by a retroreflector array installed on July 21, 1969, by the crew of the Apollo 11. Two more retroreflector arrays left by the Apollo 14 and Apollo 15 missions have contributed to the experiment.
The unmanned Soviet Lunokhod 1 and Lunokhod 2 rovers carried smaller arrays. Reflected signals were initially received from Lunokhod 1, but no return signals have been detected since 1971, at least in part due to some uncertainty in its location on the Moon. Lunokhod 2's array continues to return signals to Earth.
http://en.wikipedia.org/wiki/Lunar_Laser_Ranging_ExperimentApollo 11 Lunar Laser Ranging Experiment at Tranquility Base
http://www.myspacemuseum.com/a11lrrr.jpg
Diagram of Apollo 11 Lunar Laser Ranging Experiment
http://www.myspacemuseum.com/a11lr1a.gif
Apollo 14 Lunar Laser Ranging Experiment at Fra Mauro
http://www.myspacemuseum.com/a14lr3b.jpg
Apollo 15 Lunar Laser Ranging Experiment at Hadley-Apennine
http://www.myspacemuseum.com/a15lrrrb.gif
Diagram of Apollo 15 Lunar Laser Ranging Experiment
http://www.myspacemuseum.com/lrrr1b.gif - kyllä se on
LASER on laser ja amerikkalaiset lausuvat sen "leiser", että kyllä toimittaja ihan asiaa haastoi.
Pasi Rutasen suurin moka oli sekoilla ensimmäisen askeleen kohdalla, jonka hän kokonaan sotki siihen, kun Armstrong laskeutui vasta jalustalle. Rutanen kuvitteli, että siinä oli ensimmäinen askel ja rupesi selittämään omiaan. Samaan aikaan kuitenkin Armstrong otti sen oikeasti ensimmäisen askeleen kuun kamaralla (jalustalta) ja suomenkielisessä lähetyksessä koko kuuluisa lausahdus jäi Rutasen höpinöiden taakse. No asiaa sitten paikkailtiin myöhemmin, mutta ensimmäinen askel ja kuuluisat sanat kyllä pahasti jäivät kommentaattorin mokan taakse. Ruotsinkielinen toimittaja paremmin sitten hoksasi tapahtuneen, ilmeisesti suomenkielinen selostus USA:sta ei kuulunut ruotsinkielisten korviin.
- Ylen arkistosta
- birger pikelä
Niin, onnistuuko?
- kiitos kuustudio
Kuustudio paljasti huijauksen. He puhuivat siitä, kuinka kuumoduli saattoi joutua lähtemään pikaisesti kuun pinnalta, jos jokin menisi pieleen. Todellisuudessa laskelmat olisivat olleet hyvin tarkkoja sen suhteen, milloin alus olisi nousut kuun pinnalta, jotta olisi päässyt kiinni emoalukseen.
- ohjuksia kiertoradall
Nautin kun katsoin kuustudiota. Sitä ei Nasa ole päässyt käpelöimään. Kuustudio paljasti kuuhuijauksen jo vuonna 1969. Tyhmät eivät sitä vain tajunneet silloin.
- vai mitä se nyt oli
ohjuksia kiertoradall kirjoitti:
Nautin kun katsoin kuustudiota. Sitä ei Nasa ole päässyt käpelöimään. Kuustudio paljasti kuuhuijauksen jo vuonna 1969. Tyhmät eivät sitä vain tajunneet silloin.
Asiantuntijat vetivät savua henkeen oikein urakalla, ettei vaan olisi ollut pilveä.
- grosso
ohjuksia kiertoradall kirjoitti:
Nautin kun katsoin kuustudiota. Sitä ei Nasa ole päässyt käpelöimään. Kuustudio paljasti kuuhuijauksen jo vuonna 1969. Tyhmät eivät sitä vain tajunneet silloin.
Joo, kuustudiota ei Nasa ole päässyt käpelöimään. Katsokaa nuo pätkät, erittäin hauskoja kaikin puolin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as593166Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna232964- 512862
- 562668
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582548Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482530On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532301Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782188- 452082
- 692078