Ahdistaa!

J

Moi,
En tedä oikein muutakaan paikkaa mihin tällä hetkellä purkaisin tuntojani niin tässä tulee...
Olen seurustellut vajaat 10 kk aivan ihanan naisen kanssa. Ensin vähän jarruteltiin mutta kun tunteet vei mennessään niin rakastuttiin oikein kunnolla toisiimme... Tässä iässä (vajaa 40) jo tietää mitä haluaa.
Mutta. Tällä naisella on kaksi teini-ikäistä lasta joista toinen aiheuttaa suurtakin huolta ja sen vuoksi naisystäväni on ajoittain aivan maassa ja sekaisin huolesta. Hän on ollut viikkokausia, oikeastaan parikin kuukautta, masentunut. Hän saa lääkitystä ahdistukseen ja menee jollain lailla eteenpäin päivästä toiseen. Ymmärrän häntä ja autan minkä voin, sekä hänen että pojan suhteen. Yritän olla luomatta lisäpaineita mutta meidän suhde on paitsiossa ja "tyhjäkäynnillä", tai pikemminkin on otettu askeleita taaksepäin. Jossain vaiheessa puhuttiin yhteenmuutosta mutta se on jäänyt taakse ja tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta... Se masennus meinaa alkaa vaikuttaa minuunkin... Olen välillä ymmällä mitä pitäisi tehdä... helpommalla tietty pääsisi jos luovuttaisi suhteesta mutta kun ei tuon takia oikein luonne anna luovuttaa... Onneksi omat lapset antaa virtaa :-)
Onko kellään asiallisia ideoita miten tähän pitäisi suhtautua? En ole ennen itse ollut enkä seurustellut masentuneen ihmisen kanssa joten uusi tilanne minulle.

90

9483

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elämäntasapainoilija

      Masennus vaikuttaa kaikkiin läheisiin, ja varsinkin puoliso on todella koetuksella. Mä olen itse sairastanut masennuksen. Sairastuin vakavasti ja syöpähoitojen aikana diagnosoitiin myös masennus. Kävin hoidot läpi ja paranin, mutta masennukseni ilmeisesti ajoi ex-mieheni toiseen suhteeseen, ja avioerohan siitä tuli 16-vuoden liiton jälkeen.

      Erostamme on nyt reilu kaksi vuotta, käyn vielä muutaman kuukauden terapiassa ja olen vihdoin tuntemassa itseni terveeksi myös masennuksesta.

      Voisitko ehdottaa naiselle jotain keskusteluapua? Terapiaa esimerkiksi. Itselleni se on ollut erittäin hyvä tapa käsitellä pahaa oloani niin ettei ole tarvinnut läheisilleni purkaa tuntojaan. Masennuksestakin voi parantua oikealla hoidolla, ihan kuten monesta muustakin sairaudesta. Masennus vaan yeensä on hieman hankala ja pitkäaikainen sairaus..

      • J

        Kiitos mukavasta vastauksesta.
        Hän on satunnaisesti käynyt terapiassa mutta lopetti sen hyödyttömänä :-( Olen kyllä ehdottanut että jatkaisi sitä, tuskinpa siitä paljoa haittaakaan olisi.
        En itse osaa oikein auttaa ja jostain luin ettei "puolison" pidäkään olla terapeuttina... Kun en oikein muuta ole keksinyt niin olen auttanut arjen askareissa, tehnyt ruokaa, kiskaissut lenkille mukaan ja antanut jotain pieniä lahjoja silloin tällöin piristykseksi.

      • elämäntasapainoilija
        J kirjoitti:

        Kiitos mukavasta vastauksesta.
        Hän on satunnaisesti käynyt terapiassa mutta lopetti sen hyödyttömänä :-( Olen kyllä ehdottanut että jatkaisi sitä, tuskinpa siitä paljoa haittaakaan olisi.
        En itse osaa oikein auttaa ja jostain luin ettei "puolison" pidäkään olla terapeuttina... Kun en oikein muuta ole keksinyt niin olen auttanut arjen askareissa, tehnyt ruokaa, kiskaissut lenkille mukaan ja antanut jotain pieniä lahjoja silloin tällöin piristykseksi.

        Tuo on varmasti ollut avuksi. Kun itseäni mietin niin olisin kaivannut juuri sellaista että joku olisi vaikka väkisin vienyt ulos kävelylle tai retkelle. Mun ystävät asuivat melko kaukana ja ex-miestäni ei kiinnostanut. Ulkoilu on tärkeää ja piristää mieltä, mutta masentuneena ei yksin tule lähdettyä mihinkään.

        Puolison ei todellakaan tarvitse/kannata olla terapeutin roolissa. Arjen askareissa auttaminen ja kävelylle vieminen on hyviä ja helposti toteutettavia. Jos hän jaksaa, voisitte kokeilla vaikka pientä matkaa johonkin ihan vain kahdestaan, kylpylään tai teatteri-hotellimatkalle. Pääsisitte irti arjesta sa saisitte mielekästä tekemistä ja olla ihan vain kahdestaan.

        Pystytkö keskustelemaan hänen kanssaan asiasta? Jos hän osaisi itse sanoa miten voisit olla avuksi hänelle. Todennäköisesti jos hän on masentunut, ei hän oikein pysty kovin kauaskantoisesti asioita ajattelemaan. Valitettavasti..

        Valtavasti jaksamisia sulle, toivottavasti asiat selviintyvät!

      • J
        elämäntasapainoilija kirjoitti:

        Tuo on varmasti ollut avuksi. Kun itseäni mietin niin olisin kaivannut juuri sellaista että joku olisi vaikka väkisin vienyt ulos kävelylle tai retkelle. Mun ystävät asuivat melko kaukana ja ex-miestäni ei kiinnostanut. Ulkoilu on tärkeää ja piristää mieltä, mutta masentuneena ei yksin tule lähdettyä mihinkään.

        Puolison ei todellakaan tarvitse/kannata olla terapeutin roolissa. Arjen askareissa auttaminen ja kävelylle vieminen on hyviä ja helposti toteutettavia. Jos hän jaksaa, voisitte kokeilla vaikka pientä matkaa johonkin ihan vain kahdestaan, kylpylään tai teatteri-hotellimatkalle. Pääsisitte irti arjesta sa saisitte mielekästä tekemistä ja olla ihan vain kahdestaan.

        Pystytkö keskustelemaan hänen kanssaan asiasta? Jos hän osaisi itse sanoa miten voisit olla avuksi hänelle. Todennäköisesti jos hän on masentunut, ei hän oikein pysty kovin kauaskantoisesti asioita ajattelemaan. Valitettavasti..

        Valtavasti jaksamisia sulle, toivottavasti asiat selviintyvät!

        Kyllä me jutellaan asiasta... Oon monesti kysynyt että miten voisin auttaa, vastaus on useasti ettet mitenkään tai vaan olemalla läsnä. Joskus on "rankkaa" vaan olla, hiljaisuus lyö päälle... Tietty elämänilo on häneltä kadonnut ja alkaa kadota itseltäkin.
        Joku pieni irtiotto arjesta voisi olla paikallaan, tähän saakka se on kaatunut lastenhoidon järjestämiseen.

        ISO kiitos sinulle kun olet jaksanut vastata! :-)

      • elämäntasapainoilija
        J kirjoitti:

        Kyllä me jutellaan asiasta... Oon monesti kysynyt että miten voisin auttaa, vastaus on useasti ettet mitenkään tai vaan olemalla läsnä. Joskus on "rankkaa" vaan olla, hiljaisuus lyö päälle... Tietty elämänilo on häneltä kadonnut ja alkaa kadota itseltäkin.
        Joku pieni irtiotto arjesta voisi olla paikallaan, tähän saakka se on kaatunut lastenhoidon järjestämiseen.

        ISO kiitos sinulle kun olet jaksanut vastata! :-)

        Ja muista ottaa omaa aikaa. Tapaa omia ystäviä, harrasta omia juttuja, tee mitä ennenkin omien kavereiden kanssa ettei sun oma elämä rupea kiertämään kehää vain tämän asian ympärillä ja jaksat myös paremmin ja kärsivällisemmin olla naisen tukena.

      • vinkki.
        elämäntasapainoilija kirjoitti:

        Ja muista ottaa omaa aikaa. Tapaa omia ystäviä, harrasta omia juttuja, tee mitä ennenkin omien kavereiden kanssa ettei sun oma elämä rupea kiertämään kehää vain tämän asian ympärillä ja jaksat myös paremmin ja kärsivällisemmin olla naisen tukena.

        Maailmassa on terveitäkin naisia,joten valitse terve.

      • elämää kokenut
        vinkki. kirjoitti:

        Maailmassa on terveitäkin naisia,joten valitse terve.

        Vinkille tiedoksi. Terve ihminen on sellainen sairas jota ei ole tutkittu riittävästi.
        Kuka meistä tietää mikä sairaus tai kasvain meissä itsekussakin on, ne kun eivät aina aiheuta oireita ennenkuin myöhemmässä vaiheessa. Syöpäkin jyllää n 2vuotta kunnes oireilee. Se siitä terveydestä.
        Kyllä parisuhteen eteen kannattaa tehdä töitä. Masennus paranee ja lapsen vointikin kohenee ajan mittaan. Ole Kärsivällinen se kannattaa.

      • kjäh kjäh..
        elämää kokenut kirjoitti:

        Vinkille tiedoksi. Terve ihminen on sellainen sairas jota ei ole tutkittu riittävästi.
        Kuka meistä tietää mikä sairaus tai kasvain meissä itsekussakin on, ne kun eivät aina aiheuta oireita ennenkuin myöhemmässä vaiheessa. Syöpäkin jyllää n 2vuotta kunnes oireilee. Se siitä terveydestä.
        Kyllä parisuhteen eteen kannattaa tehdä töitä. Masennus paranee ja lapsen vointikin kohenee ajan mittaan. Ole Kärsivällinen se kannattaa.

        Tässä virkistävää vaihtelua suhteeseen jos suhteeseen:)

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8626165

      • tt

        kans mennä terapiaan istumaa ja vetää kaikkia kuus nolla auttaa helvetisti ja napit kans varmaa on hiljaa pari vuotta

      • makaristi
        vinkki. kirjoitti:

        Maailmassa on terveitäkin naisia,joten valitse terve.

        Terve puolisoko se sitten tuo onnen,,,,?Määrittele sana terve.
        Ite olen tässä 2 vuotta taistellu miehen rinnalla.Paniikki häiriö todettiin juuri samoihin aikoihin kun tavattiin.Ehdittiin vuosi olla yhdessä kun paniikkikohtaus vei miehen sängynpohjalle josta seurasi paha depressio.Makasi kotona sängyn pohjalla kuukausia kun ei hoitoa saanu ja tämä johti masennukseen.
        Pitkällisen prosessin jälkeen kun mies meni viimein niin huonoon kuntoon että jouduin soittamaan ambulanssin.Ja menin perässä sairaalaan ja tuumasin siellä hoitajille ja hoitavalle lääkärillle että en huoli häntä kotiin ennenkuin asialle tehdään jotakin.Suorrastaan pelotti jättää yksin kun oli huimausta ja pyörrytti.
        Tästä alkoi 3 viikon sairaala putki ja äärimmäisen hidas toipumis prosessi jossa aluksi mies ei kyennyt tulemaan ensin edes kotiinkaan kun tuli huonovointiseksi.Viime aikona ollut todella hyväntuulinen ja diagnoosikin muuttunut hieman.Ja lääkitys kohdallaan.Tämäkin johtuu vain siitä että elimistö ei tuota itse tiettyjä välittäjä aineita joista vaiva johtuu ja sille ei voi mitään joten otettava ne sitten purkista.
        Itse olen muutaman kerran ollut vähällä luovuttaa ja lähteä mutta....Näin sen kaiken takaa että se rakas mies on siellä joskin nyt voi huonosti.Annoin hänelle kaiken tuen ja avun minkä kykenin.Ja poika piti mielen koholla myös.Nyt saan todeta että tämä oli kaiken vaivan arvoista ja elämä hymyilee.Ja jälkeenpäin mies sanoi että ei olisi todennäköisesti ollut haluja toipua jollei meitä olisi ollut.Apu ja tuuppiminen auttoi mutta täytyy myös antaa potea pahaa oloaan välillä rauhassa.

      • stiinasofia
        vinkki. kirjoitti:

        Maailmassa on terveitäkin naisia,joten valitse terve.

        on terve ja kuka sairas?kerro kerro,miten määrittelet sairauden..oletko itse aivan terve?entäs jos sinä itse kokisit masennusta tai muuten sairastuisit vaikkapa syöpään ja sinut sen sairauden takia kumppani hylkäisi....????

      • Joulu on taas.
        J kirjoitti:

        Kiitos mukavasta vastauksesta.
        Hän on satunnaisesti käynyt terapiassa mutta lopetti sen hyödyttömänä :-( Olen kyllä ehdottanut että jatkaisi sitä, tuskinpa siitä paljoa haittaakaan olisi.
        En itse osaa oikein auttaa ja jostain luin ettei "puolison" pidäkään olla terapeuttina... Kun en oikein muuta ole keksinyt niin olen auttanut arjen askareissa, tehnyt ruokaa, kiskaissut lenkille mukaan ja antanut jotain pieniä lahjoja silloin tällöin piristykseksi.

        sielu mieltämme nostattaa,
        armas joulu kun kutsuu meitä....

      • kiekuva kukko
        stiinasofia kirjoitti:

        on terve ja kuka sairas?kerro kerro,miten määrittelet sairauden..oletko itse aivan terve?entäs jos sinä itse kokisit masennusta tai muuten sairastuisit vaikkapa syöpään ja sinut sen sairauden takia kumppani hylkäisi....????

        Olisi oiretta niin olisiko tautiakaan,niin antaisiko itse oire tautia vaiko tauti itse oirettakaan.

      • Nojatuolikyynikko
        vinkki. kirjoitti:

        Maailmassa on terveitäkin naisia,joten valitse terve.

        vastaisin niin,että terveitäkin on naisia/miehiä ehkä lähempänä luontaistaloudessa elävillä yhdyskunnilla.Tehotuotanto yhteiskunnat eivät ole kautta linjan kovinkaan terveitä.vaan kaikesta tehdään viihteellistä kauppatavaraa.Kirjavinkkeinä Desmond Morris:"Ihmisten Eläintarha" ja muutakin suositeltavaa luettavaa:"Myrkkypuun Siemen".Niiin pitkälle on menty.

    • pois pois

      tämä on niitä lukuisia moniongelmaisia naisia joiden lapsista kasvaa häiriköitä = faktaa

      kun itse olet terve niin Adios !!!! saa "sitä" terveiltäkin ja eihän tollasen kanssa oikeesti voi elää kuin hoitajana.....

      • elämää kokenut

        Ei pidä paikkaansa tuo edellinen, eli että lapsista kasvaa häiriköitä jos äiti on masentunut. Masennus on normaali reaktio elämän vastoinkäymisiin.
        Ihmiset jotka eivät tunne tunteita esim. masennusta jossakin elämänsä vaiheessa ovat tosi sairaita.

      • Polognese
        elämää kokenut kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa tuo edellinen, eli että lapsista kasvaa häiriköitä jos äiti on masentunut. Masennus on normaali reaktio elämän vastoinkäymisiin.
        Ihmiset jotka eivät tunne tunteita esim. masennusta jossakin elämänsä vaiheessa ovat tosi sairaita.

        auttoi ainakin minulla. Mulla oli lievä masennus ja elämässä tiukka paikka pari vuotta sitten. Kävin terapiassa alkuun kerran viikossa ja sitten vähän harvemmin. Se oli oikeastaan ainut paikka, missä sai hengittää kunnolla, olla ihan oma itsensä ja uskalsi sanoa just mitä ajatteli ilman, että sai lokaa niskaan tms. Siinä sai samalla myös tukea omille päätöksille, että mihin suuntaan elämää alkaa kuljettamaan. Kävin muuten parillakin terapeutilla ennen kuin semmonen asiantuntija löytyi, jonka kanssa pystyi luonnollisesti olemaan ja juttelemaan.

        Mieheni jaksoi ihme kyllä katsoa tilanteen läpi ja pysyttiin yhdessä. Olen siitä iki-kiitollinen. Sen takia olenkin sitä mieltä, että koska masennuksesta voi toipua ja tilanne varmaan jossain vaiheessa parantuu, niin ei kannata luovuttaa kovin helpolla. Kun sitä rakkautta on kuitenkin aika harvassa. Mielestäni olet toiminut just oikein, apu arjessa, liikunta ja hellät huomionosoitukset ovat sitä parasta apua!

      • Olli-89

        Tämä on totta mitä kirjoitit. Itse olen tämän nähnyt hyvin monesti. Ihmettelen miksi naisten pitää tehdä asioista aina ongelma ja heijastaa tämä tuska ja muut muihin, puolisoon, kavereihin, vanhempiin ja nyt en tarkoita vaan avun hakemismielessä vaan jatkuvana meuhkaamisena, räyhäämisenä, kiukutteluna, painostamisena tai kiristämisenä kotona ja muuallakin. Tähän lisäisin vielä syytteleminen ja asioiden vääristeleminen ja avot, sekametelisoppa on valmis.

        Esimerkiksi tyttöystäväni on kaikin puolin tasapainoton ihminen kuten kaikki entiset tyttöystäväni ovat myös olleet. Onko siis tasapainoiset naisihmiset katoava luonnonvara. Toivottamia tapauksia.

        Mistä kenkä puristaa? Kierrelllään ja kaarrellaan asoita, vastuita ja velvollisuuksia milloin milläkin syyllä. Miten helve***** kukaan voi auttaa, en mitenkään, mutta auttaa pitää kuitenkin, ja jos autat, olet paska ja mitätön. Auta sitten siinä kun olet tullut haukutuksi kymmeneen kertaan. Kun tätä jatkuu vuosi tolkulla, se vie mehut ja luottamuksen aivan varmasti kenestä tahansa. Tämä samainen ongelma on myös muutamalla tuttavalla, että naisihmiset käyttäytyvät ylimielisesti kotiolosuhteissa, mutta antavat itsestään muille herttaisen kultaisen kuvan itsestään. Naurettavaa touhua.

        Näin ne nykypäivän levottomat lasten äidit tekevät yhden jos toisen isän olotuhteet vaikeaksi, siis sietämättömäksi. eikä suhteesta poislähtemiselle ole ollut mitään esteitä. Jotkin isät pitävät lapsiin yhteyttä, mutta suurin osa ei, koska ei halua olla entisten tyttöystävien kanssa tekemisissä. Lasten äidit ajattelemattomuuttaan polttavat sillat takanaan ja auheuttavat omille lapsilleen enemmän tuskaa kuin osaavat arvatakkaan. Minusta nykypäivän äidit ovat yhtä levottomampia kuin lapset. Lapsellista käytöstä ei voi kukaan sietää.

        Ei vaan mene jakeluun. Totaalisesti kyllästynyt. Se vääntäminen käy oikeasti voimille ja vaikuttaa elämääni liiaksi. Elämänhalu tässä menee. Kämppää olen katsellut jo ja muuton teen piakkoin. Ongelma vain, ettei Porista löydy helposti sellaista asuntoa mistä pitäisi. Voin auttaa tyttöystävääni asioissa vaikka muuttaisinkin pois, mutta kiittämättömyys, riiteleminen ja muu pitää jäädä tyttöystävältäni pois kokonaan, muuten en halua olla missään tekemisissä. Kunhan tilanne rauhoituu ja tyttöystäväni menee terapiaan tai hankkii apua, voin harkita yhteenmuuttoa uudelleen. Pallo on nyt hänellä. Muutan pois jos hän ei hanki apua ja pikaisesti ongelmaansa.

        Niille miehille vaan voimia jotka elävät samassa tilanteessa sietämättömän ihmisen kanssa. Ajatelkaa itseänne. Jos puhe ei mene puolisolle perille, niin on turha yrittää enää mitään. Jos naiset eivät opi virheistään, heidän on palattava lähtöpisteeseen ja käytävä kaikki sama uudelleen yhä uudelleen läpi elämän.

      • Sallytant
        Olli-89 kirjoitti:

        Tämä on totta mitä kirjoitit. Itse olen tämän nähnyt hyvin monesti. Ihmettelen miksi naisten pitää tehdä asioista aina ongelma ja heijastaa tämä tuska ja muut muihin, puolisoon, kavereihin, vanhempiin ja nyt en tarkoita vaan avun hakemismielessä vaan jatkuvana meuhkaamisena, räyhäämisenä, kiukutteluna, painostamisena tai kiristämisenä kotona ja muuallakin. Tähän lisäisin vielä syytteleminen ja asioiden vääristeleminen ja avot, sekametelisoppa on valmis.

        Esimerkiksi tyttöystäväni on kaikin puolin tasapainoton ihminen kuten kaikki entiset tyttöystäväni ovat myös olleet. Onko siis tasapainoiset naisihmiset katoava luonnonvara. Toivottamia tapauksia.

        Mistä kenkä puristaa? Kierrelllään ja kaarrellaan asoita, vastuita ja velvollisuuksia milloin milläkin syyllä. Miten helve***** kukaan voi auttaa, en mitenkään, mutta auttaa pitää kuitenkin, ja jos autat, olet paska ja mitätön. Auta sitten siinä kun olet tullut haukutuksi kymmeneen kertaan. Kun tätä jatkuu vuosi tolkulla, se vie mehut ja luottamuksen aivan varmasti kenestä tahansa. Tämä samainen ongelma on myös muutamalla tuttavalla, että naisihmiset käyttäytyvät ylimielisesti kotiolosuhteissa, mutta antavat itsestään muille herttaisen kultaisen kuvan itsestään. Naurettavaa touhua.

        Näin ne nykypäivän levottomat lasten äidit tekevät yhden jos toisen isän olotuhteet vaikeaksi, siis sietämättömäksi. eikä suhteesta poislähtemiselle ole ollut mitään esteitä. Jotkin isät pitävät lapsiin yhteyttä, mutta suurin osa ei, koska ei halua olla entisten tyttöystävien kanssa tekemisissä. Lasten äidit ajattelemattomuuttaan polttavat sillat takanaan ja auheuttavat omille lapsilleen enemmän tuskaa kuin osaavat arvatakkaan. Minusta nykypäivän äidit ovat yhtä levottomampia kuin lapset. Lapsellista käytöstä ei voi kukaan sietää.

        Ei vaan mene jakeluun. Totaalisesti kyllästynyt. Se vääntäminen käy oikeasti voimille ja vaikuttaa elämääni liiaksi. Elämänhalu tässä menee. Kämppää olen katsellut jo ja muuton teen piakkoin. Ongelma vain, ettei Porista löydy helposti sellaista asuntoa mistä pitäisi. Voin auttaa tyttöystävääni asioissa vaikka muuttaisinkin pois, mutta kiittämättömyys, riiteleminen ja muu pitää jäädä tyttöystävältäni pois kokonaan, muuten en halua olla missään tekemisissä. Kunhan tilanne rauhoituu ja tyttöystäväni menee terapiaan tai hankkii apua, voin harkita yhteenmuuttoa uudelleen. Pallo on nyt hänellä. Muutan pois jos hän ei hanki apua ja pikaisesti ongelmaansa.

        Niille miehille vaan voimia jotka elävät samassa tilanteessa sietämättömän ihmisen kanssa. Ajatelkaa itseänne. Jos puhe ei mene puolisolle perille, niin on turha yrittää enää mitään. Jos naiset eivät opi virheistään, heidän on palattava lähtöpisteeseen ja käytävä kaikki sama uudelleen yhä uudelleen läpi elämän.

        Jaa-a. Sitä niittää mitä kylvää, sen edestään löytää minkä taakseen jättää jne. Nyt on ne naiset, jotka on 1980-1990 -luvuilla jätetty yksinhuoltajiksi ilman tukea ja toivoa paremmasta, sairastuneet tai sairastumassa. Mieshän usein tuolloin vielä otti ja lähti, hylkäsi kodin, vaimon ja lapset eikä paljon ilmoitellut elämästään.
        Naiset raatoivat hiljaa nöyrinä elämässään ja eksät juhlivat uudessa suhteessaan.
        Nämä naiset ovat nyt kovan elämän jäljiltä sairaina. Kuten on myös isien hylkäämä sukupolvi lapsia jotka tuolloin syntyivät. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa pitkältikin mutta ehkä tässä oleellisin.
        Suomalaiset voivat koko maailman mittapuun mukaan melkoisen huonosti ja osoitan kyllä pitkälti sormellani miehiä jotka häpäisevät yksinhuoltajia puheillaan, alentavat naiset yli nelikymppisenä mummoiksi ja käyttäytyvät muutenkin huonosti ikäisiään tai vanhempia naisia kohtaan. Oi aikoja oi tapoja!

      • Samaa mieltä

        Sinun ei kannata uhrata omaa terveyttäsi muiden ongelmien vuoksi. Naisella on eksä, ja heillä molemmilla on velvollisuus huolehtia ja kasvattaa oma jälkikasvunsa, ei sinulla. Yleensä ottaen, ei kannata mennä suhteeseen, jos molemmilla ei ole takanaan samanlaista elämäntilannetta.

        Yh:lla on omat intressinsä, ja lapsettomalla omansa. Näitä on usein vaikea sovittaa yhteen.

      • makaristi
        elämää kokenut kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa tuo edellinen, eli että lapsista kasvaa häiriköitä jos äiti on masentunut. Masennus on normaali reaktio elämän vastoinkäymisiin.
        Ihmiset jotka eivät tunne tunteita esim. masennusta jossakin elämänsä vaiheessa ovat tosi sairaita.

        Ja aina kun ei voi valita.Ei niistä lapsista sen kummempia välttämättä tuu kuin muidenkaan tenavista.
        Toki nämä masennuksetkin osaltaan perinnöllisiä,voi masennus olla piilevänä ja mikä tahansa voi laukaista masennuksen ihan koska vain ja toisilla piilevänä mutta ei koskaan tule ilmi tai paukaha päälle.Diagnoosiin voi mennä aikaa jopa 10 vuotta ennenkuin saa sitten hoitoa oikeaa.Sitä masennusta kun voi olla monenlaista.
        Ei tee äidistä moniongelmaista eikä lapsista häiriköitä missään vaiheessa.On itsestä kiinni haluaako olla parisuhteessa ihan oikein vai kokeeko itsensä niin sanottuna hoitajana niinkuin joku jossain taisi mainita.Asenne ratkaisee ,itse en ainakaa koe itseäni hoitajana vaan tasavertaisia ja ollaan onnellisessa parisuhteessa.
        Ite olen asioihin melko syvällisesti joutunut perehtymään ja ottamaan selvää.Vaikea tajuta ihmisiä jotka masentuneita mollaa ja syyllistää että ovat itse aiheuttaneet asian.
        Ottakaahan ihmiset vähän selvää ja hakekaa tietoa näistä jutuista,tutustukaa näihin ihmisiin ja keskustelkaa asiasta näiden ihmisten kanssa.Syyllistäminen ja ennakko asenteet ei ainakaan auta asiaa masentuneen kanssa saati lasten osalta.
        Itse kavahdin masentuneita yms. mielenterveysongelmista kärsivistä. Mutta elämä ei ole reilua ja nakkasi eteen ihmisiä ja tilanteita joiden kanssa on pystyttävä elämään.Näin vain kävi että lähipiirissäni on 8 henkilöä tällä hetkellä joilla mielenterveys ongelmia,oma mies yksi heistä.Läheisistä Löytyy paniikkihäiriötä, masennusta, kaksisuuntaista mielialahäiriötä, burn outia...Masennusta eriasteista kaikilla.Elämä ottaa elämä antaa ja näistäkään kenestäkään ei päälle päin huomaa että potevat kyseisiä "sairauksia".Kahedella ei ole lapsia mutta muilla on ja muksut ovat jopa osa melkoisen kilttejäkin ja todella rauhallisia ja menestyvät keskiverto oppilaina ok osa paremmin osa huonommi.Osa näistä murkku ja teini ikäisiä.Että omat arvot ovat muuttuneet...
        Puhuisin ennemminki vaivasta koska sairaus kuulostaa siltä niinkuin tarttuisi yskiessä ja samalta kuulostaa tauti.Vaiva siitäkin syystä koska nämäkin johtuu kaikki vain siitä ettei kaikkien elimistö tuota jotain tiettyä välittäjä ainetta ja ihminen menee "tilttiin"...

