kuun lämpötila

kysyn vaan

kun sanotaan ja jostain olen lukenut että kuussa lämpötila voi nousta plus 120 celsius asteesen ja ihmisen veri alkaisi kiehumaan ilman suoja pukua.Eihän ihmisen veri saunassakaan kiehu kun ollaan yli 120 asteen lämmössä sielläkin joskus

19

1855

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • btbrtbwr

      Kuun _pinnan_ lämpötila nousee ylimmillään noin 120 asteeseen päiväntasaajan tienoilla iltapäivällä. Siksi Kuussa käytiinkin joka kerta sellaisissa paikoissa ja sellaisilla hetkillä, että oli aikainen aamu tai aamupäivä. Kuun päivä kestää noin 14 Maan vuorokautta, joten aamu/aamupäivä kestää useita Maan vuorokausia.

      Ja sekin on siis Kuun pintalämpötila, joka vaikutti vain astronauttien saappaiden pohjiin. Muuten heitä lämmitti aurinko, eikä sen vähempää tai enempää kuin Maan kiertoradallakaan vaaleissa avaruuspuvuissa avaruuskävelyllä olevia astronautteja.

      • jos sinä

        keskittyisit kuvailemaan Loviisan säteilypöllähdyksiä, etkä keskittyisi näihin vaativimpin aiheisiin. Mars kuvaamaan Loviisan maisemia ja sitten tulet tänne höpisemään säteilypöllähdyksistä!


    • vvrvfrefrefefef

      Kuussa on myös hetkiä jolloin ihminen voisi olla siellä vain shortsit jalassa ja happimaski päässä. Miksi ei oltu niin silloin kun kuuhun mentiin muka niin.,

      • et5tgtget

        Ei, kyllä avaruuden säteily tappaisi heebon aika nopeasti.


      • et5tgtget kirjoitti:

        Ei, kyllä avaruuden säteily tappaisi heebon aika nopeasti.

        Laitahan arvoja tuosta säteilystä.


      • Tyhjiössä ei taitaisi onnistua.


    • Tähmitä

      Mikä muka avaruudessa säteilee??

      • Mm. aurinko tuossa likellä.


      • kurnivamaha

        Mitä ihmettä?
        Etäisyys Maasta Aurinkoon on 150 000 000 km.
        Etäisyys Kuusta Aurinkoon on 149 600 000 km.
        Säteily Kuussa johtunee muista syistä?


      • Alueenne

        Ihan puupääkeskustelua. Keskustelkaa vain salaliitoista, mutta keskustelkaa salaliittopalstallanne.


    • AhastaOli

      Kuu- ukkeleilla oli vesijäähdytys puvuissaan ettäs tiedät.
      Siellä kuukapselissa niillä olikin aikamoinen ähellys kun 3 karjua pukuja vaihteli parin neliön tilassa.
      Kyllä siinä ärräpäät lenteli.

    • halatkaa_toisianne
    • devvedve

      Etäisyydet ovat niin valtavat ettei auringosta kovinkaan kauaksi säteile hevon vittuakaan.

      • konsultoi

        Kuinka kauas on kovinkaan, ja paljonko on tuo hevonsäteily?


      • adawda

        Jep, esimerkiksi muutaman valovuoden päässä meidän Aurinkomme säteily ei välttämättä hirveästi merkkaa. Näin lähikulmilla asia voi olla toisin.Onhan Aurinko tarpeeksi lähellä lämmittääkseen ja valaistakseen niin Maata kuin Kuutakin, millä järkeilyllä muunlainen säteily ei voisi kantaa Auringosta tänne?


      • Kaikenlainen säteily heikkenee matkan neliössä . Vastaavasti sen vaikutukset heikkenevät.


    • DDDDDDDDDDDD

      Meidän auringon säteily ei merkkaa hevon vittuakaan esimerkiksi plutoon. Ette tajua aaruuden mittasuhteita laisinkaan. Ymmärrätkö edes miten suuri etäisyys on valovuosi..tuskin..

      • ihankotosi

        Pluto on paljon kauempana Auringosta kuin Maa.


    • HULLUHOITOON

      Voi vitun pösilö. Onko vaikea ymmärtää luetun sisältöä.Mene takaisin apukoulun ekalle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      463
      6586
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      188
      3916
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      109
      2521
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      26
      2050
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      139
      1436
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1325
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1176
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1105
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      79
      1098
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      46
      1049
    Aihe