Luit oikein, liikaa ajattelu onko se mahdollista?
Itse ainakin koen ajattelevani liikaa ja tämä vaikuttaa suuresti mielenterveyteeni, jään murehtimaan pieniä asioita vuosikausiksi ja kasvatan niitä asioita sisälläni pitkän aikaa, tästä myös johtui pitkäaikainen "vihani" isääni kohtaan. Välillä jään pääni sisällä "ajatusluuppiin" rupean miettimään jotain tiettyä asiaa mitä on joskus tapahtunut enkä pysty olla ajattelematta muuta ja jään pyörimään pyörimään tähän psyykkiseen kierteeseen ja tähän en ole muuta apua keksinyt kuin kuunnella musiikkia niin kovalla ettei kuule omia ajatuksiaan.
Kerron nyt teille vertauskuvan siitä miten kuvittelen oman mielenterveyteni, miettikää asiaa näin: mieleni on kuin pientä paperisilppua jota pidän kämmenieni suojassa, välillä kun jään miettimään asioita en pysty enää keskittymään pitämään käsiäni yhdessä joten paperia tippuu pois, tämä johtaa siihen että paperia on vielä vaikeampi pitää koossa, Mitä jos jokupäivä käteni aukeavat ja mieleni karkaa pois ja sitten havahdun vuosien päästä valkoisesta huoneesta.
Mitä jos en jokupäivä jaksa enää pitää ajatuksia sisälläni ja räjähdän, sekoan?
Tiedän että jumalalla on minulle muita suunnitelmia kuin istua pehmustetussa huoneessa loppuelämäni.
En tiedä auttaako tämä kirjoitus mitään mutta teki mieli päästää höyryjä ulos ja avautua jonnekkin.
Olen 18 vuotias poika ja pidän itseäni keskivertoihmistä viisaampana, koulut meni päin persettä koska en jaksanut keskittyä tunneilla(minulle on todettu ADD) ja olin muuten vaan laiska.
Itse ainakin koen ajattelevani liikaa ja tämä vaikuttaa suuresti mielenterveyteeni, jään murehtimaan pieniä asioita vuosikausiksi ja kasvatan niitä asioita sisälläni pitkän aikaa, tästä myös johtui pitkäaikainen "vihani" isääni kohtaan. Välillä jään pääni sisällä "ajatusluuppiin" rupean miettimään jotain tiettyä asiaa mitä on joskus tapahtunut enkä pysty olla ajattelematta muuta ja jään pyörimään pyörimään tähän psyykkiseen kierteeseen ja tähän en ole muuta apua keksinyt kuin kuunnella musiikkia niin kovalla ettei kuule omia ajatuksiaan.
Kerron nyt teille vertauskuvan siitä miten kuvittelen oman mielenterveyteni, miettikää asiaa näin: mieleni on kuin pientä paperisilppua jota pidän kämmenieni suojassa, välillä kun jään miettimään asioita en pysty enää keskittymään pitämään käsiäni yhdessä joten paperia tippuu pois, tämä johtaa siihen että paperia on vielä vaikeampi pitää koossa, Mitä jos jokupäivä käteni aukeavat ja mieleni karkaa pois ja sitten havahdun vuosien päästä valkoisesta huoneesta.
Mitä jos en jokupäivä jaksa enää pitää ajatuksia sisälläni ja räjähdän, sekoan?
Tiedän että jumalalla on minulle muita suunnitelmia kuin istua pehmustetussa huoneessa loppuelämäni.
En tiedä auttaako tämä kirjoitus mitään mutta teki mieli päästää höyryjä ulos ja avautua jonnekkin.
Olen 18 vuotias poika ja pidän itseäni keskivertoihmistä viisaampana, koulut meni päin persettä koska en jaksanut keskittyä tunneilla(minulle on todettu ADD) ja olin muuten vaan laiska.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tein tämän myös osaksi sen takia koska olen menossa armeijaan tammikuussa, jos siellä tapahtuu jotain mikä murskaa mieleni niin minusta jää jotain jäljelle mistä ihmiset voisivat ehkä jollain tapaa ymmärtää tapahtuneen
niin kauan, kun voi kysyä itseltään, onko tulossa hulluksi, niin on suht koht hyvillä vesillä. Mulla oli samantapaisia tunteita murrosiässä, joskus 17-vuotiaana. pelkäsin kovasti hulluksi tulemista ja mietin ihan liikaa asioita. Mutta kaikki muuttui jotenkin pikkuhiljaa, kun rupesin suhtautumaan asioihin huolettomammin. Ja mitä enempi ajattelee asioita, sitä pahemmaksi tilanne menee. Mutta kyllä tuo menee varmasti ohitse.
Ja voisin suositella juttelemista ammattiauttajan kanssa tai jos kynnys on liian suuri, niin jollekin ystävälle/vanhemmalle. Se ei ole häpeän aihe. Se auttaa selkiyttämään ajatuksia:)
Hymyile elämälle, niin se hymyilee sinulle:)
" kaikki muuttui jotenkin pikkuhiljaa, kun rupesin suhtautumaan asioihin huolettomammin "
Saanko kysyä, kuinka vanhana tuo sinulla tapahtui? 80v?
Koska itselläni on ollut tuo sama ongelma varmaan myös tuolta lukioikäisestä alkaen ainakin... ja nyt olen 24 ja tilanne on vain pahentunut. Pahentunut pahentunut aina vain pahentunut.
Ja kyllähän sitä usein arvelee tai toivoo että vanhemmiten rauhoittuisi mieli, mutta luulenpa että mun tapauksessa se "vanhemmiten" olisi yli eläkeikäinen. Enkä usko, että voin odottaa ihan niin kauan. En usko, että elän niin kauan. Tämä asioiden päässä pyörittely vie hengen.