Oikea köyhän pizzaohje:

pizzapuristi

5 dl jauhoja
kuivahiivaa
2 dl vettä
ripaus suolaa ja sokeria

Täyte:
Tölkitettyjä luumutomaatteja maustettuna suolalla ja mustapippurilla ja tuoretta mozzarellaa (yksi pallo)


Valmistus:

-Sekoita taikina-ainekset, kauli pohjasta ohut ja esipaista se uunissa (koska uunissasi ei tietenkään lämpö riitä).


-Laita luumutomaatit kulhoon, puristele vähän ja lisää suola ja pippuri

-Levitä esipaistetulle pohjalle ja revi mozzarellaa päälle. Sitten uuniin.

-Ota uunista pois heti kun mozzarella on sulanut, älä annan sen tulla kellertäväksi.

Siinä on oikea ja autenttinen pizzaresepti joka ei todellakaan maksa paljon.



Tuoretta mozzarellaa yksi pallo.

Siinä on suht halpa oikea pizza

6

1232

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokki 62

      ilman kuin tyytyä korvikkeeseen - mihin unohtui öljy pohjasta sekä päältä?

      Perustaikinaan ei kuulu kovin montaa ainetta. Hienoja vehnäjauhoja, vettä, hiivaa ja oliiviöljyä. Perus lätyn saa kasattua pohjan päälle maun mukaan, alle tomaattikastiketta ja juustoa, päälle mitä kaapista löytyy - ei ole vaikeaa - lopuksi muutaman tippa hyvää oliiviöljyä ja basilikaa sekä oreganoa (kuivattukin käy). Älä esipaista pohjaa, ei hyvä. Pelti kuumaan uuniin ja lätty leivinpaperille ja kun pelti on lämmennyt tarpeeksi lätty leivinpapereineen pellille (pizzakivi on jo ylellisyyttä, toki sellainen löytyy kotoa, kiven kanssa ei tarvitse käyttää mitään papereita).

      Keskiverto lätty paistuu pellillä noin 7-8 min ja kivellä noin 5min.

      Ei ole vaikeaa eikä kallista - mutta silti hyvää....

      • Kumpikin ohje lienee parempi: taikinaan kannattaa kyllä laittaa loraus öljyä - maistuu hyvälle ja samoin valmiin pizzan päälle toinen mokoma. Sokeri on hyvä lisä, koska silloin hiiva toimii hyvin.

        Nuo ensimmäisen ohjeen päälliset - tomaatti ja mozzarella - ovat mainiot pizzanpäälliset. Pizza ei välttämättä kaipaa mitään tomaattikastiketta eikä ainakaan kerrosta juustoa päälleen. Käsin revitty mozzarella on ehdoton pizzanpäällys riittävän neutraalina juustona - ja riittävä.

        Toisessa reseptissä on esipaistettu pohja ennen päällysteiden lisäystä, mikä on ihan oikein silloin kun päälle tulee paljon nestettä sisältävää tavaraa - kuten tässä kirsikkatomaatteja. Tällöin pohja ei vety vaan jää rapeaksi ja reunat saattavat myös nousta kivasti kuprulle ja jäädä rapeiksi. Ja kun tässä tapauksessa päällykset vain nopeasti kuumennetaan uunissa voidaan myös käyttää tuoreita yrttejä kuten basilikaa ja oreganoa ilman, että maku ja näkö kärsisivät liikoja.

        Jos halutaan tällainen ns. perinnepizza, jossa pääosassa on pizzaleipä eikä niinkään päällykset, on tärkeää, että kaikki ainesosat erottuvat selvästi toisistaan eikä niistä tule yhtä puuroa kuten pizzerioitten normipizzat Suomessa ovat. Siksi tuoreitten aineitten tulisi erottua myös maullaan ja tuoreudellaan pizzassa.

