...itselleni. Voitteko kuvitella? Vietin kaksi vuorokautta täydessä tyhjyydessä, eli täysin pimeässä ja täysin hiljaisessa huoneessa! No myönnettäköön, en päässyt eroon ihan kaikista äänistä ja valosta, mutta 99,9 %:ssa tyhjyydessä olin. Enkä edes kuljeskellut siellä ympäriinsä tai tehnyt mitään, vaan päätin etten koske mihinkään ja makaan vain koko ajan sängylläni. Halusin tietää miten se vaikuttaa mieleeni. Alanko nähdä harhoja tai menenkö jotenkin "sekaisin" kuten jotkut ovat kuulemma menneet.
Jos täällä on jotain ammattipsykologeja, saattaisitte olla kiinnostuneita tuloksista. Tietääkseni edes psykol. tutkijat eivät enää kovin usein tee tuollaista koetta ihmisille.
Saatan kuitenkin tuottaa pettymyksen, koska en itse tutkinut niitä vaikutuksia kovin tieteellisesti tai järjestelmällisesti -- sitä paitsi tämä koe kannattaa tehdä aina isommalle ihmisryhmälle jos halutaan luotettavampia tuloksia. Minä halusin ennen kaikkea kokea miltä se tuntuu ja arvioida vaikutuksia itse, subjektiivisena kokemuksena.
Pettymyksen voi tuottaa myös se, etten tuntenut mitään suuria vaikutuksia. Makoilin vain, ja minulla oli kuolettavan tylsää, mutten missään vaiheessa kärsinyt mitenkään suunnattomasti, enkä ollut menettämässä järkeäni, päässäni ei pyörinyt, enkä alkanut nähdä ja kuvitella asioita, niin kuin voisi kuvitella.
Tuleeko tarve liikkua paljon? -- Ei. Päinvastoin olin aika lamaantunut, ja minulla oli voimaton, ikäänkuin väsynyt olo. (Ehkä sellaisella "Mitä enemmän nukut, sitä suurempi unentarve" -periaatteella. Nukuin nimittäin aika paljon.)
Uni olikin pelastukseni. Kumma kyllä, aina siitä asti kun sulkeuduin pimeyteen, nukuin vain lyhyitä ajanjaksoja, joiden välissä valvoin pari tuntia. Paljon raskaampaa olisi ollut, jos olisin nukkunut vaikkapa 8 tuntia putkeen ja sen jälkeen valvonut jotain 16 tuntia. Siinä ajassa olisi ehkä ehtinytkin tulla hulluksi. Mutta joka kerta kun herää, tuntuu kuin aloittaa koko sen pimeässä makoilun alusta, ja se helpotti paljon.
Pääseekö henkinen elämä kukoistukseen kun ruumiillinen estetään? -- En huomannut siinäkään suuria eroja tavallisesta. Mutta en ainakaan ajatellut tavallista enemmän. Ajatuksenkulkunikin oli vähän lamaantunut. Vähän. Usein ajattelin itse tilannetta, mietin paljonkohan kello on. Mutten ajatellut negatiivisesti siitä tilanteesta, enkä katunut että olin ryhtynyt siihen. Joskus ajattelin "Loppuuko tämä jo joskus?" mutta lähinnä humoristisesti, enkä ärsyyntyneenä.
Joskus jos sain ajatuksesta kiinni, muistelin menneitä, vuotta 2005.. ja huomasin että mukavien ajattelu todella piristää ja vie huomion tilanteesta. Tulevia en oikein jaksanut suunnitella, vaikka kuinka yritin. Kävin läpi unia joita olin nähnyt siinä välillä nukkuessani.
Vaikutukset alkoivat tuntua vasta kun 2 vrk oli ohi ja sain tulla ulos päivänvaloon. Mutta ne olivat enemmän fyysisiä, ja näköaistiin liittyviä. Kun laitoin valon päälle, parin sekunnin ajan näin muodot vähän vääristyneinä, mutta värit näin vääristyneinä vähän pidempään. Näin myös kaiken tavallista tummempana.
Tässä tulee mielenkiintoisin havainto: Näin kaikki yksityiskohdat tosi tarkasta, ja huomioni kiinnittyi aluksi niihin, sitten vasta kokonaiskuvaan. Kun näin kissani, ensimmäinen mitä näin oli sen nenässä oleva pieni valkoinen roska, ja toista kissaa katsoessani näin ensimmäiseksi sen jalassa pieniä täpliä joita en ole ennen huomannut. Kun menin pesemään kädet, ensimmäisenä näin pienen naarmun, jne. Näin siis kaiken ihan kuin teräväpiirtona, mutta se loppui ehkä tunnin päästä.
Lisäksi tein kaksi tehtävää: yhdessä mitattiin nopeutta, kuinka nopeasti löydän numerot 1-100 järjestyksessä.
Toinen tehtävä oli verbaalinen. Minulle luettiin suht pitkiä lauseita, ja mun piti kirjoittaa ne ylös sanantarkasti.
Kuten sanottu, ei kovin hyvät tutkimusmenetelmät.
1. tehtävään meni aikaa 7min 45 sek, kun taas yleensä se on noin 7 min.
2. tehtävän tein myöhemmin samanlaisen, vertaukseksi, ja se meni suunnilleen yhtä hyvin.
Loppuillan olin todella väsynyt. Tässä kaikki mitä minulla on kerrottavana. Voisi siis sanoa että tein koko testin turhaan. Se ei vaikuttanut melkein mitenkään. Jos sen tekisi joku aktiivisempi ihminen, joka elää nopeammin, harrastaa paljon, ja on sosiaalinen, hänelle olisi varmaan vaikeampi kestää tuollaista. Minä taas olen liian tottunut ympärivuotiseen huoneessani lojumiseen, joten tämä testi ei kovin paljon eronnut arjestani
Olen muuten 19 v. ja naispuol. henkilö, jos luulette että sillä on merkitystä sen kannalta, miten koin tuon sensorisen deprivaation testin.
Jos täällä on jotain ammattipsykologeja, saattaisitte olla kiinnostuneita tuloksista. Tietääkseni edes psykol. tutkijat eivät enää kovin usein tee tuollaista koetta ihmisille.
Saatan kuitenkin tuottaa pettymyksen, koska en itse tutkinut niitä vaikutuksia kovin tieteellisesti tai järjestelmällisesti -- sitä paitsi tämä koe kannattaa tehdä aina isommalle ihmisryhmälle jos halutaan luotettavampia tuloksia. Minä halusin ennen kaikkea kokea miltä se tuntuu ja arvioida vaikutuksia itse, subjektiivisena kokemuksena.
Pettymyksen voi tuottaa myös se, etten tuntenut mitään suuria vaikutuksia. Makoilin vain, ja minulla oli kuolettavan tylsää, mutten missään vaiheessa kärsinyt mitenkään suunnattomasti, enkä ollut menettämässä järkeäni, päässäni ei pyörinyt, enkä alkanut nähdä ja kuvitella asioita, niin kuin voisi kuvitella.
Tuleeko tarve liikkua paljon? -- Ei. Päinvastoin olin aika lamaantunut, ja minulla oli voimaton, ikäänkuin väsynyt olo. (Ehkä sellaisella "Mitä enemmän nukut, sitä suurempi unentarve" -periaatteella. Nukuin nimittäin aika paljon.)
Uni olikin pelastukseni. Kumma kyllä, aina siitä asti kun sulkeuduin pimeyteen, nukuin vain lyhyitä ajanjaksoja, joiden välissä valvoin pari tuntia. Paljon raskaampaa olisi ollut, jos olisin nukkunut vaikkapa 8 tuntia putkeen ja sen jälkeen valvonut jotain 16 tuntia. Siinä ajassa olisi ehkä ehtinytkin tulla hulluksi. Mutta joka kerta kun herää, tuntuu kuin aloittaa koko sen pimeässä makoilun alusta, ja se helpotti paljon.
Pääseekö henkinen elämä kukoistukseen kun ruumiillinen estetään? -- En huomannut siinäkään suuria eroja tavallisesta. Mutta en ainakaan ajatellut tavallista enemmän. Ajatuksenkulkunikin oli vähän lamaantunut. Vähän. Usein ajattelin itse tilannetta, mietin paljonkohan kello on. Mutten ajatellut negatiivisesti siitä tilanteesta, enkä katunut että olin ryhtynyt siihen. Joskus ajattelin "Loppuuko tämä jo joskus?" mutta lähinnä humoristisesti, enkä ärsyyntyneenä.
Joskus jos sain ajatuksesta kiinni, muistelin menneitä, vuotta 2005.. ja huomasin että mukavien ajattelu todella piristää ja vie huomion tilanteesta. Tulevia en oikein jaksanut suunnitella, vaikka kuinka yritin. Kävin läpi unia joita olin nähnyt siinä välillä nukkuessani.
Vaikutukset alkoivat tuntua vasta kun 2 vrk oli ohi ja sain tulla ulos päivänvaloon. Mutta ne olivat enemmän fyysisiä, ja näköaistiin liittyviä. Kun laitoin valon päälle, parin sekunnin ajan näin muodot vähän vääristyneinä, mutta värit näin vääristyneinä vähän pidempään. Näin myös kaiken tavallista tummempana.
Tässä tulee mielenkiintoisin havainto: Näin kaikki yksityiskohdat tosi tarkasta, ja huomioni kiinnittyi aluksi niihin, sitten vasta kokonaiskuvaan. Kun näin kissani, ensimmäinen mitä näin oli sen nenässä oleva pieni valkoinen roska, ja toista kissaa katsoessani näin ensimmäiseksi sen jalassa pieniä täpliä joita en ole ennen huomannut. Kun menin pesemään kädet, ensimmäisenä näin pienen naarmun, jne. Näin siis kaiken ihan kuin teräväpiirtona, mutta se loppui ehkä tunnin päästä.
Lisäksi tein kaksi tehtävää: yhdessä mitattiin nopeutta, kuinka nopeasti löydän numerot 1-100 järjestyksessä.
Toinen tehtävä oli verbaalinen. Minulle luettiin suht pitkiä lauseita, ja mun piti kirjoittaa ne ylös sanantarkasti.
Kuten sanottu, ei kovin hyvät tutkimusmenetelmät.
1. tehtävään meni aikaa 7min 45 sek, kun taas yleensä se on noin 7 min.
2. tehtävän tein myöhemmin samanlaisen, vertaukseksi, ja se meni suunnilleen yhtä hyvin.
Loppuillan olin todella väsynyt. Tässä kaikki mitä minulla on kerrottavana. Voisi siis sanoa että tein koko testin turhaan. Se ei vaikuttanut melkein mitenkään. Jos sen tekisi joku aktiivisempi ihminen, joka elää nopeammin, harrastaa paljon, ja on sosiaalinen, hänelle olisi varmaan vaikeampi kestää tuollaista. Minä taas olen liian tottunut ympärivuotiseen huoneessani lojumiseen, joten tämä testi ei kovin paljon eronnut arjestani
Olen muuten 19 v. ja naispuol. henkilö, jos luulette että sillä on merkitystä sen kannalta, miten koin tuon sensorisen deprivaation testin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sitäkö haet? Mulle ei ole tullut mieleen koskaan aiemmin olla järjestetyssä testitilanteessa, koska sellaisia ei ole asianajon yms. takia. Siinä on sellainen taika elikkä magia esteenä ja siksi sellaisia ei saa kuvitella. Meillä on myös asema testeri, se on hajustepurkki hyllyllä. Mitä tämä kertoo sinulle? Naimattomuudesta? Se on yksi yleisimmistä harhoista, kuvailet mielestäni ehkä neuroosin purkautumista, joihin kaikilla on hallintakeinoja.
Tätä voi käsitellä naamarillakin, mutta yhtä kaikki, se perustuu koulutukseen. Sitähän et pysty testitilanteellasi nyt, aikuisena, hyväksymään. Katselen itse maailmaa eri näkökulmasta, kosmonauttisin silmin. Sepäs vasta hauskaa... Nää on mun lahjoja tai oli joskus. Nyt niitä ei ole PetVet:n takia. Jonka takia tätä tarkistetaan ja tarkistetaan elämän loppuun asti. Siihenkin vaaditaan lahjoja, niitä ovat mm. koordinaatisto, katsotaanko se sitten riittäväksi? Mieti tosi tarkkaan... täällä on tarkka-ampujia... Miksi näin ei saa sanoa?
on erittäin tuomittavaa. Se ei pyri maailmanrauhaan. Missäs se askartelu onkaan? Eihän meillä toki ole sellaista... Pitäisi pystyä Triathloniin ei Krimiin, satujen takia. Mä vaadin eläimeksi kouluttautumista, se on oma etuni jälki-istunnon ja jälkeläisten takia.
Sensorinen deprivaatio ei tarkoita sitä että ei kuule tai näe mitään. Sensoriseen deprivaatioon kuuluu myös tuntoaistin puuttuminen. Ja jos makaat sängyllä, niin kyllä silloin tunnet jotain. Ja todennäköisesti huoneesi ei ollut täysin äänieristetty joten jotain ääniäkin varmasti kuului.
Ainoa mahdollisuus saada aikaan täydellinen sensorinen deprivaatio on seuraavanlainen tankki:
-Umpinainen, äänieristetty
-Täytetään tarkasti ruumiinlämpöisellä vedellä, joka on suolattu kellumisen mahdollistamiseksi
-Sisäpuolella ei mitään valoa
Ihminen menee siis kyseisenlaiseen tankkiin makaamaan paikalleen. Kelluttava, oman ruumiin lämpöinen vesi aiheuttaa sen ettei fyysisestikään tunne mitään. Tällöin vasta pääsee kunnolla tekemisiin sensorisen deprivaation kanssa, kun ei tunne, näe tai kuule mitään. En ole itse kokeillut, mutta olen kuullut että voi olla melko järisyttävä kokemus.
Tässä Joe Rogan kertoo asiasta:
http://www.youtube.com/watch?v=KeqmKwsvM58
En ole oikeastaan koskaan perehtynyt tarkemmin sensoriseen deprivaatioon, mutta eikös tälläistä testailtu hyvin pitkälle myös entisessä neuvostoliitossa(uhrasivat aika paljonkin aikaa ja resursseja psykologian ja myös parapsykologian kehittämiseen)?
Kuulostaa mielenkiintoiselta. Liittyykö ns meditaatiokapselit sensoriseen deprivaatioon? Tuossa ylemmässä viestissä mainittiin äänieristys, pimeys, ruumiin lämpöinen suolavesi, ja näillä periaatteilla on sitten myös rakennettu meditaatiokapseleita. Olen kuullut, että kokemuksena se saattaa olla hyvinkin mielenkiintoinen ilotulitus.
En ole koskaan testannut tuollaista ympäristöä, tavallaan haluaisin kokeilla, mutta luulen, että mielelläni on yliherkkyys kehitellä asioita jotka liittyvät aistiharhoihin.
Onko näissä tutkimuksissa koskaan kokeiltu hallusinogeenin(esim lsd) ja sensorisen deprivaation yhteisvaikutusta? Uskoisin ainakin, että tämä olisi tehokkain mahdollinen tapa saada ihmisen mieli pois kolmannesta dimensiosta, ajasta ja fysiikasta=realismistä. Jolloin ihmisen mielikuvitus olisi aidoimmillaan.