    • äkkiä

      numerosi.... sillä menetät oman terveytesi ja masennut sekä siirrät sitten sen omiin lapsiisi. kaput sanon mä.

      • koettua elämää

        Elämäntasapainoilija on oikeassa,kärsin masennuksesta/ahdistuksesta ja puoliso ei ja siinä on koko ajan se vaara,että haluan masentuneena hänenkin elävän sen laatuista elämää kuin itse elän.
        Yritän vetää häntä tiedostamattakin omaan maailmaani ja se on väärin.
        Meni pitkään tajuta,että ei hän ole masentunut ja hän haluaa elää,harrastaa ja tavata muita.
        Tämä on se ydin,minä vedän toiseen suuntaan hän toiseen.
        Masentunut haluaa vetää toisenkin sinne synkkään surumaailmaan juuri jakamaan sitä
        tuskaa.Ja se ei ole oikein.
        Tavallaan masentunut on vihainen kun kumppani ei ole kans samassa liemessä.
        Ja masentunut on vihainen sisällään kun toinen kykenee menemään ja elämään.
        se on terveelle normaalia elämää ja ahdistus ja masennus sairaalle "normaalia".
        Tajuan tämän järkitasolla mutta tunnemaailma sotii tätä vastaan.
        Masentunut tuntee itsensä hylätyksi surkeuteensa kun puoliso menee ja elää normaalia
        elämää.
        Eli elä sairaan ehdoilla(jos haluat)vain tiettyyn rajaan asti,mutta elä sinä sitä terveen elämää
        hyvällä omalla tunnolla.
        Auttaa voi ja rinnalla voi kulkea mutta ei hypätä samaan kelkkaan.
        Toisaalta masentunuttakaan ei kannata yrittää pakottaa liiaksi taas
        terveen vauhtiin,ehdottaa voi mutta ei painostaa jos ei käy jätä asia siihen.
        Tämä masentuneen ja terveen yhteiselo ei onnistu kuin erittäin vahvan
        rakkauden ja sitoutumisen kantamana.
        Ja koko ajan on vaara,että terve kumppanikin sairastuu jos hän ei saa
        toteuttaa itseään ja elää sanan varsinaisessa merkityksessä.
        Masentunuthan ei elä vaan on vaan olemassa jos oikein vahvasti asian ilmaisee
        Siltä se ainakin tuntuu,taistella päivästä toiseen,aamusta,että pääsisi iltaan jne.
        Meillä on pitkä 30v yhteiselo takana joten tätä ei voi rinnastaa suoraan aloittajan tilanteeseen.
        Vaikeata on ollut,erittäin vaikeata mutta hyviäkin päiviä mahtuu.
        Olemme lupautuneet aikanaan toisillemme ja tiedämme kumpikin alitajuisesti,että
        me menemme eteenpäin yhdessä.
        Sata varma en voi kuitenkaan olla koska oma ajatusmaailmani vääristää elämää,etteikö
        voi toisinkin käydä,eli puoliso ei jaksa.
        Mutta oikein vaikeiden päivien tullessa jaksan(kumma kyllä)sen verran terästäytyä,että
        puhumme asiat taas eteenpäin,tietysti kun on pakko.
        Mutta tunnen häntä niin paljon,että ei niin,että hän jaksaa vaan että me jaksamme,
        yhdessä.Haluan luottaa siihen.
        Voimaa antaa se,että aikoinaan puoliso kärsi tahollaan samantapaisista asioista ja me
        selvisimme,en lähtenyt.
        Koittakaa kestää jotka elätte samantapaisessa elämäntilanteessa.
        Se kannattaa.Yksi päivä kerrallaan.
        Kyllä valonsäteet sieltä aikanaan tulevat.

    • Itekkin sairas

      Eihän sinun elämääsi tarvitse vaikeuttaa sen takia että kaveri ei ole sinut itsensä kanssa. Tukeahan pitää joka käänteessä, mutta se että sairastutat itsesi, sairasta. Ensimmäinen emäosatotuus tulee tuossa lauseessasi; "tässä iässä tietää mitä haluaa". Haluatko ihan aidosti sairastua henkisesti, enpäs usko moista ja sen pohjilta itsekkin olet täälä teksteinesi. Ota hieman etäisyyttä ja anna ammattiihmisten auttaa naisystävääsi. Vaikka kuinka on kova luonne ja taipumaton, joskus vaan on parempi nöyrtyä faktojen edessä. Ei sinua kukaan syytä vaikka ns "terveen" papereilla liikkuvaakin etsit itsellesi.

    • m

      Pari vuotta jaksoin tukea poikakaveriani masennuksessa ja pahassa olossa. Sitten alkoi oma olokin olla niin paha, että suhde oli pakko lopettaa itseni takia. Suhteemme oli kyllä muuten todella toimiva, hellyyttä löytyi vaikka muille jakaa. Ja keskustelimme lähes kaikesta. Paitsi omaa oloani en tarpeeksi ilmaissut, kun tuntui niin väärältä valittaa, kun kuitenkin periaatteessa kaikki oli ok. Tuntui, että oma olotilani ei ole mitään toisen oloon verrattuna. Siinä tein väärin. Olisi pitänyt mennä itsekin tuntojaan purkamaan vaikkapa psykologille, koska kaikkea ei aina viitsi kaataa ystävienkään niskaan.

      Mutta tässä joitain neuvoja, jotka voivat auttaa:

      Kerro tyttöystävällesi miltä sinusta tuntuu. Miettikää mitä voisitte yhdessä asialle tehdä. Puhu asioista ystävien ja perheen kanssa. Keksi itsellesi mukavaa tekemistä aina välillä, koska kaikkein tärkeintä toisen tukemisessa on, että itselläsi olisi hyvä olla. Muuten sinulla ei ole voimia toista auttaa. Älä ota vastuuta toisen elämästä, koska jokainen vastaa omastaan. Eli älä siis laita kaikkia voimiasi toisen tukemiseen. Muista, että sinä ITSE olet kuitenkin loppujen lopuksi se elämäsi tärkein ihminen! Vaikka tämä voi kuulostaakin kylmältä, tämä on totuus. Tavallisissa arkiaskareissakin auttaminen on tärkeää ja toisen ilahduttaminen silloin tällöin myös. Tiedän, että teet varmasti parhaasi toisen auttamisessa. Pienet asiat voivat olla suuria, esimerkiksi hellyys ja läheisyys antaa paljon. Myös toisen ajatusten kääntäminen posiiivisiin asioihin voi helpottaa oloa edes hetkeksi.

      Hienoa, että olet jaksanut tukea kumppaniasi vaikealla hetkellä ja olet valmis tekemään asialle jotain. Naisystäväsi on tainut löytää todellisen aarteen! ;) Voimia sinulle ja halauksia! Tiedän todellakin, että välillä on rankkaa tämä toisen tukeminen, mutta yritä keskittyä niihin iloisiin hetkiin. Ja muista todellakin välittää kaikista eniten itsestäsi. Äläkä tunne huonoa omaatuntoa, jos sinulla on välillä hauskaa, hyvä olla tai jos haluat levätä välillä tästä kaikesta. Oma jaksamisesi on tärkeintä.

      • J

        Kiitos, tuossa tuli hyviä vinkkejä :-)
        Juuh, yritän kyllä pitää itsestäni huolta, jo senkin vuoksi että pitäähän sitä olla isänä omille lapsille ja jaksaa puuhata heidänkin kanssaan.
        Monen kirjoittajan mielestä olisi hyvä lähteä suhteesta... Sen teenkin mutta vasta kun tuntuu ettei voimat kertakaikkiaan riitä. En ole ihan helposti luovuttavaa tyyppiä.
        Ei auta kuin tukea hädän hetkellä, sitä tukea itsekin toivoisin saavani kun tilanne tulee eteen.

        Vielä kerran kiitos kun jaksoit kirjoittaa noin pitkästi... tavallaan vertaistuesta on iso apu! :-)

      • M
        J kirjoitti:

        Kiitos, tuossa tuli hyviä vinkkejä :-)
        Juuh, yritän kyllä pitää itsestäni huolta, jo senkin vuoksi että pitäähän sitä olla isänä omille lapsille ja jaksaa puuhata heidänkin kanssaan.
        Monen kirjoittajan mielestä olisi hyvä lähteä suhteesta... Sen teenkin mutta vasta kun tuntuu ettei voimat kertakaikkiaan riitä. En ole ihan helposti luovuttavaa tyyppiä.
        Ei auta kuin tukea hädän hetkellä, sitä tukea itsekin toivoisin saavani kun tilanne tulee eteen.

        Vielä kerran kiitos kun jaksoit kirjoittaa noin pitkästi... tavallaan vertaistuesta on iso apu! :-)

        Minusta on hienoa, että olet jaksanut tukea naisystävääsi ja etkä anna periksi vaikka nyt onkin teillä vaikea vaihe. Sinunkaltaisia ihmisiä tarvitaan. Paljon voimia sinulle ja luottamusta tulevaan. Kyllä elämä kantaa ja palkitsee sinut hyvyydestäsi:)!

      • omat tarpeet
        J kirjoitti:

        Kiitos, tuossa tuli hyviä vinkkejä :-)
        Juuh, yritän kyllä pitää itsestäni huolta, jo senkin vuoksi että pitäähän sitä olla isänä omille lapsille ja jaksaa puuhata heidänkin kanssaan.
        Monen kirjoittajan mielestä olisi hyvä lähteä suhteesta... Sen teenkin mutta vasta kun tuntuu ettei voimat kertakaikkiaan riitä. En ole ihan helposti luovuttavaa tyyppiä.
        Ei auta kuin tukea hädän hetkellä, sitä tukea itsekin toivoisin saavani kun tilanne tulee eteen.

        Vielä kerran kiitos kun jaksoit kirjoittaa noin pitkästi... tavallaan vertaistuesta on iso apu! :-)

        Sanoit, että naisesi on ollut masentuneena pari kuukautta ja se on tosi lyhyt aika. Uskon, että suurin syy siihen ovat mainitsemasi perhehuolet. Mistä tunnet sä ystävän? Siitä, että hän pysyy rinnallasi silloinkin kun päivä ei paista. Teillä on vielä vähän yhteistä historiaa, joten se varmasti madaltaa kynnystäsi lähteä suhteesta. Teet niin jos tuntuu siltä, ettet ole valmis suhteen vaatimiin uhrauksiin. Tässä ikäluokassa et kuitenkaan löydä ihmistä, jolla ei jotain 'taakkaa' olisi.

        Naisen asemassa ottaisin sinuun etäisyyttä ja huolehtisin lapsistani ja itsestäni ja katsoisin muutaman vuoden päästä uudestaan riittävätkö voimavarat paremmin suhteiluun. Parisuhde, vaikka hyväkin, vie paljon voimia.

        Tässä joitain mietteitä, joita kirjoituksesi herätti.

    • muminmamman 1

      olen itse masentunut henkilo ja kaytan laakitysta. Kun oikein masentaa niin haluaa olla vaan. Ei halua ketaan siihen ymmartamaan. Se etta joku vaan pitaa kiinni on hyva olla olemassa. Ehka joku joka vahan niinkuin vetaa varovasti narusta kun sitten mieli paranee etta taas paasee kayntiin. En tietenkaan osaa vastatat onko naisystavasi masennus sammanlaista kuin minun mutta se ainakin tuntuu hyvalta kun tietaa etta joku valittaa. Ei sita aina edes itse ymmarra mika masentaa tai ahdistaa niin etta jos joku tulee sanomaan etta ymmartaa hadan voi vain pahentaa tilannetta. Siihen ei aina tarvise suuria asioita yksi katse joka sanoo jotakin joka ei tunnu hyvalta. Tai sitten yksi sana joka tuntuu pahalta. Ja taas tulee ahdistus ja silloin tuntee itsensa niin epaonnistuneeksi kun ei edes omia tunteita voi hallita.

    • Ei huolta:)

      Sanoit mm.:" ...kaksi teini-ikäistä lasta joista toinen aiheuttaa suurtakin huolta ja sen vuoksi naisystäväni on ajoittain aivan maassa ja sekaisin huolesta...
      En ole enkä halua olla kotipsykiatri, mutta kerron omat fiilikseni asiasta:
      - Vika ei siis ole sinussa.
      - Vika ei ole myöskään lapsissa eikä hänessä, koska lapset aiheuttavat ihan normaalisti huolta äidille tuossa iässä.
      - Älkää keskittykö vikoihin (masennus, huolet ym.) - keskittykää siihen, mitä toivotte/haluatte elämältä.
      - Osta www.reteaming.com > Reateam-työkirja 8e.
      - Täyttäkää se YHDESSÄ. Mukavaa/hauskaa yhdessä tekemistä (tärkeää!) asian tiimoilta.
      - Keskittykää KAHDESTAAN yhteiseen unelmaan/toiveeseen/haaveeseen eli ensimmäiseen kirjan tehtävään VIIKON ajan. Liian nopea eteneminen ei johda kuin tappeluun. Seuraavalla viikolla seuraava tehtävä.
      - Täyttäkää se lyijykynällä; tulette huomaamaan, että toiveet voivatkin muuttua eteenpäin mennessänne.
      Uskoisin, että alatte myös nauttia toistenne seurasta, koska automaattisesti välitätte toisistanne, koska keskitytte toistenne unelmiin:)
      Älä välitä näistä idiooteista täällä. Luin noita vastauksia ja jälleen kerran hämmästyin, miten negatiivisia/marttyyreita/elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä riittää.

    • olet aina nuori?