        Napolin pizzoissa päällykset lisätään joskus jopa kahdessa osassa: täydellisen pohjan päälle lisätään ensin kuumennettavat aineet, kuumennetaan ja näiden päälle ennen tarjolle tuontia tuoreet yrtit tai muu senkaltainen tavara. Näitä viimeisiä aineita ei edes välttämättä aina kuumenneta, jota maku ja näkö ei kärsisi. Tällaisia eineita on esimerkiksi ruccola pizzassa.


      • köyhälle
        crudo kirjoitti:

        Kumpikin ohje lienee parempi: taikinaan kannattaa kyllä laittaa loraus öljyä - maistuu hyvälle ja samoin valmiin pizzan päälle toinen mokoma. Sokeri on hyvä lisä, koska silloin hiiva toimii hyvin.

        Nuo ensimmäisen ohjeen päälliset - tomaatti ja mozzarella - ovat mainiot pizzanpäälliset. Pizza ei välttämättä kaipaa mitään tomaattikastiketta eikä ainakaan kerrosta juustoa päälleen. Käsin revitty mozzarella on ehdoton pizzanpäällys riittävän neutraalina juustona - ja riittävä.

        Toisessa reseptissä on esipaistettu pohja ennen päällysteiden lisäystä, mikä on ihan oikein silloin kun päälle tulee paljon nestettä sisältävää tavaraa - kuten tässä kirsikkatomaatteja. Tällöin pohja ei vety vaan jää rapeaksi ja reunat saattavat myös nousta kivasti kuprulle ja jäädä rapeiksi. Ja kun tässä tapauksessa päällykset vain nopeasti kuumennetaan uunissa voidaan myös käyttää tuoreita yrttejä kuten basilikaa ja oreganoa ilman, että maku ja näkö kärsisivät liikoja.

        Jos halutaan tällainen ns. perinnepizza, jossa pääosassa on pizzaleipä eikä niinkään päällykset, on tärkeää, että kaikki ainesosat erottuvat selvästi toisistaan eikä niistä tule yhtä puuroa kuten pizzerioitten normipizzat Suomessa ovat. Siksi tuoreitten aineitten tulisi erottua myös maullaan ja tuoreudellaan pizzassa.

        Napolin pizzoissa päällykset lisätään joskus jopa kahdessa osassa: täydellisen pohjan päälle lisätään ensin kuumennettavat aineet, kuumennetaan ja näiden päälle ennen tarjolle tuontia tuoreet yrtit tai muu senkaltainen tavara. Näitä viimeisiä aineita ei edes välttämättä aina kuumenneta, jota maku ja näkö ei kärsisi. Tällaisia eineita on esimerkiksi ruccola pizzassa.

        Kaupan basilika kannattaa laittaa multaan kukkaruukkuun jolloin se kasvaa isommaksi, aika nopeasti jo metrin korkuiseksi pensaaksi josta tuoreita lehtiä tulee niin paljon että vaikka joka päivä voi tehdä paljon pizzaa ja välillä pestoakin. Olennainen ainesosa tomaatin ja mozzarellan lisäksi.


    • 11+16=?

      Mozzarella ei kuulu köyhäilyyn.

    • P.Diddy; Puff daddy

      Mozzarellaa ja kaikkea..

      Oikea "köyhän miehen pitsa" on vain pala kuivahtunutta leipää, joka voidellaan ketsupilla. Päälle pari siivua jotain peruspaskaa juustoa (tyyliin Edam) : D Silvu plee!

      • Italiassa on käsite nimeltään "köyhä keittiö", mikä tarkoituksena on tehdä mahdollisimman vähistä ja jokapäiväisistä aineista mahdollisimman hyvää ruokaa. Se, joka pystyy tähän on ennenpitkää rikas.

        Tuolla sinun tavallasi valmistuu huonoa ruokaa, joka kuitenkin maksaa ainakin jotain ja sen tekijä pysyy aina köyhänä - maallisesti, taidollisesti ja henkisesti. Siihen ei taitoa tarvita - cuccina poveraan kylläkin.

        Siinä se ero.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe