ne jotka on tehnyt itse soseita vauvalle niin ootteko käyttänyt mitä mausteita? itse laitan kasvissoseeseen vähän timjamia niin uppoaa paremmin.mitä mausteita saa käyttää tai paremminkin mitä ei saa käyttää suolan ja chilin lisäksi:)
Vastaukset 5
- 2+15
Ei sipulia, valkosipulia, purjoa. En laittaisi myöskään paprikaa tai mitään voimakkaita mausteita. Niitä voi opetella sitten pienin askelin myöhemmin.
- Elisa_83
ei noita em mausteita? Minä olen käyttänyt noista kaikkia paitsi valkosipulia ja sen olen jättänyt pois vain koska en itse pidä siitä. Kaupan lastenruoissakin on käytetty sipulia ja paprikaa sekä myös esim. valkopippuria.
- ghdthgbjhfh
heti alusta alkaen liha-, kana- ja kalasoseet maustettu sekä yrteillä (tilli,persilija, timjami, basilika jne) että sipuleilla (kelta-, valko-,purjo- ja ruohosipulilla). Sen sijaan pippurit aloitettiin vasta myöhemällä iällä l. lähempänä 1v. Ei sipulien käyttö ole mitenkään kiellettyä, päin vastoin nehän ovat erittäin terveellisiä. Tuo taitaa olla oma mielipiteesisipuleista?! Kohtuus kannattaa kuitenkin muistaa kaikessa maustamisessa, pienen suu maistaa mausteita ihan eri tavalla, eikä masu ole mausteisiin tottunut.
- yrttifani
Ainakin kaikki yrttimausteet (basilika, oregano, meirami, tinjami, minttu jne) käy, samoin kaikki pippurit (valko-, musta-, rosee- ja viherpippuri). Määrien on tietenkin oltava kohtuullisia.
- 20+14
Pippurit jättäisin tässä vaiheessa pois, aika jytkyä tavaraa pienelle masulle. Yrtit on tosi käyttökelpoisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561