MOT: ILMASTOKATASTROFI PERUUTETTU

Jollet nähnyt MOT:n jaksoa televisiosta tällä viikolla, niin puolituntisen ohjelman voi katsoa ilmaiseksi netistä YLE Areenasta. Ohjelma on katsottavissa sieltä vielä viiden päivän ajan. Tämän viestin lopusta löytyy linkki, josta ohjelman voi katsoa.

Ohjelman esittelyteksti MOT:n kotisivuilla:

Kööpenhaminan ilmastokokouksen lähestyessä kauhumaalailu ilmastokatastrofin seurauksista kiihtyy. Mediat täyttyvät uutisista, jotka kertovat jäätiköiden sulamisista, meren pinnan noususta, myrskyistä ja tulvista, joita maapallon lämpenemisen väitetään aiheuttavan. Lämpenemistä kuvataan ennen näkemättömäksi.

MOT selvitti millaiseen tieteeseen väitteet ihmisen aiheuttamasta lämpenemisestä sekä sen dramaattisista seurauksista perustuvat. Osoittautui, että tutkimukset maapallon ennen kokemattomasta lämmön noususta viimeisten vuosikymmenten aikana eivät kestä lähempää tarkastelua.

Myöskään hiilidioksidipäästöjen aiheuttaman lämpenemisen määrästä ei vallitse tieteellistä yksimielisyyttä. Tuoreen MIT:n tutkimuksen mukaan hiilidioksidin kaksinkertaistuminen ilmakehässä riittäisi nostamaan maailman keskilämpöä korkeintaan 0,5, tietokonemallien ennustaman 2,5 - 6,0 asteen asemasta.

Toimittaja: Martti Backman

Katso MOT: Ilmastokatastrofi peruutettu (Poistuu YLE Areenasta 16.11.2009)
http://areena.yle.fi/video/541468

MOT:n kotisivu
http://ohjelmat.yle.fi/mot/etusivu

3

778

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Britannian ilmastotutkijoiden parissa on noussut myrsky hakkerin murtauduttua East Anglian yliopiston ilmastotieteiden laitokselle.

      Tietomurron tehnyt toistaiseksi tuntematon taho on levittänyt nettiin tuhansia yliopiston tutkijoiden asiakirjoja, mm. sähköpostikirjeenvaihtoa.

      Sähköposteissa alan tutkijat pohtivat avoimesti moraalisia ja juridisia ongelmia, joita syntyy heidän tieteellisten havaintojen muokkaamisesta "sopivammaksi" nykyiseen poliittiseen ilmapiiriin, eli siis miten korostaa ilmastonmuutoksen uhkakuvia.

      Yhdessä sähköpostissa todetaan avoimesti, että historiallisia lämpötilamittauksia on muokattu nykynäkemykseen sopivammiksi.

      Yliopiston professori Phil Jones on Investigate Magazinen mukaan vahvistanut, että ilmastontutkimuslaitoksen tietokantoihin on murtauduttu, mutta hän ei kykene arvioimaan, ovatko kaikki netissä julkaistut laitoksen asiakirjat aitoja.

      Niin ikään brittilehtilehti National Examinerin mukaan nettiin levitetyn aineiston aitoudesta ei ole täyttä varmuutta. Jotkut kommentaattorit pitävät niitä tekaistuina ja arvelevat, että vuodon tarkoituksena on asettaa ilmastotutkijat epäilyttävään valoon juuri Kööpenhaminan ilmastokokouksen alla. Toisten mielestä taas dokumentit ovat niin yksityiskohtaisia, että niitä on vaikea uskoa väärennetyiksi.

      Suomalaisprofessori: Viestit aitoja

      Helsingin yliopiston ympäristönmuutoksen professorin Atte Korholan mukaan sokkiuutiset ilmastotutkijoiden väitetystä koordinoidusta vääristelystä perustuvat aitoihin sähköposteihin.

      Korhola kertoo Ilta-Sanomissa tuntevansa henkilökohtaisesti viesteissä olevat henkilöt. Hän on käynyt sähköposteja läpi perjantain ajan ja sanoo olevansa järkyttynyt siitä, että datan sorvaus vaikuttaa olleen niin tietoista.

      CRU:n tutkijoilla on ollut keskeinen osa hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raporttien laatimisessa.

      http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=16371:hakkeri-paljasti-ilmastohuijauksen&catid=4:ulkoma...

      Professori Atte Korhola: Hakkeroidut sähköpostiviestit ovat aitoja

      Helsingin yliopiston ympäristönmuutoksen professorin Atte Korholan mukaan sokkiuutiset ilmastotutkijoiden väitetystä koordinoidusta vääristelystä perustuvat aitoihin sähköposteihin.

      Tietokonehakkerit ovat tänään julkistaneet maailman johtaviin ilmastontutkimuksen keskuksiin kuuluvan East Anglian ilmastontutkimusyksikön (CRU) sähköpostijärjestelmästä viemiään viestejä.

      Netissä kuohutaan tällä hetkellä rajusti siitä, että viestit viittaavat laajaan tutkimustulosten peukalointiin. Sen myötä on saatu tieteelliset tulokset näyttämään siltä, että maapallo on lämmennyt.

      Professori Korhola tuntee henkilökohtaisesti viesteissä olevat henkilöt. Hän on käynyt sähköposteja läpi perjantain ajan ja on järkyttynyt siitä, että datan sorvaus vaikuttaa olleen niin tietoista.

      CRU:n tutkijoilla on ollut keskeinen osa hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raporttien laatimisessa.

      BBC:n haastattelema tietoturva-asiantuntija epäilee, että kyse voi olla informaatiosodan kiihtymisestä ennen Kööpenhaminan ilmastokokousta.

      http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1776127

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1168
    2. 69
      1081
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      838
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      761
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      741
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      38
      694
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      633
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      25
      628
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      38
      518
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      487
    Aihe