Pappi metsuroi Pottumuonion Suomen kartalle

No nyt on Muonion seurakunnan metsänhakkuut päässeet oikein valtakunnan medioihin.
Seuraavaksi yritetään työllisyyden varjolla uutta hotellia kansallipuistoon,lopullinen lupa eduskunnasta
saattaakin olla lujemmassa kuin aiemmin,näitten Liepimän hakkuitten nousu valtakunnan
julkisuuteen saattaa poikia äkillistä vastarintaa hanketta kohtaan.Poliitiikot on näinä aikoina entistäkin
herkempiä julkisuuden suuntaan,josko tämä Liepimän mettän tuhoaminen koituisi Pallaksen
pelastukseksi?
8597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aivan.
Me vihreät haluamme että tämä Lapin luonto säilyisi ja pelastuisi. Totuuden nimessä olemme valmiita uhraamaan vaikka teidän työpaikkanne ja elämisenne täällä. Eikä haittaa vaikka vähitellen muuttaisitte kaikki pois täältä, koska eihän täällä oikeasti sikiä kun teitä pikkusen (sanoin todella varovasti) muuta kansaa tyhmepiä yksilöitä. (ja siksi ette oikeasti ymmärrä näitä syvällisempiä luontoasioitakaan) Kuten varmasti olette huomanneet meitä vihreitä älykköjä on selväsyi enemmän eteläisessä Suomessa ja sen vuoksi koemme tarpeelliseksi saapua älyinemme tänne vähän niinkuin "jöötä pitämään".

Ei millään pahalla
Hyvää jatkoa kuitenkin teille kaikille niin kauan kun vielä jotenkin jaksatte.

Äänestä
  • oletteki kehityksen jarru tässä yhteiskunnassa,vaikka täällä on mielestäsi tyhmempiä asukkaita mutta ahd tautia on etelässä enempi ja näkeehän sen kuinka valtiovalta on syönyt suomen lamaan ja vielä yritätte vaikuttaa lapin luontoon,täällä sitä piisaa,etteise ole ainut paikka mitä kannattee suojella,riittää kun käsivarsi suojellaan siellä on aivan erikoinen luonto kun täällä ja siellä etelässä

    Äänestä

Päätökset seurakunnassa tekevät kirkkoneuvosto ja -valtuusto, piste - ei PAPPI. Hän on vain esittelijä, ja pänee päätökset täytäntöön niin kuin kuuluukin.

Äänestä
  • voipihan sen niinkin sanoa,vahva esittelijä ja arat päättäjät!

    Äänestä

  • yks arka kirjoitti:

    voipihan sen niinkin sanoa,vahva esittelijä ja arat päättäjät!

    Kyllähän kirkkonuvosto ja -valtuusto on lähinnä muodollisia ylimpiä päättäjiä,iänkaikenhan se on
    ollut niin että pappi on ollut ikäänkuin seurakunnan ylityöjohtaja-niin tässäkin tapauksessa.

    Äänestä

  • PAKANATIMPURI kirjoitti:

    Kyllähän kirkkonuvosto ja -valtuusto on lähinnä muodollisia ylimpiä päättäjiä,iänkaikenhan se on
    ollut niin että pappi on ollut ikäänkuin seurakunnan ylityöjohtaja-niin tässäkin tapauksessa.

    on tässä metsäkiistassa ollut törkeyden huippu,samoin joidenkin muidenkin,jotka ovat siellä ns.päättämässä.Mutta toisaalta tyhmyyttähän se on. Haavat paranevat hitaasti,josko koskaan.Taisi jäädä arpi seurakunnantoimintaan ikuisiksi ajoiksi,ei voi millään uskoa,että meille pyhä ja tärkeä seurakunta on tämän aiheuttanut.Luottamusta on vaikea palauttaa,kun sen on menettänyt.

    Äänestä

  • pyhäluotto kirjoitti:

    Sen minkä pappi mettähakkuilla voitti seurakunnan talouteen,sen kirkosta eroamiset vievät
    tuloista,kyllä jämpti on näin.Papin kannattaa rukoilla pääkonttorilta hyvää turistitalvea.

    Äänestä

  • Lestaatius kirjoitti:

    Sen minkä pappi mettähakkuilla voitti seurakunnan talouteen,sen kirkosta eroamiset vievät
    tuloista,kyllä jämpti on näin.Papin kannattaa rukoilla pääkonttorilta hyvää turistitalvea.

    kirkkoherra kiistää eroamiset ja toteaa tarkan luvun olevan 22 16=38.Pettääköhän tässä jokin logiikka vai mistä kyse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kih Lanki kirjoitti:

No nyt on Muonion seurakunnan metsänhakkuut päässeet oikein valtakunnan medioihin.
Seuraavaksi yritetään työllisyyden varjolla uutta hotellia kansallipuistoon,lopullinen lupa eduskunnasta
saattaakin olla lujemmassa kuin aiemmin,näitten Liepimän hakkuitten nousu valtakunnan
julkisuuteen saattaa poikia äkillistä vastarintaa hanketta kohtaan.Poliitiikot on näinä aikoina entistäkin
herkempiä julkisuuden suuntaan,josko tämä Liepimän mettän tuhoaminen koituisi Pallaksen
pelastukseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu