Temperamenttieroista parisuhteessa.

Hei,

kiitos mielenkiintoisesta aiheesta.

Mielestäni on surullista, että vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa ja täysin erilaiset ihmiset ryhtyvät parisuhteeseen. Vuosien kuluessa (jollei jo aiemminkin) täysin erilainen puoliso nimittäin alkaa suuresti ärsyttää.

Itse olen impulsiivinen ja nopea päätöksentekijä. Päätöksiini vaikuttaa myös intuitio - teen, mikä tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta. Pääasiana on asian eteneminen. Pääsääntöisesti olen tyytyväinen tekemiini päätöksiin. Mieheni taas vaikuttaa mielestäni täysin kykenemättömältä päättämään mitään, koska hän harkitsee ja selvittelee asioita loputtomiin. Silti hän useimmiten moittii tekemiään päätöksiä jälkikäteen (tämäkin on ärsyttävää - miksi kannattaa tehdä todella hidas ja vaivalloinen päätöksenteko, kun hän ei ole lopputulokseenkaan juuri koskaan tyytyväinen).

Temperamenttiin liittyvät eroavaisuudet ovat tulehduttaneet parisuhteemme täysin vuosien saatossa. Voisin lähettää mieheni sinulle, niin voisitte yhdessä mietiskellä ;-)

Ihan vakavasti sanoen, suosittelisin kaikille luonteeltaan mahdollisimman samanlaisen kumppanin etsimistä. Elämästä tulee silloin paljon helpompaa. Eroavaisuuksien selvittely vaatii molemmilta paljon keskustelutaitoa ja kärsivällisyyttä. Se taas vie paljon energiaa muulta elämältä.

Muissa ihmissuhteissa en ole huomannut vastaavaa väsymystä toisen temperamenttiin kuin parisuhteessa. Ystäväni ovat joko nopeita päätöksentekijöitä tai "keskivertoihmisiä" asiassa. En usko, että jaksaisin moista jahkailijaa parisuhteessakaan, jollei avioliitolla olisi jotain merkitystä vielä.

Jos vanhemmat ovat "ääri-ihmisiä" ja lapsi muistuttaa liikaa toista ääripäätä, niin voisin kuvitella, että helposti tapahtuu kuvailemaasi muokkautumista äidin tai isin tytöksi sen mukaan, kumpaan temperamenttiryhmään kuuluu. Sekin on surullista, koska voi jäädä tunne, ettei se jompi kumpi vanhemmista hyväksynyt tai rakastanut.

Mitä saatte aikaiseksi?

äkkipikainen ja teen joskus tyhmyyksiäkin, mutta ei varmaan olisi niin paljon asioita ainakaan meillä saatu aikaiseksi jos en olisi päättänyt että nyt otetaan ja tehdään. Mieheni on rauhallinen, mutta päättäväinen joka joskus laittaa jarruja päälle jos hänen mielestään menee liiallisuuksiin.

eräällä tutullani on puoliso, joka olisi tempperamentiltansa ja tarkkuudeltansa suunnilleen samanlainen kuin minä. sen puolesta sopisimme varmaan yhteen.
oman puolisoni kanssa ollaan tosi erilaisia ja törmäyskurssilla tuon tuostakin.

tämä tuttuni taas muistuttaa huolettomuudellaan omaa puolisoani, joten heidänkin pitäisi sopia yhteen.

olemme molemmat pariskunnat ääripääpariskuntia eikä tunnu toimivan kumpikaan suhde oikein hyvin.

kuinka saan parit vaihdettua ja 0 onnellisen asemasta aikaiseksi 4 onnellista.

Olen törmännyt tuollaisiin pareihin, joissa samaan tahtiset temperamentit tuntuvat käyvän loistavasti yhteen. Ja sitten sellaisiin, jossa erilaisuudet tekevät suhteesta mielekiintoisen ja ajan myötä hyvin tasapainoisen, vastapuolet kasvavat ihmisinä oppiessaan ymmärtämään toisen näkökulmaa.

Minä olen naisena se vilkasluonteinen ja puheliaampi tapaus suhteessamme ja jostain luonnetestistä tuli tulokseksi kohdallani muistaakseni ns. sangviininen luonnetyyppi esille - hyväntuulinen olen ja joskus vain räiskähtelee mutta sitäkin lujempaa...huutoa tulee ja tavarat lentelee. Mieheni on rauhallisempi ja kai ns. melankolinen tyyppi enemmänkin ja hän on sellainen rauhallinen ja mietiskelevä. Välillä on rasittavaa kun miestä saa hoputtaa ja patistella, että mennään jo ja kävele nopeampaa tai jäät jälkeen ja mitä sinä nyt sinne jäit ihmettelemään tule jo ja se jatkuva hidastelu saa välillä minut raivoihini ja silloin nalkutan ja turhaudun mutta se menee ohitse! Mutta kaiken kaikkiaan mulle sopii miehekseni rauhallisempi pakkaus. Mieheni tykkää näperrellä jotain omia harrastuksiaan vapaa-ajallaan ja lukee kirjoja hiljaa itsekseen mielellään ja mua ahdistaa kaikki käsityönäpertelyt ja lukeminen hermostuttaa ja luen joko koko kirjan kerralla tai melko nopeasti tai kesken jäävät lueskelut kun häivyn ulkosalle lasten kassa tmv. harrastuksiin. Erilaisuudet on jo opittu hyväksymään kun olemme olleet yhdessä pidemmän aikaa. Olen monet kerrat yrittänyt nuorempana seurustella itseni tyylisten menevien ja todella puheliaiden ja sosiaalisten miesten kanssa mutta ei onnistu...eri teille on menty lopulta ja riidat olivat aika rajujakin tuolloin kun molemmat huusimme ja viskoimme tavaroita ja taatusti naapuritkin kuulivat mistä kenkä kulloinkin puristi riidoissa :). Lapsistamme olen huomannut, että poikani on samanlainen villi ja vauhdikas tapaus kuin mitä itse olin lapsena/nuorena ja tyttöni on taas viileän rauhallinen pohdiskelija.

