Mistä johtuu, että parhaimmat komedianäyttelijät niin Suomessa kuin ulkomaillakin ovat miehiä? Mieleeni ei tule yhtään oikeasti hauskaa naisnäyttelijää (no se Sisko ja sen veli -sarjan sisko on ihan OK, mutta poikkeus vahvistaa säännön). Yleensä kun nainen yrittää telkkarissa olla hauska, seurauksena on silkka myötähäpeä. Esim. Frendit-sarjan silikonikaunottaret mielestäni vain nolaavat siellä itsensä, kun taas niiden miesten letkautuksille joskus jopa hymähtääkin. Moni mies on luontevasti hauska. Parhaat stand up -koomikotkin ovat miehiä.
Sitten ihan arkielämässäkin, yleensä ne huumoria viljelevät henkilöt ovat miehiä. Ja vanhukset - eläkeläispapat ovat usein suustaan lupsakoita ja pilke silmäkulmassa elämänsä ehtoosta nauttivia veijareita, mutta mummot ovat vain katkeranoloisia valittajia, esim. kassatyötä tehneenä ne valittajavanhukset ovat käytännössä kaikki naispuolisia.
Onko evoluutiolla tässä sormensa pelissä? Mitä hyötyä siitä on ollut ihmislajille, että miespuoliset hallitsevat huumorin, naiset eivät? Onko tällä tekemistä ihmislajin yksilöiden parinmuodostuksen kanssa, eli kun miehet ovat aina joutuneet valloittamaan naisen eikä päinvastoin, on miehistä kehittynyt sanavalmiimpia ja hauskempia kuin naisista?
Mikseivät naiset ole hauskoja?
50
2643
Vastaukset
- A.E.A.
Suomenkielessä on osuva termi "naistennaurattaja". Sillä tarkoitetaan aina miestä ja kaikki ymmärtävät, että tuon miehen tavoite ei ole kutkutella vain naisten nauruhermoja.
Kun mies pystyy antamaan vakuuttamaan naisen miehen hauskuudesta ja älykkyydestä (huumorintaju on pohjimmiltaan älykkyyttä), niin se on jo puoli voittoa.
Tästä on (puoli)tieteellistä näyttöäkin:
http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=634- kunhan kysyn
Toki suurin osa huumorin lajeista vaatii älykkyyttä esittävältä osapuolelta, mutta mistä lie johtuu, että menneiden sukupolvien nerot tuppaavat olemaan enemmän tosikkoja kuin huumorimiehiä?
Da Vinciä, Newtonia tai Darwinia ei tunneta hauskojen sutkautuksien lähteenä. - no höh
kunhan kysyn kirjoitti:
Toki suurin osa huumorin lajeista vaatii älykkyyttä esittävältä osapuolelta, mutta mistä lie johtuu, että menneiden sukupolvien nerot tuppaavat olemaan enemmän tosikkoja kuin huumorimiehiä?
Da Vinciä, Newtonia tai Darwinia ei tunneta hauskojen sutkautuksien lähteenä.Kukaan nykyään elävistä ihmisistä ei ole tuntenut luettelemiasi herroja henkilökohtaisesti. Ts. kukaan ei tiedä, millaisia persoonia he ovat olleet.
Toisekseen, tiedonvälitys on ollut heidän aikanaan melko rajoitettua, jos verrataan nykypäivään. Myös mediaan liittyvä kulttuuri ja ilmapiiri ovat olleet tyystin toisenlaisia kuin nykyään. Ei näiden herrojen elinaikana levitelty tiedotusvälineitä ja painettua sanaa pitkin mitään letkautuksia, sutkautuksia, tai heidän aikansa ilmaisua käyttäen kaskuja.
Vertailepa huviksesi jo ihan suomalaistakin tietokirjallisuutta siten, että otat samasta aiheesta 1970- ja 2000-luvulla painetut tietokirjat käteesi! Ero on huikea jo tuolla aikavälillä. - Anonyymi
kunhan kysyn kirjoitti:
Toki suurin osa huumorin lajeista vaatii älykkyyttä esittävältä osapuolelta, mutta mistä lie johtuu, että menneiden sukupolvien nerot tuppaavat olemaan enemmän tosikkoja kuin huumorimiehiä?
Da Vinciä, Newtonia tai Darwinia ei tunneta hauskojen sutkautuksien lähteenä.No juu, saattaahan siellä muutama hauska olla joukossa. albert einstein
- minä tiedän
monta hauskaa naista, heidän letkautukset vasta ovat aidosti hauskoja ja teräviä. Miehiä vaan suositaan, koska naisille ollaan taas kerran kateellisia, niin miehet kuin toiset naiset. Minusta miesten huumori on yleensä ärsyttävää ja väkisin väännettyä. Eniten ärsyttää miehet, jotka väenväkisin yrittää saada muut nauramaan ihan huonoilla jutuilla. Oikea hauskuus on paljon kiinni terävästä nupista sekä ilmeistä ja eleistä.
- Winkwink
Syytäpäs nyt ihan omaa huumorintajuasi siitä, ettet tajua suurta osaa maailman huumorista ja että rajoitat katsottavaksi valitsemasi materiaalit sen oman huumorikäsityksesi mukaan.
Minun mielestäni suurin osa ihmisistä pystyy vain nauramaan huumorille, muttei kykene luomaan sitä itse oikeastaan ollenkaan. Etenkin miehissä tuntuu sitten olevan reilusti omituisia kroonisia jörriköitä ja muutenkin niitä, jotka pitävät hauskana lähinnä eritteitä ja vahinkoja, joille sitten omasta mielestään tilannehuumorintajuisina höröttelevät. Mutta en minä tuosta sentään evoluutiota syytä.
Niin, hauskin ja terävin ikinä tapaamani ihminen on nainen, joka ei kuitenkaan viihtyisi kameran edessä tai mikrofonin varressa yhtään, joten hänen maineensa ei leviä muuten kuin työympyröissä.- koomiggo
En ole lainkaan yllättynyt, että naiset vetävät herneen nenään avausviestistäni, mutta jos kuitenkin tunnustaisit tosiasiat ja vastaisit kysymykseen tai heittäisit oman hypoteesisi?
- Kiinnostaa!
koomiggo kirjoitti:
En ole lainkaan yllättynyt, että naiset vetävät herneen nenään avausviestistäni, mutta jos kuitenkin tunnustaisit tosiasiat ja vastaisit kysymykseen tai heittäisit oman hypoteesisi?
Mikä sinut saa ajattelemaan, että juuri sinä ymmärrät, mikä on huumoria ja mikä on "oikeaa" huumoria?
- koomiggo
Kiinnostaa! kirjoitti:
Mikä sinut saa ajattelemaan, että juuri sinä ymmärrät, mikä on huumoria ja mikä on "oikeaa" huumoria?
Tee lista _kuuluisista_ koomikoista, stand up -koomikoista tai komedianäyttelijöistä. Katso, kumman sukupuolen sarakkeeseen kertyy enemmän nimiä.
- Väännä väännä
koomiggo kirjoitti:
Tee lista _kuuluisista_ koomikoista, stand up -koomikoista tai komedianäyttelijöistä. Katso, kumman sukupuolen sarakkeeseen kertyy enemmän nimiä.
