Tässä on oiva uuden vuoden herkku. Laita suu makeaksi Charlotta-kakulla. Kakku on helppo valmistaa ja vie takuulla kielen mennessään. Täytteeksi sopivat esimerkiksi tuorejuusto ja jäätelö.
* 1 kääretorttu
* 8 liivatelehteä
* 4 dl kermaa
* 500 g rahkaa tai tuorejuustoa
* 1 pss pakastevadelmia
* 1 tlk persikoita
* 1 dl sokeria
* 2 rkl vaniljasokeria
* Kääretorttu:
* 4 kananmunaa
* 1 dl sokeria
* 1,5 dl vehnäjauhoja
* 0,5 dl perunajauhoja
* 1 tl leivinjauhetta
* 2 rkl kaakaojauhetta
Täyte:
* 400 g sitruunatuorejuustoa
* 3 rkl kermaa
Vatkaa munat ja sokeri keskenään kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja nostele ne munasokerivaahtoon. Levitä taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa noin kymmenen minuuttia.
Nosta valmis kääretorttu pelliltä leivinpapereineen ja käännä se työtasolle sokeroidun leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä.
Sekoita kerma tuorejuustoon. Levitä täyte tasaisesti taikinalevylle ja kääri levy rullalle leivinpaperia apuna käyttäen. Laita kääretorttu hyvin peitettynä saumakohta alaspäin jääkaappiin vetäytymään. Kääretortun voit tehdä jo edellisenä päivänä tai ostaa kaupasta valmiina.
Vuoraa noin kolmen litran vetoinen kulho tuorekelmulla. Leikkaa kääretortusta noin sentin paksuisia siivuja ja astettele siivut vuoan reunoille mahdollisimman lähekkäin. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita kermavaahtoon rahka tai tuorejuusto. Pilko persikat ja ota mehu talteen. Sekoita vadelmat ja pilkotut persikat kerma-juustomassaan.
Kuumenna persikkamehu kiehuvaksi. Ota liivatelehdet vedestä ja purista niistä vesi huolella. Lisää liivatelehdet kuumaan mehuun ja sekoita nopeasti. Kaada liivateneste kakkumassaan ja sekoita huolella.
Kaada kakkumassa varovasti astiaan kääretorttujen päälle, niin että massa yltää kääretorttusiivujen reunaan saakka. Laita kakku jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään saakka.
Kakkuun sopii hyvin myös jäätelötäyte. vadelmaisen jäätelöreseptin löydät täältä. Jos käytät jäätelötäytettä, niin jäähdytä kakku pakastimessa.
Charlotta-kakku
Leivokset
0
870
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401380Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981335Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2891225- 1091095
- 191031
- 641015
- 711012
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161009Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176868Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju17833