Minkä ikäinen henkilö voi luovuttaa elimiään kuoltuaan. Tarkoitan lähinnä kuinka vanhan ihmisen elimet kelpaavat? Toisaalta minkä ikäinen voi saada vielä uuden sydämen, maksan tai munuiaset? Toisalta tietysti
alaikäinen ei kaiketi voi antaa suostumustaan. Kelpaako syöpäpotilaan elimet? Hiv-positiivisen, hebatiittia kantavan jne. Verenluovutuksella on tarkat terveyskriteerit, mutta elinluovutus taitaa olla vapaampaa, vaikka olettaisi päin vastoin.
alaikäinen ei kaiketi voi antaa suostumustaan. Kelpaako syöpäpotilaan elimet? Hiv-positiivisen, hebatiittia kantavan jne. Verenluovutuksella on tarkat terveyskriteerit, mutta elinluovutus taitaa olla vapaampaa, vaikka olettaisi päin vastoin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minulla ainakin on jo vuosia ollut pieni keltainen ELINTESTAMENTTI, jonka otin apteeksita mukaani. Täytin ja laitoin lompakkooni onnettomuuden varalle.
Kääntöpuolella on ainakin Munuais- ja Siirtopotilaiden Liitto ry, Keuhkovammaliitto ry, Näkövammaisten Keskusliitto ry, Suomen Diabetesliitto ry ja Suomen Sydäntautiliitto ry.
Näiden nettisivuilta uskoisin löytyvän tietoa.
Joissakin esim. Punaisen Ristin luuytimen luovuttamisessa on ikäraja, mutta siinä ilmeisesti voidaan joustaa lähiomaisen kohdalla. Ainakin minulle sanottiin, etten kelpaa selkäni takia luovuttajaksi paitsi jos on kyseessä joku omainen.
Verenluovutus on hyvä tapa
Siis jos, sinulla on oma ELINTESTAMENTTI, niin kuoltuasi sairaala kyllä miettii puolestasi mihin elimesi käytetään tai käytetäänkö niitä ollenkaan...
Testamentti on hyvä tehdä, jos haluaa elimiään käytettävän, tällöin ei jää omaisillekaan epäselväksi vainajan tahto.
Kaikkihan me saatetaan kuitenkin kuolla äkillisestikin.
Mulla on vahva sellainen käsitys, että uuden sydämen saanti edellyttää potilaalta useita positiivisia ominaisuuksia.
Sydän siirtoja tekeviä lääkäreitä kun on vähän. Sopivan sydämen löytyminen on vaikeata.
Tavallisella maalaisjärjellä' ajatellen, asia on näin.
Tavallinen duunari on odottanut pitkään siirto-elintä ja sitten lopulta löytyy, mutta korkeassa virka-asemassa oleva henkilö on tullut jonoon vaikkapa eilen, niin lääkärin harkinnasta tämä virkamies menee tämän tavallisen duunarin ohi ja saa sen sydämen, joka olisi kuulunut sinulle.
Moni ei uskalla näitä asioita ääneen ajatella, mutta tämä on karmea totuus.
Köyhä saa papin sängynviereen rukoilemaan paranemista, mutta arvovaltainen henkilö uuden sydämen.
Tyhmäkin sen tietää, kumpi paranee!
käsitykset eivät kyllä pidä paikkaansa.
Luulo ei ole tiedon väärti.
t.lääkäri
Jotenkin tuntuu, että koko elinsiirto on karannut käsistä. Ennen ko. toimenpiteet vaativat sekä luovuttajalta että saajalta tiettyä ikää. Luovuttaja ei saanut olla yli 40-50 vuotias, en muista tarkkaan, mutta ei ainakaan yli 50. Nyt odotetaan korttia kaikilta välittämättä iästä tai sairauksista. Kaikki kelpaavat jo luovuttajiksi. Kaiketi Hitlerin ajan tyylin ainakin osina silputtuina lääkkeeksi tai lopuksi rehuksi. Munasolujen ja siittiöiden siirroille saatiin laki, joka on jo melko ankarakin. Isyys ja äitiys on paljastettava lapselle aikuisena.
Verenluovutus meillä on tarkkaa ja luovuttajille ei makseta,joten myös puhdasta. Mutta eikö missään soi hälytyskellot kun elinluovuttajaksi kelpaa jo kuka vaan.
Hälystyskellojen pitäisi myös soida, kun Suomi on pieni maa ja meillä itsellä pohjoisen rotumme mukaiset kudostyypit , jotka ovat muualla maailmassa harvinaisempia. Meiltä kelpaa elimet ulkomaille, mutta saammeko me muualta elimiä?
