Ajokoira kemin keskustassa 26.7 klo 16.00

Kemin keskustassa juoksenteli ajokoira uros sunnuntai iltapäivänä.(26.7.09) aiheutti useita vaara tilanteita itselleen sekä autoilijoille, toimitimme koiran kemi-tornion koira tarhaan josta ystävällinen nuori mies tuli koiran hakemaan. mikäli joku koiraa kaipaa niin ottaa yhteyttä koiratarhalle. Koiralla ei ollut pantaa joten omistajaan ei saatu yhteyttä.
Mutta omistajalle tiedoksi et lemmikki on toimitettu turvaan pois liikenteen keskeltä.
Toivottavasti vielä luet tämän viestin ja osaat etsiä lemmikkiäsi oikeastsa paikasta ja saat sen pian kotiin!
3241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jostakin kaukaa tahtoo kiittää ketjun aloittajaa oikeasta toiminnasta. Ja toivoo, että koiran omistaja jotenkin osoittaisi kiitollisuuttaan hänelle myös. Näin asiat hoituu kun ne osataan ja halutaan oikein hoitaa. kiitos!

Äänestä

Varmaan oli samainen ajokoira, jonka näin juoksevan lauantaina moottoritiellä ajoksen päässä väliaikasen liikenneympyrän kohdalla. Koira haukkui surkeasti ja oli selvästi eksyksissä. En saanut kiinni, mutta soitin hätäkeskukseen ja ilmoitin paikan jos joku kyselee poliisin kautta. Toivottavasti omistaja löytyy.

Äänestä
  • ajanut paskovan rakin yli vaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toinen koiran omistaja kirjoitti:

Kemin keskustassa juoksenteli ajokoira uros sunnuntai iltapäivänä.(26.7.09) aiheutti useita vaara tilanteita itselleen sekä autoilijoille, toimitimme koiran kemi-tornion koira tarhaan josta ystävällinen nuori mies tuli koiran hakemaan. mikäli joku koiraa kaipaa niin ottaa yhteyttä koiratarhalle. Koiralla ei ollut pantaa joten omistajaan ei saatu yhteyttä.
Mutta omistajalle tiedoksi et lemmikki on toimitettu turvaan pois liikenteen keskeltä.
Toivottavasti vielä luet tämän viestin ja osaat etsiä lemmikkiäsi oikeastsa paikasta ja saat sen pian kotiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu