Kosmologinen ongelma2

Tässä mietinnässäni törmäsin seuraavaan ongelmaan:
Onko meillä mitään todisteita siitä että kolme tiladimensiota ovat symmetrisiä?
Siis maailmankaikkeuden sisältä katsottuna ei käsittääkseni ole keinoja nähdä sitä mahdollisuutta että dimensiot ovat venyneet eri mittaisiksi.

Kuvitellaan että maailmankaikkeuden pituus ja leveys ovat samassa mitassa, mutta korkeus on vain puolet muista. Sisällä kaikki kuitenkin näyttää siltä kuin dimensiot olisivat samat.

Pysyttekö yhtään mukana mitä ajattelen?

16

214

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta hämmästyttävää

      Mitenköhän pystyt määrittelemään, mikä on pituussuunta tai leveyssuunta ? Ethän avaruudessa voi tietää, mihin suuntaan mikäkin dimensio on. Missään ei voi nimittäin määrittää, mikä on ylös tai alas. Kuitenkaan nuo määritellyt dimensiot eivät osuisi mihinkään absoluuttiseen Maailmankaikkeuden ulkopuolelta määräytyvään dimensioiden suuntaan.

      • Määrittelyssähän oli "kuvitellaan".
        Voit myös kuvitella dimensiot absoluuttisiin suuntiin tarkasteltuna maailmankaikkeuden ulkopuolelta ja sitten arvioida asian vaikutuksia sisäpuoliseen tarkasteluun (tätä siis juuri tarkoitin).


      • että ois
        buddy-love kirjoitti:

        Määrittelyssähän oli "kuvitellaan".
        Voit myös kuvitella dimensiot absoluuttisiin suuntiin tarkasteltuna maailmankaikkeuden ulkopuolelta ja sitten arvioida asian vaikutuksia sisäpuoliseen tarkasteluun (tätä siis juuri tarkoitin).

        todistettu tai että big bang malliin sopisi vain se, että maailmankaikkeus olisi homogeeninen ja isotrooppinen.


      • että ois kirjoitti:

        todistettu tai että big bang malliin sopisi vain se, että maailmankaikkeus olisi homogeeninen ja isotrooppinen.

        Voisi olla ajattelussa suureksi avuksi.


    • Clamtrox

      saisit eri suuruisen kaareutumisen eri suuntiin? Sulla pitäis olla joku tosi kiero alkutila että tuommonen olis mahdollista yleisen suhteellisuusteorian mukaan.

    • Itse kuvittelisin, että pituus, korkeus ja syvyys ovat tilan sopimusperäisiä "ulottuvuuksia", eivätkä fysiikan kannalta eri entiteettejä. Perustelen tätä sillä, että mitä tahansa fysikaalista tapahtumaa voidaan kieputtaa koordinaatistossa sen mitenkään vaikuttamatta itse prosessiin tai sen lopputulokseen.

      Jos taas filosofiseksi mennään, niin edes sitä yhtä ulottuvuutta, tilaa, ei ole ilman toisistaan erillään olevaa materiaa tai energiaa, jolloin ei olisi aikaakaan. Tällä voi selittää ainakin avaruuden ja ajan olemattomuuden hetkellä 0 ja niiden synnyn Big Bangissa joutumatta koppiin hakkaamaan päätään pehmustettuun seinään. ;)

      • Olemassa absoluuttiset ulottuvuuksien suunnat.

        Todiste:
        Ajatellaan yksiulotteinen tila, joka kaksiulotteisesta tilasta (tai kolmiulotteisesta) on helppo nähdä suoraksi viivaksi jolla havaitaan suunta.

        Meillä on nyt vain ongelmana joko havainnoida omaa tilaamme neljännestä ulottuvuudesta, tai kyetä supistamaan kolmesta dimensiostamme kokeellisesti pois kaksi, jolloin saadaan tietysti sen yhden suunta selville.

        Mitään merkitystähän tällä ei ole normaalin elämän kannalta, sillä laskennalliset jutut eivät muutu vaikka absoluuttiset suunnat olisivat tiedossakin.


        Minusta on alkanut näyttää siltä, ettei alkuräjähdystä varsinaisesti ollut siten kuin se käsitetään nyt. Mikäli aika on dimensio tilan tapaan ja koko aika pullistui alkuräjähdyksestä kuten tila, kiertyy myös aika itsensä ympärille ja ajan alkupiste on vain sen dimension reuna, eikä sen takana siksi voikaan olla mitään havainnoitavaa.


    • huomannut

      Loogista ajatella, että Pohjantähti on yläpuolella ja senmukaan olisi sitten muutkin!
      Eli leveys olisi senmukaan oikeallla ja vasemmalla puolen katsojan suhteen.