Hei,

Tässäpä onkin mielenkiintoinen aihe mietittäväksi. Erilaiset temperamentit (tai luonteet, viritystilat, miksi niitä haluaa sanoa) on ihmissuhteissa melko varmasti ns. ikuinen ongelma. Sitä ei voi ratkaista, eikä siihen kannata tuhlatakaan voimia. Sen kanssa voi kuitenkin oppia elämään, ja sen myötä erilaisuudesta voi löytää myös voimavaroja suhteeseen. Jos molemmat jahkailevat ikuisuuksiin, mitä silloin saadaan aikaan? Jos molemmat kohkaavat ja kaahottavat asiasta toiseen, ehditäänkö rauhoittua ja nauttia pienistä asioista?

Elän itsekin parisuhteessa, jossa erot luonteiden perusvirityksen tasossa ovat melko suuret. Eivät ääripäätä, mutta sikäli suuret että toinen on vilkas karjalainen ja toinen perushidas hämäläinen. Siis minä. Hämäläistä syntyperää, mutta lisäksi jo vireeltäni enemmän rauhalliseen suuntaan ja vähän vetäytyväkin. Tietenkin ihastuin kumppaniin, jolla puheliaisuutensa ja sosiaalisten taitojensa vuoksi oli tsiljoona kaveria ja aktiivinen elämäntapa. Ajan myötä on ajauduttu ristiriitoihin ja niitä jouduttu selvittelemään ja neuvottelemaan miten voidaan toimia niin ettei kumpikaan joudu ahdistuksen valtaan.

Eniten törmäystä tällä hetkellä aiheuttaa tapa hoitaa lapsia, tai perheen rytmi. Periaatteessa samat asiat tapahtuvat samassa järjestyksessä, mutta puolison tyyli on nopeampi kuin minun. Ahdistun, jos minun pitää joutua samassa tahdissa hereille, pukeisiin ja ulos puolessa tunnissa. Lapset onneksi ovat aikas joustavasti menneet milloin kummankin vanhemman tahdissa tahansa. Jos äiti hoitaa, on rytmi verkkaisempi. Iltaa kohti se on osoittautunut hyväksi, aamuisin hidastempoisuus meinaa kyllä aiheuttaa turhaumia.

Jos kumppanit löytävät hyvän puheyhteyden ja avoimen keskustelun tason, he voivat ymmärtää toisiaan ja aidosti hyväksyä kumppaninsa sellaisena kuin on -sitä syntyperää ja omaa viritystään kun ei enää voi muuttaa. Pulmiakohtia ja ristiriitoja on suhteissa aina, onnellisessa ja tyydyttävässä suhteessa niistä kuitenkin pystytään keskustelemaan.

Mua ärsyttää omassa miehessä se että se osaa olla yhtään paikallaan. Vaikka olisi kuinka väsynyt niin tuntuu, että silti pitää olla menossa johonkin. Kotona olo ei tunnu kiinnostavan.Ei ole mikään baarissa notkuja mutta muuten menevää sorttia. Puhuminen ei tunnu oikein onnistuvan tältä mieheltä, ja jos puhutaan niin jumittuu ja vänkää vastaan tai sitten ei halua asiasta puhua. On tosi typerää jos haluaisi jostain mieltään vaivaavasta asiasta puhua ja toinen ei halua ja suuttuu. Itse olen sellainen että asiat puhutaan halki saman tien eikä vuoden päästä. Haluaisin myös tehdä mieheni kanssa jotain yhdessä joskus jotain tavallisesta poikkeavaa, mutta mikään mitä ehdotan ei häntä kiinnosta. Ollaan oltu kolme vuotta yhdessä, enkä enää tiedä onko tässä mitään itua...

mutta toimin ripeästi, kunhan olen johonkin johtopäätökseen tullut, enkä pohdiskele asiaa sen pitempään. Äitini on ihan toista ja maata ja ei tulla kyllä yhtään toimeen. Isäni muistuttaa luonteenpiirteiltään hyvin paljon minua ja siksi varmaan olemme tulleet hyvin toimeen aina, myös muista asioista johtuen. Työelämässä on rasittanut eniten ihmiset jotka muistuttavat suuresti äitiäni...onneksi osaan heitä varoa;)

Meillä on just toisinpäin. Alkaa (melkein 20 vuoden jälkeen) välillä tuntumaan toivottomalta, että eikö tämä koskaan muutu... perusonnea riittää, jos minä kääntelen laivaa ja ehdottelen kaikkea laidasta laitaan. Mies on sanonut, että minulla on niin paljon hyviä ideoita, että hän voi helposti tyytyä niihin. Koskaan ei tarvisi tapella eikä väitellä ja minä taas joudun sen takia sammuttamaan itsessä monta tunnetta... haluaisin huutaa ja heitellä vaikka lautasia seinään, mutta se on naurettavaa yksin, kun toinen on niin "kiltti". Paskaakin olis kiva välillä haistatella ja ottaa sanallisesti kunnolla yhteen, oikeen lapsellinen riita pystyyn! :) Mutta ei... kun ei ole kaveria semmoseen hommaan. Kerran olen saanut huutaa ja haukkua sukulaismiehen kanssa yhdessä toisiamme oikein kunnolla ja kyllä on tehnyt terää!!! Molemmat nautittiin :). Mikä neuvoksi!!! Ei auta kuin kestää, koska niin paljon hyvää on ja perusasiat kunnossa... Jos olis samanlainen puoliso, "revittäis ehkä silmät päästä" toisiltamme... mutta toisinaan ahdistaa tilanne, paljon.

Mieti mitä haluat ja sitten tiedät. Ei kannata ottaa pakasta pitkää, komeaa, päättäväistä, rohkeaa ja nopeaa miestä, jollei todella halua sellaista. On olemassa myös lyhyitä, rumia, mietiskeleviä, varovaisia ja hitaita miehiä.
Aitoon miehuuteen kuuluu mielestäni kuitenkin naisen ja itsensä kunnioitus ja halu avoimeen viestintään. Ujous ei ole miehessä terve piirre. Terveessä suhteessa mies kestää sinua sellaisena kuin olet. Monet suhteet kaatuvat kuitenkin siihen, ettei toisen piirteitä lopulta voidakkaan sietää käytännön elämässä ja lisäksi ne johtavat kunnioituksen vähenemiseen, seksin loppumiseen, hellyyden puuttumiseen, viinan litkimiseen, vieraissa käymiseen, tappelemiseen, itkemiseen ja lopulta eroon tai kuolemaan.

Muutosta alkutilanteesta parempaan ei koskaan tapahdu, ainoastaan huonompaan. Miellyttämisen halu vähenee, teeskentely loppuu, vanhat tavat tulevat ilmi, alkoholi muuttaa luonnetta, ystävät neuvovat olemaan uskoton, lapset valvottavat, naisilta loppuvat halut aiemmin jne...

erilaista perspektiiviä muutamista kirjoituksista tempperamenttisesta henkilöstä.
En ole koskaan mieltänyt, että tavaran ja materian omistaminen kuuluisi tempperamenttisen ihmisen tunnusmerkkeihin. Samoin matkustelu. Silloinhan valtaosa suomalaisista kuuluisi tähän ryhmään. Reissaamisessa voisin kuvitella, että sellainen ihminen, joka pakkaa laukkunsa ja lähtee lentokentälle välittömästi, olisi tempperamenttinen. Katsoisin, että nuo päätökset perustuu pitkälle varallisuuteen. Tekisin minäkin päätöksiä ilman harkintaa, jos se vain olisi taloudellisesti mahdollista. Luottokortti laskuja en viitsi jälkikäteen maksaa.
Kirjoituksista saa myöskin sen kuvan, että tempperamenttinen ihminen olisi jotenkin parempi kuin vastakohtansa. Tuntuu todella oudolta kuvitella, että jonkun puoliso olisi niin passiivinen, ettei saa mitään aikaiseksi !? Itse olen saanut tempperamenttisesta ihmisestä aika negatiivisen kuvan lukiessani siihen liittyviä tutkimuksia.

Mulla toistuu elämässä syklisesti se,että Bad Boy Meets Bimbo. Törmään komeisiin välimeren miehiin ja särmikkäisiin alakulttuurimiehiin.
Kohdalleni osui yksikin salilla treenaava omaa väkivaltaisuuttaan hillitsevä mies.Ihastuin aggressiiviseen mieheen,joka otti silmäperäisyydellä kontaktia suoraan syvimpääni,ihan heti.Anarkismi hänessä herätti mussa tunteen,että kaikki (seksuaalinen siis) on mahdollista.Kadehdin koko miessukupuolta hänen lävitseen koska miehillä on valtaa heti,kun fysiikalla pelataan.Tämä mies ilmestyi kuin sankari suojelemaan minua ja aluksi säikähdin kovasti anglomaanista aksenttia ja rikollisuuden hurua hänessä.
Sitten menin hänen hotelliinsa.Sellainen minusta on tullut,kriminaalimiesten Barbienukke.