Viime vuonna kävin useamman kerran venäjällä ja monta kertaa ruokana oli borsch keittoa (josta en ennen näitä reissuja pitänyt).
Nyt olen jo pitkään etsiskellyt reseptiä, mutten ole löytänyt. Siis sellaista mihin tulee lihalientä, muttei lihaa.
helppo borsch resepti hakusessa
5
1017
Vastaukset 5
- ..
löysin montakin reseptiä. Oikeaoppinen borssikeitto, ensin keitetään liha, sitten liemeen punakaali, punasipuli ja punajuuret, pippuria. Näin ymmärsin, alkuperäinen tehtiin rasvaisesta lihasta, myöhemmin vähärasvaisesta. Liha tarjoillaan erikseen.
Etikkapunajuurista on helppo tehdä.Ukrainalaiset ja puolalaiset kiistelevät kummasta maasta borsch onkaan lähtöisin. No, lieneekö mokomalla väliä - vaikka Ukraina oikea maa saattaakin olla - mutta puolalainen borsch (barszcz) tehdään useimmiten aivan vege-versiona siten, että punajuurista ja juureksista keitetään ensin melko kirkas liemi, johon lisätään etikkaa, jotta värit saadaan säilymään. Jo tätäkin lientä kutsutaan borschiksi.
Tähän perusliemeen voidaan sitten lisätä lihaa tai pekonia, makkaroita ja uusia vihanneksia; variaatioita on paljon. Tästä on myös kylmä versio olemassa, jota syödään kesäaikana. Vegeversio on erityisesti paastonajan ruokaa.
Ertyisen lisänsä puolalaiseen borschiin tuo se, että siihen lisätään myös usein hapankaalia ja ruoan annetaan ikäänkuin hapattua itsekseen muutaman tovin, jolloin se on melko etikkaista - varsinkin kun siihen lisätään vielä usein hapankermaa ja sitruunaa.
Vähän suuritöinen eikä oikein istu "helpon borschin" reseptiin, mutta aina vaivan arvoinen.- ...
crudo kirjoitti:
Ukrainalaiset ja puolalaiset kiistelevät kummasta maasta borsch onkaan lähtöisin. No, lieneekö mokomalla väliä - vaikka Ukraina oikea maa saattaakin olla - mutta puolalainen borsch (barszcz) tehdään useimmiten aivan vege-versiona siten, että punajuurista ja juureksista keitetään ensin melko kirkas liemi, johon lisätään etikkaa, jotta värit saadaan säilymään. Jo tätäkin lientä kutsutaan borschiksi.
Tähän perusliemeen voidaan sitten lisätä lihaa tai pekonia, makkaroita ja uusia vihanneksia; variaatioita on paljon. Tästä on myös kylmä versio olemassa, jota syödään kesäaikana. Vegeversio on erityisesti paastonajan ruokaa.
Ertyisen lisänsä puolalaiseen borschiin tuo se, että siihen lisätään myös usein hapankaalia ja ruoan annetaan ikäänkuin hapattua itsekseen muutaman tovin, jolloin se on melko etikkaista - varsinkin kun siihen lisätään vielä usein hapankermaa ja sitruunaa.
Vähän suuritöinen eikä oikein istu "helpon borschin" reseptiin, mutta aina vaivan arvoinen.oli rajaseudun oikeaoppinen borssi. Karjalassa vai missä...
- kas tässä
http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/49596/Venäläinen Borssikeitto
ei iemikuutiota vaan valmis Via lihaliemi litran pönikoissö tai Campbells consomme peltipurkista
kuten tässä http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/artikkeli/Borssikeitto/1135244632336
Aidoin http://www.datsha.com/ruokanurkka/index.shtml#22
mitakin herkkuja :
http://www.datsha.com/ruokanurkka/index.shtml- ...
Kiitos kaikille vastauksista. Nyt ei muuta kuin kokkaamaan ja herkuttelemaan!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411927Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101322- 1021086
- 102918
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88914- 66771
- 33662
Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13538Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.71537- 78511