Olen alkuaan melko rapakuntoinen ruipelo (nainen), mutta olen kuitenkin aloittanut juoksu-/hölkkäharrastuksen saadakseni kuntoani vähän kohoamaan. Kauaa en ole juoksennellut, mutta tällainen ongelma iski vastaan:
Minulla kipeytyy (alkaa siis pistää) melko helposti kylki/kyljet ja/tai vatsalihakset juostessa. Vatsalihasten kohdalla tarkennan lantioluun ja sikspäkkien (hah!) väliseen sivualueesiin, yleensä kipu on vain toiselle puolella, joskus molemmilla. Kysymys siis kuuluu: Hälveneekö kipu juoksuharrastuksen etenemisen ja kunnon kohoamisen myötä vai voiko sitä helpottaa esimerkiksi venytyksillä? Vai oikealla hengitystekniikalla? Ennen juoksemista (juoksen vielä aika lyhyitä lenkkejä intervellina) tapanani on hörpätä pari kulausta vettä ja venytellä jalkalihakset. Juoksukenkäni ovat uudet ja kuulemma hyvät.
Vastausta pyydetään!
Minulla kipeytyy (alkaa siis pistää) melko helposti kylki/kyljet ja/tai vatsalihakset juostessa. Vatsalihasten kohdalla tarkennan lantioluun ja sikspäkkien (hah!) väliseen sivualueesiin, yleensä kipu on vain toiselle puolella, joskus molemmilla. Kysymys siis kuuluu: Hälveneekö kipu juoksuharrastuksen etenemisen ja kunnon kohoamisen myötä vai voiko sitä helpottaa esimerkiksi venytyksillä? Vai oikealla hengitystekniikalla? Ennen juoksemista (juoksen vielä aika lyhyitä lenkkejä intervellina) tapanani on hörpätä pari kulausta vettä ja venytellä jalkalihakset. Juoksukenkäni ovat uudet ja kuulemma hyvät.
Vastausta pyydetään!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla käy joskus samoin, vaikka olen jo juoksu lenkkeilyä harrastanut monta kuukautta ja kunto on ihan ok. En tiedä mistä se johtuu mutta joskus alkaa pistämään.
Täälläkin pyydetään vastausta!
tuo on tyypillistä kaikille suomalaisille urheilijoille! Muista aina kilpailun jälkeen mainita se. Silloin säilytät juoksupotentiaalasi!
Itse olen 26 mies ja tässä tämä vuosi tullut juostua ja urheiltua. Silloin tällöin rupeaa juostessapistämään kyljestä tai vatsasta.
Itse olen saanut pistämisen loppumaan niin että ihan pikkasen höllännyt tahtia ja ruvennut hetken hengittämään tosi syvään. Eli keuhkot ihan täyteen ja puhallus ulos. Sitä jatkanut muutaman minuutin niin yleensä pistäminen lähtenyt pois.
Siitä mikä sen pistämisen aiheuttaa ei ole minullakaan mitään havaintoa. Kai se voi olla joku pieni sisäinen lihaskramppi.
Itselläni aika samat lähtökohdat kun edellisellä kirjoittajalla. Vuoden alusta rapakuntoisena lähtenyt liikkeelle ja nyt jo hyvässä kunnossa ja tulee juostua kymppejä tuntiin. Tuota ilmeni itsellänikin enemmän alussa mutta vähentynyt treenatessa, vaikka vieläkin sama juttu ehkä joka kolmannella lenkillä. Samalla tavalla kuten edellinen kirjoittaja, pääsen minäkin siitä eroon, eli hiljennän tahtia muutamaksi minuutiksi ja syvä hengitys.
Sen olen huomannut että syömällä ja juomalla oikein pystyn tätä välttämään, eli en lähde lenkille useaan tuntiin syömisen jälkeen. Vettäkin juon reilusti mutta pitkin päivää pikkasen kerrallaa, jos vetää suuren määrän juuri ennen lenkkiä, voi tätä kipua aiheutua hyvinkin helposti. Tosiaan syitä en minäkään tiedä, mutta tälläisiä kokemuksia itselläni.
Veikkaan, että kysymyksessäsi olisi aivan normaali, tosin usein aloittelijoilla ilmenevä, fysikaalinen ilmiö. Maksa täyttyy verestä ja se tuottaa kipua. Kirjallisuudessa tuohon tarjotaan rohdoksi vauhdin höllentämistä tai kipeytyneen alueen kevyttä (sopivaa) painelemista.
Mulla oli noita kipuja useampaankin otteeseen. Varsinkin silloin kun juoksu on syystä tai toisesta jäänyt pois ohjelmasta pidemmäksi aikaa ja olen taasen aloitellut harrastusta säännöllisemmin uudestaan.
Mulla tehoaa noissa tapauksissa se, että otan tiukasti vatsanahasta kiinni kipeältä kohdalta ja vedän sitä jonkin aikaa ulos. Jos ei ole auttanut olen hiljentänyt vauhtia, jopa kävellyt välillä.
Näin siis minä analysoin kipusi. En ole lääkäri, voi olla tietysti muustakin kysymys.
- Himmaamista
- Mahdollista pientä juomista
- Syvään hengittämistä
- "Hierontaa"
Okei, ei kun apteekkiin :P
Kuulemma syvien vatsalihasten treenaaminen pitäisi auttaa, mutta en tiedä onko väitteessä perää. Itse en ole suurta muutosta havainnut. Tuskin siittä haittaakaan on. :)
tuo kipu kyljissä johtuu usein siitä että on syönyt joko liian vähän, tai liikaa, tai no yleensä liian syömisen ja mahd nestetankkauksen jälkeen lentää kyllä oksennus, mutta kumminkin. harvoin se vatsalihasten heikkoudesta johtuu. eli ruokapuoli säännölliseksi suhteessa lenkkiin ja terveellistä ruokaa