Avioliitto, onni ja itsekkyys

""omakotitalo, volvot ja kultaisetnoutajat" ja onhan tuota jälkikasvuakin. "= ulkoisesti asiat ovat mallillaan.

"MIeheni on kaikinpuolin hyvä, tekee kotitöitä, on kiltti, ei ryyppää ja rellestä, ei pahoinpitele ja olen hänelle kaikki kaikessa." ja tässä vaiheessa oskoisit löytävi paremman? ? ! !

"haluaisin aloittaa "uuden elämän" ja kokea asioita joita on jäänyt kokematta." mitähän sinulta oikeasti puuttuu. Olet tilanteessa johon moni haluaisi päästä. Meillä kaikilla on asioita kokematta ja se onkin yksi olemisen mielekkyys; niitä kukin toteuttaa ja suunnittelee mahdollisuuksiensa mukaan.

"Olenko itsekäs jos ottaisin eron ja yrittäisin löytää uuden miehen" mielestäni olet enemmänkin tyhmä.

Tyypillinen nainen; punnitsee olemisen ja elämisen omien tunteiden kautta ja konkreettiset asiat ovat vähemmän tärkeitä. Ajatuksesi kuulostaa minulle aika lapsellisilta. Jos kuitenkin päädyt hakemaan/etsimään, jotain(tiedätköhän itsekkään) niin toivotan menestystä matkallesi.

Muista kuitenkin että parisuhteessa oleminen ei perustu vain tunteisiin vaan haluun olla yhdessä.
Koita pärjätä.

Sun elämä on sun ja valintasi omia, ei niitä voi toisilta kysyä. Päätät lopulta itse elämästäsi, teetpä mitä tahansa. On hyvä kuitenkin ottaa huomioon myös toinen jolle olet luvannut niin mitä lupasitkaan?
Olet aina pettäjä tavalla tai toisella jos et pidä lupauksia. Pääsetkö liian helpolla nykyisessä suhteessasi, kaikki onkin liian hyvin? Olisit onnellinen miehestäsi, hänet olet halunnut kun olet yhteiset lapsetkin halunnut hänen kanssaan. Turhat haihattelut jää jos elämään löytyy sisältöä esim harrastuksista. Mieti minkälaiset elämän arvot sinulla on ja mitä kaikkea osaat tehdä. Jokainen suhde ja tunteet muuttuu ajan kanssa, mutta ne ovat vain tunteita. Elämä on suurempi asia.

Kannattaisikohan nostaa kissa pöydälle ja puhua miehesi kanssa? Hakeutua pariterapiaan? Mistä tiedät vaikka miehesi pohtisi ihan vastaavia asioita samalla lailla sinulta salaa? Ei ihminen, ei mies eikä nainen ole ajatustenlukija!
Elää ja kokea voi ihan hyvin uusia aioita sen samankin miehen kanssa, kunhan asia selvitetään ihan aikuisten tavalla.
Täältä saa lukea noita juttuja, kun toinen lähtee ihan ykskaks; sanoo jo kauan miettineensä asiaa...
Eikö aikuiset voi puhua asioistaan ja tunteistaan?
Ei ole mielestäni reilua olla antamatta miehelle tilaisuutta reagoida, muuttua, sopeutua!

kertoilet, paljon samaa olen kokenut itse.

Lukemattomia kertoja olen miettinyt eroa, jokusia kertoja jo pakannutkin
ja silti yhä olen tässä. Yhteisiä avioliittovuosia on takana yli 36 ja niiden
lisäksi alkuajat mukaan lukien pian 39.

En tuo seksielämääni tässä millään muotoa julki, vain sen muun osuuden.
Mielestäni sanonta ' kasvoimme erilleen ' on aika kuvaava omassa tapauk-
sessani, tosin mies on asiasta eri mieltä. Hänhän palvoo suorastaan minua
edelleen, tekisi puolestani varmaan ihan mitä tahansa. Rakastaako, kyllä
ja kyllä, mutta minun kohdallani sanoisin retorisesti, että rakkaus on
muuttanut muotoaan. On hyvä olla yhdessä, nauraakin jopa joskus ja
tunnen olevani turvassa hänen rinnallaan.

Hän oli minulle ensimmäinen mies sängyssä, eikä muita ole ollut. Hyvin
usein olen miettinyt, että jäin kokemuksia köyhemmäksi olematta ennen
häntä kenenkään kanssa, ei ole mitään mihin verrata. En tarkoita, että se
olisikaan mikään itseisasia, verrata sänkykokemuksia. Mutta siltikin, nyt
vuosikymmenin jälkeen olen vasta oikeastaan tajunnut koko asian. Nuorena
sitä vaan väisteli ja arasteli koko asiaa, ennen kuin sitten hänen kanssaan
suostuin lopulta. Äitini oli erittäin vanhanaikainen kasvattaja ja minua
kohtaan oikeastaan aika kohtuutonkin noissa sukupuoliasioissa. Häneltä
loksahti varmaan leuat sijoiltaan kerra hänen taas paasatessa minulle,
kun lausahdin ' mikä Sinä olet minulle paasaamaan, kun odotit minua
naimisiinmennessänne ja senkin teitti presidentin luvalla '
Jos ei leuat menneet sijoiltaan, niin ainakin jauhot suuhun. Olin enemmän
kuin kyllästynyt hänen ainaisiin siveyspuheisiinsa, siksi kai paloi sitten sen
kerran päreet.

Oho, eksyin aiheesta.

Minulle on moni sanonut, että täällä ollaan vaan kerran. Että mikset tee sillä
ainoalla elämälläsi mitä haluat. Hyvä kysymys, enkä ole vieläkään löytänyt
vastausta siihen. Joten jatkan ja jatkan edelleenkin.

Olen jo mummukin 6-vuotiaalle tyttärentyttärelleni, ihana asia - yksi parhaita elämässäni.

Jos uskallat olla rohkea, toivotan onnea valitsemallesi tielle.

Oletteko naiset huomanneet, että suurin osa teistä kaipaa hirveästi turvallisuutta. Mutta sitten kun sitä turvallisuutta on, te alatte kaivata sitä teinivuosien pahaa poikaa, joka vei jalat alta. Siitä tässäkin on pohjimmiltaan kyse, kun aloittaja mainitsee pettämisen ja uuden miehen.


Naiset nalkuttaa ja nipottaa ja painostaa miestä hankkimaan sen kaiken turvan ja omaisuuden. Mies ei ole mies ennen sitä.

Sitten, kun kaikki on hankittu ja nainen miehelle kaikki kaikessa, niin nainen huomaakin kaipaavansa enemmän jännitystä kuin turvaa.. MIes on selkänahastaan raatanut kaiken kasaan ja rakastanut. Rakkauden tulokset näkyvät koiraa ja venettä myöden.

Sitten pitäisikin alkaa prätkäkundiksi. Huokaus....

Vedä ittes jojoon!!

Et edes kertonut, mitä oikeasti haluat "kokea"? Mitä on se, mitä et muka voisi yhdessä miehesi kanssa tehdä? Häneenhän sinä rakastuit. Tarvitsette vain yhteistä aikaa ilman lapsia. Teidän pitää saada olla taas pari. Ja toki tarvitsette myös ilmaa, aikaa olla yksin. Pettäminen ei oo mikään ratkasu. Rikot itsesi sillä vain.

Tunteet puolisoiden välillä kärsivät suuresti arkirutiineista ja lapsista (vaikka osittain lapset väliläl luovat myös uusia tunteita puolisoiden välille). Tunteet ovat sellainen asia, että niitä pitää herätellä, kutitella ja ruokkia välillä. Jos sun tunteet on nyt lukossa, niin tee asialle jotain! Se jokin ei ole etsiä uutta kohdetta tunteille.

Seikkailkaa yhdessä! Pankaa kakarat pariks viikkoo hoitoon ja koira vaikka piikille hitto vie jos se estää.

Kun kaikki on saatu mitä haluaa prinsessahäistä lähtien, kakarat, talot, asuntovaunut, peräkärryt, volvot, kesämökit, lomamatkat, koiranpennut ym. ym. krääsää nurkat väärälleen niin yht äkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta huomaa olevansa onneton. Mikään ei enään tyydytä ja puoliso tuntuu kaverilta. Sen jälkeen aletaan miettiä voisiko uusi suhde tuoda uutta hekumaa. Näytät varmaankin jo viiskymppiseltä tädiltä nuutuneessa avioliitossasi ja kadehdit niitä jotka oikeasti nauttivat elämästään.

Naapurissani oli juuri samanlainen ikäistään vanhemman näköinen kukkahattutäti, kymmenen vuotta kolmen vuoden välein paksuna paimentamassa kakaroitaan miehensä raataen elintasoa, rakentaen työn ohella talon perheelleen, sekin korttitalo hajosi. Syytä en tiedä mutta ilmeisesti jompi kumpi kyllästyi.

vähän erilaista näkökulmaa

Olet nyt sitten elänyt sen valmiiksi unelmoidun ja ohjelmoidun elämän. Odotat, että kun kerran olet tehnyt kaiken kiltisti niin piti, että saat jonkun palkinnon. Sitä vain ikävä kyllä ei tule.

Edessäsi on nyt vian ikävyyden tappamista, tuon tyhjän olon täyttämistä jollain puuhastelulla. Saattapa katkeruuskin kolkutella ovellesi jonkun vuoden päästä.

Jo nuorena päätin, etten tuollaista elämää halua. Jo silloin näin kuinka tyhjää se on. Kyseenalaistin tuollaiset unelmat, sillä elämässä on niin paljon muuta tekemistä ja kokemista. Halusin rakentaa oman näköisen ja omanlaisen elämän ja nyt olen tyytyväinen siihen että tein niin. Olen saanut Elää!

Mitä omaa olet toteuttanut elämäsi aikana? Mitä silloin nuorena haaveilit ja suunnittelit muuta kuin perhettä? Istu ja kirjoita nuo kaikki ylös. Mieti miksi et niitä ole toteuttanut? Aina kun mielesi nousee, että no se oli typerää tai lapsellista, niin pysähdy. Kuka sanoin niin? Miksi noita asioita väheksyttiin?

Monelle tuo ”turvallisuus” on este, joka tarkoittaa, ettei mikään saa muuttua, ja omaisuus on tärkeämpää kuin sinun elämäsi. Ikään kuin turvallisuus olisi se tavara joka sinulla on, tai se ettei mikään vain muutu elämässä. Lopulta hiivitään varovasti, ettei matonkulmakaan muuttaisi paikkaansa, sillä se voi järkyttää mieltä. Pelko ohjaa jokaista askelta, entä jos tapahtuu jotain kamalaa kun en enää teekään niin kuin ennen. Tätä kutsutaan sitten ”turvallisuudeksi”.

Elämässä on riskejä. Täällä voi epäonnistua, mutta yllätys, joistakin tuo onkin onnistuminen. Alat nähdä että on ihmisiä jotka elää toisin, ja voivat hyvin. Vaikka eronneita joiden lapset ovat elämäniloisia ja vahvoja, vaikkei olekaan omakotitaloja ja lihavaa pankkitiliä. On naisia jotka tekivät täyskäännöksen, vaihtoivat ammattia, muuttivat paikkakuntaa, osa miestäkin ja nyt ovat täynnä elämäiloa.

Mutta olet vain siinä elämänvaiheessa kun sinua haastetaan nyt tekemään ihan ikiomia päätöksiä siitä, mitä haluat elämältä. Vihdoin itsenäistymään henkisesti, kyseenalaistamaan oliko tuo elämä sittenkään sinun juttusi?

Tämän vaiheen ei tarvitse tarkoittaa eroamista. Toki voit ottaa tilaa, asua hetken erillään. Mutta tuona aikana sinulla täytyisi olla mahdollisuus tehdä ilman toisen loukkaantumista, mitä haluat. Mieti mitä haluat kokea, kokeilla? Mikä on se juttu? Ainoa mikä voi tuoda ongelmia, on seksi. Jos haluat kokeilla, se täytyisi sopia miehen kanssa. Aika tavallista on että ellei tuota mahdollisuutta pohdi, ajaudut johonkin salasuhteeseen. Eli ennakoi tuleva tilanne. Lisäksi voi olla että mieskin lähtee liikkeelle ja löytää jonkun toisen.

Yksi mahdollisuus on tuo pariterapia, mutta voi olla ettei se teillä toimi. Kyse on kuitenkin teistä kahdesta yksilöinä, ja miehelläkin voi olla ihan sama tilanne kuin sinulla. Olette vain jymähtäneet tunneliin ettekä oikein itsekkään havannoi toisianne. Kannattaa yrittää kuitenkin.

volvot ja kultaiset noutajat kerta kaikkiaan painivat ihan eri sarjassa kuin mainitsemasi jälkikasvu. En todella käsitä aivoituksiasi, onko tämä jotain torjuntaa tai kieltämistä tai mitä lie, kun näin sanoiksi puit tilanteenne...

Lapsiltasi sinä vedät maton alta etkä mieheltä, senkin idiootti.

Katso peiliin. Olet kyllästynyt itseesi ja elämääsi, ja sitä muuten sattuu, voin kertoa, sekä aviossa että ei aviossa. Aikuisena ihmisenä mietit mitä tässä nyt pitää tehdä, miten kasvaa ja mitä tämä elämä nyt odottaa minulta ja mitä minä elämältä. Voit haastaa kumppaniasi, jopa riidellä, jos olisitte vaikka eri mieltä jostain.

Parisuhteen säilymiseen kannattaa satsata sata. Olet lastesi ainoa äiti, ja miehesi on lastesi ainoa isä. Ero murtaa lastesi maailman ikuisesti, se haava on elämän mittainen. Pitkästymisen tähden ei kannata erota, mutta onhan se signaali siitä, että nyt pitää hoitaa jotakin joka on jäänyt hoitamatta.

Yritä.

Olen nelikymppinen perheenäiti. Tapasin mieheni 29-vuotiaana, siitä muutama vuosi aloin odottaa esikoistamme ja nyt on kaksi lasta, 7- ja 4-vuotiaat. Itse koen yhteenkuuluvuuden tunnetta mieheni kanssa. Olen kyllä väsynyt, aika masentunutkin, kun hän haukkuu minua kodin laiminlyönnistä. Olen ollut lääkityksellä monta vuotta. Jo siitäkin syystä ei ole mitään mahdollisuuttakaan vaihtaa miestä. Oletko miettinyt omaa psyykeäsi? Avioero voi olla niin raskas prosessi, että se voi laukaista masennuksen tai vielä joitan pahempaakin. Jos olet psyykeltäsi herkkä ja hauras, en suosittele sinulle. Ja itsekin ajattelin pysyä naimisissa. Kuitenkin on monia mukavia hetkiäkin, yhteistä tekemistä, miehessäni on paljon hauskuuttakin. Itse olen nuorempana matkustellut ja asunutkin ulkomailla. Tosin siihen aikaa mahtuu myös paljon rikkinäisyyttä. Ja joitain kokeiluja olisi voinut jättää väliinkin. Sinä ole säästynyt ihan oikeasti paljolta pahalta. Parisuhdemarkkinat ovat oikeasti tosi raadolliset nykyään. Jos jaksasit vaan jatkaa liitossasi, voisit säästyä monilta pettymyksiltä. Ja olet niin nuorena perustanut perheen, että jos vaikka joskus lähempänä 50-v. vaihtaisit miestä, olisivat lapsetkin jo aikuisia. Se olisi sitten aivan toinen tilanne. Mutta nyt koeta pysyä vahvana, ja mieti, onko sinulla oikeasti kanttia radikaaleihin ratkaisuihin. Monet ovat alkoholisoituneet ja seonneetkin avioeron jälkeen. Mutta en tiedä, oletko kovanaama vaiko enemmän pehmeä. Kyllä minunkin mieheni tuntuu aika lailla kämppiseltä. Itse olisin kiinnostunut intiimistä kanssakäymisestä ja tuollainen seksin pihtaaminen harmittaa. Ratkaisuna tähän olen turvautunut sooloseksiin. Vaikka onhan sekin aika masentavaa. Mutta en halua pettää. Rikkoisin itseäni, ja puolisoani vastaan jonkin hetken huuman johdosta. On tosiaan tullut nähtyä maailmaakin, ja minun elämä on mennyt niin. Ja toisaalta ne ovat omia kokemuksiani, joita voin omina yksityisinä hetkinä muistella. En tiedä, millainen olet henkilönä. Olisitko esim. uskaltanut lähteä ypöyksin ulkomailla opiskelemaan tai töihin kuten minä nuorena töin. Mitä se on, mitä oikeasti etsit. Eivät ne miehet kokeilemalla parane, voi joitain uusia nyansseja tulla. Mutta jos nyt et niin erityisen kiinnostunut edes ole seksistä, tällaisen vaikutelma välittyy, miksi ihmeessä uhraisit lastesi elämän typeryyden alttarille. Jos miehesi on kunnollinen, lapsesi kärsisivät vain, eivätkä voisi sinua loppupeleissä arvostaa. Mieti sitä. Elämässä voi kokeilla muutakin kuin uusia miehiä (todennäköisesti mahtuisi monenlaisia pettymyksiä matkan varrelle), hanki vaikka joku uusi harrastus, juttele miehesi kanssa tunteistasi. Elät selvästi 30-kriisiä ja erkaantumisvaihetta liitostasi. Sinänsä se on riskiaikaa, sillä tuolloin liiton kestävyys punnitaan. Naiset, jos parisuhteeseen tyytyväisiä, ovat sitä ennen lapsia tai sitten kun lapset ovat muuttaneet kotoa. Silloin alkaa taas uusi läheisyyden aika. Vähän pelottelen sinua. Nimittäin jännittäviä (mutta epäluotettavia) miehiä varmasti löytyy. Voisi olla hetken hauskaa, ja sitten vasta tajuaisit, miten hyvän ja hienon ihmisen, (joka olisi jo löytänyt häntä arvostavan uuden kivan naisen) olisit menettänyt. Siis perhe on kuitenkin sellainen arvo ihmisellä, että siitä kannattaa pitää kiinni. Itse käyn kirkossa ja mietin siellä, että olenpa taas pysynyt kaidalla tiellä 6. käskyn suhteen ("älä tee aviorikosta"). Voit mennä terapeutille (yksin tai sitten pariterapiaan), sielunhoitoon, jumalanpalvelukseen meditoimaan tai vaikka aloittaa uuden harrastuksen. Onko sinulla ystäviä? Oletko kenties yksinäinen? Sekin voi aiheuttaa tyytymättömyyttä. Itselläni en koe olevan juurikaan ystäviä, tuttavia kylläkin. Olen kyllä tottunut siihen. Maailma on loppujen lopuksi tyly, kova ja yksinäinen paikka, ja todella armoton. Kaikkein tärkein on kuitenkin lapsi, kun hänet on maailmaan saattanut. Lasten tarpeiden täytyy mennä omien edelle (vaikka omiakaan ei voi täysin sivuuttaa). Yritä löytää uudelleen yhteys puolisoosi. Parisuhteessa tulee aina vaikempia vaiheita. Ja vielä lisää pelottelen sinua. Uudenviehätys kestää aikansa, ja taas ovat samat asiat edessä. Ja jos ei ole lähdetty puhtaalta pöydältä, ovat asiat kovin monimutkaisia. Uusioperheissä eroprosentti on 70! Se ei toimi, sillä intressiryhmiä alkaa siinä vaiheessa olla liikaa. Tee niin kuin minäkin. Olen päättänyt pysyä liitossani.

Me naiset ollaan sellaisia että muututaan ja kasvetaan suhteen aikana enemmän kuin mies joka haluaisi pitää kaiken muuttumattomana. Sinutkin.
Meidän tarve on elää ja kokea koko ajan. Sinä olet turhautunut paikoillaan junnaamiseen.
Ehdotan sinulle että keskityt nyt omaan kasvuusi ja haet siihen sopivaa kirjallisuutta kirjastosta.
Vaikka Tony Dunderdoffin parisuhteen kemia.
Sitten lykkäät sen kirjan miehellesi ja katsot onko hän valmis kasvamaan sinun kanssasi?
Hänen pitäisi ymmärtää ainakin sinun tarpeesi siihen.
Toisaalta kun toinen kasvaa ja toinen ei se johtaa useimmiten eroon.

päätti muuttua, mutta ei minun takiani, vaan toisen naisen! Hän rakastui työkaveriinsa, ja tämän seurauksena minun on mahdotonta jatkaa avioliittoamme. Ymmärrän, että rakkautta on antaa toisen kasvaa, keinolla millä hyvänsä, mutta on raastavaa että jouduin todistamaan tätä kehitystä näin. Olisin toivonut, että mieheni olisi halunnut kasvaa minun kanssani, vain minun kanssani, parempaan suuntaan..Olen toki joskus varmaan onnellinen hänen puolestaan, mutta tällä haavaa olen vain rikki tästä kaikesta.

Jos sinulla on kaikki hyvin miehesi kanssa, niin nauti siitä tylsästä yksinkertaisesta elämästä. Ei elämän ole tarkoitus olla säihkyvää, intohimoa, rakastumista jatkuvasti, vaan nimeomaan sitä tylsää arkea, arvosta sitä. Voin sanoa, että harva muutosta halunnut ja toiseen vaihtanut on todella tyytyväinen. Eli mieti sitä ihan ensisijassa, että haluatko olla yksin kuin että haluatko toisen miehen. Menet vain ojasta allikkoon jos alat pelata pelejä liitossa ollessasi. Jätä ensin rohkeasti mies, etsi sitten uusi jos et usko kun sanon, että ei se välttämättä kannata..

Haaveilun sijaan hanki itsellesi uusia ystäviä, uusia harrastuksia, tee jotain sellaista mihin saat miehesi mukaan. Löydä hänet uudelleen, se on tuhat kertaa palkitsevampaa kuin uuteen vaihtaminen (ehkä). Joskus vaihtaminen kannattaa, mutta suosittelen reilua menetelmää eli ensin yksinoloa, erosta toipumista, oman elämän aloittamista (vuosia), ja sitten uusi mies.