      Tuollaisen tiedon tallellapitämiseen tarvitseisi olla mukan Inertialaitteet tms. . Esimerkiksi heiluri säilyttää heilumissuunnan taivaanavaruuden suhteen. Tunnettujen tähiten ja säteilijöiden(pulsareiden tms.) avulla voi myös määrittää nuo, kun on mukana tieto noista ja laitteet nuiden määrittämisiin.
      Mutta avaruuslennot ovat niin vaikeaa tekniikkaa, ettei voi suositella kellenkään helpon heittämistä eli maapallon asumisen jättäm,istä! Parempi huolehtia maapallosta, esimerkiksi sammuttaa atomivoimalat, kun ongelmat ei ole nykyisellään mahdollista hoitaa! Lajien tuhojoulukuuhun v. 2012 näyttää tilastojen mukaan olevan mahdolliselta!

    • mukana mutta

      et ole edes ensimmäinen joka asiaa ajattelee.

      Michelson ja Morley jo vuonna 1881 tekivät kuuluisan
      kokeensa jolla mittasivat valon nopeuden eri suunnista
      juuri saadakseen selville tuon asian.

      Lopputulos oli sen että nopeus oli sama kaikista suunnista.
      Siitä voi vetää mm. johtopäätöksen että dimensiot ovat yhtenevät.

      • Tuo koe ei kai auta asiaan, sillä jos dimensiot poikkeaisivat toisistaan, niin silloinhan valonnopeuskin noudattaisi tätä samaa poikkeamaa ja tilanne näyttäisi siis symmetriseltä.


      • mukana mutta
        buddy-love kirjoitti:

        Tuo koe ei kai auta asiaan, sillä jos dimensiot poikkeaisivat toisistaan, niin silloinhan valonnopeuskin noudattaisi tätä samaa poikkeamaa ja tilanne näyttäisi siis symmetriseltä.

        "...sillä jos dimensiot poikkeaisivat toisistaan, niin silloinhan valonnopeuskin noudattaisi tätä samaa poikkeamaa ja tilanne näyttäisi siis symmetriseltä."

        jos näin olisi, niin MITEN sitten dimensiot poikkeaisivat toisistaan?


      • mukana mutta kirjoitti:

        "...sillä jos dimensiot poikkeaisivat toisistaan, niin silloinhan valonnopeuskin noudattaisi tätä samaa poikkeamaa ja tilanne näyttäisi siis symmetriseltä."

        jos näin olisi, niin MITEN sitten dimensiot poikkeaisivat toisistaan?

        Katsottuna seuraavasta tiladimensiosta, voidaan nähdä niiden epäsymmetrisyys.

        Vastaava ilmiö olisi jos tarkastelisimme kaksiulotteista itsensä ympäri kaareutuvaa maailmaa, jonka dimensiot olisivat epäsymmetriset. Siis jos kaksiulotteisessa leveys poikkeaa pituudesta, alkaa maailma muistuttaa rugby-palloa tai hularengasta (symmerinen olisi tietysti säännöllinen pallo). Koska valonnopeus tietysti noudattaisi epäsymmetrisissä dimensioissakin tavallisia nopeuksiaan, näyttäisi tila kuitenkin sisältä katsoen säännölliseltä.


    • kyllä menee

      Hyvin helposti maailmankaikkeus ja linnunrata sekaisin.

      • Kysyessä joutuu usein aivan muihin asioihin kuin itse ongelmaan.


    • ...

      Jos nyt ymmärsin oikein niin haluat tietää onko Einstainin kenttäyhtälön ratkaisun tiheysparametri tasan 1 vai jotain muuta.

      WMAP mittaustuloksista on kyseisen parametrin @ arvoksi saatu 0.98 < @ < 1.02.

      Tietysti kenttäyhtälön ratkaisu pätee vain, jos avaruus on homogeeninen ja isotrooppinen

      • Ongelmana on juuri se miten kykenemme päättelemään että oletettu symmetrisyys on todellinen tilanne. Minä epäilen että olisi huomattava sattuma jos niin olisi ja mikään tässä maailmankaikkeudessa oleva ominaisuus ei käsittääkseni vaadi täydellistä symmetriaa.

        Toisaalta jos symmetriavaatimus olisi ehdoton, joutuisimme hyväksymään myös aikadimensiot tiladimesioiden kaltaisiksi, jolloin niistä tulisi tiladimensioiden mukaisesti myös jatkuvasti laajenevia (siis ajan perusyksikön pituus kasvaisi maailmankaikkeuden kehittyessä).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1443
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      916
    4. 68
      723
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      238
      681
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      531
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    Aihe