Haluaisin kommentteja ja kannanottoja tähän. Minulla on laaja ystäväpiiri ja paljon tuttuja. Näistä nykyisin olen huomannut, että minuun jotenkin takertuu sellaiset jollain tavalla heikommassa asemassa olevat, epäsosiaaliset, joko työstä tai opiskeluista syrjäytyneet, masentuneet, ihmiset, joilla ei ole muita ystäviä jne.. Käyttäydyn mielestäni yhtä ystävällisesti kaikkia kohtaan, mutta on niin, että jotkut jotenkin käsittävät sen sydänystävyydeksi. En pidä itseäni parempana kuin muita, mutta olen huomannut jonkin verran sitten sosiaalista hylkimistä toisten ihmisten puolelta. Ja tämä on alkanut häiritsemään.
En koe näitä takertumissuhteita kaksipuolisena ystävyytenä. Itse en koe saavani niistä paljoakaan itselleni, tunnen itseni joskus jopa ihan sosiaalitädiksi, joka joutuu huolehtimaan muista. Usein mietin, olenko liian kiltti, annan toisille, vai toisaalta kuvittelenko itse olevani muita parempi kun ajattelen näin. Ei minulla toisaalta ole syytä olla kenellekään epäystävällinen, kokisin siitä syyllisyyttä, mutta sitten se, että ajautuu tilanteisiin, missä onkin sitten jotenkin vain joku tuki ja turva muille, tuntuu hankalalta. Joskus mietin, miten lempeästi ravistelen näitä irti itsestäni. Jossain sosiaalisissa tilanteissa minuun liimautuu monta ihmistä ja en koe, että pystyn olemaan niiden kanssa, joiden haluaisin. Ja ehkä tietynlaista vierastamista olen kokenut, kun olen jonkun tällaisen liimautuvan ihmisen seurassa.
En tiedä teenkö oikein vain väärin. Onko väärin kuitenkin olla ystävällinen ihmiselle, joka käsittää sen sydänystävyyden merkiksi, mitä en voi antaa. Onko väärin olla olematta ystävällinen ihmiselle, jolle harvat ovat tai joka ei osaa itse hankkia ystävyyssuhteitaan. Tuntuu, että moni ihminen tavallaan elää kauttani.
Eniten häiritsee se, että jotenkin olen mielestäni joutunut tällaisen sosiaalitädin rooliin jo muidenkin silmissä. Tiedän, että pitäisi olla enemmän itsekäs, toisaalta se aiheuttaa syyllisyyttä ja kysymyksen, miksi minun pitäisi olla jollekin tyly.
nämä ihmissuhteet on jotenkin vääristyneitä. Lähinnä mietin, että miksi minä tähän osallistun ja mikä saa minut siihen mukaan suostumaan siihen, vaikka koen, että en osaa näitä liimautujia karttaakaan. Olisiko jotain kommentteja..
Tämä on sinällään vaikea aihe, että oletan saavani vastauksiksi näitä luuletko olevasi parempi kuin muut tyyppisiä juttuja, mutta toisaalta koen, että en halua näitä ihmissuhteita enkä saa niistä mitään, kun väsymyksen itselleni.
En koe näitä takertumissuhteita kaksipuolisena ystävyytenä. Itse en koe saavani niistä paljoakaan itselleni, tunnen itseni joskus jopa ihan sosiaalitädiksi, joka joutuu huolehtimaan muista. Usein mietin, olenko liian kiltti, annan toisille, vai toisaalta kuvittelenko itse olevani muita parempi kun ajattelen näin. Ei minulla toisaalta ole syytä olla kenellekään epäystävällinen, kokisin siitä syyllisyyttä, mutta sitten se, että ajautuu tilanteisiin, missä onkin sitten jotenkin vain joku tuki ja turva muille, tuntuu hankalalta. Joskus mietin, miten lempeästi ravistelen näitä irti itsestäni. Jossain sosiaalisissa tilanteissa minuun liimautuu monta ihmistä ja en koe, että pystyn olemaan niiden kanssa, joiden haluaisin. Ja ehkä tietynlaista vierastamista olen kokenut, kun olen jonkun tällaisen liimautuvan ihmisen seurassa.
En tiedä teenkö oikein vain väärin. Onko väärin kuitenkin olla ystävällinen ihmiselle, joka käsittää sen sydänystävyyden merkiksi, mitä en voi antaa. Onko väärin olla olematta ystävällinen ihmiselle, jolle harvat ovat tai joka ei osaa itse hankkia ystävyyssuhteitaan. Tuntuu, että moni ihminen tavallaan elää kauttani.
Eniten häiritsee se, että jotenkin olen mielestäni joutunut tällaisen sosiaalitädin rooliin jo muidenkin silmissä. Tiedän, että pitäisi olla enemmän itsekäs, toisaalta se aiheuttaa syyllisyyttä ja kysymyksen, miksi minun pitäisi olla jollekin tyly.
nämä ihmissuhteet on jotenkin vääristyneitä. Lähinnä mietin, että miksi minä tähän osallistun ja mikä saa minut siihen mukaan suostumaan siihen, vaikka koen, että en osaa näitä liimautujia karttaakaan. Olisiko jotain kommentteja..
Tämä on sinällään vaikea aihe, että oletan saavani vastauksiksi näitä luuletko olevasi parempi kuin muut tyyppisiä juttuja, mutta toisaalta koen, että en halua näitä ihmissuhteita enkä saa niistä mitään, kun väsymyksen itselleni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tutulta kuulostaa. Ja kuulostat muutenkin minulta about 15- vuotta sitten. Itse olen muuttunut täysin ja kokonaan sitten noiden aikojen.