Miljoonat ihmiset pitävät raamattua totena ja kakkajuttuja hauskoina. Ja Blair Witch Project on mielettömän hieno leffa ja Madonna maailman paras laulaja.
- koomiggo
Väännä väännä kirjoitti:
Miljoonat ihmiset pitävät raamattua totena ja kakkajuttuja hauskoina. Ja Blair Witch Project on mielettömän hieno leffa ja Madonna maailman paras laulaja.
"Blair Witch Project on mielettömän hieno leffa ja Madonna maailman paras laulaja"
Väitätkö siis, etteivät ole? Miten juuri sinä voit päättää, mikä on hyvä leffa ja mikä ei, tai kuka on hyvä laulaja ja kuka ei?
- hym hym hym
Parhaat stand up -koomikot ehkä ovat miehiä, mutta monet naiset ovat vaaka-asennossa ihan hauskoja.
- koomiggo
Hyvä pointti, jota en ottanut huomioon. Tosin tuossa tilanteessahan jokaisesta terveestä miehestä tulee stand up -tyyppi, kun nainen on hakeutunut vaakatasoon. Eli miesten etumatka sen kuin kasvaa.
- Mr.K.A.T.
Miehet ovat luonnostaan koomisia ja vitsikkäitä testosteronin takia. Vitsit ovat itse asiassa eräs aggression muoto : miehillä ne ovat piikikkäitä ja pilkkaavia, loukkaavia, pistää toista matalaksi.
Vanhemmiten aggressiot ja vitsikkyys vähenee vanhoilla miehillä koska testosteronin määrä laskee..
http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/7153584.stm
"Men are naturally more comedic than women because of the male hormone testosterone, an expert claims.
Men make more gags than women and their jokes tend to be more aggressive, Professor Sam Shuster, of Norfolk and Norwich University Hospital, says. "
..
Often the men's comments were mocking and intended as a put-down. Young men in cars were particularly aggressive - they lowered their windows and shouted abusively.
.."
Skepsis.fi:llä joku sanoi että kaikki vitsit ovat loukkaaviaja itse asiassa heitti haasteen: keksi edes yksi vitsi joka ei loukkaa/pilkkaa/alenna ketään..
Ehdotin tätä kiinalaista sananlaskua:
"Jos illalla takapuoltasi kutittaa niin aamulla sormesi ovat tahmeat."
Kiinalaisilla on vähän kiero tapa puhua epäsuorasti niin että ulkomaalainen menee ymmälle. Tuon sananlaskun viesti on suomeksi: "Älä jätä huomiseksi sen minkä voit tehdä tänään".
:D - Mr.K.A.T.
Sally Phillips et co (Ponille kyytiä-sarja)
Tuija Piepponen (pitänyt esitelmiä, joissa naurattanut ainakin naisia)
Tracey Ullman (merkittävä aluevaltaus nimenomaan koomikkona USAssa)
Krisse Salminen
Mutta tekeekö he kässärit eli ketkä keksivät vitsit ? Conan O'Brienkin oli aika hukassa kun oli Hollywoodin kässärilakko..- sanalla
yllättäen?
Sally Phillips et co (Ponille kyytiä-sarja)
Tuija Piepponen (pitänyt esitelmiä, joissa naurattanut ainakin naisia)
Tracey Ullman (merkittävä aluevaltaus nimenomaan koomikkona USAs
Ponille kyytiä loistava sarja:Minä jä emäntä samaa mieltä
Tuija Piepponen hauskahko. Pekko aikamies poika sarjat kamalia.joista tullu tunnetuks.
Tracey Ullman Loistava. muunmuassa Simsoneitten alkuunpaneva voima(oli hänen sarjassaa spin offina ennenkuin ona sarja Simpsoneille)
Krisse Salminen.Yhden hahmon koomikko,ei ole soolona jaksanu naurattaa..Aune Ala-Tuuhonen. Joku joskus kehui häntä Euroopan ainoaksi naishumoristiksi. Kiitos Ylelle näin jälkikäteen kalssisesta arkistouusinnasta, Jouluakan joululahjavalvojaisista lähes puolen vuosisadan takaa.
- evoluutiotakaikki
Miksi miesten hiukset ei kasva pitkiksi? Mitä hyötyä siitä on ollut ihmislajille, että naispuolisille kasvaa tukkaa, miehille ei? Onko tällä tekemistä ihmislajin yksilöiden parinmuodostuksen kanssa, eli kun naiset ovat aina joutuneet houkuttamaan miehiä eikä päinvastoin, on naisista kehittynyt hiuksekkaampia ja pitkätukkaisempia kuin miehistä?
- koomiggo
Naiset ovat juuri tällaisia tosikkoja. Ihan pakko vetää herne nenään. Siis niinku ihan pakko.
Heitin tuon kuuluisat komedianäyttelijät ihan esimerkiksi vain, mutta kun mietin siviilielämääkin, ei minun tuttavapiiriini tai kaveripiiriini kuulu juurikaan naisia, jotka heittelisivät runsaasti ns. "hyvää läppää" tai jotka olisivat tilannekomiikkatajuisia. Miespuolisia sen sijaan löytyy runsain mitoin. Sellaisetkin miehet, joilla ei ole tarve houkutella naisia tai muulla tavoin edetä yhteiskunnassa (esim. avausviestissäni mainitsemani vanhukset) ovat jakautuneet räikeästi niin, että miehet ovat hauskoja, naiset rasittavia. - kalikka kalahti
koomiggo kirjoitti:
Naiset ovat juuri tällaisia tosikkoja. Ihan pakko vetää herne nenään. Siis niinku ihan pakko.
Heitin tuon kuuluisat komedianäyttelijät ihan esimerkiksi vain, mutta kun mietin siviilielämääkin, ei minun tuttavapiiriini tai kaveripiiriini kuulu juurikaan naisia, jotka heittelisivät runsaasti ns. "hyvää läppää" tai jotka olisivat tilannekomiikkatajuisia. Miespuolisia sen sijaan löytyy runsain mitoin. Sellaisetkin miehet, joilla ei ole tarve houkutella naisia tai muulla tavoin edetä yhteiskunnassa (esim. avausviestissäni mainitsemani vanhukset) ovat jakautuneet räikeästi niin, että miehet ovat hauskoja, naiset rasittavia.Että tosikkoja. Kukas se vetikään herneen nenään, kun viestistään tehtiin pientä pilkkaa. ;)
- sinä et
koomiggo kirjoitti:
Naiset ovat juuri tällaisia tosikkoja. Ihan pakko vetää herne nenään. Siis niinku ihan pakko.
Heitin tuon kuuluisat komedianäyttelijät ihan esimerkiksi vain, mutta kun mietin siviilielämääkin, ei minun tuttavapiiriini tai kaveripiiriini kuulu juurikaan naisia, jotka heittelisivät runsaasti ns. "hyvää läppää" tai jotka olisivat tilannekomiikkatajuisia. Miespuolisia sen sijaan löytyy runsain mitoin. Sellaisetkin miehet, joilla ei ole tarve houkutella naisia tai muulla tavoin edetä yhteiskunnassa (esim. avausviestissäni mainitsemani vanhukset) ovat jakautuneet räikeästi niin, että miehet ovat hauskoja, naiset rasittavia.tunne yhtään hauskoja naisia ja elämäsi lienee hyvin ankeaa.
