Asia on varmaan ollut esillä ennenkin,mutta kysytään silti.
Elikkä tietääkö radiolähetin että signaalia vastaanotetaan jossain? Eli jos signaalille on vastaanottaja,niin energiaa siirtyy lähettimeltä vastaanottajalle,joka tietysti huomataan lähettimen päässä lisääntyneenä energiankulutuksena. Tarkoitan aivan tavallista radiolähetystä.
Elikkä tietääkö radiolähetin että signaalia vastaanotetaan jossain? Eli jos signaalille on vastaanottaja,niin energiaa siirtyy lähettimeltä vastaanottajalle,joka tietysti huomataan lähettimen päässä lisääntyneenä energiankulutuksena. Tarkoitan aivan tavallista radiolähetystä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
eikä lisää energiankulutusta lähettimessä. Lähettimellä on jokin lähetysteho riippumatta siitä kuinka monta vastaanotinta sitä kuuntelee.
Vähän sama juttu kuin se, että katuvalojen tehon tarve ei lisäänny siitä, että sitä katsoo 100 silmäparia enemmän. Teho kuluu joka tapauksessa.
kyllä. Käytännössä ei aina.
Miinaharava on hyvä esimerkki aivan tavallisesta radiolähettimestä, joka huomaa, onko sen synnyttämässä sähkömagneettisessa kentässä jotain poikkeavaa.
Jos kyseessä on yleisradio- tms. lähetin, niin aivan samoin pystytään toteamaan vastaanottimen olemassaolo, jos se on niin lähellä antennia, että se havaittavasti muuttaa antennin kenttää.
Jos vastaanotin on maapallon toisella puolella, niin muutos kentässä on niin pieni, että sitä tuskin huomaa.
havaitsemaan vastaanotinta kentän muutoksen takia, jos vastaanotin on vähänkin kauempana.
Miinaharavassa on lähetinvastaanotin ja havaittava kohde on varsin lähellä.
Radiovastaanottimen antenni vaikuttaa lähetimen säteilykeilaan ainoastaan ollessaan aallonpituuden suuruusluokan etäisyydellä ts. toimiessaan suuntaavana heijastimena. Ja silloinkin vain säteilykeilan muoto muuttuu. Erillisellä kenttävoimakkuusmitauksella (360 astetta) tämän voisi havaita, ei kuitenkaan lähetimen syöttölinjassa tapahtuvalla tehonmuutoksella.
Vasta lamda/4:ää pienemmillä etäisyyksillä olevan heijastinen takia säteilevän lähetinantennin impedanssi muuttuu, jolloin VSWE (SAS) kasvaa ja olisi syöttölinjasta mitattavissa.
Esimerkiki älykorttiteknologiassa käytetään lähettimen muutosta lukutapauksessa.
Periaate on kuten muuntajalla jossa toision virta muuttaa ensiön virtaa ja mentholimaisen helppo tehtävä on sitten rekisteröidä tuo muutos.
vastaanottimen löytäminen kauempaa on yhtä helppoa kuin lampeen heitetyn kiven muodostamasta rengasaaltokuviosta yrittää päätellä käyttääkö joku jossakin miniatyyriaaltovoimalaa.
löytää kauempaa ainoastaan jos sen paikallisoskillaattori vuotaa antenniin riittävällä teholla ja on siten mitattavissa.
Radioaaltojen etenemisen troposfäärissä vaikuttaa niin paljon häiriötekijöitä, että niitä analysoimalla vähääkään kauempana olevaa vastaanotinta ei voi löytää.
Toisilla on vehkeet, joissa näkyy tuollaiset! Toisilla on laitteet, joissa ei näy! Eli kyllä ne näkyy jonkun porukan vehkeisiin. Mutta ei tuo haittaa rehellistä millään tavalla! Tavalliiselle kansalaiselle riittää, kun laitteet toimivat!
Imatran voiman miehet näkevät, jos joku hiissaa irtomuutajan korkeajännitelinjan vierelle energiaa keräämään!
Tuplasuperia tuskin pystyt havaitsemaan kauempaa oikein millään inkkeellä. PO-sinkku on jo sinänsä heikko ja etupään suodattimien vaimennus PO taajuudelle voi olla yli 90 deppaa, kunhan 1. VT rakennetaan riittävän ylös. Kyllä aika hankala on havaita.
Imartanvoiman sähkövarkauksien estot perustuvat vastasähkömotorisen voiman mittaukseen. Esimerkiksi helikopterista suoritetulla mittauksella normaalin linjojen tarkastuslennon yhteydessä voron viritelmä on suhteellisen helppo paikantaa.
Nykyaikaista ammattilaistuplasuperia (jossa passiivisuuteen on oikeasti kinnitetty huomiota)..
Vanhoja hilavitkuttimia kyllä pystyy suuntimaan.
Anteeksi vaan jos jotakuta risoo että kommentoin aivan asian vierestä.
Mitenkäs on sitten radiolähettimen havaitsemisen kanssa? Normaalit, vakiotaajuudella olevaan kantoaaltoon perustuvat radiolähettimet ovat kaiketi aika helppoja havaita.
On kuitenkin olemassa myös radiolähettimiä joissa ei ole kantoaaltoa. Näitä käytetään mm. sotilaallisissa operaatioissa. Ne lähettävät näennäisesti ikäänkuin satunnaista kohinaa, vaikka lähetys tietysti sisältää informaatiota ja on jollakin tavalla tulkattavissa vastaaottopäässä. Miten lähellä tällaisen radiolähettimen olemassaolon voi havaita? Luulisin nimittäin että tuollaiset energiapurkaukset kuitenkin voi havaita vaikka taajuus voikin olla hyvin vaihteleva ja säännöttömän tuntuinen.
on periaatteessa kahta eri lajia. Toinen perustuu taajuuden hypitykseen ja on havaittavissa ainakin panoraamavastaanottimilla. Seuraaminen ja häiritseminen on kyllä vaikeaa jos hypyytys on nopeaa.
Kehittyneemmässä hajaspektritekniikassa lähete "levitetään" tietyllä hajoitusalgoritmillä laajalle kaistalle, jolloin varsinainen lähete jää parhaimillaan kohinaruoon alle. Sitä ei taida saada esille, jos ei tunne algoritmiä.
Lisätietoja löytynee Oulun yliopiston sivuilta. Oulu oli ainakin takavuosina kova sana ihan maailmanlaajuisestikin hajaspektrissä.
"On kuitenkin olemassa myös radiolähettimiä joissa ei ole kantoaaltoa."
Ei ihan oikein. Kantoaallottomuus ei liity varsinaisesti nimenomaan hajaspektriin. Esim vanhoissakin DSB ja SSB lähetteissä kantoaalto on tukahdutettu, mutta sivunaiha löytyy helposti. Ja jonkinlaisen kantoaallon modulointiin lähete kuitenkin aina perustuu. Lähetetäänkö alkuperäinen Fc taivaalle onkin sitten eri juttu.