      Höh, ei kai nyt nelikymppiset voikkaan elää enää kuin vasta rakastuneet teinit!

      • Lähimmäinen

        Hienoa, että on ihmisiä, jotka eivät ensimmäisen ongelman ilmaannuttua juokse karkuun vaan yrittävät auttaa pulassa olevaa lähimmäistä. Te, joilta on tullut vastaukseksi ilkeyksiä, muistakaa, että itse voitte jonain päivänä olla avun tarpeessa tai ehkä jo olette. Lapsia, olivatpa minkälaisia vaan, pitää auttaa kasvamaan hyviksi aikuisiksi. Joskus asiat voivat olla kiinni pienestä hyvästä sanasta tai hymystä. Ihmisten pitäisi taas oppia unohtunut taito, miten ollaan ystäviä. Kaikkihan tiedämme, että ihmiset, joilla on ystäviä ja hyviä lähimmäisiä, voivat paremmin.

      • Jo moni kymppinen

        Kyllä nelikymmpiset, jopa viis- ja kuusikymppiset voivat elää kuin rakastuneet teinit, se on vain itsestään kiinni. Sinun täytyy olla todella nuori jos nelikymppinen on sinusta vanha. Aivan höpöpuhetta. Ja älä tuomitse että sinua ei tuomittaisi.

    • kiitossinulle

      On ihanaa, että on vielä tuollaisia ihmisiä olemassa, jotka ei heti jätä toista kun toisella ei mene hyvin! Sun kaltaisia tarvitaan! Toivottavasti myös sua kohdellaan noin jos sulla on vaikeaa!
      Jaksamisia! Pidä kiinni siitä naisesta, sun tekstistä tulee ilmi, että säkin olet löytäny aarteen! Ei aina vaan voi mennä kaikki ihan putkeen. Se on ihmiselämää.
      Nothing lasts 4ever.

    • rinnalla kulkia

      Masennus on kavala "tauti tai olotila". Olen kai itsekkin sellaisen kokemut, vaikka en sitä silloin sellaiseksi tiennyt. Oma kokemukseni oli ajatusten suuntaaminen muualle, myönteisiin asioihin. Kirjoitin paljon tuona aikana pöytälaatikkoon ja purin silla lailla tuntojani ja käänsin ajatusteni rataa. Tuo ajanjakso kesti pari - kolme vuotta. Tuosta tapahtumasta on aikaa reilu 10 vuotta.
      Nykyisin puolisoni on sairastunut raskaaseen masennukseen. Hän käy terapiassa ja saa lääkitystä säännöllisesti.
      Omalla kokemuksellani olen elänyt vierellä. Normaali arki yhteisin askarein on parasta lääkitystä. Käymme myös yhdessä erilaisissa tapahtumissa ja lenkillä, kun hän siihen pystyy. En ole pakoittanut häntä tekemään mitään väkisin, vaan kaikki tekeminen on tapahtunut hänen vapaasta tahdosta.
      Masennuksen tärkein kokemukseni on, että ajatukset on saatava kääntymään myönteisiin asioihin. On löydettävä hyvää hänestä itsestä ( masentuneesta ) ja kerrottava hänelle hänen hyvistä puolistaan.
      Ison kellon kääntäminen on hidasta, mutta kyllä sekin kääntyy ... taidolla ja sydämmellä.
      Tämä "työ" jatkuu ....

    • woieutaow

      No et sää ainakaan voi mennä dumppaamaan sitä sillon kun se eniten sua tarttee. Onko se mahollisesti ollu ennenki kariutuneissa suhteissasi vialla, että lähet lätkiin hetikun tulee vaikeeta?

      • J

        Heh... Mun edellinen vakava suhde kesti 14-v. et en vissiin heti lähtenyt lätkiin kun tuli vaikeeta. :-)))

    • oppeliini

      Niin paljon kuin sinä haluaisitkin auttaa naisystävääsi, se ei saa mennä omien lastesi edelle.
      Sinun ainut ja täysipainoinen velvollisuutesi on omat lapsesi. Sinun täytyy, jo velvollisuudesta, valita ystäväsi niin harkiten etteivät he imuroi sinusta energiaa ja iloa joka on tarkoitettu sinun omille, huolellisesti hankituille lapsille.

      Yrittää väittää että roikut naisessa kiinni sen takia ettet ole helposti "peräänantava tyyppi", on naurettavaa.
      Tuo väite on niin sairas kuin olla voi!

      Jos todella haluat auttaa naista, ohjaat hänet psykiatrin luo juttusille, hän tarvitsee ammattiapua - ei sitä jota sinä voit hänelle antaa. Laske hänet viettämään aikansa ja energiansa omien lastensa kanssa. Heille se kuuluu. Sinä ja sinun lapsesi eivät kuulu tuohon yhtäloon. Vain naisella itsellään on kaikki vastuu hänen omista lapsistaan.

      • J

        Huoh... tätäkin on pakko kommentoida. Mä EN roiku naisessa sen takia etten anna periksi. Enkä roiku muutenkaan. Taisit ymmärtää vähän väärin... Tarkoitin vaan sitä etten luovuta heti vaikeuksien ilmaannuttua! Ehkä sinä teet niin ja eroat heti rakkaastasi mikä on nykyisin valitettavan yleistä.

        Ja kyllä, minä hoidan omat lapseni ja hän omansa. Hän myös viettää aikaansa omien lastensa kanssa ihan kuin minäkin omieni. Joskus vietetään aikaa oikein porukalla. Onko se outoa? Mielestäni on aikas normaalia että parisuhteessa autetaan eri tavoin toinen toistamme vaikeuksissa.

    • Häivy....

      Häivy....

    • elämän koulutus

      haluaisin ja pystyisin auttaa sua!vaan en voi antaa yht.tietoja suorana...

      • elämää kokenut

        Tekaise uusi sp-osoite josta sua ei tunnista. Näin voitte suoraan olla yhteydessä toisiinne.

    • no mikä ettei

      vaihtelu virkistää...

    • 35 v.

      Itselle tuli mieleen oma elämäni vuosi sitten, tosin olin raskaana ja lääkitystä ei voinut harkitakkaan ja hormoonit aiheutivat vielä lisä"kohtauksia". Mutta siis kun lapsi aiheuttaa huolta, niinkuin poikani vuosi sitten kovasti aiheutti, huoli ja paineet olivat suuria. ja mitä silloin kaipasin mieheltäni(joka ei ole pojan isä) oli kosketus ja myötäily, eli minun ja poikani puolustaminen. Kun silloin kun tuntui että koko maailma on minua vastaan, niin mieheltäni ei tarvittu kuin yksi esim opettajaa puolustava lause niin tuntui se jo maailman lopulta, vaikka ehkä hän saatoikin olla oikaessa, sitä vaan ei enään jaksanut kuulla, kaiken muun negatiivisen lisäksi. Tärkeää oli minulle myös että hän jaksoi hyväksyä poikani koko ajan, ja kertoi minulle että poika on hänellekkin tärkeä ja näki hänessä hyviä asioita.
      Lisäksi sinuna puhuisin hänelle sopivalla hetkellä joistain ihan muista asioista, ehkä sinun näkemyksiä /haaveita tulevaisuudestanne, eli hänelle positiivisia katseita tulevaisuuteen(ei tietenkään silloin kun hänelllä on huono hetki päällä tai esim juuri saanut huonooja uutisia jostai.)
      Ja toki, niinkuin moni on täällä sanonut, yrittäkkää irtautua MYÖS yhdessä arjesta, jos pitkä viikonloppu ei onnistu, niin jos edes yksi yö jossain pikku hotellissa lähistöllä. Tai edes leffa/ravintolailta kahdestaan.
      Ja tosiaan heti kun aurinko edes pilkahtaa pilvien raosta, vie hänet vaikka pakosti ulos, se vaan antaa ihmeesti energiaa näinä hämärinä aikoina, jolloin moni suomalainen masentuu pelkästä pimeydestä.
      Älä luovuta, sen sanon, jos olit pitkään sinkkuna tiedät että aarteita ei ole joka oven takana. Eli siitä yhdestä kannattaa pitää huoli, vaikka se välillä tuntuisikin suurelta rasitteelta.
      Ja hienoa että löydät kuitenkin oman päivänvalosi kun tuntuu että toinen vetää sinua pimeyteen...älä mene mukaan.

      • J

        ISO kiitos sullekin... :-) On tosi kiva kuulla kokemuksia ja saada vinkkejä miten toimia! Jotenkin tämäkin, virtuaalimaailman apu, helpottaa omaa oloa ja toivottavasti myös muitakin. :-)))
        Sain liput yhteen esitykseen ensi viikolle... saadaan ainakin pieni yhteinen hetki mikä toivottavasti vie ahdistavia ajatuksia pois :-)

    • :)

      Hei,olet kyllä suhtautunut asiaan ihanasti ! Tosi hyvä että jaksat lohduttaa ja olla tukena.Muista että se on tärkeää varsinkin siinä tilanteessa missä hän on.Olen itsekin nainen ja minuakin vaivaa sama asia,ahdistus ! tosin masennusta ei ole,yritän jotenkin päästä eroon tästä ongelmasta joka ns ''ohjaa minun elämää''. oletko ehdottanut perheneuvolaa tms? psykologia tai jotakin lääkäriä? Lääkärillä hän varmasti on jo käynyt mutta säänöllinen käynti esimerkiksi psykoligilla voisi olla avuksi,minua se auttaa,saan purkaa murheeni ihan tuntemattomalle,mutta samalla luotettavalle ihmiselle ! Ja mitä teini-ikäiseen poikaan tulee,hänen kanssa täytyy olla hyvin paljon,keskustella asioista ja kysyä mikä on vikana.Ellei se tepsi täytyy miettiä jotaki rajoituksia.Yleensä jos ei saa vanhemmilta tukea on hyvin huono asia ! Vanhemmaton tärkeä asia jokaisen lapsen elämälle,vaikka hän väittäisikin toista,muista itsekin jatkaa olla tukena äläkä lannistu ! Sillä huonommatkin seuraukset on ahdistuksesta koettu varsinkin silloin jos kukaan ei kuuntele eikä halua olla avuksi..

      • J

        Olen ehdottanut että kävisi jossain terapiassa, psykologin tms. juttusilla useampaan kertaan. Mitä poikaan tulee niin ei ainakaan tuen puutteesta pitäisi olla kiinni... Harmi kun kaveripiiri vaikuttaa aika lailla hänen toimimiseen :-( Mutta näillä eväillä eteenpäin, en lannistu vaikka välillä koettelee. Tänään on parempi päivä, kiitos kaikkien mukavien kommenttien. :-)
        Toivottavasti sinunkin ahdistus helpottaa ajan myötä... Kyllä se pitää uskoa että sanonta "There´s always sunshine after rain" pitää paikkansa :-)

      • nelli_

        Olen iloinen, että on kaltaisiasi ihmisiä, jotka eivät pakene ongelmien myötä etsimään "helpompaa" ratkaisua ja pelkää mielenterveysongelmia.

        Vaikka jotkut asiat tuntuvat itselle pieniltä, kuten se arkiaskareissa auttaminen, niin niillä on todennäköisesti todella suuri merkitys toiselle. Itsestään saattaa tuntua todella turhauttavalta, kun on tunne, että pitäisi tehdä jotain suurta auttaakseen - mutta ei tiedä mitä. Se paras asia usein kuitenkin on se läheisyys ja se, että on juuri siinä arjessa. Kun on paha olo, en minä ainakaan kaipaa yhtään viisasta neuvoa, en ratkaisuja, vaan sitä tukea ja välittämistä. Se on pieni vaiva kysyä, kuinka voit tänään, mutta se voi pelastaa toisen päivän. Sillä toivon sinulle jaksamista tässä tilanteessa. Mikään parisuhde kenenkään kanssa ei ole pelkkää onnea, mutta kaikkein parasta on, kun vaikeuksista selviää. Ja koska kyseessä on murrosikäinen poika, niin kannattaa muistaa, että poikakin kasvaa ja tilanne on nyt vain väliaikainen.

    • Kohtalontoveri

      Kirjoituksesi on melkein kuin toisinto omasta elämästäni... olen suurinpiirtein saman ikäinenkin. Nainen oli aivan uskomattoman ihana ja rakastuimme toisiimme. Tässä huumassa hän jaksoi muutaman kuukauden todella hyvin. Ei hän peitellyt mitään ja tuin häntä niin paljon kuin voin, mutta pikku hiljaa tilanne ajautui samankaltaiseksi kuin sinullakin. Suhde oli lopussa ON-OFF tyyppiä. En todellakaan halunnut päästää hänestä irti... jotenkin vain muistelin niitä "täydellisen onnen" aikoja ja jatkoin tukemista... Hänen tempauksensa alkoivat olla sellaisia, että huomasin niiden alkavan vaikuttaa minuunkin ja aika voimakkaasti. Totesin olevani kohta itse terapian tarpeessa jos tämä jatkuu. Tämä nainen koki seurustelun lopussa raskaaksi, eikä oikein jaksanut paljon mitään... minä auttelin aika lailla samoin kuin sinäkin... tiski ja ruoka hommia... vedin ulos lenkille, käytin retkillä... aika ajoin tuli valon pilkahduksia, mutta ei mitään pysyvää. Erottuamme oli todella yllättävää kun hän sanoi nyt tuntevansa olevan vapaa... jotenkin helppo ja kevyt olla... Tuo oli aika paksua kuulla, että kaikki tukemiseni oli ollut hänestä jotenkin ahdistavaa... oli kokenut apuni jotenkin arvostelevaksi... ettei hän ole siivonnut jotain ja minä siivotessani arvostelin hänen tekemättömiä töitään... Nyt erottuani ja saatuani etäisyyttä asiaan voin todeta tämän olleen minulle oikea ratkaisu, vaikkakin todella kipeä... tunteeni olivat/ovat vahvat häntä kohtaan, mutta omat kärsimykseni alkoivat olla jo liikaa... Parempi pienempi paha...