- gällifrei
koomiggo kirjoitti:
Naiset ovat juuri tällaisia tosikkoja. Ihan pakko vetää herne nenään. Siis niinku ihan pakko.
Heitin tuon kuuluisat komedianäyttelijät ihan esimerkiksi vain, mutta kun mietin siviilielämääkin, ei minun tuttavapiiriini tai kaveripiiriini kuulu juurikaan naisia, jotka heittelisivät runsaasti ns. "hyvää läppää" tai jotka olisivat tilannekomiikkatajuisia. Miespuolisia sen sijaan löytyy runsain mitoin. Sellaisetkin miehet, joilla ei ole tarve houkutella naisia tai muulla tavoin edetä yhteiskunnassa (esim. avausviestissäni mainitsemani vanhukset) ovat jakautuneet räikeästi niin, että miehet ovat hauskoja, naiset rasittavia.Jos sinulla on huumorintajua, miksi itse näin tosikkona väität kaikkien naisten olevan tosikkoja? Totuus kuitenkin on se, että varmasti suurin osa naisista on vain lukenut viestisi ja on jättänyt kommentoimatta olkia kohauttamalla. Yleensäkin ne ihmiset, jotka vaivautuvat vastaamaan, ajattelevat asiasta tavallista kiihkeämmin.
Mutta itse asiaan: kyse on lähinnä kulttuurista ja siitä, millaiseksi kulttuuri muovaa miehet ja naiset. Kulttuuri tekee naisista "ei-hauskoja". Koulussakin oletuksena oli, että se luokan pelle on miespuolinen. Ei se pelle koskaan mitään oikeasti hauskaa sanonut, mutta silti jotenkin jokainen hänen sanomansa sana oli "hauskaa".
Itse tosin en oikein osaa ottaa näkökantaa tähän asiaan, koska mielestäni suurin osa ihmisistä ei ole hauskoja. Ei miehet eikä naiset. Nauran sellaiselle, mitä muut kauhistelevat.
PS: En ole nainen. - pikkukälli
gällifrei kirjoitti:
Jos sinulla on huumorintajua, miksi itse näin tosikkona väität kaikkien naisten olevan tosikkoja? Totuus kuitenkin on se, että varmasti suurin osa naisista on vain lukenut viestisi ja on jättänyt kommentoimatta olkia kohauttamalla. Yleensäkin ne ihmiset, jotka vaivautuvat vastaamaan, ajattelevat asiasta tavallista kiihkeämmin.
Mutta itse asiaan: kyse on lähinnä kulttuurista ja siitä, millaiseksi kulttuuri muovaa miehet ja naiset. Kulttuuri tekee naisista "ei-hauskoja". Koulussakin oletuksena oli, että se luokan pelle on miespuolinen. Ei se pelle koskaan mitään oikeasti hauskaa sanonut, mutta silti jotenkin jokainen hänen sanomansa sana oli "hauskaa".
Itse tosin en oikein osaa ottaa näkökantaa tähän asiaan, koska mielestäni suurin osa ihmisistä ei ole hauskoja. Ei miehet eikä naiset. Nauran sellaiselle, mitä muut kauhistelevat.
PS: En ole nainen....itsellesi!?!
"Nauran sellaiselle, mitä muut kauhistelevat." - eiksjeh
Mikä on lyhyt? Onko vyötärölle ylettyvä lyhyt?
Ja viikset ylettyvät reilusti korvasta toiseen.
Mutta tosi on, että miesten hiukset yleensäottaen jäävät lyhyemmiksi.
Hiukset pysyvät päässä siten, että osa hiuskarvatupeista on lepovuorossa ja osa kasvattaa hiuksen.
Hiusten vaihtumisväli on henkilökohtainen ominaisuus samoinkuin muidenkin karvojemme.
Hiuskarva kasva n. 0.4mm/vrk vuodessa n.15cm .
Hiusten max pituus riippuu henkilökohtaisen kasvullisen ajan pituudesta, jonka jälkeen hiustuppi siirtyy lepovuoroon.
Vastaleikatut hiukset ovat eri ikäisiä, joten hiuskuontalon paksuus lisääntyy jonkun vuoden ajan kunnes koko hiusmäärä on kiertänyt yhden vaihtokierroksen. - eiksjeh
koomiggo kirjoitti:
Naiset ovat juuri tällaisia tosikkoja. Ihan pakko vetää herne nenään. Siis niinku ihan pakko.
Heitin tuon kuuluisat komedianäyttelijät ihan esimerkiksi vain, mutta kun mietin siviilielämääkin, ei minun tuttavapiiriini tai kaveripiiriini kuulu juurikaan naisia, jotka heittelisivät runsaasti ns. "hyvää läppää" tai jotka olisivat tilannekomiikkatajuisia. Miespuolisia sen sijaan löytyy runsain mitoin. Sellaisetkin miehet, joilla ei ole tarve houkutella naisia tai muulla tavoin edetä yhteiskunnassa (esim. avausviestissäni mainitsemani vanhukset) ovat jakautuneet räikeästi niin, että miehet ovat hauskoja, naiset rasittavia.Joo.
Olen oppinut pitämään suuni kiinni juuri välttääkseni antamasta naurunaihetta.
Erittäinkin naisten lähistöllä.
Ja sitte vielä ihmetellään miksi suomalainen mies ei puhu eikä pussaa!
Mitähän siitä tulisi jos vielä noita kahtakin tekisi?
Yksi naurunaihe kerrallaan! - gällifrei
pikkukälli kirjoitti:
...itsellesi!?!
"Nauran sellaiselle, mitä muut kauhistelevat."Katsos, sinäkään et ole hauska.
Eikä sinun tarvitse erikseen kertoa minulle, että muut kauhistelevat minua - ikään kuin yrittäisit loukata minua. Se ei loukkaa, koska heittosi oli laimea. Lisäksi tiedän sen itsekin, että muut kauhistelevat minua.
Nukkumaan siitä, pikkukälli.
"Mieleeni ei tule yhtään oikeasti hauskaa naisnäyttelijää"
"Parhaat stand up -koomikotkin ovat miehiä."
"Sitten ihan arkielämässäkin, yleensä ne huumoria viljelevät henkilöt ovat miehiä."
Sinä et vain ymmärrä naisten huumoria. Ongelma ei siis ole naisten huumorintajuttomuudessa vaan sinun ymmärryksessäsi.
P.S. Olen mies.- koomiggo
...koska maailmanlaajuisesti mieskoomikot ovat suositumpia, tunnetumpia ja heitä on enemmän kuin naiskoomikkoja.
Melkoista salatiedettä sitten vissiin se naisten huumori. koomiggo kirjoitti:
...koska maailmanlaajuisesti mieskoomikot ovat suositumpia, tunnetumpia ja heitä on enemmän kuin naiskoomikkoja.