Ulkomailla maksetaan munsaolujen luovuttajillekkin ja käydään elinkauppaa. Ulkomailla opiskelijat ovat kertoneet kuinka muualla kysellään nimiä mahdollisista luovuttajista jo heidän eläessään. Nimilistastakin taidetaan maksaa muistaakseni hyvin. Jos löytyy kroonisia sairauksia potevia, joiden kuolema on todennäköistä muutaman vuoden kuluttua. Odottaako kohta sydänsairas munuaispotilaan kuolemaa ja päin vastoin saadakseen siirrännäisen? Kumman henki on arvokkaampi, kumpi saa toisen elimen? Oikeus kieltää omalla kohdallaan siirrot pitäisi olla Suomessakin. Eli luovutuskortin lisäksi luovutuksen kieltokortti. Luovukselle lupa pitäisi olla ehdottomasti niin että asianomainen aikuinen itse sen tietää, eikä niin että omaiset voivat sen antaa ko. henkilön kuoltua.
Jos sydämestä tai munuaisista maksetaan salaa tai vieläpä välityspalkkio sehän on jo ihmiskauppaa. Rahan saa mahdollisesti he, jotka mummonsa , isänsä tai sisaruksensa myyvät ja vielä perinnön. Kannattaisi pohtia tkyllä lakia tarkempaa. Hieno asia on mielestäni jo todella pilattu ja jopa uhkana turvallisuudelle. Hyvin hoidettu keho, vahva sydän ja tevreet munuaiset ja maksa PALJONKO MAKSETAAN?
Onkohan muillakin palstoilla niin, että asioista eniten paasaavat ne, jotka eivät asioista juurikaan tiedä..?
Itse voin väittää jotain käsittäväni, koska parivuotias poikani sai kuukausi sitten elämänsä ensimmäisen toimivan munuaisen. Minä, perheeni ja sukumme olemme äärettömän kiitollisia tuolle jollekulle, jonka munuaisen pieni poikamme on saanut. Voimme vain aavistaa elimen luovuttajan omaisten surun ja kaipauksen ja olla onnellisia siitä, että he tunteikkaassa tilanteessa saattoivat tehdä päätöksen elinten luovuttamisesta.
Tuon tuntemattoman luovuttajan ansiosta pieni poikamme on saanut mahdollisuuden lähes (elinikäinen lääkitys) samankaltaiseen elämään kuin ikätoverinsa kenties jopa seuraavaksi pariksi vuosikymmeneksi. Vaihtoehtona olisi ollut dialyysihoitojen jatkaminen lopun elämää ja etenkin lapsen näkökulmasta todella rajoittunut elämä.
Mitä tulee siihen, että "kuka tahansa kelpaisi elinluovuttajaksi"... Suomessa elinluovutusten onnistuminen on maailman kärkiluokkaa varmaankin osittain lääkärien asiantuntemuksen mutta myös tarkan sopivuuskontrollin vuoksi. Mekin saimme odottaa pitkään, jotta sopivaa kudostyyppiä ja veriryhmää oleva munuainen löytyi. Järkevää on ,ettei kovin iäkkäiltä hyväksytä elimiä luovutukseen, koska toivotaan luovutuselimen eliniän uudella omistajalla olevan vielä pitkä. Eri sairauksista kärsineiden potilaiden elinten kelpaavuus tutkitaan luonnollisesti myös tarkkaan. Spekulointiin siitä, että "meidän suomalaisten loistavaa ja harvinaista kudostyyppiä" haluttaisiin ulkomaille, muistuttaisin, että ihan samaa kudostyyppiä tulisi vastaanottajallakin olla eivätkä elimet välttämättä toimi kovin hyvin pitkien matkojen/aikojen jälkeen. Suurin osa elinsiirroista tehtäneen kunkin maan rajojen sisäpuolella, vaikkakin esim. pohjoismaista on apua toisilleen.
Olen ymmärtänyt, että esim. Amerikassa ei olla niin tarkkoja siirtoelimen yhteensopivuuden kanssa. Näin dokumentin, jossa vaimo oli luovuttanut munuaisen miehelleen. Koska he eivät ole sukua, oli kudostyypin vastaavuus tuskin kovin hyvä. Tämä korvataan siirron jälkeen hylkimisenestolääkkeiden määrällä. Nuo lääkkeet laskevat sitten vastustuskykyä mm. joitakin syöpiä kohtaan. Suomessa tutkimuksen ja kokemuksen ansiosta voidaan pyrkiä hylkimisenestolääkityksen määrien laskemiseen.
No joo, lopetan paasaamisen. Toivoisin silti, että mahdollisen lakimuutoksen jälkeen Sinulta kantaa asiasta kysyttäessä, harkitsisit tarkkaan. Epätodennäköisempäähän on, että menehdyt ennen autuasta vanhuutta. Mutta jos kuitenkin satut kuolemaan odottamattomasti jo aiemmin, sallisitko jonkun kiitollisen parantaa elämänsä laatua sinulta kelpaavilla elimillä?
Kaikkien tänäkin vuonna (n.300 henkilöä) siirtoelimen saaneiden puolesta haluaisin kiittää niitä omaisia, jotka ovat antaneet suostumuksensa elinsiirtoon. Olette antaneet mittaamattoman arvokkaan lahjan, jonka ansiosta osa teille rakkaasta vainajasta ihan kirjaimellisesti elää edelleen. Me ainakin saimme uuden juhlapäivän elinsiirtopäivästä, jolloin myös muistamme sydamessämme lämmöllä tuntematonta luovuttajaa.