Astevaihtelu-sana

Tässä jäi kuitenkin hiukan avoimeksi, mikä on se ominaisuus, jonka suuruuden tai voimakkuuden määrästä on kyse. Enkä oikeastaan puhuisi ominaisuuden suuruuden tai voimakkuuden määrästä, koska suuruus ja voimakkuus ovat itsessään ominaisuuksia ja nimenomaan määrällisiä.

Vaikka puhutaan klusiilien astevaihtelusta, on hiukan epäloogista puhua klusiilien vahvasta tai heikosta asteesta. Esimerkiksi klusiili k on joissakin tilanteissa vahva-asteinen (esim. sika : sian), joissakin taas heikkoasteinen (esim. takka : takan).

Astevaihtelussa on osittain kyse klusiilin pituudesta tai kaksinkertaisuudesta – on tulkinnanvaraista, onko esimerkiksi ”kk” äänne ”k” pitkänä vai kaksi sellaista äännettä peräkkäin. Joka tapauksessa kyse on selvästi jostakin, jolla voi olla kaksi eri astetta, ja niitä on tapana sanoa heikoksi ja vahvaksi. Ja kieltämättä pitkää tai kaksinkertaista on luontevaa sanoa vahvemmaksi kuin lyhyttä tai yksinkertaista.

Astevaihtelun toinen tyyppi on paljon mutkikkaampi. Alkujaan ovat soinnittomat klusiilit k, p ja t vaihdelleet soinnillisten spiranttien kanssa, mutta äänteelliset muutokset ovat täysin korvanneet tämän vaihtelun toisenlaisella. Alkuperäisessä vaihtelussa voidaan ajatella olevan vahva ja heikko aste siinä mielessä, että soinnittomat konsonantit mielletään vahvemmiksi ja lisäksi ehkä klusiilit vahvemmiksi kuin spirantit (klusiili katkaisee ilmavirran, spirantti vain pakottaa sen kulkemaan ahtaasta paikasta). Tämä on osittain säilynyt nykyisessä vaihtelussa t : d, samoin vaihtelussa p : v (ja k : v, esim. kyky : kyvyn). Myös vaihtelussa, jossa k:n heikkoasteinen vastine on kato (esim. laki : lain), on luontevaa puhua vahvasta ja heikosta.

Foneettisesti voisi asian kai tiivistää sanomalla, että vaihtelevana asiana astevaihtelussa on ilmanvirran katkeamisen kesto ja täydellisyys. Pitempi tai täydellisempi tai soinniton katkeaminen katsotaan ”vahvemmaksi asteeksi”.

yucca42 kirjoitti:

Tässä jäi kuitenkin hiukan avoimeksi, mikä on se ominaisuus, jonka suuruuden tai voimakkuuden määrästä on kyse. Enkä oikeastaan puhuisi ominaisuuden suuruuden tai voimakkuuden määrästä, koska suuruus ja voimakkuus ovat itsessään ominaisuuksia ja nimenomaan määrällisiä.

Vaikka puhutaan klusiilien astevaihtelusta, on hiukan epäloogista puhua klusiilien vahvasta tai heikosta asteesta. Esimerkiksi klusiili k on joissakin tilanteissa vahva-asteinen (esim. sika : sian), joissakin taas heikkoasteinen (esim. takka : takan).

Astevaihtelussa on osittain kyse klusiilin pituudesta tai kaksinkertaisuudesta – on tulkinnanvaraista, onko esimerkiksi ”kk” äänne ”k” pitkänä vai kaksi sellaista äännettä peräkkäin. Joka tapauksessa kyse on selvästi jostakin, jolla voi olla kaksi eri astetta, ja niitä on tapana sanoa heikoksi ja vahvaksi. Ja kieltämättä pitkää tai kaksinkertaista on luontevaa sanoa vahvemmaksi kuin lyhyttä tai yksinkertaista.

Astevaihtelun toinen tyyppi on paljon mutkikkaampi. Alkujaan ovat soinnittomat klusiilit k, p ja t vaihdelleet soinnillisten spiranttien kanssa, mutta äänteelliset muutokset ovat täysin korvanneet tämän vaihtelun toisenlaisella. Alkuperäisessä vaihtelussa voidaan ajatella olevan vahva ja heikko aste siinä mielessä, että soinnittomat konsonantit mielletään vahvemmiksi ja lisäksi ehkä klusiilit vahvemmiksi kuin spirantit (klusiili katkaisee ilmavirran, spirantti vain pakottaa sen kulkemaan ahtaasta paikasta). Tämä on osittain säilynyt nykyisessä vaihtelussa t : d, samoin vaihtelussa p : v (ja k : v, esim. kyky : kyvyn). Myös vaihtelussa, jossa k:n heikkoasteinen vastine on kato (esim. laki : lain), on luontevaa puhua vahvasta ja heikosta.

Foneettisesti voisi asian kai tiivistää sanomalla, että vaihtelevana asiana astevaihtelussa on ilmanvirran katkeamisen kesto ja täydellisyys. Pitempi tai täydellisempi tai soinniton katkeaminen katsotaan ”vahvemmaksi asteeksi”.

>> Tässä jäi kuitenkin hiukan avoimeksi, mikä on se ominaisuus, jonka suuruuden tai voimakkuuden määrästä on kyse. Enkä oikeastaan puhuisi ominaisuuden suuruuden tai voimakkuuden määrästä, koska suuruus ja voimakkuus ovat itsessään ominaisuuksia ja nimenomaan määrällisiä.