Avaruus ja ulottuvuudet ovat kvantittuneet, koko fysiikka on itse asiassa kvantittunut, kaikki sen suureet. Eli avaruus, aika ja energia, kaikki kvantittuneita. Tästä syystä vaikkapa suunnat ovat kvantittuneet. Tämä taas on syy sille että ns. "kvanttilomittuneiden" hiukkasten mittaustulosten välillä on korrelaatioita. Ne siis eivät ole oikeasti lomittuneet tai vaikuta toisiinsa (kaukovaikutus), vaan niiden välillä ei ole vapausasteita niin paljon kuin kvantittumaton jatkuva avaruuskäsitys antaa olettaa. Ja koska me determinoituina havaitsijoina olemme mittalaitteinemme saman järjestelmän kvantittuneita osia, emme havaitse heti tätä kaikkien fysiikan suureiden kvantittumista, eli vapausasteiden rajautumista. Esim. hiukkasen spin ei voi olla mihin suuntaan tahansa, samoin valon polarisaatiotaso ei voi olla muihin hiukkasiin nähden mihin suuntaan tahansa, vaan avaruuden kvantittuminen rajaa vapausasteet eli mahdolliset suunnat suhteessa mihin tahansa toiseen hiukkaseen. Tietenkin tästä syystä näyttää siltä että mitattavien hiukkasten välillä olisi yhteispeliä kun niiden ominaisuuksia mitataan, vaikka näin ei ole. On vain rajatumpi avaruus, jossa ei ole ääretöntä määrää eri tiloja, paikkoja, tai suuntia vaan vain määrätty määrä vapausasteita.
Kvanttimekaniikan tulkintaa klassisesti
Neinstein
3152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Positivismi ei sovi fyysikolle. Insinöörille se sopii.
Kvantittuminen pitää selittää, se ei ole "vaan olemassa". Eli, kvantittumista ei pidä pitää asiana, joka vain "on".
Selityksesi ei mielestäni riitä johtamaan esim. Planckin vakiota esittämästäsi kokonaisuudesta.
Mikäli kvantittumista ei voi johtaa jostain, niin ollaan aika pahassa umpikujassa. Mikä esim. kvantittaa avaruuden?
Sinulla ei taida olla aavistustakaan mikä Planckin vakio oikeasti on.