minkä ikäisenä oikea löytyi?

Itse oon 22v ja sen oikean löytänyt mutta mun täti oli 35v yksinhuoltaja kun noin neljä vuotta sitten löysi nykyisen avomiehensä. Nyt heillä kaksi yhteistä lasta, oma talo jne. ja tuntuu onni kukoistavan eli et sä mitään myöhässä ole. Rohkeasti vaan uusiin ihmisiin tutustumaan!

25, baarista

löysin oikean tai oikeastaan hän löysi mut kaupasta ja kysyi ulos :) mutta niinpä sitten kävi, etten ollutkaan oikea hänelle. Nyt sitten jatkellaan matkaa kellon vähän tikittäessä mutta sen tosiasian hyväksyen, etten välttämättä perinteistä perhettä saa. Mutta rakkauteen on aina mahdollisuus kunhan elää sydän avoinna. Millä se oikeus mitataan? silläkö saako perheen ym...? ne oikeatkin voivat erota. Sä olet vielä nuori, vaikka hyvin tiedän että ne vuodet kuluvat hujauksessa. Uskon kuitenkin että jokaisen elämällä on jokin tarkoitus, jonka ymmärrämme ehkä vanhana kiikkustuolissa. Tottakai olisi kivaa, että olisi naljailukaveri siellä loppumetreillä pitämässä kädestä kiinni.

kiinnostavaa ihmistä ulos!! Minäkin tein niin ihan keskellä kirkasta päivää, oli pakko uskaltaa koska muuten ne tilaisuudet häviää ja jää kaivelemaan. Ja mies lähti (oli myös katsellut minua enkä tiennyt sitä) ja nyt ollaan onnellisesti yhdessä, toivottavasti pitkään :) t: toinen 27v, silloin 26.

Mä löysin sen oikean tuolta treffi-osiosta 26-vuotiaana, mies silloin 28. Melkeen 2,5 vuotta mennyt loistavasti. Koskaan ei ole liian myöhäistä, paitsi kun tekee kuolemaa.

En ole koskaan käynyt baareissa, luulisin niistä löytyvän vain baareissa viihtyviä, joten en suosittele.

Kai sinä jossain sentään käyt?
Ihmisiä löytää vain tapaamalla ihmisiä, mieti missä senoloiset liikkuvat, jotka sinuakin kiinnostaisivat...

Parikymppisenä löytyi yksi, jonka kanssa lapseton avoliitto n. 5 v (20 - 25 v). Sen jälkeen lukuisia irtosuhteita ja vahinkolapsi 26 vuotiaana. Yksinhuoltajan yksinäistä sinkkuelämää (tietoisesti välttelin epätoivoisia suhteita) n 10 v. 35 vuotiaana löysin elämäni miehen netistä ja nyt naimisissa ja yhteinen vauva tulossa (olemme nyt 39 v).

Olen tyytyväinen, että jaksoin odottaa, vaikka välillä olinkin aika epätoivoinen ja valmistauduin yksinäiseen vanhuuteen. Kasvoin noina välivuosina ihmisenä ja opin tuntemaan itseni oikeasti. En enää sortuillut ns. pelimiehiin, vaan opin arvostamaan tavallista suomalaista duunaria, joiden joukosta löysin todella hellän ja välittävän miehen.

Liian epätoivoisena ei kannata kumppania hakea, helposti sortuu ensimmäiseen jotenkin sopivaan ja ero tulee jossain vaiheessa. Ja se kannattaa muistaa, että se, minkälainen ihminen itselle sopii ei välttämättä ole lainkaan sellainen, mitä yleisesti pidetään ihailtavana (vrt. ihannemiehet mediassa).

Olin 31-vuotias kun kohtasin sen "oikean". Suhde on toki yhtä hattaraa ensimmäiset vuodet, mutta sitten alkaa työ, mitä ei olisi voinut sinkun päiväunelmissa kuvitellakaan.

Joten ei se parisuhde ole mikään tie onneen....päinvastoin! Löydä itsesi ja unelmasi ja ota mies siihen sivuun!

MInä löysin oikean 38 vuotiaana. Pelimiehetkin haluaa rauhoittua siinä nelikymppisinä (jotkut) mutta suurin osa vasta viisikymppisinä. Minun mieheni kuuluu siihen nelikymppisten vähemmistöön joka todellakin näkee naisen jo ihmisenä ja kumppania eikä vain seksiobjektina.
Perheen perustin niinkuin useat minun ikäiseni ovat tehneet jo parikymppisenä mutta kaikki ovat eronneet 10-20 avioliittovuoden jälkeen ja jotkut aikaisemminkin.
Kannattaa ajatella niin että perustaa perheen mukavan ja kiltin miehen kanssa vaikka tunteet ei enempää kuohuiskaan tyyppiä kohtaan. On tosiasia että on tuhaa odottaa yhteistä koko elämää myös jälkeen lapsien. Sitä ei voisi pitää realistisena toiveena.
Ensin perhe ja lapset ja sitten ennen neljääkymppiä erotaan hyvissä väleissä ja rauhanomaisesti. Mikäli arkielämästä on selvitty kavereina ja se on mahdollista kun ei ole liikaa ollutkaan odotuksia toista kohtaan.
Sovitaan sitten yhdessä toimivasta lapsienhoidosta ja annetaan toinen toisillemme mahdollisuus luoda rakastava vain parisuhde sopivan kumppanin kanssa sitten loppuelämäksi.
Lapsille on hyväksi se kun isä on onnellinen ja äiti on onnellinen. Lapselle on myös hyväksi erilaiset aikuiskontaktit esim äidin ja isän uudet puolisot joilla on monesti mahdollisuus vaikuttaa lapsen kehitykseen terveemmin ilman suuria tunnekuohuja mitä taas esim lasten oma äiti kokee herkästi kun
kysymyksessä on oma lapsi ja esim. murrosikä.
On tyhmää ja epärealistista ajatella että oikea kumppani voisi löytyä nuorena kun ei itsekkään vielä tiedä millaisen kumppanin haluaa saati että sellaisen löytäisi nuorista miehistä tai itseään etsivistä nuorista naisista?
Minä en olisi ollut hetkeäkään aikaisemmin valmis sitoutumaan näin parisuhteeseen kuin nyt olen.
Mieheni vielä vähemmän.

Ja ei todellakaan ole kaikki "kunnon" miehet jo varattuja! XD ..ajatuskin on melko absurdi....

Tiedän hlöitä, jotka on löytäny sen "oikean" jo alle parikymppisinä ja sellaisia jotka on löytäny sen paremman puoliskonsa viiskymppisinä... =)
..et ei tässä ole mitään parasta ennen päivämäärää tulossa, kunhan ei itse vaivu epätoivoon ja muistaa pitää silmät auki! ;)

on monta, riippuen elämän tilanteesta : )

Muista että se oikea vaihtuu elämän mukana. Nyt sinulle olisi mies joka haluaa perustaa perheen. Entä jos rakastuisitkin mieheen joka ei enää halua lapsia? Pystyisitkö luopumaan haaveestasi?

Tai hän ei näytä siltä miltä hänet tahtoisi näyttävän, ei pukeudu niin, ei harrasta juttuja joita haluaisit…

Mikä on se ”kunnon” mies? Mitä he tekevät? Liikutko niissä piireissä? Mitä ne sinun ”kunnon” miehesi ylipäätään tekevät?

Olen rakastunut todella. En vain ymmärtänyt sitä kuin vasta muutaman vuoden päästä. En tuntenut sitä mitä on todellinen rakkaus, sillä luulin sitä ihan toisenlaiseksi. Tapasin hänet kun olin hurmaantunut omasta aviomiestäni. Olin 35 v. Hän vain tuli elämääni. Kun erosin, aloin ymmärtää, mitä se on kun rakastaa.

En ikinä voinut elää tuon rakkauteni kanssa, sillä oli niin paljon sitä, mikä esti normaalin elämän meiltä. Kannoin tuota rakkautta 15 vuotta. Yritin unohtaa, yritin solmia parempia suhteita. Kunnes oli pakko katsoa itseään ja miettiä, mitä oikeastaan hain miehistä. Opetella tuntemaan itsensä ja olemaan onnellinen.

Tuo rakkaus haalistui. Sitten tapasin hänet. Vaikka en halunnut ketään enää, ja ei olisi ollut oikein energiaakaan seurustella. eikä hän ollut ollenkaan sellainen minkälaiseksi kuvittelin elämäni miehen olevan. Olin silloin 48 v.