      • J

        Auts, toi ei kuulostanut hyvältä... Kyllähän tuollainen kohtelu pistää ärsyttämään. Vaikka jotkut on niin häikäilemättömiä että käyttävät toista jollain tapaa hyväkseen että pääsevät raskaan vaiheen yli... Ja kun pääsevät, kokevat seurustelun raskaaksi ja haluavat muuta :-( Noh, jos näin tulee käymään niin sitten tulee ja mennään sen mukaan eteenpäin.
        Tsemppiä sulle jatkoon! Uskon että löydät arvoisesi ihmisen :-)

      • äiti51
        J kirjoitti:

        Auts, toi ei kuulostanut hyvältä... Kyllähän tuollainen kohtelu pistää ärsyttämään. Vaikka jotkut on niin häikäilemättömiä että käyttävät toista jollain tapaa hyväkseen että pääsevät raskaan vaiheen yli... Ja kun pääsevät, kokevat seurustelun raskaaksi ja haluavat muuta :-( Noh, jos näin tulee käymään niin sitten tulee ja mennään sen mukaan eteenpäin.
        Tsemppiä sulle jatkoon! Uskon että löydät arvoisesi ihmisen :-)

        hei masentunut tarvii just sinunlaistasi ihmistä kuuntelijaa läsnä olijaa,mutta pitää itsestäsikin huolta..mikä auttaa itseäsi ja tuntuu hyvälle...viime syksy on nyt painajaismaisena taustalla ja mennyttä jo. poikani tervehtynyt hyvän terapian ja tuen avulla ystävät ei hylännyt häntä vaan auttoivat viemällä esim lenkille ,keskustelemalla ...tosi kiitollinen saa olla heille..itsekin väsyin välillä mutta en hylännyt ..vaan sanoin aina että tästä selvitään yhdessä ja selvittiinkin...hän ei jaksanu pahimpana aikana ei mitään olla vaan ja hautoi kuolemaansa..rankkaa tuollainen kesti puoli vuotta ..nyt kuin pahaa unta joka ohi....suunnittelee elämäänsä eteenpäin löytäny ihanan tytön jonka kanssa ja selvittelee asioitaan jotka jäi silloin tekemättä..tuo vain väliaikaista kun saa hoitoa ehkä lääkitystä niikuin pojallani piti antaa ei olis muuten selvinnyt...mutta puhuminen asioistaan auttoi myös eli molemmat tärkeitä siinä...ja kuka vaan voi sairastua että kyllä hylkääminen sairauden takia joka voi hyvällä hoidolla parantua ois tyhmääkin...eikä auta kumpaakaan teitä saa paha mieltä jos rakastaa ja toinen ei jaksa nyt elää täysillä...omalle kohdalle voi tulla sama...pojallanikin alkaa nyt kuin elämä nauttii täysillä josta olen tosi onnellinen hänen puolestaan..viime syksyiset puhelut joissa sanoi..kiitos äiti kaikesta en jaksa elää..tuntuvat pahalta unelta..nyt aivan ihmettelee kuinka on voinut niin ajatellakkaan...toivotaan että hoito auttaisi ja saisi terapiaa kyllä niihin kannattaa mennä ja kannustaa menemään myös lievä lääkitys ois paikallaan joka auttaisi mieli alaan ..eikä niihin jää koukkuun...niiko moni luulee..

      • J
        äiti51 kirjoitti:

        hei masentunut tarvii just sinunlaistasi ihmistä kuuntelijaa läsnä olijaa,mutta pitää itsestäsikin huolta..mikä auttaa itseäsi ja tuntuu hyvälle...viime syksy on nyt painajaismaisena taustalla ja mennyttä jo. poikani tervehtynyt hyvän terapian ja tuen avulla ystävät ei hylännyt häntä vaan auttoivat viemällä esim lenkille ,keskustelemalla ...tosi kiitollinen saa olla heille..itsekin väsyin välillä mutta en hylännyt ..vaan sanoin aina että tästä selvitään yhdessä ja selvittiinkin...hän ei jaksanu pahimpana aikana ei mitään olla vaan ja hautoi kuolemaansa..rankkaa tuollainen kesti puoli vuotta ..nyt kuin pahaa unta joka ohi....suunnittelee elämäänsä eteenpäin löytäny ihanan tytön jonka kanssa ja selvittelee asioitaan jotka jäi silloin tekemättä..tuo vain väliaikaista kun saa hoitoa ehkä lääkitystä niikuin pojallani piti antaa ei olis muuten selvinnyt...mutta puhuminen asioistaan auttoi myös eli molemmat tärkeitä siinä...ja kuka vaan voi sairastua että kyllä hylkääminen sairauden takia joka voi hyvällä hoidolla parantua ois tyhmääkin...eikä auta kumpaakaan teitä saa paha mieltä jos rakastaa ja toinen ei jaksa nyt elää täysillä...omalle kohdalle voi tulla sama...pojallanikin alkaa nyt kuin elämä nauttii täysillä josta olen tosi onnellinen hänen puolestaan..viime syksyiset puhelut joissa sanoi..kiitos äiti kaikesta en jaksa elää..tuntuvat pahalta unelta..nyt aivan ihmettelee kuinka on voinut niin ajatellakkaan...toivotaan että hoito auttaisi ja saisi terapiaa kyllä niihin kannattaa mennä ja kannustaa menemään myös lievä lääkitys ois paikallaan joka auttaisi mieli alaan ..eikä niihin jää koukkuun...niiko moni luulee..

        Tosi kiva kuulla että syvästä masennuksesta voi noinkin pian, vuodessa, selvitä mahtavasti.

        Kiitos kun kirjoitit ja jaoit tämän... Mukavaa syksyn jatkoa!

      • äiti51
        J kirjoitti:

        Tosi kiva kuulla että syvästä masennuksesta voi noinkin pian, vuodessa, selvitä mahtavasti.

        Kiitos kun kirjoitit ja jaoit tämän... Mukavaa syksyn jatkoa!

        toista vuotta yht mennyt ja vaikeinta n puoli vuotta itsetuhoista käytöstä puhetta...onneksi jäi puheen tasolle..mielestäni nyt teiläkin hoito saatava kohdalleen kaikki mikä auttaa terapia lääkitys ja apu mitä vaan saa ...nostaa nyt kissa pöydälle ja kertoa kaikki mikä painaa...siitä se lähtee paraneminen ja piristystä hänelle arjestä välillä pois molemmat..raskasta jo tuo sairaus jos vielä muuta hänellä se vieny voimat ei epäilystäkään...kesästä poikani ollut jo oma itsensä ja joka keta kun tapaamme aina yllättää löytyy se hymy joka jo oli poissa. kaikkea hyvää teille ja paranemisia ja muista itseäsi ota aikaa joka päivä itelle jaksat häntäkin tukea.

      • Kohtalontoveri
        J kirjoitti:

        Auts, toi ei kuulostanut hyvältä... Kyllähän tuollainen kohtelu pistää ärsyttämään. Vaikka jotkut on niin häikäilemättömiä että käyttävät toista jollain tapaa hyväkseen että pääsevät raskaan vaiheen yli... Ja kun pääsevät, kokevat seurustelun raskaaksi ja haluavat muuta :-( Noh, jos näin tulee käymään niin sitten tulee ja mennään sen mukaan eteenpäin.
        Tsemppiä sulle jatkoon! Uskon että löydät arvoisesi ihmisen :-)

        Yksi juttu vielä. Liikunta tuntui auttavan tähän naiseen aika hyvin, esim. rullaluistelut, lenkkeilyt yms. joita piti harrastaa niin kauan, että ajatukset tyhjentyivät. Ensimmäiset reissut olivat lyhempiä, niitä sitten pidennettiin pikku hiljaa. Vaikea uskoa tuota hyväksikäyttöä... mutta ei ole aivan mahdotontakaan :-( Noh, pikku hiljaa ruvennu katselemaan vähän muitakin :-)

    • Muista elää!

      Olet todella tilanteessa mikä vaikuttaa todella ahdistavalta. Nykyisin tilanteet vain ovat useinkin tämäntyyppisiä siis vastaavanlaisia. Ajattelen että sinun tietysti tulee kuunnella myös sydämesi ääntä. Mikä teidän suhteessa on se elämänlanka joka pitää teitä yhdessä. Mitä siinä on hyvää ja parasta. Mikä taas sitä mikä voisi jopa erottaa. Ymmärtäminen ja jaksaminen ovat asioita tilanteessasi jolloin kysytään kypsyyttä parisuhteessa myös ilmeisesti teidän kohdalla.Kun välistä istut alas ja mietit mitkä arvot itselläsi on tärkeimpiä ja mistä et missään nimessä luopuisi. Tunne ja tahto ovat kaksi eri asiaa. Jos sinä tahdot jatkaa kumppanisi kanssa niin sinä tahdot sitä aivan oikeasti. Teet kaikkesi rakkauden eteen.Mutta sitä kyllä vaaditaan kumppanilta myöskin. Tunne on sitten toinen asia jos tutuu siltä että et voi et siis jaksa enää niin kysy vielä itseltäsi että tahdotko sinä jatkaa. Suurin merkitys minusta on rakkaudella toki. Mutta kärsimysnäytelmää ei kannatte katsella. Se syö voimavaroja ja myöskin sitä peruskiveä mille yhteistä taivalta ja pesääkin rakennetaan. Murrosikäiset lapset kokeilevat varmasti kaikkea, mikäli vaikeudet tulevat ulkoapäin on silloin haettava apua. Toivon sinulle rakkautta ja selvitä itsellesi tosiasiat mitkä ovat sinulle tärkeitä. El'ämä on vain kerran ja se on tarkoitettu elettäväksi. Nimenomaan omien arvojen todeksi elämistä. Tee sinäkin niin.

      • J

        Kun luin vastaustasi niin mieleen tuli monta tilannetta, olen juurikin pohtinut noita asioita. Välillä tulee aika jolloin tasapainoilen ja kyselen mitä haluan tulevaisuudelta... Varmasti olisi helpomikin tie (=helpompi parisuhde) mutta haluan katsoa tämän loppuun... loppuuko tämä ensi viikolla, ensi vuonna vai kiikkustuolissa? En tiedä mutta haluan ottaa selvää.

        "El'ämä on vain kerran ja se on tarkoitettu elettäväksi. Nimenomaan omien arvojen todeksi elämistä. Tee sinäkin niin."
        Teen just näin parasta aikaa! :-)

      • äiti51

        mutta vielä muista joka päivä hetki itselleni että jaksat sitten sairasta tukea...lenkille vaikka yksin tai jotain harrastusta jossa unohtuu hetkeksi nää..minä kävelin järven rannalle ja jäällekin viime talvena ...ahdisti niin ja pelotti miten hänen käy..verenpaine nousi ja itsekkään en alkanu olla kunnossa...mutta ystäväni neuvoivat autat sen minkä voit mutta itseäkin pitää ajatella joka päivä ja ottaa hetki itselle niin jaksaa...se oli hyvä neuvo ja uttoi minua poikani saurauden aikana..eteenpäin mentiin pikkuaskelin väliin askel eteen ja taaksekin...mutta suunta eteenpäin ...ja nyt tervehtynyt ja toipuu siitä ei enää ahdista sanoo ja että tuntuu että kesästä asti ollut terve...syksyä silloin pelkäs koska viim syksy oli vaikee..mutta kaikki menee omalla painollaan ja ei mitään masennukseen viittavaa ole ,mutta huomaan että läheisenä huolestun helpommin nyt..yritän muistaa että vain hän määrää suunnan ...muut siinä voi vaan tukea ja auttaa eteeenpäin.ota vaikka hyvä kirja tai jotain kivaa teette lasten kanssa...niin piristää koko perhettä. pian huomaat että kaikki asiat selvii pikkuhiljaa.. kun huolehdit itsestäsi huomaat että jaksat tukea ja auttaa ..jos väsyy ei jaksa mitään vaan näkee kaiken negatiivisena .. hän ei tee mitään tahallaan sekin kannattaa muistaa ja huolia hällä jotka vie voimat niitäkin kannattaa selvittää ja saadaa pua niihin ehkä sen jälk elämän hakukin kasvaa ja näkee sinun rakkaansa vierellään ja rakkaus kasvaa ..voimia teille ja sinulle että jaksat eteenpäin tänä vaikeana aikana teillä.

    • Minni2006

      Mul on sama tilanne, mut oon itse ollut masentunu. Ei kai siinä voi muuta kun tukea toista ja ymmärtää. Jokaisen on itse löydettävä keinot ´jolla selvitä tilanteesta. Tärkeetä on myös ulkopuolinen apu esim terapia tai muu jutustelu. Koita jaksaa, joskus se on ohi.

      terkuin Selviytynyt

    • _kokemuksesta

      pari vinkkiä;
      - tarkista lääkkeen sivuvaikutukset. Jotkut saattavat aiheuttaa masennusta
      - terapiasuhde perustuu ihmissuhteeseen terapeutin kanssa. Joskus tuntuu, ettei homma toimi ja silloin kannattaa joko sanoa asiasta ääneen terapeutin luona. Vaihtoehtona on vaihtaa terapeuttia sellaiseen, joka kanssa terapia toimii.
      - kannusta naisystävääsi hakemaan kuitenkin myös keskusteluapua vaikka ensimmäinen paikka ei onnistunutkaan (helpottaa myös sinun jaksamistasi)
      - teet jo hienoa työtä tekemällä asioita, kuten viemällä lenkille
      - selvitä, voiko naisystäväsi saada ammattiapua pojan tilanteen hoitamiseen
      - näytä välittämisesi, vaikka tilanne on nyt hankala. Se ei ole sitä loputtomiin.
      - pidä itsestäsi ja jaksamisestasi huolta! Ole kumppani, älä terapeutti. Tee itseksesi välillä asioita, jotka tuntuvat mukavilta.

    • P

      Haastava tilanne kaiken kaikkiaan.Rakkaus kantaa kyllä pitkälle.Uskon,että voitte löytää uudestaan kipinää,painostaminen ei varmaankaan ole kovin hyvä juttu,mutta voisi olla hyvä...Jos sinun on jotenkin mahdollista viedä naisystävääsi pois niistä ressaavista tilanteista,vaikka pienelle ulkolenkille,uimaan,teatteriin...hierontaan,kampaajalle,vaateostoksille..ihan vain anna häenelle yhteistä aikaa. Koettakaa sopia,että ainakin joskus huolet ovat kohtaamisistanne poissa.
      Naisesi kaipaa rinnallakulkijaa ja varmaan kun tilanne alkaa helpottamaan,niin suhteenne pääsee kehittymään toivomaanne suuntaan.Tsemppiä teille molemmille. P

    • *elämäniloa*

      Olet jo saanutkin monta mukavaa vastausta enkä ihan kaikkia ehtinyt/jaksanut nyt lukeakaan, mutta yksi asia tuli mieleen: huumori!
      Vaikka toinen onkin masentunut, ei se tarkoita, etteikö esim. tilannekomiikka purisi :) Välillä kannattaa uskaltaa vähän hullutellakin, että saa sen kumppaninsa nauramaan :)
      Onnea ja iloa elämäänne!

    • biobio

      Tuota tuota.....

      Naisesi on ollut pari kuukautta masentunut ja saanut siihen ahdistusreaktioita helpottamaan lääkityksen.

      Onko naisellasi lainkaan terapiaa ja kuinka usein sitä on viikossa?

      Minusta kuulostaa siltä että hänellä ei ole lainkaan terapiaa ja hänet on vain kuitattu "hoidetuksi" sillä että hän saa purkillisen lääkkeitä joita popsia kerran päivässä. Masennus on vakava sairaus enkä vähättele sitä yhtään, olen itseasiassa huolissasi naisestasi, mutta lääkehoito ei ole mielestäni ratkaisu tuohon ongelmaan joka teillä on ja uskon että tiedät sen erittäin hyvin itsekin.

      Naisesi tarvitsee terapiaa ja lomaa, ei aivojen turruttamista ja poikansa tarvitsee kuria ettei äitinsä tarvitse huolehtia.

      Näen tämän teidän tilanteen kuin koulukiusaamistapauksen jossa pikkugangsteri kiusaa lasta, lapsi laitetaan hetkeksi hoitoon ja mukaan lääkkeet ja sitten takaisin samaan kouluun. Nyt jokainen voi kysyä että poistuiko se ongelma mihinkään. Oireiden turruttaminen ei ole ongelman parantamista.

      Ainoa ratkaisu tuohon teidän tilanteeseenne on laittaa ongelmia aiheuttava poika kuriin ja nuhteeseen. Se on valitettavasti totta ja naisesi huolehtiminen ei sitä ennen lakkaa vaikka hän söisi viisi purkillista lääkkeitä päivässä. Siihen saa apua kunhan sitä vain osaa hakea. Lääkkeet tekevät ihmisen zombiksi koska se tasoittaa kaikkia tunnereaktoita, niin hyviä kuin niitä huonojakin. Toisinsanoen, se rakkaus jota hän sinua kohtaan tuntee, menettää teränsä ja siksi häntä ei aja eteenpäin rakkaus ja toiveet yhteenmuutosta koska elämäntilanne josta yleensä tunteet ovat merkkinä, on tasaantunut.

      Sinä et saa alkaa masentumaan tässä tilanteessa vaan sinun on otettava asia omiin käsiisi ja ratkaistava se ja vaadittava siihen yhteiskunnalta apua. Ratkaisu ei ole se että naisesi tunteet ja ajatukset turrutetaan. Ratkaisu on se että poika laitetaan kuriin ja nuhteeseen vaikka väkisin. Sen aiheuttama raivo ja huutaminen on lyhytaikaista, vaikkakin vaikeaa kuunneltavaa, mutta se toimii. Masennuksen hoito ilman ongelman ratkaisua ei toimi koskaan. Jokainen tietää sen.

      • totta vai leikkiä

        Vakavia asioita ja monenlaisia ratkaisuja - hieman ihmetyttää tuo kaksi kuukautta - kovin lyhyt aika lähteä miettimäänkään eroamista tms...Ensimmäinen suhteeni kesti 25 vuotta ja se oli yhdessäolon taistoa ja rakkautta, toinen suhteeni täyttää pian 10 vuotta, tämäkin yhdessäolon taistoa ja rakkautta. Jos rakastat toista, en näe masennuksen olevan mikään syy eroon. Paitsi silloin jos olet lyhytjänteinen ja huono kestämään vastoinkäymisiä. Tue naista, ole olemassa hänen lapsilleen kuin omillesi. Ensimmäinen mieheni sälytti paljon vastuuta lasten kasvatuksesta minulle, selvisin siitä. Toinen mieheni, joskus tuntuu siltä, että hän pitää omia lapsiani jopa läheisempinä kuin omiaan - ja vastaavasti minä pidän hänen lapsiaan lähellä omaakin elämääni - olemme rakentaneet siis lasten ja vaikeuksien suhteen ainakin sellaisen kaksikon, että osaamme tukea toisiamme. On käyty eroja ja masennuksia ja suruja lasten vuoksi lävitse - välillä kompastellen, välillä yhdessä tehokkaasti toimien. Eikä tämä suhde todellakaan ole ollut mutkaton. Joten lopeta jahkaaminen tähän aamuun ja tartu härkää sarvista - kokemuksesta tiedän, että masennuksesta yleensä toipuu. Kaksi kuukautta elämässäsi, ja nyt olet jo ajatellut erota. Reilua olisi myös kertoa toiselle tästä ajatelmasta - kokemuksesta tiedän, että kun naiselle lankeaa oikein paljon murheita samaan aikaan, niin lähtee kone käyntiin. Avoimuutta ja reilua peliä kehiin eikä itkua keskustelupalstoilla!

    • isadoa

      Oletko keskustellu naisesi kanssa ahdistuksesta? Koska se alkoi, liittyykö yhteen muuttosuunitelmiin. Mielestäni olet ihana mies, kun otat näin vastuuta kumppanista ja lapsista. Jos naisesi ei pysty avoimeen keskusteluun kanssasi ja itse pysty erottaan masennuksen syytä. Neuvoisin menemään perheneuvolaan puhumaan ongelmista. Ammatti ihminen pystyy parhaiten auttamaan ongelmissa. Teini ikäiset voivat olla ja tuoda tosi raskaita huolia. Kuitenkin vanhemman pitäis saada kuri ja järjestys. Olen itse eron jälkeen yksin kasvattanu teini ikäistä poikaa. Joskus tosi raskasta. Isä ei ottanut minkäänlaista vastuuta. Tsemppiä sinulle ja perheelle!

      • J

        Hei, olen keskustellut... Se alkoi kun hänen poika sekoili vähän isommin. Poitsu on aiheuttanut huolta jo pidemmän aikaa, paljon ennen kuin alettiin seurustella.
        Oikeastaan biobio on kirjoituksessaan asian ytimessä. Juurikin noin se pitäisi mennä... Oireen hoitamisella ei korjata varsinaista syytä niinkuin nyt on tehty. Niinpä käyn ajamaan asiaa että päästäisiin kiinni varsinaiseen huolen aiheuttajaan.

        Kiitos sulle ja biobiolle mainioista vinkeistä! :-)

    • Äiti vm.56

      Hei
      Minulla oli masentunut ja ahdistunut vaiheeni.
      Poikamme luisui väärään porukkaan ja joutui sitten vankilaan, tytär muutti kauas ulkomaille, yksi tytär aloitti suhteen joka raastoi koko perhettä ja nuorin oli kotona murrosiässä. Omat vaihdevuodet ja työttömyys/rahahuolet painoivat päälle. Ulkomuoto romahti liikakilojen myötä ja alkoholikin alkoi maistua. Parisuhde oli ihan retuperällä.

      Nyt jälkikäteen kun asiat ovat hyvinperin voin kertoa että yksi toimi perheessämme erittäin viisaasti. Hän oli mieheni ja lastemme isä.
      Hän hoiti päivätyönsä, työpaikan henkilösuhteet, urheili, liikkui luonnossa, osti kirjoja mielenkiinnonkohteistaan, tapasi harrastekavereitaa ja eli esimerkillisesti. Ymmärsi että minulla oli paha olo ja rohkaisi hakemaan apua. Kuskasikin minne halusin ja tarjosi kotona kaivaloaan. Hän ei moittinut, sättinyt eikä hoputtanut. Lupasi vain kulkea vierellä. Mutta vain vierellä.
      Hän jätti alkoholin ja tupakan. Alkoi puhua ruoka-aineista ja sokerista. Muutimme hänen myötään ruokakaappimme kokonaan. Tupakat tumppasimme lähes yhdessä. Alkoholin jätin kokonaan ja hän juo ne pari oluttaan saunan jälkeen joka toinen viikko.
      Hänelle kiitos siitä että on ollut kohtelias ja on pitänyt asiani yksityisenä. Lempeästi ja hymyillen.
      Kun hänestä on tuntunut että on *suon* reunalla niin tekee omiaan ja huolen omasta hyvinvoinnistaan.
      Lapset hän on *puhutellut* kaikki rennon tiukasti eli kertonut mitä mieltä on asioista. Hän lupautui olemaan läsnä enemmän jos heillä on siihen tarvetta, muttei elä heidän elämäänsä. Valinta aikuisilla lapsilla on sitten miten toimivat.
      Murrosikäinen kasvoi nuoreksi aikuiseksi ja asuu hänkin nyt omillaan. Minulla on hyvä ja terve työpaikka. Ulkonäkö on parantunut elämäntapojen myötä. Itsetunto paranee ja ymmärrän nyt mistä on ollut kyse. Luen nykyään paljon ja tapaan ystäviäni. Miehen kanssa elämme hyvää aikaa kahdestaan.
      Kokemusta viisaampana ja siitä selvinneenä autamme muita ja rohkaisemme raittiiseen elämäntapaan, oikeaan ruokavalioon, unen merkityksen ymmärtämiseen, ulkoilun ja yhteisöllisen tekemisen ihanuuteen sekä ennenkaikkea siihen että jokaisella on ikioma arvokas ja hieno elämä elettävänä.

      Surut ja murheet. Haasteet ja elämänilon väheneminen. Ne ovat kaikki meillä omalla tavallaan mukana.
      Ne ovat, asenne ratkaisee kuitenkin miten niihen suhtautuu.

      Jos toinen sitten luisuu sormiesi läpi kuin hiekka ja suhteenne tekee loppuaan niin hyväksy se ja irtipäästä. Jokaisella on oma vastuunsa.
      Mikä auttaa toista eniten? No, oma esimerkkisi siitä kuinka tärkeä ja rakas olet itsellesi. Siis, sinä itse.

      • sädekehää

        Täydellistä. jahalleluja ! autamme muita ! ja ihan pyytettömästi upeata, laitapa vielä www.sivu.näkyviin

      • marianneK
        sädekehää kirjoitti:

        Täydellistä. jahalleluja ! autamme muita ! ja ihan pyytettömästi upeata, laitapa vielä www.sivu.näkyviin

        Minua myös - auttoi ja rohkaisi tuo teksti. Periaatteessa olen just tuollainen kuin mitä tekstissä kuvailtiin, mutta minulla on usein sellainen olo, että olen vain järkyttävän itsekäs.

        Syyttelyä ja vaatimuksia on jotenkin joka paikassa niin paljon. Tulee sellainen fiilis, että jollet ole kymmenen lapsen yh, tee ylitöitä ilmaiseksi 40 tuntia viikossa, ja ota vielä kasvattilapsiakin ulkomailta ja lähetä miljoonaan kohteeseen raha-apua, niin olet aivan järkyttävä sikapossu.

    • kaiken kokenut

      Olen seurustellut 10v.nykyisen puolisoni kanssa.Hänen poikansa käytti huumeita,vaikka hän salasi asian seurusteluaikana.Hän ehti muuttaa saman katon alle,siis minun kotiini,kunnes poika itse kertoi isälle asian.Olin epäillyt ja vihjaillut asiasta miehelleni,mutta hän sanoi minun olevan luulotautinen.Siitä alkoi monivuotinen perhehelvetti.Pojalle annettiin vain rahaa vanhempien taholta,jota minä en ymmärtänyt ollenkaan.Mielestäni poikaa olisi pitänyt hoitaa ja auttaa muulla tavoin.Kummallakaan ei ollut halua viettää aikaa hänen kanssaan.Sen jälkeen aina olen ollut syyllinen joka asiaan.Hän kiukutteli minulle monta vuotta,ei tehnyt mitään kotona...istui vain ja katsoi telkkaria.Voin pahoin henkisesti ja hain apua psykologilta kerta toisensa jälkeen.Viimein psykologi antoi ymmärtää vian olevan miehen korvien välissä eikä minun.Hän poltti minut loppuun välinpitämättömällä käytöksellään.Hän kadehti lapsiani joilla kaikilla on asiat hyvin ja millaiset välit omistan heidän kanssaan.Viimein ilmoitin kaiken päättyvän,olin henkisesti aivan loppu.Palasimme kuitenkin yhteen muutamien kuukausien päästä.Hän joutui myöntämään että alamäkeen oli syyllinen hänen poikansa.Ei hän itsekään pysty olemaan tekemisissa kuin hetkittäin hänen kanssaan.Eromme jälkeen syytökset minua kohtaan loppuivat ja enkä enää jaksaisikaan sellaista elämää.Hän häpeää poikaansa jaei koskaan kerro kelleen hänestä.Vaikeita tilanteita tulee jatkuvasti eteen kun joku kysyy hänen lapsistaan jotain.Kannattaa miettiä jaksaako tätä rallia,se vain tahtoo paheta ajan myötä.Tietynlainen katkeruus seuraa häntä koko ajan vaikka asiasta emme juuri puhu,mutta se vain ilmenee tietyissä tilanteissa.surullista,mutta totta.

      • ronja4

        Hei J!

