Tässä vähän hajanaisia ja hajamiehiä pohdiskeluja. Sotketaan filosofia ja fysiikka kun kerran tiede-palstalla ollaan jauhamassa.
Eli: Fysiikan lait sanovat ettei energia voi koskaan hävitä. Mihin katoaa tällöin ihmisen ns. ajattelupotentiaalienergia, jolla on keksitty esim. atomipommi. Mihin ihmisen potentiaalienergia häviää kun ihminen kuolee? Ajattelu on periaatteessa kemiallinen prosessi ja näkymätöntä työtä eli tavallaan ajatuksilla on pakko olla ns. potentiaalienergiaa.
Ajatusten potentiaalienergian kokonaismäärä on ilmeisesti rajaton, koska mielikuvituksella ei ilmeisesti ole rajoja. Tunnekin on energiaa, mutta mihin se energia muuntautuu ihmisen poistuessa tästä ajasta?
Toinen kysymys on ajasta.
Voidaanko sanoa, että aika alkoi ns. alkuräjähdyksestä eli tavallaan maailmankaikkeudella olisi alku (alfa)
vai eikö ole totta myös se, että aika oli jo ennen alkuräjähdystä ja alkuräjähdys tapahtui tiettynä ajanhetkenä verrattuna siihen aikaan. Aika ja avaruus kulkevat suhteellisuusteoriassa käsi kädessä, joten sinänsä olisi ristiriitaista sanoa että ennen alkuräjähdystä olisi ollut aikaa täydellisessa tyhjiöpisteessä vaikka loogisesti ajateltuna näin onkin. Eli voitaisiinko sanoa että ei ole olemassa mitään yleistä alkua eikä loppua millekkään asialle, koska aina on ollut aika ennen alkua ja jälkeen lopun.
Eli: Fysiikan lait sanovat ettei energia voi koskaan hävitä. Mihin katoaa tällöin ihmisen ns. ajattelupotentiaalienergia, jolla on keksitty esim. atomipommi. Mihin ihmisen potentiaalienergia häviää kun ihminen kuolee? Ajattelu on periaatteessa kemiallinen prosessi ja näkymätöntä työtä eli tavallaan ajatuksilla on pakko olla ns. potentiaalienergiaa.
Ajatusten potentiaalienergian kokonaismäärä on ilmeisesti rajaton, koska mielikuvituksella ei ilmeisesti ole rajoja. Tunnekin on energiaa, mutta mihin se energia muuntautuu ihmisen poistuessa tästä ajasta?
Toinen kysymys on ajasta.
Voidaanko sanoa, että aika alkoi ns. alkuräjähdyksestä eli tavallaan maailmankaikkeudella olisi alku (alfa)
vai eikö ole totta myös se, että aika oli jo ennen alkuräjähdystä ja alkuräjähdys tapahtui tiettynä ajanhetkenä verrattuna siihen aikaan. Aika ja avaruus kulkevat suhteellisuusteoriassa käsi kädessä, joten sinänsä olisi ristiriitaista sanoa että ennen alkuräjähdystä olisi ollut aikaa täydellisessa tyhjiöpisteessä vaikka loogisesti ajateltuna näin onkin. Eli voitaisiinko sanoa että ei ole olemassa mitään yleistä alkua eikä loppua millekkään asialle, koska aina on ollut aika ennen alkua ja jälkeen lopun.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinänsä kunnioitettavaa, että ajattelet olevaisen peruskysymyksiä. Lienet oikeilla jäljillä.
Mutta itse olen sillä kannalla, että ei kannata enemmälti pohtia liian suuria ja vaikeita kysymyksiä, kun perustietomme maailmankaikkeudesta ovat vielä pahasti vajavaiset Siinä vain hukkaa tuota ajatusenergiaa ja ottaa riskin päänsä sekoamisesta lopulta.
On parempi käyttää valtaosa energiastaan arkipäivästään selviämiseen.
Kyllä terveelliselle pohdiskelulle on aina sijansa ja siinä riittääkin tekemistä. Jos kukaan ei olisi koskaan pohdiskellut niin miten eläisimme nyt? Olisiko terveydenhuoltomme yhtä edistynyttä? Pystyisimmekö kommunikoimaan toistemme kanssa vaivattomasti tietoverkossa? Olisiko luonto puhtaampi? Olisiko ydinpommia keksitty? Ilman pohtimista osaisimmeko oppia virheistämme?
Kun ihminen kuolee, mihinkä katoaa ajatusenergia... Kysymys näyttää selvältä, mutta sisältää kompa-ulottuvuuden.
Universumin energia sijoittunee jonnekin hyvin alhaiselle tasolle, mikropartikkelien tasolle tms. En osaa sanoa tarkkaan minne, mutta ilmeistä on, että taso on alhaisempi kuin esim. atomit.
Tämä energia on kuitenkin taipuvainen kumuloitumaan, muodostamaan yhä kompleksisempia rakenteita. Näin syntyvät atomit, molekyylit, kappaleet - ja lopulta elävät solut, kudokset, eliöt ja lopulta tietoinen ihminen. Ihmisen tietoinen ajatus-voima on siis hyvin kompleksisen rakenteen seurauksena syntynyttä.
Voinemme pitää tätä rakennetta oman tietomme (ja sen rajoitusten) näkökulmasta lähes äärettömän kompleksisena, jossa tasot rakentuvat toisensa päälle.
Kun ihminen kuolee, nämä tasot eivät säily. Niiden perustana toimiva "kvanttienergia" kyllä säilyy ja jatkaa olemistaan. Mutta samalla sen ihmisen ja hänen ajattelunsa muodossa toteutuneet rakenteet purkautuvat.
Summa summarum: ajatusenergia ei ole primaarista, vaan primaarin energian kompleksisten, kuolemassa tuhoutuvien rakenteiden seurauksena syntyvää, ja niiden mukana tuhoutuvaa.
IHminen on vain olomuoto energiasta siis
universumin absoluuttisesta kvantti paskasta joka äärettömän ajan kuluessa hakee mieluisinta olotilaansa.
Periaatteessa ennen syntymää ihmisen energia oli "jossain" ja kuoleman jälkeen muuntautuu taas joksikin.
Kiintoisaa tämä energian muuntautuminen. Periaatteessa äärettömässä avaruudessa äärettömän ajan kuluessa on mahdollista syntyä uudestaan.
Alun ja lopun suhde on ollut aina filosofisen keskustelun kohteena. Praktiselta kannalta on järkevää olettaa suhteellisessa mielessä suhteellinen loppu asialle kuin asialle. Esimerkiksi metafyysinen periaate, jonka mukaan mikään ei voi alkaa, ellei sillä ole loppua, päämäärää tai telosta, on mielestäni järkevä lähtökohta. Esimerkiksi tämä viestin kirjoittaminen on käytännöllisestä näkökulmasta mahdollista vain ja vain jos, koska kirjoittaja eli minä en jatka viestiä äärettömyyksiin.
On vaikea sanoa, missä mielessä voidaan osoittaa jokin ääretön sarja, jolle ei olisi ajateltavissa alkua ja loppua. Riippunee tietysti kirjoittajan filosofisista ja episteemisistä oletuksista, millaiseen äärettömyyskäsitykseen halutaan liittyä. Se, että meidn on pakko olettaa alkuräjähdyksen "taakse" jatkumo, kertoo ehkä enemmän siitä, kuinka sidoksissa tilaan ja aikaan ajattelumme on.