Melkoista salatiedettä sitten vissiin se naisten huumori."koska maailmanlaajuisesti mieskoomikot ovat suositumpia, tunnetumpia ja heitä on enemmän kuin naiskoomikkoja."
Ja sen pitäisi olla edustava otos yleistävälle johtopäätökselle. Älä viitsi naurattaa. Lisäksi oleellista on se, ketä pidetään parhaana. Jos tehtäisiin kysely, jossa saman verran naisia ja miehiä valitsisivat koomikoiden joukosta ne parhaimmat, kumpien luulisit voittavan. Veikkaan, että aika tasan menisi mielipiteet sekä miesten että naisten puolesta.- koomiggo
ertert kirjoitti:
"koska maailmanlaajuisesti mieskoomikot ovat suositumpia, tunnetumpia ja heitä on enemmän kuin naiskoomikkoja."
Ja sen pitäisi olla edustava otos yleistävälle johtopäätökselle. Älä viitsi naurattaa. Lisäksi oleellista on se, ketä pidetään parhaana. Jos tehtäisiin kysely, jossa saman verran naisia ja miehiä valitsisivat koomikoiden joukosta ne parhaimmat, kumpien luulisit voittavan. Veikkaan, että aika tasan menisi mielipiteet sekä miesten että naisten puolesta."Jos tehtäisiin kysely, jossa saman verran naisia ja miehiä valitsisivat koomikoiden joukosta ne parhaimmat, kumpien luulisit voittavan."
Olen 100% varma, että miehet voittaisivat ja saisivat naisiltakin enimmäkseen ääniä, koska monella naisella olisi todennäköisesti vaikeuksia edes saada mieleensä hauskoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja naisnäyttelijöitä. Edes Anistoneita sun muita ei tunneta hauskuudestaan, vaan kauneudestaan (joka sekin on tosin subjektiivista), vaikka näyttelevätkin komediasarjassa.
Tunnusta sinäkin vaan tosiasiat. Ihmetyttää nää ihmiset, jotka vänkää vastaan, vaikka kaikki faktat ovat heidän argumenttejaan vastaan. koomiggo kirjoitti:
"Jos tehtäisiin kysely, jossa saman verran naisia ja miehiä valitsisivat koomikoiden joukosta ne parhaimmat, kumpien luulisit voittavan."
Olen 100% varma, että miehet voittaisivat ja saisivat naisiltakin enimmäkseen ääniä, koska monella naisella olisi todennäköisesti vaikeuksia edes saada mieleensä hauskoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja naisnäyttelijöitä. Edes Anistoneita sun muita ei tunneta hauskuudestaan, vaan kauneudestaan (joka sekin on tosin subjektiivista), vaikka näyttelevätkin komediasarjassa.
Tunnusta sinäkin vaan tosiasiat. Ihmetyttää nää ihmiset, jotka vänkää vastaan, vaikka kaikki faktat ovat heidän argumenttejaan vastaan."Tunnusta sinäkin vaan tosiasiat. Ihmetyttää nää ihmiset, jotka vänkää vastaan, vaikka kaikki faktat ovat heidän argumenttejaan vastaan."
Väitteesi ovat siis julistettu faktoiksi.
Yksinkertaisuutesi on aika koomista.
- Raipe32
Aiheesta on hieman vaikeata saada aikaan kunnon keskustelua, koska kaikki käsittävät huumorin omalla tavallaan. Huhutaan, että jopa saksalaisilla olisi huumorintaju...
En tiedä tuosta komedianäyttelijöiden paremmuudesta, mutta se on kyllä totta, että suurin osa hyvistä koomikoista on miehiä. Ehkä se johtuu siitä, että miehet ovat perinteisesti lähteneet helpommin alalle ja naiset ovat vasta tulossa. Suomessahan stand up -kulttuuri on hyvin nuorta, joten sekä miehet että naiset ovat periaatteessa samalla viivalla. Mielestäni meillä on pari hyvää miespuolista stand up -koomikkoa (esim. se hevosenhakkaaja, epäselvästi mumiseva Ismo Leikola), mutta suurin osa aiheuttaa vain myötähäpeää. Ne muutamat suomalaiset naiset, joiden välillä näkee yrittävän lavalla, eivät ole minua vakuuttaneet. Uudistumiskyvytön Krisse Salminen ei ole koskaan onnistunut minua naurattamaan. Olen kuitenkin ihan varma, että kunhan naiset uskaltautuvat yrittämään suuremmalla joukolla, löytyy heistä todellisia hauskuuttajiakin. Ainakin minun tuttavapiirissäni on muutama todella hauska nainen. Enhän minäkään muutama vuosi sitten tiennyt, että mustillakin voi olla huumorintaju--ja nyt mustat koomikot, mm. Dave Chappelle ja Aries Spears, ovat mielestäni kaikista hauskimpia!
Koska Suomessa ei ole juurikaan hauskaa tv-huumoria tehty sitten 80-luvun, olen viihdyttänyt itseäni katselemalla Conan O'Brienin vierailevia koomikkoja. Pidän kovasti mm. Jim Gaffiganista ja hänen huumoristaan (koskee usein ruokaa, joka hänen pötsinsä koosta päätellen näkyy olevan hänen sydäntään lähellä). Naisista erittäin hauskoja ovat olleet laihdutusohjelmastakin tuttu Caroline Rhea, 30Rockin Tina Fey sekä monet muut Saturday Night Liven vakionäyttelijät. MadTV:ssäkin on monia hauskoja sekä miehiä että naisia. Yllättävää on, että muutamat megatason superkoomikot kuten Jim Carrey, eivät ole haastattelutilanteessa edes hitusen hauskoja. Carreynkin väkinäinen naamanvääntely on lähinnä säälittävää, ja hän poikkeuksetta epäonnistuu hauskuttamaan, koska vetää sitä omaa show'taan välittämättä mitä Conan häneltä kysyy. Myös Robin Williams on Carreyn lailla koko ajan vauhdissa, mutta hän sentään kuuntelee kysymyksiä--ja on edelleen yksi kaikkien aikojen hauskimpia ihmisiä. Tuntuu siltä, että suurin osa hauskoista koomikoista on miehiä, mutta myös suurin osa huonoista.
-------------------------------------------------------------------------------------
Arkielämästä sen verran, että kyllä ne mummotkin ovat kovia heittelemään sutkauksiaan, eivätkä vain vaarit. Ilmeisesti olet pyörinyt enimmäkseen sellaisissa paikoissa, joissa vaarit viettävät aikaansa, esim. toreilla? Jos olet kassalla huomannut, että valittajat ovat yleensä mummoja, niin eiköhän se johdu siitä, että he myös yleensä hoitavat perheensä kaupassakäynnit? Kaiken lisäksi mummot elävät keskimäärin monta vuotta vanhemmiksi kuin miehensä, joten siinä jää hyvää aikaa valittaa kassalla, kun mies on saatu kuopattua.
Evoluutiolla varmaankin on sormensa pelissä huumorintajun kehityksessä. Itse ajattelen, että huumori on ollut jonkinlainen selviytymiskeino, ja koska miehet yleensä hankkiutuvat ongelmiin naisia useammin, he myös tarvitsevat kaiken avun selvitäkseen pulasta. En nyt tietenkään ihan sitä tarkoita, että luolamies olisi ruvennut kertomaan vitsejä sapelihammastiikerille selvitääkseen hengissä, mutta jotain sinne päin. Keskiajallahan hovinarrin oli parempi olla hauska, tai muuten...
Lopuksi olisin heittänyt ilmoille toisen kysymyksen: miksi on niin paljon hauskoja juutalaisia koomikoita, vaikka kyseessä on aika pieni kansa? Jonkinmoinen lista löytyy vaikkapa Wikipediasta ("jewish comedians"). Siellä ovat mm. Jerry Seinfeld, Billy Crystal, Mel Brooks, Frendien "Ross" eli David Schwimmer ja pari sataa muuta. Selvisivätkö hauskat juutalaiset todennäköisemmin hengissä kansaa kohdanneista katastrofeista?- koomiggo
Siellä kassalla ei pyörinyt vain yksinäisiä mummoja, vaan ihan pariskuntiakin, ja aina se mummo oli se valittaja, ja pappa usein yritti keventää tunnelmaa tai jopa rauhoittaa puolisoaan, ettei tämä nalkuttaisi liikaa. Myös mummot ovat niitä, jotka haukkuvat nuoria huonokäytöksisiksi (no tottakai papparaisetkin sitä harrastavat, mutta selkeästi enemmän mummot). Ja se nyt vaan on kylmä fakta, että oli missä vain, papparaiset heittelevät enemmän sutkautuksia kuin mummot, vaikka toki jotkut mummotkin osaavat osuvasti sutkautella, en sitä kiellä. Vähemmän on kuitenkin sutkauttelevia mummoja kuin sutkauttelevia pappoja. Piste.
- Raipe32
koomiggo kirjoitti:
Siellä kassalla ei pyörinyt vain yksinäisiä mummoja, vaan ihan pariskuntiakin, ja aina se mummo oli se valittaja, ja pappa usein yritti keventää tunnelmaa tai jopa rauhoittaa puolisoaan, ettei tämä nalkuttaisi liikaa. Myös mummot ovat niitä, jotka haukkuvat nuoria huonokäytöksisiksi (no tottakai papparaisetkin sitä harrastavat, mutta selkeästi enemmän mummot). Ja se nyt vaan on kylmä fakta, että oli missä vain, papparaiset heittelevät enemmän sutkautuksia kuin mummot, vaikka toki jotkut mummotkin osaavat osuvasti sutkautella, en sitä kiellä. Vähemmän on kuitenkin sutkauttelevia mummoja kuin sutkauttelevia pappoja. Piste.
Oma mummo kävi yli kasikymppiseksi lähikaupassa montakin kertaa päivässä ihan varmaan vain sen takia, että pääsi jutustelemaan kaupantätien kanssa (silloin oli vielä lihatiskillä myyjä ja pari muutakin, vaikka kauppa tuskin oli nykyisten kioskien kokoinen). Ehkä näitä nykymummoja sitten ottaa päähän, kun kiireiset kassat eivät rupea jutustelemaan...
Vaikka olenkin puolustellut mummoja, niin täytyy tunnustaa, että eilen näin kyllä sellaisen parivaljakon, ettei heitä mitkään puolustelut auta! Olen nääs lahtelainen, ja meillä ovat nyt meneillään nämä veteraanien MM-kisat ja kaupungilla liikkuu monenmoista urheilumummoa ja -pappaa joka puolelta maailman. Noh, poikkesin Lidliin ja aikani kierreltyäni ladoin ostokset hihnalle ja jäin odottelemaan. Yhtäkkiä joku törkkäsi minua selkään niin että horjahdin, ja jatkoi sitten matkaansa jonossa edellä olleen toverinsa luokse vieden jonkun tavaran. Ei tietoakaan anteeksipyynnöstä, ei edes minkäänlaista pientä pahoittelevaa hymyä, vaan ilme kuin sitruunan syöneellä. Tämä tapahtui vielä toisenkin kerran--toinen oli ilmeisesti mennyt varaamaan paikan kassajonosta ja toinen kävi hakemassa tavaraa sillä aikaa kuin toinen jonotti. Ja taas tuo noita-akka tönäisi selkään. Kyynärpäät heiluivat kuin kansanedustajilla rahanjakojonossa.
Episodi jäi mieleeni sen takia niin hyvin, että aiemmin viikolla paikallisessa lehdessä oli joku yleisön osastossa päivitellyt, että voivoi, mitähän ne reippaat urheilijaveteraanit ajattelevat, kun meidän miehemme vain löhöävät terassilla kaljaa juoden. Kirjoittajan mielestä olisi ilmeisesti pitänyt kisojen ajaksi rahdata kaikki vähemmän viehättävät paikalliset kaupungista pois, kuten eräissä itäblokin maissa oli tapana tehdä tärkeän valtiovieraan vierailun ajaksi. Koska tämä meidän suomalaisten itseruoskinta oikein loppuu?
PS. En paljasta, mistä maasta nuo sitruunansyöneet kyynärpäämummot olivat kotoisin, vaikka hihassa oli heidän maansa lippu, koska en halua suututtaa kaikkia romanialaisia... :)
- oliskos liikaa
#### Mikseivät naiset ole hauskoja? ####
Naisten rajoittuneisuuden vuoksi he kykenevät yltämään vain olemaan kivoja.
Hauskuus naisten kanssa on hankittava sinun omilla kyvyilläsi. - Etiäispesäke
Ulla Tapaninen, Ritva Valkama, Hannele Lauri, T. Lähteenmäki ? Boss.... jne jne ovat paljon hauskempia kuin monet telkkarin "koomikko" -miehet, joilla ei edes pokka pidä, kun pitäisi vakavalla naamalla näytellä. Virnuillaan ja ylinäytellään kuin pikku-klopit. Rooiin heittäytyminen puuttuu täysin.
Eläke-vaarien humori on usein semmoista puujalkavitsien vääntämistä, jolle on vaikea nauraa aidosti.
Kaikkein härskeimmät ja hauskimmat vitsit olen kuullut karjalais-mummuilta. - tässä:
Ei pidä paikkaansa tuo väitteesi. Hauskoja naisia on olemassa. Jos tämä ja saman muut muut clipit eivät naurata, vika on omassa huumorin- tai muussa tietämyksen tasossasi:
http://www.youtube.com/watch?v=3bObItmxAGc - wwqqdd
Minulla on tutttuja sellaisesta Suomen kolkasta, jossa maakuntien yhtymäkohdassa yhdistyvät hämäläinen vilkkaus, eteläpohjalainen vaatimattomuus ja satakuntalainen solidaarisuus. Jostain syystä huumoria eivät viljele pahemmin ukot kuin akatkaan. Tyhjänpuhujan ja -naurajan maineen saa heti, jos yrittää sen tapaistakaan. Muutaman vitsin olen yrittänyt varovasti kertoa ja ainoa, joka sain jonkun edes hymähtämään oli seuraava:
- "Tämä se hyvää tekee - meirän perunoille, ja naapurin kuiville heinille" sano ukko ku saretta akkunasta katteli. - P
Suurin osa maailman suosituimmista koomikoista on miehiä. Siinä on valitettava tosiasia jota ei kukaan täällä pysty kiertämään. Tämä ei tarkoita etteikö hauskoja naiskoomikoita olisi, mutta jostain syystä he eivät naurata yleisöä samassa mittakaavassa kuin mieskoomikot. Tietysti mieskoomikoiden määrä on suurempi joten heidän porukkaansa mahtuu myös määrällisesti enemmän epähauskoja kavereita.
