Tuskinpa vielä 80-90-lukujen ilmastokeskustelussa, jossa jo väläyteltiin Suomeenkin leutoa eurooppalaista ilmastoa, olisi uskottu, että vuosikymmenessä Suomen vuoden keskilämpötila nousee asteella, kun lämpeneminen on ollut koko viimeiseltä sadalta vuodelta jotain 2 astetta.
Käytännössä tuo näkyy esimerkiksi niin, että ainakin tänne Itä-Suomeen on viime vuosina tullut pysyvä lumi vasta tammikuussa, eli syksy on jatkunut monella kuukaudella. Vielä 90-luvulla jouluisin hytistiin kovissa pakkasissa hautausmaalle kynttilöitä viemässä, sitten oli pari joulua, jolloin puhalsivat lämpimät tuulet, maat olivat peilikirkkaassa jäässä ja räystäiltä tippui vettä ja jääpuikkoja. Nykyään ei ole enää kuin pimeää ja maa mustana. Lisäksi olen itse ja monet muutkin ovat samaa sanoneet, että esim. talvimyrskyjä ei ennen täällä juuri ollut.
Koska empiirisesti on voinut todeta, että ilmasto on syystä tai toisesta lämmennyt, niin mietityttää moni asia.
Kysymys kuuluukin: viimeisimmät ennusteet Suomen kohdalla taitavat olla sellaiset, että vuoteen 2060 mennessä pitaisi Suomessa keskilämpötilan nousta jotain 5 astetta, taisivat jopa 6:tta väläytellä?
Mutta kun nyt viimeisen kymmenen vuoden aikana on lämmennyt sen asteen, mutta viimeisen sadan vuoden kuluessa "vain" n. 2 astetta, niin onko mahdollista, että tuo lämpenemisen vauhti kiihtyykin? Siis että seuraavan vuosikymmenen aikana se lämpeneekin 2 astetta, josta seuraa tekijöitä, josta syystä ilmasto lämpeneekin vaikka 3 astetta jne.?

Vastaukset 19
Vanhimmat
yrittää leikkiä itäsuomalaista peruskoululaista...
Eikö täällä kukaan kykene asialliseen keskusteluun? Anteeksi jos kysymykseni oli lapsellinen, mutta olen kylläkin 4kymppinen nainen.
Ole vain, mutta globaali lämpötila ei ole noussut sadassa vuodessa kuin asteen osia.
Olemme vielä toipumassa pikkujääkaudesta, mutta nyt on menossa loiva viileneminen.
Mikään ei oikeastaan ole muuttunut, vaan on aivan luonnollisia pieniä vaihteluita.
Tuosta lapsellisesta ja tyhmästä ja valehtelevasta retardista ei kannata välittää. Nousua sadassa vuodessa lähes 1 aste, eikä se ole mitään toipumista yhtään mistään, vaan täysin luonnotonta:
http://data.giss.nasa.gov/gistemp/graphs/Fig.A2.lrg.gif
kuin idässä, melkein 80 astetta puolessatoista tunnissa.
että miksi monessa paikassa vaahdotaan jostain BBC:n uutisesta, jonka mukaan ilmasto ei ole kymmeneen vuoteen lämmennyt, vaikka oma kokemus ja ilmatieteen laitoksen ilmastotilastot kertovat ihan muuta?
Jos olet unohtanut, lue omia kirjoituksiasi täällä aiemmin. Niitä riittää.
Kyllä se on lämmennyt ja lämpenee edelleen, mutta ei tietenkään suoraviivaisesti. Retardilauma vaan jostain käsittämättömästä syystä haluaa inttää vastaan. Ja fossiilibisnes levittää oma propagandaansa, jonka ne retardit tyhminä uskovat. Lapsellisiakin ne ovat, kuten huomasit. Älä välitä niistä.
Hei, Young Love! Tunnen romanttisen värinän syntyneen teidän yhden välille!
Lämpenemisnopeus vaihtelee johtuen ilmastoon vaikuttavista lyhytaikaisemmista ilmiöistä kuten Auringon säteilyvoimakkuuden vaihteluista ja valtamerten oskillaatiosta.
Tästä kuvasta voi päätellä jotain siitä, miten lämpötila tulee nousemaan. Suomessa lämpötilan nousu on tuohon nähden noin kaksinkertainen.
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Instrumental_Temperature_Record.png
Niin, kuten totesin, lapsellisiakin ne ovat.
Selvennä toki itäsuomalaiselle naisihmiselle mitä tarkoittaa retardilauma. Luulee pian poroiksi.
Itä-Suomessa ei ole poroja, idiootti.
Hohhishan se siinä. Kaivoitko jo biskut esiin?
Aloitusviesti on taas ihan lööperiä. Ilmatieteen laitoksen lumitilastoja hiukan selaamalla näkee että syksyinä 2001-2006 pysyvä lumi on ollut Itä-Suomessa viimeistään 15.12. ja se on pysynyt huhtikuun puolelle saakka. Aloittajan muisti näyttää ulottuvan vain kahden vuoden päähän...
http://www.fmi.fi/saa/tilastot_10.html
Se on tuon hohhelin sivupersoona.
Kävin tarkastamassa. Kyllä 2006 satoi lumi muistaakseni marraskuussa, mutta se suli joulukuun aikana pois. Pysyväksi lumeksi lasketaan lumipeite, joka pysyy maassa 3 viikkoa. Täällä on kuule monet joulut vietetty lumettomana. Viime jouluna taisi rippaista sen verran, että oli vähän jotain valkoista häimäkettä maassa.
Miksi muuten nämä ihmistä halveksuvat mielipiteet?
Koska olet idiootti
Retardilla kuukautiset?