Miten määritellään rakkaus?

Rakkaus on sisäistä kutinaa, jota voi raapia vain kynnettömällä sormella.
Taidatkos sen selkeämmin sanoa?

Jos noin jaotellaan, niin rakkaus on mielestäni on mielestäni kiintymystä eli oikeastaan tottumista toisen läsnäoloon.
Ihastus ja himo ovat paljolti samaa ja kaikille ymmärrettäviä käsitteitä.
Neljänneksi voitaisiin ottaa vaikkapa ihmisrakkaus, joka ilmenee monilla hyväntekijöillä. Sen pohjana voi olla esimerkiksi opittu velvollisuudentunto huonompiosaisia kohtaan.
Kaikenlaisesta rakkaudesta ihminen saa palkinnon joko myönteisinä tuntemuksina tai kielteisten puuttumisena.
Lähimmäksi ideaalisen rakkauden käsitettä ihminen pääsee tahtoessaan hyvää vihamiehelleen pelkästään siitä syystä, että hän käsittää edelläesitetyn ja todella haluaa rakastaa saamatta siitä palkintoa missään muodossa, pikemminkin rangaistuksen tunteiden tukahduttamisen myötä.
Mutta parempi on olla menemättä liian pitkälle. Ihmisen on paras hyväksyä inhimilliset rajoituksensa. Oliko esimerkiksi Leo Tolstoin ja Arvid Järnefeltin toimissa paljon järkeä? Tai edes rakkautta?

Pitääkö ne erotella? Missä niin sanotaan..? ;)

Rakkaus on tunne joka ohjaa meitä lisääntymään, pitämään huolta perheestä jne.

Voisi sanoa että tämä tunne ohjaa sosiaalisuuttamme, ja pyrkimyksiämme luomaan yhteiskuntaa.

- Se että rakkautta tuntuu olevan montaa sorttia on eräänlaisen harhan.

Asia on vaikea purkaa lyhyesti. Yritän kuitenkin; idea on samankaltainen kun Uskontojen kehityksessä - eka oli monta Jumalaa ja sitten vaan yksi; Jahve, Jehova, Allah tai Jumala.
Saman tapainen evoluutio pätee rakkauteen... Pääpointti on kuitenkin se että me ITSE erottelemme tämän tunteen osiin; himoksi, ihastukseksi tai rakkaudeksi toista kohtaan. Riippuen siitä miten intensiivisesti me johonkin ärsykkeeseen reagoimme. Asiaa voi verrata aistiemme toimintaan: miten määrittelet hajuja? Kauneutta jne.

Niitä on kiva erotella, jotta niistä pääse tehokkaammin puhumaan eli viestittämään (kommunikoimaan).

Miten pääsimmekään puhumiseen ja kommunikoimiseen - kannattaa kysy N.Chomskyltä (lue; kannattaa lukea.)

Kielemme tarpeet kaiketi luovat erottelun. Erottelu ei siten ole itsetarkoitus: - Rakkautta on.

(muuten tätä yhteiskunta ei olisi.)

Mielestäni ihmiseläimen eräs typerimmistä päähänpinttymistä on väitellä siitä, mikä on "oikeata" rakkautta, ystävyyttä tai mitä vaan - ja sitten ryhtyä arvioimaan, missä määrin se tai tuo yksilö on tavoittanut tämän "oikean tason".

Rakkautta on monenlaista jo yksilön elämässä. Esimerkiksi eri suhteet voivat herättää yhdessä ja samassa yksilössä hyvinkin erilaisia tuntoja. VOisi sanoa ehkä, että rakkautta on yhtä montaa laatua kuin on pontentiaalisia ihmissuhteitakin.

Toisaalta myös eri yksilöt kokevat rakkauden usein eri tavoin. Yhdelle se on hellyyttä, toiselle himoa - kolmannelle kunnioitusta tai kuuliaisuutta. Tai ainakin eri yksilöt arvottavat rakkauden eri tavoin.

JOtta rakkauden voisi erotella himosta tai ihastuksesta, se täytyisi ensin määritellä. Ja juuri tämä ei tarkkaan ottaen näytä olevan mahdollista. On vain monta erilaista tapaa kokea ja elää suhteessa toisiin ihmisiin, eikä niistä yhtäkään voida määritellä lähtökohtaisesti oikeaksi tai vääräksi.

On sitten eri asia, jos esimerkiksi rakkaudeksi oletettu tuottaakin tuskaa, tai onkin pohjimmiltaan vihaa ja riippuvuutta - mutta tämä asia saa jäädä jo toiseen yhteyteen.

---> Miten erotella rakkaus, ihastus ja himo. Kaikki menevät niin lähellä toisiaan ja ihminen väkisinkin sekoittaa ne keskenään.

On olemassa kahdenlaista rakkautta. Rakkautta joka on ihana tunnetila esim. lastaan, puolisoaan
ja rakkaana pitämiään ihmisiä kohtaan. Lisäksi on omistavaa rakkautta jolloin toinen on kuin omai-
suutta joka on hyvä olemassa koska sillä on jonkinlainen käyttöarvo.