Linkin pistäminen yhteen tai kahteen menestyneeseen naiskoomikkoon ei muuta tätä tosiasiaa. Jokaista menestynyttä naiskoomikkoa kohden on kymmenen menestynyttä mieskoomikkoa. Valitettavaa, mutta totta.
Yksi asia mikä on erittäin epähauskaa on näillä keskustelupalstoilla kirjoittelevien tampioiden tapa aloittaa viestinsä ensimmäinen lause jo osoitekentässä, jatkaa nimimerkki-kenttään ja lopettaa lause viesti-kentän puolella. Tällaista pelleilyä on äärimmäisen ärsyttävä lukea, sen lisäksi että se antaa vaikutelman jollain tavalla jälkeenjääneestä kirjoittajasta. - Aika on mennyt
Vastataan nyt asiallisesti eikä mennä provoleikkkiin mukaan. Tuossa saattaa olla perää. Saattaa olla niin, että miehet ovat hieman huumorintajuisempia kuin naiset muistakin kuin kuttuurisista syistä. Taustalla voi tosiaan olla joitain geneettisiä erilaisuuksia sukupuolten välillä. Syitä olisi silloin haettava ihmiskunnan historian ajallisesti ylivoimaisesti suurimmasta jaksosta jolloin elimme metsästäjä-keräilijöinä pieninä ryhminä emmekä eronneet mitenkään havaittavasti muista laumaeläimistä toimintamme takia, koska elämämme muistutti paljolti minkä tahansa laumoissa elävän eläimen elämää.
Saattaa olla, että metsästäminen suosi sellaista ajattelua, jota nimitämme huumoriksi, enemmän kuin naisten keräily ja päivästä toiseen toistuva samanlainen rytmi? Keräilyyn ja jälkeläisten hoitoon liittyi tietty järjestelmällisyys, joka saattaa olla syynä siihen, että nykyisessä yhteiskunnassa, jossa naisten mahdollisuudet ovat hyvin lähellä miesten mahdollisuuksia, ellei sitten täysin samat, naiset menestyvät järjestelmällistä oppimista ja tietojen hallintaa edellyttävissä asioissa yllättävän paljon miehiä paremmin. Tällä hetkellä opiskelevan ja kouluja käyvän sukupolven ollessa vallassa Suomi lienee lähes täysin naisten hallitsema yhteiskunta.
Geeneillä voi tosiaan olla vaikutusta. Miesten huumorintaju, naisia parempi kyky väkivaltaan ja sotiin tai sopivuus metsästämiseen ei välttämättä ole sellaisia ominaisuuksia, joista on etuja jälkiteollisessa yhteiskunnassamme. Meidän miesten, vaikka niin hauskoja ja rentoja olemmekin, kohtalona saattaa olla jäädä järjestelmällisyyttä ja ahkeruutta korostavassa maailmassamme naisten tähän maailmaan parempien järjestelmällisten ja vähemmän rentojen ominaisuuksien varjoon.- 11+2
Metsästystä tms on miesten huumorintajusta turha syyttää. Syyllisen saa selville kun kysyy naisilta millainen ihannemiehen pitää olla. Naiset ovat valinneet huumorintajuisia miehiä, kaiketi koska pitävät sitä riittävänä älykkyyden osoituksena. Miehet eivät ole vaatineet naisilta samaa, useimmille kelpaa ihan mikä hyvänsä.
- aika on mennyt
11+2 kirjoitti:
Metsästystä tms on miesten huumorintajusta turha syyttää. Syyllisen saa selville kun kysyy naisilta millainen ihannemiehen pitää olla. Naiset ovat valinneet huumorintajuisia miehiä, kaiketi koska pitävät sitä riittävänä älykkyyden osoituksena. Miehet eivät ole vaatineet naisilta samaa, useimmille kelpaa ihan mikä hyvänsä.
Saattaa hyvin olla. Älykkyys on ollut yksi ominaisuus, joka auttoi ruuan hankinnassa, ja siten jälkeläisten hengissä pysymisessä. Miutakin tärkeitä ominaisuuksia toki oli.
Toisaalta älykkyys oli todennäköisesti ominaisuus, joka auttoi myös naista selvämään ja hoitamaan jälkeläisiään niin, että mahdollisimman moni niistä selvisi aikuisuuteen. Vaikka jokin ominaisuus olisi miten houkutteleva parinmuodostuksen kannalta ei sellainen pääse leviämään, ellei siitä ole etua jälkeläisten hoidon kannalta tai se ei ainakaan saa olla ominaisuus, joka heikentää kykyä jälkeläisten hoitamiseen. Esimerkiksi hyvin tyhmä äiti ei kykene saamaan yhtään jälkeläistään aikuisuuteen (kirjoitan nyt nykyihmisen ensimmäisitä useista kymmenistä tuhansista vuosista, en viimeisistä tuhansista tai kymmenistä vuosista). Samoin hyvin tyhmä isä ei kykene hankkimaan riittävästi proteiineja jälkeläisilleen, joten niiden mahdollisuudet selvitä aikuisuuteen ovat hyvin heikot.
Älykkyys on nykyihmisellä ollut selvästi sellainen ominaisuus, jota lajin kehitys on suosinut. Asia on ollut samoin molemmilla sukupuolilla. Sukupuolten erilaisista biologiasta johtuvista tehtävistä (naisilla pitkät raskaudet ja lasten hyvin pitkä avuton, jatkuvaa hoivaa vaativa, vaihe) on seurannut, että älykkyyden eri osatekijät ovat olleet eri merkityksissä luonnon valinnan kannalta eri sukupuolilla. Miehille ovat hieman erilaiset ominaisuudet olleet tärkeitä kuin naisille.
Joka tapauksessa nyky-yhteiskunnan tilanne, jolloin naiset hankkivat paremman koulutuksen kuin miehet ja myös lopulta paremman yhteiskunnallisen aseman, osoittaa, että evoluutio on suosinut naisten älykkyyttä ja varsinkin sellaista älykkyyttä, jolla on käyttöä tällaisessa yhteiskunnassa, jossa elämme. Kovin rennon humoristinen ei yhteiskuntamme itseasiassa ole, vaan pikemminkin säntillisyyttä ja tunnollisuutta korostava yhteiskunta. Ehkä juuri sellaisia ominaisuuksia, jotka naisella on paremmin kehittyneet?
- 7832
Naisten on aina ollut turha yrittää olla kiinnostava hauskalla tavalla, miehet eivät juurikaan kiinnitä huomiota naisen puheisiin ainoastaan ulkonäköön. Kunhan nainen on näyttänyt terveeltä ja hyvältä synnyttäjältä, ihan sama onko hauska vai ei. Eihän naista ole juuri juttukaverina ajateltu, vaan palvelijana, kodinhoitajana, lastensynnyttäjänä ja seksivälineenä. Naisen selviytymisen kannalta huumori ei ole ollut merkittävää, ainoastaan ulkonäkö.
- 990
Päädyin tähän aiheeseen kun etsin netistä suomalaisia stand up -koomikkonaisia, nimenomaan uteliaisuudesta. Ajattelin aluksi ihan vain jättää kommentoimatta, kuten lähestulkoon aina, mutta sitten mietin että what the heck, voisinpa nyt jotain Scheißeä heittää kuitenkin, edes tämän kerran. (Tulee varmaan pitkä viesti nyt kun kerran harvoin mitään jaksan kommentoida.)
Monestihan naiset nauravat miehelle, vaikkei tämä olisi edes mitenkään erityisen hauska. Jos siis ei halua olla epäkohtelias, tai jos on peräti kiinnostunut miehestä. Jotenkin se vain tuntuu olevan niin, että miesten tehtävä on olla äänessä, kerätä huomiota ja huvittaa, ja naisten tulee olla hiljaa kautta hihitellä ja olla hyvännäköisiä. Vai koska viimeksi olette törmänneet tilanteeseen jossa mies mielistelee naista nauramalla tämän paskoille jutuille?
Itse harvemmin olen kuullut oikeasti hauskaa ja osuvaa arkipäivän läpänheittoa kummaltakaan sukupuolelta. Lähinnä sille hörähtelee ihan muista syistä kuin todellisesta hauskuudesta. Joskus löytyy ihmisiä joilla on hauskoja juttuja ja oivalluksia, joskus ihmisiä jotka vain luulevat olevansa hauskoja. Jälkimmäisestä esimerkkinä nimenomaan eräs "luokan pelle" jostain peruskouluajoiltani. Kyseisen pellet heitot olivat sieltä paskimmasta ja mielikuvituksettomimmasta päästä, ja niille nauroi korkeintaan joku pelleä mielistelevä asskisserkaveri. Luultavasti kyseinen pelletyyppi tajusi että hänen juttunsa useimmiten vain turhauttivat porukkaa, mutta eihän moinen tyhjäpäistä idioottia pysäytä.
Sen sijaan itse sain ihmiset toisinaan nauramaan tilanteeseen sopivilla - yleensä sarkastisilla tai ironisilla - jutuilla, eikä tarkoitukseni edes ollut varsinaisesti naurattaa. Sanoin vain mitä ajattelin ja sitä rataa, kenties joskus väänsin tikusta asiaa tjsp. Joillekin uppoaa, joillekin ei, eikä oikeastaan edes kiinnosta.
Mutta ainakin minulla on taito käyttää arkipäivässä jonkinlaista huumoria, joka on sekin oikeastaan tarkoitettu omaksi ajankulukseni ja huvikseni. Jos muita naurattaa niin hyvä, jos ei niin siinähän sitten ei.
Toisin sanoen: minulla eikä monella muullakaan naisella ole hitonmoista tarvetta olla hauska (ja siten todnäk pakostikin huomion keskipiste.) Monella miehellä (tai sanotaanko "naisiin verrattuna useammalla") tuntuu olevan, ja siitä tarpeesta syntyy mm. nämä luokan ah niin helevetin huvittavat pellet. No juu, kyllä itsekin toki joskus olen tarkoituksella hauska (tai ainakin yritän), mutta yleensä se on spontaania. Mielestäni sellainen huumori on hauskinta jos ihminen on oivaltava.
(To be continued...)- 990
(...here it goes again)
Tiedän helkutin monta hyvää stand up -koomikkomiestä. Löytyy aivan loistavia juttuja moneltakin. Tosin tiedän myös aika surkeita koomikkoja. Jotkut saavat yleisön haltuun, jotkut eivät. Jotkut voivat olla hauskoja lavalla, mutteivät tosielämässä, jotkut toisinpäin, jotkut ovat molempia tai eivät kumpaakaan. Miehistäkin löytyy sellasia tosikoita ettei oo hyvä tosikaan. Joidenkin sellaisten miesten pelkkä olemus huvittaa, sama naistenkin kanssa. Entisen luokkani miespuolinen valvoja oli niin tylsä ja huumorintajuton että se huvitti, nainen taas oli mukava ja huumorintajuinen, muttei itse viljellyt huumoria. Miespuolinen matikanopettajani oli aidosti hauska, naispuolinen enkunopettaja kuiva kuin Räikkösen puhetyyli (*halutessasi insert joku toinen paska vertaus*) jne.
Joka tapauksessa, tunnen todellakin vaan muutaman ihmisen joilla on oikeasti hiton hyviä juttuja. Itse taas joidenkin seurassa heitän läpäntapaista, joidenkin en. Joidenkin itseäni todennäköisesti vähemmän huumorista nauttivien kanssa puhun vähän merkityksellisemmistä asioista kuten politiikasta, sodista, historiasta yms. ja jotkut ovat niitä läppäkavereita joiden kanssa puhutaan sitä helkutin turhaa paskaa.
Ja jälleen kerran joka tapauksessa, mielestäni yhteiskunnassa roolit yleisesti ottaen menee niin että miehet vitsailee ja naiset nalkuttaa tai kuuntelee. Jos nyt siis ihan halutaan kärjistää. Kirjoittaja 7832 ilmaisi asian hemmetin hyvin. Juuri sitenhän se menee, helkutti, kuka vain sen älyää kunhan miettii.
No, itse en jaksa nalkutusta enkä näin ollen itsekään nalkuta, tykkään kuunnella läppää ja osallistuakin siihen, ja joskus kunnon dickhead-päällä tykkään kyllä olla helvetin ilkeä ja paskamainen. Että en mielestäni ole ihan stereotyyppi kummastakaan sukupuolesta, ja harva muukaan ihminen on. Jotkut miehet on tosikkoja, jotkut hauskoja, sama pätee naisiin. Yksi hauskimmista tuntemistani ihmisistä on lähes seitsemänkymppinen mummo jolla on saamarin terävä kieli ja yksi tylsimmistä keski-ikäinen miespuolinen puhelinasentaja.
Huumorin lajeista puhuttaessa sarkasmi, satiiri, ironia, vittuilu-tyyppinen huumori ja tollaseen suuntaan menevä on sitä mikä muhun parhaiten iskee. Kummiskin moni muukin huumorityyppi kelpaa. Olen aina tullut hyvin toimeen isäni kanssa, koska molemmat tykkää vitsailla. Äitini taas on sitä vähemmän vitsailevaa sorttia ja vähän erilaisella huumorintajulla varustettu. Monella on toisinpäin. Olen toistanut itseäni tässä jo sen verran monta kertaa, että pointin luulis menevän perille kaiken turhan skeidan joukosta. Tiivistettynä: kaikki riippuu kotioloista ja persoonasta, ei niinkään sukupuolesta. Sekä miehet että naiset voivat olla hauskoja. Että sikäli.
