Eilen, 19.8.2009, keskiviikkona, näytettiin suomaisia 'huoltajia ja kisaturisteja' Berliinin MM-kisojen katsomossa. Ja kukas siellä taas ylimpänä 'irvisteli'? No Mikaela tietysti :D. Eikös se ikäneidon 'urakka' ollut ohi jo heti alussa. Toivottavasti ei ainakaan veronmaksajien rahoilla tuolla vielä loikoile. Kannattaisikohan Mikaelan ottaa joku työpaikka, vaikkapa osa-aikatyö, jotta voisi sitten matkustaa ihan omalla rahalla kisaturistiksi, kun ne 'parhaat' päivät olivat ohi jo aikoja sitten. Eihän se 60:n ollut edes haamuraja hänelle, paitsi ikänsä puolesta.
Kisaturisti Ingberg katsomossa, joko taas?
kyseenalaista toimintaa
2266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo kyllä pitää todellakin paikkansa. vituttaa sen ämmän naama joka kisoissa ja aina ei mitään mahdollisuutta päästä edes finaaliin. saisi jo käsittää jäädä pois. ei se saatana paljon auta jos puhaltelee kynsiin ja nuolee naisten...
Suurin syy tällä hiilihydraatti kansalla on se, että kukaan ei vittu viitsi edes treenata kunnolla.. voisiko olla ainoa josta näkee treenien kovuuden äijästä ja tuloksista on keskisalo.
voitaisiin kyllä miettiä tarkemmin, että kannattaako tuollaisia kisa turisteja lähettää aina kisoihin joka todellakaan ei ole ilmaista. ymmärrän, että nuorille pitää antaa mahdollisuuksia, mutta kyllä sentään lehmät kuuluu laitumelle.
Kruger sais kanssa katsoa mallia vähän muista ja lopettaa sen purkan mässäämisen ja ottaa ne halpahallin aurinkolasit päästä pois. ainoa miksi kruger mun mielestä on kova jätkä niin se sentää paneskelee ihan komiaa muijaa..
Yksi asia myös mikä tulee mieleen on se, että kaikkihan tuolla kisoissa vetää douppia, mutta suomessa ei enää uskalleta kun kaikki on muutenkin kielletään ja mistään ei saa puhua. mulle on ainakin ihan sama jos joku kärähtää. se sentään koitti pärjätä kunnolla ja mehän sitä yleisönä halutaan.
Keihäskarsinnasta useita päiviä,mutta ei vaan löydä kotia.Kruger ottanut vaimonsa tavat: onks tukka hyvin ja näkyykö kello?Ei tuo etelän tuliainen ole ollut hintansa (valmennusrahat) väärti.