        En jaksanut lukea koko listaa, joten jos tulee päällekkäisyyttä niin hyppää yli :).
        Ihailtavaa, ettet luovuta ja haluat selvittää tilanteen. Ehkä olisi parasta, jos menisitte yhdessä jonnekin juttelemaan, jos naisystäväsi ei yksin jaksa lähteä. Voithan koittaa sanoa, että tilanne on rankka sinullekin ja haluaisit selvittää sitä. Perhekeskus (perheneuvola) tai kirkon perheasiiain neuvottelukeskus voi auttaa. On varmasti rankkaa olla masentuneen vierellä, varsinkaan kun "toipumisaikataulua" ei voi kukaan sinulle antaa. Sen verran itsekäs täytyy kuitenkin olla, että asetat oman ja lastesi jaksamisen etusijalle ja punnitset tilannetta sen mukaan... naisystäväsi on aikuinen ja myös avusta kieltäytyminen on asia, josta hän kantaa itse vastuun. Jos olet ehdottanut sitä, eikä hän suostu olet mielestäni tehnyt tarpeeksi. Tilanne voi parantua ja tuolloin hän varmasti arvostaa sitä että olet vielä vierellä. AINA voi elämässä tulla jotakin ja paljon on niitä, jotka lähtevät heti vaikeuksien tullen! On hienoa, ettet ole sellainen, mutta älä anna itsesi uupua rinnalla. Silloin voi käydä niin että se oletkin sinä joka joutuu hakemaan apua....

        Tsemppiä teille molemmille!

        R

      • J
        ronja4 kirjoitti:

        Hei J!

        En jaksanut lukea koko listaa, joten jos tulee päällekkäisyyttä niin hyppää yli :).
        Ihailtavaa, ettet luovuta ja haluat selvittää tilanteen. Ehkä olisi parasta, jos menisitte yhdessä jonnekin juttelemaan, jos naisystäväsi ei yksin jaksa lähteä. Voithan koittaa sanoa, että tilanne on rankka sinullekin ja haluaisit selvittää sitä. Perhekeskus (perheneuvola) tai kirkon perheasiiain neuvottelukeskus voi auttaa. On varmasti rankkaa olla masentuneen vierellä, varsinkaan kun "toipumisaikataulua" ei voi kukaan sinulle antaa. Sen verran itsekäs täytyy kuitenkin olla, että asetat oman ja lastesi jaksamisen etusijalle ja punnitset tilannetta sen mukaan... naisystäväsi on aikuinen ja myös avusta kieltäytyminen on asia, josta hän kantaa itse vastuun. Jos olet ehdottanut sitä, eikä hän suostu olet mielestäni tehnyt tarpeeksi. Tilanne voi parantua ja tuolloin hän varmasti arvostaa sitä että olet vielä vierellä. AINA voi elämässä tulla jotakin ja paljon on niitä, jotka lähtevät heti vaikeuksien tullen! On hienoa, ettet ole sellainen, mutta älä anna itsesi uupua rinnalla. Silloin voi käydä niin että se oletkin sinä joka joutuu hakemaan apua....

        Tsemppiä teille molemmille!

        R

        Hei R :-)
        Kiitos viestistäsi! Toi perheneuvola oli hyvä vinkki, joku muukin taisi mainita sen. Ehdotan vielä sinne menoa.
        Sitä olen myös miettinyt että mikä mahtaa olla sopiva määrä itsekkyyttä... En liikaa tuputa itseäni vaan toivottavasti sopivina "annoksina" :-) Onneksi itselläni on mukava harrastus joka vie kerran, pari viikossa ajatukset muualle. Se harrastus auttoi aikanaan eron yli :-)

        -J-

    • Hän

      Hei J,
      olen itse mielenterveysongelmainen, samoin mieheni(ent), hän ei myönnä, minä myönnän kun on lääkkeet yms. Mutta sinun ongelmaan palaten, itse en ole masentunut, meillä meni äsken poikki, en itse tajua miksi(asuimme yhdessä&naimisissa) Kova kriisi myös meillä. Seksi toimii muu ei..

      Näin meillä!

    • Tadaa

      ihminen tekee aina valintoja. Toiset vain yksikertaisesti päättävät (ehkä alitajuisesti) että nyt masennutaan. Voi olla rankkaa mutta jos SINÄ mietit että kuka on vaikuttanut elämääsi kaikkein eniten? Siihen että olet juuri SINÄ ja tuossa elämäntilanteessa? Vastaus löytyy ainoastaan peilistä! Itse tehdään valintoja. Se on eriasia että jos lopuksi ajaudutaan umpikujaan kun on tehty liian monta väärää valintaa. Jos joutuu kuoppaan niin kaikkein tyhmintähän on jatkaa kaivamista. Koittakaa ottaa tosta kiinni!

    • Jenniinaa82

      Itse sairastuin vaikeaan debressioon vuosi sitten maaliskuussa. Ex-mieheni oli silloin ihan hukassa ja ennen kaikkea tuskissaan kun ei tiennyt miten masentuneen ihmisen kanssa pitää toimia ja olla, mitä voi sanoa ettei vaan loukkaa toista ja se että ei uskaltanut tuoda omaa pahaa oloaan julki koska pelkäsi minun sairastuvan vielä enenmmän ja että hänen "ongelmansa" tuntuivat niin vähäpätöisiltä! Tosi asia on se että kun ihminen masentuu ni mikään ei tunnu miltään ja jatkuva sisäinen paha olo on vain mielessä! Onneksi masentuneellakin on muutamia hetkiä, ehkä päiviä jolloin sinun kannattaa puhua naisystävällesi ja enen kaikkea koittaa saada hänet puhumaan sinulle! Kerro rohkeasti omat tunteesi kuiteskaan syyttämättä naistasi koska niinkuin ihmisten pitäisi tietää masennus on VAKAVA sairaus josta ei selkään taputtamalla parane vaan päin vastoin se saa sairastuneen vielä enemmän kuoreensa! Masentunut ihminen ei mene hoitoon siitä että joku sanoo, pyytää tai kehottaa vaan vasta sitten kun on itse valmis. Tahdon vaan sanoa että anna aikaa naisellesi ja osoita olevasi läsnä ja paikalla. Masennuksesta voi myös parantua ja jos hän on lääkityksellä ja siltikin vielä masentunut ja sulkeutunut/ahdistunut on ehdottomasti lääkitys annosta suurennettava. Lääkärit usein määräävät aivan liian pieniä annostuksia jolloin sairastunut kokee ihme parantumisen ja sairastuu kohta vaan pahemmin juuri lääkityksen vajavaisuuden takia! Onnea ponnisteluillesi ja suosittelisin sinua koittaa puhumaan juuri jonkun ulkopuolisen ihmisen kanssa jolla olisi antaa vertais tukea ja joka kuuntelisi myös sinua. Masentuneen kanssa elävä ihminen saattaa myös itse sairastua ja silloin on varmasti suhde tuhoon tuomittu!

      • pirre-tyttö

        siinä että hän on masentunut.. Kenellä ei olisi jos pitäisi kantaa niskassaan kaikki yksin.. Vaikka hänellä on lapsia.. niin silti hän on yksin.. Hän sanoo sinulle ole vain läsnä.. se jo helpottaa hänen oloaan kun olet vain läsnä.. Te ette ole keskenänne naimisissa.. oikeastaan vasta seurustelun alussa.. Tiedän kummankin on otettava huomioon myös lapset.. siitä kumpikaan ei pääse mihinkään.. mutta teidän on luotava myös yhteistä aikaa.. sellaista että voitte olla vain kahden..

        Minä itse olen läpi käynyt monia asioita.. mieheni halvaantumisen mm... sen että joudun vastaamaan kodista yksin.. olen vähän k uin samassa tilanteessa.. minun vain on huolehdittava myös halvaantunut mieheni.. sinun naisystäväsi tuskin tarvii huolehtia lasten isästä.. vai pitääkö?

        Huolettaako häntä kenties työasiat.. jos on joutunut työttömäksi yrityksen tehtyä konkurssin esimerkiksi kuten minä jouduin.. ei se ole työntekijän vika.. tuokin tieto voi helpottaa masennusta.. ja myös se että tietää saman kokeneita olevan olemassa muitakin.. tietää ettei ole yksin.. aina on ihmisiä.. ja kenties osasta niistä tulee myös uusia ystäviä.. Ymmärtämystä ja aikaa vaaditaan monissa asioissa..

    • sivusta seurannut

      Tiedän tapauksen,jossa äiti taisteli yksin poikansa ongelmien kanssa. Poika tosin oli jo täysi-ikäinen, mutta
      eritysongelmiensa vuoksi ei käynyt kouluaan loppuun, eikä halunnut hakeutua töihinkään, vaan tuli äitinsä luo asumaan,koska isä ei mitenkään halunnut auttaa tilanteessa, päinvastoin. Äiti joutui valtavasti raatamaan töissä, jotta selviäisi talouden ylläpidosta ja lopuksi paloi loppuun ja masentui. Sen seurauksena hyvän tuntuinen seurustelusuhde katkesi, koska nainen ei yksinkertaisesti jaksanut sitä jatkaa. Miesystävä oli sinun laillasi täysin ymmällään,mitä tehdä. Suhde katkesi . Nainen oli aivan ihana ihminen. Tällaiset ihanat ihmisethän juuri helpoimmin palavat loppuun ,koska yrittävät kaikille olla hyviä. Ehkä sinun kuitenkin kannattaisi nyt ottaa hetkeksi etäisyyttä suhteesta, ettet itse sairastu, koska sinulla on lapsia, joille sinun kannattaa sijoittaa voimavarojasi,että heistä kasvaa ehyitä ihmisiä. Naisystäväsi varmaan ymmärtää tämän ratkaisun. Naisystävän pitää nyt hoitaa ensin itsensä terveeksi, niin sitten hän jaksaa kantaa pojan aihettamaa taakkaa paremmin. Tue häntä menemään hoitoon, se on a ja o.

      • liz83

        Jos ongelma on koko perheessä, eikö nainen voisi hakeutua perheneuvolaan lastensa kanssa? Sieltä saisi apua, tukea ja vaihtoehtoja. Älä anna naisesi jäädä marttyyriksi "ei siitä ole apua". Kaikkea kannattaa kokeilla. Terapiasta ei aina ole apua, jos ei vaikka satu synkkaamaan terapeutin kanssa. Tärkeää varmasti olisi, että naisesi tuntisi olevansa hallinnassa perheensä asioiden suhteen, eikä olisi yksin ongelmien kanssa. Tukiverkot kehiin ja naistasi kannattelemaan! Yksinhuoltajuus on pirun rankkaa.... Oon kasvanut yh-perheessä jossa 5 lasta, isä kuoli kun oltiin vielä pieniä.

      • liz83
        liz83 kirjoitti:

        Jos ongelma on koko perheessä, eikö nainen voisi hakeutua perheneuvolaan lastensa kanssa? Sieltä saisi apua, tukea ja vaihtoehtoja. Älä anna naisesi jäädä marttyyriksi "ei siitä ole apua". Kaikkea kannattaa kokeilla. Terapiasta ei aina ole apua, jos ei vaikka satu synkkaamaan terapeutin kanssa. Tärkeää varmasti olisi, että naisesi tuntisi olevansa hallinnassa perheensä asioiden suhteen, eikä olisi yksin ongelmien kanssa. Tukiverkot kehiin ja naistasi kannattelemaan! Yksinhuoltajuus on pirun rankkaa.... Oon kasvanut yh-perheessä jossa 5 lasta, isä kuoli kun oltiin vielä pieniä.

        Niin joo. Ja jos naisesi vasta aloittanut masennuslääkityksen esim. SSRI-ryhmän lääkityksen kestää jonkin aikaa ennen kuin tehoaa, kuukausi pari:D

    • järkeä peliin

      Ihan näin pikaisesti näitä juttuja lueskellessani huomasin, että aika lailla kaikki pitävät masennusta sairautena. Mutta miten on mahdollista, että masennuksessa ihmisen elimistö toimii täysin samalla lailla, kuin normaalistikin ja heti ollaan puskemassa lääkkeitä. Oikeasti ne lääkkeet eivät auta mitään, päin vastoin. Ei ole yhtään ainutta lääketieteellistä testiä, jolla voitaisiin masennus todistaa. Eikä sitä halutakaan tehdä, muulloin kukaan ei maksaisi kalliista, tehottomista pillereistä.

      Masennustilan yleensä laukaisee stressi, jota tänä päivänä on aina vain enemmän ja enemmän. Ihmisiltä vaaditaan liikoja, jolloin tietyt ihmiset stressaantuvat tuntiessaan itsensä toivottomiksi tapauksiksi. Tähän ei oikeasti ole lääketieteellistä hoitokeinoa. Terveellinen ruokavalio ja uskallus irtautua kiireisestä elämästä on ainoa tapa päästä eroon masennuksesta.

      Jos haluat oikeasti suhteesi toimivan, sinun tulisi kannustaa toista syömään vitamiinipitoista ruokaa ja pitää vaikka viikon loma. Ja masennus yleensä heikentää itsetunnon pohjalukemiin, jolloin toista täytyy muistuttaa hänen olevan täydellinen sellaisenaan. Kaikki tulee järjestymään hyvään suuntaan, kunhan antaa itsensä levähtää tarpeeksi.

      • :)

        mä oon ihan samaa mieltä edellisen kanssa!
        Lääkkeet ei auta mitään ! oon ite vetäny lääkkeitä ja ne ei siis helpottanu meikän oloa yhtään !
        pitää nimenomaan syyä vitamiineja enemmän ! ja varsinkin näin synkkinä iltoina ku on niin pimiä jne,ei saa auringostakaa tarvittavia vitamiineja ! se saattais tepsiä,osta hänelle vaikka multi tabseja,joita muuten saa apteekista,ja joita kans koko perhe voi ottaa ! se auttaisi ehkä,ja lenkillä käynti auttaa paljon sekä muista tietty olla AINA tukena ! oo aina valmis kuuntelemaan ja lohduttamaan.