Anteeksi jaarittelu, mopo karkas lapasesta kun nyt alkuun pääsin. Ja oon sen verran monta kertaa jo lukenu tän selostuksen etten enää jaksa, että todellakin virheet ja äärimmäisen ärsyttävä toisto erittäin mahdollisia. Kiitos. - Naisnaurattaja
990 kirjoitti:
(...here it goes again)
Tiedän helkutin monta hyvää stand up -koomikkomiestä. Löytyy aivan loistavia juttuja moneltakin. Tosin tiedän myös aika surkeita koomikkoja. Jotkut saavat yleisön haltuun, jotkut eivät. Jotkut voivat olla hauskoja lavalla, mutteivät tosielämässä, jotkut toisinpäin, jotkut ovat molempia tai eivät kumpaakaan. Miehistäkin löytyy sellasia tosikoita ettei oo hyvä tosikaan. Joidenkin sellaisten miesten pelkkä olemus huvittaa, sama naistenkin kanssa. Entisen luokkani miespuolinen valvoja oli niin tylsä ja huumorintajuton että se huvitti, nainen taas oli mukava ja huumorintajuinen, muttei itse viljellyt huumoria. Miespuolinen matikanopettajani oli aidosti hauska, naispuolinen enkunopettaja kuiva kuin Räikkösen puhetyyli (*halutessasi insert joku toinen paska vertaus*) jne.
Joka tapauksessa, tunnen todellakin vaan muutaman ihmisen joilla on oikeasti hiton hyviä juttuja. Itse taas joidenkin seurassa heitän läpäntapaista, joidenkin en. Joidenkin itseäni todennäköisesti vähemmän huumorista nauttivien kanssa puhun vähän merkityksellisemmistä asioista kuten politiikasta, sodista, historiasta yms. ja jotkut ovat niitä läppäkavereita joiden kanssa puhutaan sitä helkutin turhaa paskaa.
Ja jälleen kerran joka tapauksessa, mielestäni yhteiskunnassa roolit yleisesti ottaen menee niin että miehet vitsailee ja naiset nalkuttaa tai kuuntelee. Jos nyt siis ihan halutaan kärjistää. Kirjoittaja 7832 ilmaisi asian hemmetin hyvin. Juuri sitenhän se menee, helkutti, kuka vain sen älyää kunhan miettii.
No, itse en jaksa nalkutusta enkä näin ollen itsekään nalkuta, tykkään kuunnella läppää ja osallistuakin siihen, ja joskus kunnon dickhead-päällä tykkään kyllä olla helvetin ilkeä ja paskamainen. Että en mielestäni ole ihan stereotyyppi kummastakaan sukupuolesta, ja harva muukaan ihminen on. Jotkut miehet on tosikkoja, jotkut hauskoja, sama pätee naisiin. Yksi hauskimmista tuntemistani ihmisistä on lähes seitsemänkymppinen mummo jolla on saamarin terävä kieli ja yksi tylsimmistä keski-ikäinen miespuolinen puhelinasentaja.
Huumorin lajeista puhuttaessa sarkasmi, satiiri, ironia, vittuilu-tyyppinen huumori ja tollaseen suuntaan menevä on sitä mikä muhun parhaiten iskee. Kummiskin moni muukin huumorityyppi kelpaa. Olen aina tullut hyvin toimeen isäni kanssa, koska molemmat tykkää vitsailla. Äitini taas on sitä vähemmän vitsailevaa sorttia ja vähän erilaisella huumorintajulla varustettu. Monella on toisinpäin. Olen toistanut itseäni tässä jo sen verran monta kertaa, että pointin luulis menevän perille kaiken turhan skeidan joukosta. Tiivistettynä: kaikki riippuu kotioloista ja persoonasta, ei niinkään sukupuolesta. Sekä miehet että naiset voivat olla hauskoja. Että sikäli.
Anteeksi jaarittelu, mopo karkas lapasesta kun nyt alkuun pääsin. Ja oon sen verran monta kertaa jo lukenu tän selostuksen etten enää jaksa, että todellakin virheet ja äärimmäisen ärsyttävä toisto erittäin mahdollisia. Kiitos.Joku tuolla ylempänä kirjoitti, että huumoria ja kai etenkin stand-up'ia pidetään yhtenä agressiivisuuden muotona. Se on varmasti totta ja ehkä juuri siksi miehet testosteronin kanssa pärjäävät siinä paremmin. Itse naisena nauran kyllä myös naisten huumorille ja esim. juuri aloittajan mainitsemassa Frendit-sarjassa oli usein naiskirjoittajia. Martha Kauffman kirjoitti kaikkiaan 232 jaksoa ja siellä on useita muita naiskirjoittajia, on toki myös miehiäkin. Ja esim. Supernatural-sarjan hauskimmat jaksot ovat naiskäsikirjoittajien kirjoittamia. Suomessa ko.sarjaa ei vissiin ole näkynyt kuin kolme kautta, Yhdysvalloissa meneillään 6.kausi.
Esimerkkejä on paljon, sitä vain yleensä olettaa huumorin olevan vain miesten laji eikä edes hoksaa nauravansa naisten kirjoittamille jutuille. - Suntiokaani
Naisnaurattaja kirjoitti:
Joku tuolla ylempänä kirjoitti, että huumoria ja kai etenkin stand-up'ia pidetään yhtenä agressiivisuuden muotona. Se on varmasti totta ja ehkä juuri siksi miehet testosteronin kanssa pärjäävät siinä paremmin. Itse naisena nauran kyllä myös naisten huumorille ja esim. juuri aloittajan mainitsemassa Frendit-sarjassa oli usein naiskirjoittajia. Martha Kauffman kirjoitti kaikkiaan 232 jaksoa ja siellä on useita muita naiskirjoittajia, on toki myös miehiäkin. Ja esim. Supernatural-sarjan hauskimmat jaksot ovat naiskäsikirjoittajien kirjoittamia. Suomessa ko.sarjaa ei vissiin ole näkynyt kuin kolme kautta, Yhdysvalloissa meneillään 6.kausi.
Esimerkkejä on paljon, sitä vain yleensä olettaa huumorin olevan vain miesten laji eikä edes hoksaa nauravansa naisten kirjoittamille jutuille.Aloitus taitaa enemmänkin kuvastaa aloittajan ajatusmaailmaa ja naisvastaisuutta kuin koko totuutta. Minkähän lainen äiti ja muut läheiset naiset aloittajan elämässä ovat, kun hän ei osaa arvostaa naisia lainkaan?
- GodWasGayForNoah
"Christopher Hitchens: Why Women Still Aren't Funny "
http://www.youtube.com/watch?v=I7izJggqCoA
Ehkä tässä on vain kyse siitä että naisten ei tarvitse olla hauskoja päästäkseen parittelemaan. Kun taas miehelle on todella suuri etu jos saa naisen nauramaan. Sekin vielä että naiset varmasti ovat paljon hauskempia naisporukassa, mutta kun miehet ja naiset ovat samassa porukassa, niin kyllä se on miehet jotka usein ovat niitä paljon hauskempia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798