Minkä ikäinen olet? Jotenkin sain mielikuvan että olisit vielä aika nuori?
Uskoisin että olet sekä liian kiltti etkä kehtaa siksi vaatia ihmissuhteiltasi itsellesi mitään, että tottunut reagoimaan ihmisiin joilla on ongelmia. Olet liian velvollisuudentuntoinen suhteessa muihin ihmisiin. Toisista välittäminen ja näkemys että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia jne. ovat hyviä arvoja sinänsä. Mutta reaalielämässä toteutettuna näiden arvojen käytännön toteutus johtaa vääjäämättä siihen, että huomaat kantavasi kaikkia saakelin maailman nyhveröitä ja heidän ongelmiaan hartioillasi. Samalla tulet tekemään ison karhunpalveluksen näille ihmisille itselleen kun kannat niitä taakkoja jotka kuuluu heidän itsensä kannettaviksi ja ratkaistaviksi.
Omalla kohdallani luulen että taustani vuoksi podin ja mahdollisesti poden vieläkin jonkinlaista läheisriippuvuuskäyttäytymismallia. Se oli ja on suoraan lapsuudesta opittua, koska minut kasvatettiin ottamaan muut huomioon, lemaan muille terapeuttina koska minulle jankutettiin etttä olen onnellisessa asemassa itse ja minun annettiin ymmärtää että kaikilla muilla menee jotenkin huonosti. Velvollisuudentuntni suhteessa muihin ihmisiin meni aivan överiksi. Jos et tiedä mitä läheisriippuvuus tarkoittaa, kannattaa perehtyä asiaan ja miettiä löydätkö siitä itsesi. Läheiriippuvaisten ihmiste sanotaan kasvaneen yleensä perheissä/tilanteissa joissa he ovat olleen jonkin "voimakkaan ilmiön läheisyydessä", kuten esim. alkoholismin tai kiihkouskovaisuuden tms.
Jos olet vielä nuori, voit välttyä miljoonalta ihmissuhdeongelmalta perehtymällä asiaan nimeltä LÄHEISRIIPPUVUUS ja keksimällä muita keinoja olla ihmisen kanssa tekemisissä. Läheisriippuvainen ihminen holhoaa ja hyysää ympärillään olevia ihmisiä eikä osaa pitää puoliaan, ei osaa pitää omista rajoistaan kiinni, eikä kehtaa vaatia itselleen mitään. Lisäksi LR- henkilöllä on myös tutkat joilla hän aavistelee ja ennakoi toisten käyttäytymistä ja antaa muiden käyttäytymiselle ihan liian suuren merkityksen. Kaikki pikku vivahteet muiden käytöksessä ovat LR- henkilölle asioita joita hän märehtii ja miettii ja pähkäilee loputtomasti. Siitä kärsii sekä ympäristö että läheiriippuvainen itse.
Onko sellainen käytös itsensä korottamista muiden yläpuolelle? Lyhyesti: on.
Kappas vaan, nyt kun luin uudelleen ajatuksella (ekalla kerralla luin kiireellä hätäisesti joten tulin lukemaan uudelleen) kirjoituksesi, ja huomaan että voit olla periaatteessa minkä ikäinen tahansa. Ja huomaan että kas vain, olen taas itse analysoimassa ja terapioimassa muita. =/
Ikäkysymys ei sinänsä ole tärkeä. Ikä vain tuli mieleen siksi koska juttusi kuulostaa hirveän paljon samalta kuin mikä olin itse joskus vuosia sitten lapsena ja teini- ikäisenä. Tuntui että jouduin olemaan jatkuvasti ihan väärässä roolissa. Olin jossain nössöseurassa vaikka oikeasti koin itseni lähinnä ehkä punkkariksi. Minulla oli enkelin siivet vaikka minulla piti olla torahampaat. En voinut olla se mikä halusin ja koin oikeasti olevani, koska minulla oli ulkoapäin sisäänrakennettu "velvollisuus" olla niiden kanssa joiden kanssa kukaan muu ei ole.
Kaikki maailman sorretut olivat minun vastuullani. Mukamas.
Nyt kun ajattelen asiaa vuosia myöhemmin en voi kuin kauhistella miten ylimielistä sellainen toiminta on. Jokainen voi kysyä itseltään haluaisitko itse että seurassasi ollaan säälistä, myötätunnosta, tai siksi ettei kukaan muu ole? Kuka haluaisi lähelleen ihmisen joka kokee kanssasi olemisen UHRAUTUMISENA, hyväntekeväisyytenä, eikä siksi että haluaa olla ihan oikeasti juuri sinun kanssasi?
Tässä valossa se, että esim. sinä aloittaja olet selvästikin vain velvollisuudentunnosta niiden liimautujien kanssa on hirveää tuhlausta. Se on sekä oman elämäsi että niiden liimautujien elämän tuhlausta. Koska mikään tuollaisessa ihmissuhteessa ei ole aitoa. Se on pelkkää feikkiä. Kun esität niille liimautujille olevasi muka kiinnostunut heistä, ja kuitenkin huokaiset helpotuksesta kun pääset heistä eroon, se on sekä itsesi, mutta myös heidän pettämistään. Mikään mikä johtaa valheessa elämiseen ei ole rakentavaa eikä muutenkaan sellaista toimintaa jota kannattaa jatkaa. Valheesta ei lopulta hyödy kukaan.