Joten älä odota sitä suurta rakkautta, jos halut perustaa perheen. Ota se joka haluaa samaa. Opettele rakastamaan häntä. Varautukaa siihen että 15 vuotta menee hyvin, mutta ellei teidän rakkautenne ole kasvanut, tulette eroamaan.

Tiedätkö että evoluutiossa on havaittu se, että perusperhe pysyy kasassa noin 15 – 25 vuotta ja sitten erotaan. Vasta sitten perustetaan suhde, joka perustuu keskinäiseen yhteenkuuluvuuteen. ei ole enää kiihkoa synnyttä lapsia, ei enää tehdä asioita muiden odotusten mukaan eikä sitä, että puoliso olisi mikään mittari siihen oletko ”onnistunut” miehenä tai naisena.

Mutta kyllä se ”oikea” tulee. Keskity sillä aikaa omaan elämääsi ja haaveideni toteuttamiseen!

Kuten Eeva Kilpi eräässä runossa totesi (kuten oli avioliitossani)

Minä olin sinulle se oikea, sinä olit vain minulle se väärä.

Oma oikea löytyi 14-vuotiaana, mutta serkku löysi oman helmensä 32-vuotiaana. Täti taisi tavata puolisonsa vähän yli nelikymppisenä - oli hän kerran aiemminkin naimisissa, mutta tämän uuden kanssa hän on niin onnellinen etten ole moista onnea ennen nähnyt :) Ei todellakaan ole liian myöhäistä. Parempi yksin kuin väärän kanssa, niin se oikea aikanaan löytyy! Harrasta, opiskele, tutustu kavereiden kavereihin, matkusta (vaikka kotimaassa jos ei kovin suuri eksotiikannälkä ole). Ja netistäkin on moni hyvä suhde alkunsa saanut!

30 olen eikä vieläkään ole kumppania.

eli nykyisen aviomieheni kun hän oli 25v. ja minä 23v. nainen. Tapasimme yhteisten opiskelijaystävien välityksellä opiskelijabileissä. Mä aloin olla jo epätoivoinen kun aina törmäsin nuorena naisena miehiin, jotka olisivat halunneet vapaasti tapailla ja sekstailla mutta ei puhettakaan mistään seurustelusta. Olin seurustellut vain kerran aiemmin ja silloinkin teininä 16-vuotiaana. Päätin, että nyt on löydettävä se mies, jonka kanssa voin perustaa perheenkin ja lopettaa kaikki yksinäiset joulut ym. ja onnellinen kun löysin hänet :) Nyt olemme olleet yhdessä piakkoin kymmenisen vuotta ja lapsia meillä kaksi. Baareissa kävin tuolloin sinkkuaikoina kavereiden kanssa mutta en koskaan oikein viihtynyt niissä ja olen onnellinen kun mieheni on kotona viihtyvää sorttia ja ei tarvitse hänen kanssaan ravata illanvietossa vaan voimme viettää aikaamme perheen kesken kotona ja liikuntaharrastuksissa ym. vapaa-ajallamme.

vasta sitten kun elämä on ohi. Tiedä vaan, onko kukaan sitä sitten enää kysymässä.. Mä olen luullut ainakin kahteen kertaan elämässäni löytäneeni sen oikean, mutta nyt taapäin katsellen tiedän, ettei heistä kumpikaan ollut mulle se oikea muuten kuin sillä hetkellä.
Aloittaja sanoi olevansa jo 27. Aivan.. ja minä olen 48.

Tästä pitäen etsin sitä vähiten väärää.

Tapasin hänet netistä, olin itseasiassa silloin 14 ja hän 20 mutta seurustelemaan alettiin kolme vuotta myöhemmin. Nykyään ollaan onnellisesti naimisissa. :) Nyt siis olen minä 18 ja hän 24.

37 vuotias nainen ja todella odotan sen oikean löytymistä... olen aina halunnut kokea rakkauden, olen ätys romantikko! En vain ole löytänyt ketään...

Olen löytänyt kaksi oikeaa elämäni aikana. Olen 39-vuotias.

En vain kelvannut vaimoksi kummallekaan, koska en voi saada lapsia (todellakin ainoa syy). Sinkkuna siis edelleen.

Jippii.

Jos olet nainen, mahdollisuuksia on vaikka kuinka. Jos satut olemaan mies, ja vielä kokematon parisuhteissa, valitettavasti mahdollisuutesi ovat menneet - kaksi vaihtoehtoa: elämä yksin tai itsemurha.

Koskaan ei ole myöhäistä ja sinä olet vielä nuori joten älä hätäile :)

eihän sitä tiedä kuka on kuka, siis sillee oikeesti.

Itse olen nyt jo päälle 40v ja on ollut muutamia ihanmielenkiintoisia, jos nyt siitä jotain oikeaa olis, nii se olis voinut olla se jonka kanssa jouduin tekemisiin joskus kun olin 19v, oltiin samanikäsiä ja paperit olis ollut puhtaat, niin siitä olis ollu kiva aloittaa.

Mutta piti sit tehdä toisin ja sanoa sille ihmise ettei nyt onnaa... tai sit olla oikeesti sanomatta mitään

Olimme 23 / 17 vuotiaita.

21-vuotiaana tanssilavalta...yhteistä tanssia kesti 40 vuotta, jonka jälkeen erosimme.

Mistä sen tietää, kuka se oikea on ennen kuin kuolo korjaa. Ensimmäinen avovaimo oli se oikea seitsemän vuotta. Nykyinen Rouva Ratikka on ollut se oikea 13 vuotta. Mutta mistäs pirusta minä osaisin tulevaisuudesta mitään sanoa, vaikka tänään menisi kuinka hyvin.

Ensimmäinen löytyi baarista 19-vuotiaana, toinen ulkomailta opintojen parista 29-vuotiaana. Todettakoon vielä lopuksi, ettei sen oikean löytyminen iästä ole kiinni. Mikä estää sen löytymisen vaikka vanhainkodista?

Oikeaa en ole löytänyt, väärien ihmisten kanssa eksyn parisuhteisiin kun luulen että se oli se oikea. Vittusaatana, en aio enää edes yrittää.

Minä 23 ja mies 25. Nähtiin ensimmäisen kerran baarissa, mutta silloin ei vielä edes juteltu, mutta jäi lähtemättömästi minun mieleeni.
Yhteinen taival alkoi yhteisten ystävien juhlista.
Nyt muutama vuosi myöhemmin ollaan kihloissa, asutaan omakotitalossa, on koira ja farmariauto. Naimisiin mennään vuoden kuluttua.

Harvoin naisille kelpaa tavallinen mies. Siksi minäkin olen yksin 37 vuoden iässä.

Minä 23v ja mies 28v. Tavattiin koulun yhteisessä pikkujoulussa.

Löysin 19-vuotiaana mieheni. Hän oli silloin 21. Yökerhossa tapasimme. Niinkuin 80% tapauksista. :D Sunkin kannattaisi kyllä miettiä, että olisikohan se sittenkin vaivan arvoista käydä siellä baarissa/yökerhossa silloin tällöin..

Ja siis, ei sun oikeasti tarvitse mihinkän bileluolaan lähteä. Esim. isoissa kaupungeissa on perjantaisin ja lauantaisin iltaan saakka auki erilaiset tunnelmalliset kahvilat, joihin ihmiset menevät myös juomaan oluen tai viinilasillisen. Niissäkin siis pystyy uusiin ihmisiin tutustumaan. Ja siis lauantaina esim. viinibaariin meneminen ei ole mitenkään paha homma, miksi sitä pelkään ja vierastat?, laitat nätin mekon päälle ja korkkarit jalkaan ja lähdet jonkun kaverin kanssa istumaan iltaa. Ei aina tarvitse mennä sekoilemaan jonnekin bilemestaan, kyllä ihan asiallisestikin voidaan olla.

Sanot olevasi maanläheinen ja ujo. Hmmmm? Jos on maanläheinen ja ujo, niin silloin ei voi käydä missään? Vai?

Jos tahdot kumppanin, niin kyllä sun pitää nähdä vaivaa. Ei se oikea ihminen kävele sun kotiisi.... Sun pitää lähteä yrittämään! Heitä ujous nurkkaan ja lähde tutustumaan ihmisiin!

Jos et niin tee, niin älä valitakaan!

Olen 20v, seurustellut nykyisen kanssa 17v asti. Haluaisin kokea 'nuoruuden' mutta tämä mies on hyvä enkä löytäisi parempaa

Voi löytyä, mutta muualta kuin netistä. Ja ehkä muualta kuin baarista, vaikka sieltäkin kai jotkut löytävät.

20-vuotiaana. Hän on ensimmäiseni, mutta vahvasti tuntuu siltä, että hän tulee olemaan myös viimeiseni (mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan). Mukaan hän tarttui perinteisesti baarista, jossa tutustuimme yhteisten ystävien kautta.

Ensimmäinen ja pitkäikäinen suhde alkoi kun olin 31 v. Olen ihan normaali, hyvännäköinenkin, mutta elämä antoi vaan odotuttaa. Tiedän tuntemuksesi asian suhteen, ei kiva. Mutta eipä tämä parisuhdeauvoinenkaan nyt niin kattoa nostattavaa ole enää 10 vuoden kuluttua. Välillä sitä miettii minne aika katosi ja oisko kuitenkin olllut helpompaa, huolettomampaa yksin.

15-vuotiaana löytyi koulusta tyttöystävä. Nyt 23-vuotiaina olemme vieläkin yhdessä ja rakastuneita. 27-vuotiaana ei mielestäni ole todellakaan liian myöhäistä, älä hätäile. Kyllä rakkaus löytyy, varsinkin jos uskallat itse lähteä ulos sitä etsimään. Jos tapaat jossain kiinnostavan ihmisen, on sinun itse uskallettava pyytää häntä vaikkapa ulos. Et menetä siinä mitään, vaikka ajatus tästä kauhistuttaisi/ujostuttaisikin.

Netistä suomi24 treffeistä kun olin 25 ja mies 28. Sitä ennen koettu sellaisia sammakoita että olikin jo aika sen prinssin löytyä. Olen niin onnellinen :)

Ei ole iällä väliä, koska joskus nuorenakin solmitut liitot kariutuu myöhemmin vaikka toisen pettämiseen ja se petetty päättää lähteä etsimään sitä "elämänsä rakkautta joka on uskollinen kuten hän".

18-vuotiaana, baarissa tapasimme mikä kuulostaa kieltämättä aika huvittavalle. Mutta kiitän luojaa tuosta päivästä ja hetkestä että tapasimme ja tutustuimme :)

35- vuotiaana , lomamatkalla ulkomailta . Eli juuri silloin löysin, kun en etsinyt !

12 vuotiaana :) nykyinen mieheni tuolloin 14 :) nyt olemme onnellisesti avoliitossa :)

Ei koskaan..

Löysin omani deittipalstalta yli nelikymppisenä erottuani pitkästä avioliitosta. Kolahti melkein heti. Netissäkin on vähän se ongelma, että nälkä kasvaa syödessä. Vaatimukset kasvavat puolin ja toisin. On kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Välillä meni toivo, kun treffeillä tuli kerta toisensa jälkeen toistettua samaa kaavaa: "Olet ihan kiva, mutta ei meistä varmaan tule mitään.Hyvää jatkoa" Ravintoloista ei minun tapauksessani kannattunut edes kokeilla, ei ole pelimiestä pätkän vertaa. Sen verran realisti kuitenkin olen, toivottavasti virheistä viisastuneena, että suhteen eteen pitää oikeasti tehdä hyviä asioita ja olla vähemmän itsekäs kuin aikaisemmin. Tsemppiä kaikille, kyllä se joskus onnistuu!

56-v

Mietin itse kans onko pari suhde jo menetetty kun 39v ja 2 tenavaa ja pian 10 vuotta sinkkuna. Ihmiset vain kiertävät ja vaihtelevat pareja mutta itse en ole löytänyt sopivaa.

Ei sun aika ole mennyt. Oot vasta nuori. Pidä avoin linja miesten kanssa ja kuuntele varoittavat merkit. Pyri tapaamaan ihmisiä jossakin. Jos ei oikea elämä tai tinder niin joku vähemmän lihamarkkina-sovellus. Onnea matkaan.

t. vanhempi

Tavatessamme olimme 17v / 24v.
"Oikeus" varmistui seuraavien kahden vuoden aikana.
27/09 -23 on 54:s hääpäivämme.