      • lalku
        :) kirjoitti:

        mä oon ihan samaa mieltä edellisen kanssa!
        Lääkkeet ei auta mitään ! oon ite vetäny lääkkeitä ja ne ei siis helpottanu meikän oloa yhtään !
        pitää nimenomaan syyä vitamiineja enemmän ! ja varsinkin näin synkkinä iltoina ku on niin pimiä jne,ei saa auringostakaa tarvittavia vitamiineja ! se saattais tepsiä,osta hänelle vaikka multi tabseja,joita muuten saa apteekista,ja joita kans koko perhe voi ottaa ! se auttaisi ehkä,ja lenkillä käynti auttaa paljon sekä muista tietty olla AINA tukena ! oo aina valmis kuuntelemaan ja lohduttamaan.

        Sanoos si , kaikki viisaan. Omistan semmosen ihanuudeen kun HERPES. Se ei ole haettu uskottomuuden takia. HUOM ei tosiaan.. Mitä teemme, se on meillä molemmilla. Ei oikein heppi seiso, kun on odotettavissa oireet, perse påunottaa. Elämme tänään onnellista elämää , mutta seksi takkuilee. Kaverin onnellisuudesta en tiädä.

    • Onnenkäpälä

      elämä masentuneen kanssa voi olla hyvinkin raskasta,ja itse katsonut vieressä kun moni mies sortuu masentuneen naisen rinnalla. masentuneen elämään ei oikein meinaa mahtua muuta kuin "minä ja minun ongelmat" vaikka ei ihan noin jyrkästi mutta kuitenkin rypee lakkaamatta omassa kurjuudessaan ja peilaa tuntojaan muihin. Joten suosittelen hakeutumaan johonkin vertaistukiryhmään tai vastaavaan, keskustelemaan ja jakamaan tuntojaan.. yksin et jaksa kannatella molempia, enkä sitä suosittele kenenkään yrittävänkään. Joten suosittelen sinua kääntymään todellakin johonkin vertaistuen puoleen niin taakka kevenee ja tiädät mitä käyt läpi :)

      terveisin: monta miestä upottanut mukanaan....

    • Ruusunen1

      On aika vaikeaa seurustella, jos toista kokoajan masentaa. Itse olen silloin tällöin hieman alakuloinen ja
      silloin se vaatii mieheltä pitkäjännitteisyyttä, mutta liian suurtaa tuskaa ei kenenkään pitäisi tuntea. Jatkuva masennus ei oikein toimi parisuhteessa. ehkä sinun tulisi ottaa etäisyyttä asiaan ja pistää suhde lepäämään joksikin ajaksi joilloin voisitte päättää yhdessä kannattaako jatkaa. Olet reipas ja varmaan elämänmyönteinen ihminen. Elämä on tässä ja nyt. Entiselle emme voi mitään, tulevaisuudesta emme tiedä, mutta siihen voimme vielä vaikuttaa, jos saamme elää ja olla terveinä.

    • äiti myös

      Hei!
      Ymmärrän tosi hyvin tilanteenne. Tämä keskustelu lähti masennuksen suuntaan. Kovimmat täällä ovat hylkäämässä. Joku on hylännyt heidätkin joskus...Onneksi sinä et ole sellainen!
      Täällä joku jo mainitsi päihteiden väärinkäytön. Kukaan muu kuin äiti ei voi tietää sitä tuskaa kun lapsi painii päihdemaailmassa. Jokainen äiti haluaisi pelastaa oman rakkaansa toivottomasta tilanteesta. Tekee kaikkensa, että lapsi jäisi edes henkiin. Heille neuvotaan jok`'ikisellä luukulla, ja terapiassa, että lakkaa auttamasta sitä lasta, hylkää hänet, että itse pelastuisit. Mutta äidillä on raskas rakkauden taakka! Ei ole ihme, että hiipii masennus ja ahdistus. Kun pelkää koko ajan pahinta! Ei ole helppoa irrottautua, katkaista välejä, lakata antamasta apuaan, kun lapsi tuskaansa huutaa - äidilleen! Kenellekä muulle! Missä ovat isät... Eivät he ole olleet isiä lapsilleen, eivätkä miehiä vaimoilleen. Juopot, hullut, narsistit, työnarkomaanit... Siispä lapset huutavat tuskaansa äidilleen, he tietävät mihin iskevät terävät nuolensa, jotta äiti syyllistyisi. Miksi sinä otit sellaisen miehen, joka ei minua kasvattanut mieheksi, arvostanut minun tyttöyttäni? Mikset tullut väliin, kun hän joi ja löi? Siksi minä olen nyt tällainen. Siispä auta äiti, auta!

      Mikä onnenkantamoinen onkaan silloin RAKKAUS, sitä haluaa ja toivoo, että tulisi joku joka pelastaisi tästä pahasta. Tulisi joku voimakkaampi, joka ottaisi ohjat käsiinsä ja pitäisi huolta, lohduttaisi sylissään.

      Sinä kysyt apua netistä. Onhan vertaistuki hyvä! Mutta olethan reilu kumppaniasi kohtaan ja kerrot ahdistuksesi suoraan hänelle. Menkää mieluummin perheneuvolaan, narkomaaniperheiden tukiryhmään tai mihin vaan. Siellä on asiantuntija-apua. Ja sellaista ymmärrystä, jota nyt tarvitsette molemmat.

      Lapsen olisi ymmärrettävä parhaansa ja lähdettävä hakemaan apua ongelmiinsa. Voisitko sinä olla se henkilö, joka saisi hänet uskomaan, että se kannattaa. Olet sopivasti ulkopuolinen, eikä sinulla ole tunnesiteitä, joihin hän voisi vedota tuskassaan. Muita kuin se, että olet huolissasi hänen rakkaimmastaan, äidistään.

      Sinä olet suuren tehtävän edessä. Anna rakkautesi, saat sitä kaksinverroin takaisin, kunhan kestät tämän vaikean ajan yli. Ole mies miehen paikalla! Pidä huoli omista lapsistasi, mutta seiso vankasti tukena vaikeina aikoina. Pian näet taas sen säteilyn, johon rakastuit!

      Luotan sinuun! Voimia molemmille!

      • J

        Hei,
        Olipa tosi hyvä kirjoitus... Kiitos, äiti myös.
        Ymmärrän äidin tuskan. Kenellepä muulle lapsi tuskaansa huutaa kuin äidilleen, kaikkein läheiselleen.

        Itsellä oli silloin huono päivä kun kirjoitin tänne... halusin vinkkejä mitä minun pitäisi tehdä tai olla tekemättä tai ylipäätään suhtautua tilanteeseen. Se helpotti ettei tarvitse olla poppamies joka taikaiskusta parantaa kaikki pahat asiat. Ehkä loin itselleni paineita ja odotin sellaista itseltäni...
        Niin, olisi varmaan ollut reilumpaa ja puhua ihan ensin naisystäväni kanssa. Olin tyhmä ja kirjoitin tänne kun en halunnut lisätä hänen huoliaan.

        Yritän auttaa siinä missä voin... vaikka vain puhumalla pojan kanssa. Tai ihan mitä vaan. Rakastan naisystävääni PALJON enkä ole jättämässä suhdettamme kesken niin eiköhän tämäkin muutu iloksi jossain kohtaa. Nyt koettelee kaikkia osapuolia, eniten tätä äitiä, mutta uskon että paremmat ajat on edessäpäin. :-)

      • paska1
        J kirjoitti:

        Hei,
        Olipa tosi hyvä kirjoitus... Kiitos, äiti myös.
        Ymmärrän äidin tuskan. Kenellepä muulle lapsi tuskaansa huutaa kuin äidilleen, kaikkein läheiselleen.

        Itsellä oli silloin huono päivä kun kirjoitin tänne... halusin vinkkejä mitä minun pitäisi tehdä tai olla tekemättä tai ylipäätään suhtautua tilanteeseen. Se helpotti ettei tarvitse olla poppamies joka taikaiskusta parantaa kaikki pahat asiat. Ehkä loin itselleni paineita ja odotin sellaista itseltäni...
        Niin, olisi varmaan ollut reilumpaa ja puhua ihan ensin naisystäväni kanssa. Olin tyhmä ja kirjoitin tänne kun en halunnut lisätä hänen huoliaan.

        Yritän auttaa siinä missä voin... vaikka vain puhumalla pojan kanssa. Tai ihan mitä vaan. Rakastan naisystävääni PALJON enkä ole jättämässä suhdettamme kesken niin eiköhän tämäkin muutu iloksi jossain kohtaa. Nyt koettelee kaikkia osapuolia, eniten tätä äitiä, mutta uskon että paremmat ajat on edessäpäin. :-)

        No kyllä se vaan on niin ettei edes esikoulunopettaja osaa hoitaa hommaansa. Ottakaapa yhteyttä esimerkiksi Oulaisiin jossa esikoulun opettaja on tosi epätasapainossa oleva aikuinen. Hävettäis olla hänen asemassaan. Hänen elämänsä ja mielenkiintonsa on ainoastaan internet ja miesten iskeminen. En tosiaankaan laittaisi omaa lastani Oulaisten esikouluun.

      • elämään
        paska1 kirjoitti:

        No kyllä se vaan on niin ettei edes esikoulunopettaja osaa hoitaa hommaansa. Ottakaapa yhteyttä esimerkiksi Oulaisiin jossa esikoulun opettaja on tosi epätasapainossa oleva aikuinen. Hävettäis olla hänen asemassaan. Hänen elämänsä ja mielenkiintonsa on ainoastaan internet ja miesten iskeminen. En tosiaankaan laittaisi omaa lastani Oulaisten esikouluun.

        Kyllä yksin huoltajalla on lapsista tosi iso huoli ja vastuu ja joutuu taistelee asioiten kanssa yksin ja jos varsinkin ei lasten isä ole mukana siinä.Ei pidä yksin syyttää että yh-llä ois ongelmia pelkästään.

        Niitä on jokaisella, mutta suhteessa voi jakaa asioita ja auttaa toista tarvitaessa.Jokaisen pitää mennä itseenssä siinä.

        Masennus on sellainen joka voi tulla kelle tahanssa,itse kärsin siitä edelleen.Onneksi sain lääkityksen.
        Tänään joka toinen kärsii siitä tavalla tai toisella.
        Toivon että nais ystäväsi pääsee sen yli ja kuntoutuu. Kannattaa jatkaa keskustelua ulkopuolisen kanssa ja sekä hakea vertais tukea.
        Sillä on aika suuri merkitys masenuksen parantamiseen.Jaksamisia ja voimia sinulle kyllä se päivä tulee kun palaset menee kohilleen vie vaan aikaa enemmän :)

      • isojorkki
        elämään kirjoitti:

        Kyllä yksin huoltajalla on lapsista tosi iso huoli ja vastuu ja joutuu taistelee asioiten kanssa yksin ja jos varsinkin ei lasten isä ole mukana siinä.Ei pidä yksin syyttää että yh-llä ois ongelmia pelkästään.

        Niitä on jokaisella, mutta suhteessa voi jakaa asioita ja auttaa toista tarvitaessa.Jokaisen pitää mennä itseenssä siinä.

        Masennus on sellainen joka voi tulla kelle tahanssa,itse kärsin siitä edelleen.Onneksi sain lääkityksen.
        Tänään joka toinen kärsii siitä tavalla tai toisella.
        Toivon että nais ystäväsi pääsee sen yli ja kuntoutuu. Kannattaa jatkaa keskustelua ulkopuolisen kanssa ja sekä hakea vertais tukea.
        Sillä on aika suuri merkitys masenuksen parantamiseen.Jaksamisia ja voimia sinulle kyllä se päivä tulee kun palaset menee kohilleen vie vaan aikaa enemmän :)

        AP:lle: Turhaahan tuossa tilanteessa on käydä kärvistelemään... löytyy niitä terveempiäkin tapauksia. Onnea uuden etsintään!

      • J
        isojorkki kirjoitti:

        AP:lle: Turhaahan tuossa tilanteessa on käydä kärvistelemään... löytyy niitä terveempiäkin tapauksia. Onnea uuden etsintään!

        Laitetaas päätös tänne...
        Erohan siitä sitten tuli... varmastikin parempi molemmille. Saapi toinen keskittyä ittensä hoitamiseen ja lapsiinsa sekä toinen jatkaa normaalia elämäänsä omien lasten kanssa. Näin tällä kertaa :-)
        Hyvää kevättä kaikille! :-)

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Naisella tisulit, kuin lehemän utarehet

      Oli kyllä isot tisulit naisella, kuin lehemän utarehet, vaikka paita oli päällä, niin tisulit erottui.
      Sinkut
      50
      5285

    2. Oliko pakko olla taas tyly?

      Miksi oot niin tyly mua kohtaan nykyään? Ei edes tunneta kunnolla. Katseita vaihdettu ja varmasti tunteet molemmin puoli
      Ikävä
      65
      2703

    3. Kemijärven festarit 2025

      Onpas taas niin laimea meininki. Eikö tosiaan saada parempia artisteja? ☹️
      Kemijärvi
      18
      1824

    4. Mitä haluaisit tänään sanoa kaivatullesi?

      Onko sydämelläsi jotain?
      Ikävä
      138
      1704

    5. Johanna Tukiainen hakkasi miehen sairaalaan!

      Viime päivien tiktok-keskusteluissa on tullut esiin, että Johanna Tukiainen on jatkanut väkivaltaista käytöstään. Hän h
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1616

    6. Nyt tajusin mitä haet takaa

      En epäile etteikö meillä olisi kivaa missä vaan. Se on iso hyppy henkisellä tasolla sinne syvempään päätyyn, kuten tiedä
      Ikävä
      18
      1500

    7. Tekikö mieli laittaa viesti?

      Miten on? 😌
      Ikävä
      102
      1447

    8. Kukapa se Ämmän Kievarissa yöllä riehui?

      En ole utelias, mutta haluaisin tietää, kuka riehui Ämmän Kievarissa viime yönä?
      Suomussalmi
      27
      1399

    9. Salilla oli toissapäivänä söpö tumma

      Nuori nainen, joka katseli mua. Hymyili kun nähtiin kaupan ovella sen jälkeen
      Ikävä
      41
      1166

    10. Kalateltta ja Siipiteltta

      Siipiteltasta ei saa ruokaa ollenkaan ja ovatko työntekijät ihan selvin päin siellä. Kalateltassa taas lojuu käytetyt la
      Kuhmo
      14
      1153
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt