Miten hyvittää poikaystävälleen vittumainen käytös?

Nasira

Muutamat viimeiset päivät ovat menneet aivan päin persettä jos kauniisti sanotaan ja olen purkanut vittuuntumiseni poikaystävääni joka on yrittänyt tanssia aivan pillini mukaan mutta kaikki on silti mennyt pieleen ja minä ole vain haukkunut ja syyttänyt häntä kaikesta. Yrittänyt purkaa omaa huonoa oloa ja aiheuttanut sillä pahan olon rakkaimalleni. No tänään sitten syntyi ilmiriita ja ihan aiheesta eihän poikaystäväni mikään orja ole jota voin potkia mennen tullen vaikka hän on yrittänyt parhaansa mukaan pelastaa kaiken. No nyt ollaan sitten taas "asumuserossa" (minä ystäväni luona, muruni kai kotona). Juteltiin asiat jo halki ja pyydettiin anteeksi mut molemmat halus hengähtää muutaman tunnin ainakin.

Nyt mietinkin millä voisin hyvittää ääliömäistä käytöstäni nyt ei siis kaivata lepyttelylahjaa yms vaan jotain millä voisin olla taas mukava ja ihana tyttöystävä enkä se akka mikä nyt olen paripäivä ollut. Ulkonasyöminen on pois luettu vaihtoehto sitä on turha ehdottaa. Seksiäkään on ehkä turha ehdottaa kun sitä on muutenkin koko ajan ja se on parasta.

Mistä sinä tykkäisit tai mikä saisi sinut taas hyvälle tuulelle tälläisen välikohtauksen jälkeen? Apu ois jees, itselläänki pahamieli kun loukannut toista.

38

3263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rfqwsqa

      kehottaa häntä etsimään parempaa seuraa. Olet itsekäs pikku olento, joka kyllä väärin tehdessään tietää mitä tekee, muttei välitä, koska vaan on niin pirun tärkeä maailman napa. Mies ansaitsee parempaa seuraa, joten parasta on pyytää häntä menemään, vaikkei vielä itse asiaa täysin tajuaisikaan. Ei kenenkään tulisi joutua elämään oikuttelevien mielitekojesi varassa.

    • palstaväki

      joka pystyy hallitsemaan itseään edes jotenkin.

    • Toljake

      osuneet. Jos meinaat oikeesti jotain hyvittää, niin se on jotain sellaista joka kantaa hiukan ylihuomistakin pidemmälle. Ja samalla saa ton suhteenkin kantamaan hiukan pidemmälle. Eli siis istut alas ja kelaat mistä se vitutus ja paha olo oikeasti tuli, miksi just ne asiat sai lämpenemään, sekä sen miksi se piti sille rakkaimmalle paiskaa naamalle. Enkä mä meinaa mitään sellasta että duunissa pomo murisi mulle ja sit purin sen kultaan kotona, vaan esimerkiks just sitä et jos se pomo murisi sulle, niin mitä taikanappulaa se sun päässäs painoi, että jaksoit vetää siitä kiekot vielä kotona kullalles, joka sinällään ei liity koko soppaan. Esimerkki vaan, ite tiiät mistä räjähdit.

      Se on kiva jos pyytää anteeksi ja hyvittää muutenkin, on se, mutta jos se homma toistuu tai on toistunut jo, niin sun anteekspyynnöiltä yms. menee arvonsa, inflaatio nakertelee niitä isolla prosentilla ja voi mennä kumppani vaihtoon. Eli ainoa oikea hyvitys on istua alas ja kelata mikä on homman juju, se todellinen juju sen pinnan takana. Voit sä sen sille murulleskin kertoa, auttas paljon, jos se on sellanen asia jonka uskallat sille jakaa. Liian kiltti muru on kyllä joskus provosoiva, sitä en kiellä, mutta kukaan ei ansaitse paskaa kohtelua sen takia.

      Ja samaa kannattaa kyllä edellyttää sitten siltä mieheltäskin jatkossa.

      • Nasira

        Ei meillä aina ole vaikeaa, pari päivää vain omat asiani on oleet ihan päin jotain. Olemme oleet jo useampia vuosia ydessä ja ei tämä ole mikään "tyttöystävä vaihtoon" -riita. Olen koko illan miettinyt käytöstäni ja yrittänyt taas ottaa opikseni siitä, mutta niinkuin monesti jo sanonut haluan vain hyvittää inhottavan käytökseni. Sitä en voi muuttaa että asiat kusee, mutta yritän silti arvostaa sitä mikä on minulle tärkeintä.

    • Nasira

      Ai eikö koskaan saa olla vaikeea? Sellainen on miehen logiikka?

      No eipä ne miehetkään aina jaksa hymyilyttää tekosillaan, mutta onneksi yhdessä ollaan opittu kestämään molempien huonot hetket. Eli tuominnat yms muut turhat viestit voi jättää kirjottamatta.

      Jos sinulla on hyviä ideoita, niitä otetaan vastaan. Kinat on kuitenkin sovittu jo ja elämä jatkuu kuitenkin, tahdon vain piristää kurjan ajan jälkeen.

      • Toljake

        mutta ainakin itelleni parasta troppia on se, että puolisko kertoo mistä räjähdys lähti ja mitä se ehkä sille voi tehdä jatkossa. Niin että mä voin uskoa siihen että se oikeasti kelas asiaa pelkän anteekspyynnön sijaan. Jos ei muuta, niin ainakin ens kerralla mä ymmärrän paremmin kotona riehuvaa hurrikaania, kun mulle näkyvää syytä ei ehkä ole. Siks se on parasta mitä voi saada, etenkin jos sen asian voi kans sitten kertoa. Siitä viriää mystisesti luottamusta ja uskoa.

    • että kierrätät omaa pahoinvointiasi poikaystävääsi. Ajatellen ettei hänellä ole osaa, eikä arpaa kiukutteluusi.

      Mikäli tuota tapahtuu usein, kannattaa hakea ulkopuolista apua kiukun hillintään tai ainakin sen kohdentamiseen oikeaan osoitteeseen.

      • Nasira

        on selvästi luetun ymmärtäminen. Kysyn nyt vinkkiä mitä kivaa keksin poikaystävälleni yllättääkseni ja ilostuttaakseni häntä. En tarvitse diagnoosia kiukun hallintaan. Kiukkuni on jo nyt halinnassa ja asiat selvitetty. Nukuin yöni poikaystäväni kainalossa niin kuin aina.

        Kiitos vaan kaikille, luulin että täältä olisi vinkkejä saanut, mutta turhaan näköjään. Ehkä liput mp-näyttelyyn piristää.

      • Nasira kirjoitti:

        kiukunhallinnnan hekeminen on paras hyvitys poikaystävällesi on se, että haet apua kiukunhallintaasia.
        Tämä siksi, ettei syytön poikaystäväsi saisi tulevaisuudessa niskaansa kiukutteluasi, mihin hän ei ole millään tavoin syyllinen.

        Jos kerran olete jo selvittäneet sotkunne, miksi siis kysyt neuvoa?

      • salarakas
        Nasira kirjoitti:

        on selvästi luetun ymmärtäminen. Kysyn nyt vinkkiä mitä kivaa keksin poikaystävälleni yllättääkseni ja ilostuttaakseni häntä. En tarvitse diagnoosia kiukun hallintaan. Kiukkuni on jo nyt halinnassa ja asiat selvitetty. Nukuin yöni poikaystäväni kainalossa niin kuin aina.

        Kiitos vaan kaikille, luulin että täältä olisi vinkkejä saanut, mutta turhaan näköjään. Ehkä liput mp-näyttelyyn piristää.

        hahahhhahhhahhahahahhhhahahhhahhhehhehehhahhahhiihihiihihihuuhuhhehhehehahhha
        vai että aina. sain kyllä käsityksen että olet ainakin kerran nukkunut jossain muualla.
        "Mielestäni olen tehnyt selväksi että kyse oli yhdestä kerrasta joka on nyt sovittu"
        lainatakseni sinua.

      • salarakas kirjoitti:

        jos kiukku onkin tahallista ja sitten voikin mennä "asumuseroon" kaverin luo, joka onkin "salarakas".

      • au-liskot
        Nasira kirjoitti:

        on selvästi luetun ymmärtäminen. Kysyn nyt vinkkiä mitä kivaa keksin poikaystävälleni yllättääkseni ja ilostuttaakseni häntä. En tarvitse diagnoosia kiukun hallintaan. Kiukkuni on jo nyt halinnassa ja asiat selvitetty. Nukuin yöni poikaystäväni kainalossa niin kuin aina.

        Kiitos vaan kaikille, luulin että täältä olisi vinkkejä saanut, mutta turhaan näköjään. Ehkä liput mp-näyttelyyn piristää.

        sen lisäksi mitä runontaja sanoi, se että luulet asioiden hoituvan kikkailulla.

        Kuules nainen, se on manipulointia ja epävakaata käytöstä. Anna lahjaksi yksi sellainen ilta ettet yritä vetää yhtään mistään narusta ja istut vaan rauhassa paikallas.

        Ja jos tääkään ei onnistu niin sitten sulla on kolmas ongelma ja se olisi se että olisit ylimielinen diiva, mutta tästähän tietenkään ei ole kyse.

    • Oopust

      mutta ainoa asia, millä voit hyvittää poikaystävällesi, on häipyä vähin äänin...

      Olet se mikä olet, etkä muuksi muutu sillä, että järjestäisit poikaystävällesi päivän, jolloin hänen ei tarvitse olla kaatopaikkanasi...

      Miksi nyt kyselet täällä... koska olet alkanut pelätä, että jossain vaiheessa poikaystäväsi ottaa ja lähtee... heräsit siihen, kun hän ei uskollisen koiran tavoin jäänytkään makuuhuoneen lipaston taakse odottamaan seuraavaa purkaustasi vaan lähti ovesta ulos ja nyt, kun olet itse epävarma tilanteesta, rukoilet häntä takaisin...

      Olet luultavasti nainen, joka vauhkoilee, kun naiset eivät osaa lähteä suhteesta, jossa on jatkuva pelko siitä, että mies pahoinpitelee... Sinulla olisi varmaan heille hyviä neuvoja... toteuta ne nyt poikaystäväsi kanssa ja vapauta hänet sinusta...

      • Nasira

        Miehen logiikka on omituisempi kuin luulinkaan. Mielestäni olen tehnyt selväksi että kyse oli yhdestä kerrasta joka on nyt sovittu. Totta kai pitkään suhteeseen mahtuu hyviä ja huonoja aikoja ja riitoja ja sovintoja. Tiedän tehneeni väärin ja ilkeästi ja anteeksi olen pyytänyt ja asia on sovittu. Ei se kullannuppukaan aina kullannuppu ole, mutta tunnen hänet ja tiedän mitä sain. Onneksi hänkin on oikutteluani oppinut kestämään. Hän tahtoo olla kanssani kiukuttelusta huolimatta, itse sen niin monta kertaa sanonut. Väkivaltaa suhteeseen ei liity ei henkistä eikä fyysistä( jos ei nyt lasketa näitä kiukunpurkauksi kun tulee pahoja sanoja kummankin suusta joskus). Oma aika on paras hoito jos suhteessamme on joku huonosti, yleensä muutama tunti riittää esim kavereiden seurassa. Ja jos on jo pitkään ollut ajat vaikeat eihän siitä voi kuin nousta ;)

        "No nyt ollaan sitten taas "asumuserossa""

        Taas...?

        Ok, jos olet sitä mieltä, että kyse oli vain yhdestä...ja on...

        ei mies mitään lepyttelylahjaa tarvitse... miehellä on tunteet...hän tarvitsee ihmisen, johon voi luottaa...luottaa siihen, että on toiselle tärkeä ihminen...

        Vaikka kuinka sanotaan mitä tahansa, ei parisuhteessa se toinen ole sitä varten, että toinen saa siihen purkaa huonon olonsa...

        Sinun ei tarvitse kuin osoittaa olevasi pahoillasi, selvittää hänelle, missä pääsi meni silloin... osoittaa, että poikaystäväsi ei tarvitse kotiin tullessaan miettiä, millainen ilta tästä tulee... homma on sillä selvä...

        Sitä luottamusta ei hankita lahjoilla eikä muilla kertaluonteisilla huomionosoituksilla...

        Naisen logiikan puute suhteessa miehiin on se, etteivät naiset ymmärrä, että miehen logiikka on yksinkertaista ja että miehillä on kuin onkin...

        ...tunteet...

      • Nasira kirjoitti:

        Miehen logiikka on omituisempi kuin luulinkaan. Mielestäni olen tehnyt selväksi että kyse oli yhdestä kerrasta joka on nyt sovittu. Totta kai pitkään suhteeseen mahtuu hyviä ja huonoja aikoja ja riitoja ja sovintoja. Tiedän tehneeni väärin ja ilkeästi ja anteeksi olen pyytänyt ja asia on sovittu. Ei se kullannuppukaan aina kullannuppu ole, mutta tunnen hänet ja tiedän mitä sain. Onneksi hänkin on oikutteluani oppinut kestämään. Hän tahtoo olla kanssani kiukuttelusta huolimatta, itse sen niin monta kertaa sanonut. Väkivaltaa suhteeseen ei liity ei henkistä eikä fyysistä( jos ei nyt lasketa näitä kiukunpurkauksi kun tulee pahoja sanoja kummankin suusta joskus). Oma aika on paras hoito jos suhteessamme on joku huonosti, yleensä muutama tunti riittää esim kavereiden seurassa. Ja jos on jo pitkään ollut ajat vaikeat eihän siitä voi kuin nousta ;)

        on henkistä väkivaltaa. Eikä kiukunpuuskassa tehtynä lasketa pois.

        Siinä tapauksessa kiukkupäissään humalassa ajo ole rattijuoppoutta. Viranomaiset ovat eri mieltä, kysymättä.

    • salarakas

      jos täällä menee kaikki päin persettä osta miehelles thaimaan matka
      nii saattaa mennä asiat päin vittua.
      ilkee akka.
      olit kirjottanut nimeskin väärin se on varmaan Narina

    • Emmi-Inkeri

      jos yhdestä kerrasta noin säikähtää. Niitä tunnekuohuja sattuu aina itsekullekin silloin tällöin ja niistä pääsee ylitse ajan kanssa. Annat vaan ajan kulua, vaikka se ehkä aluksi vaikeata olisikin, niin kyllä se siitä ohi menee.
      Johan se elämäkin olisi liian yksitoikkoista jos aina vaan hymyiltäisiin ja nyökyteltäisiin joka asialle. Joskus on pakko purkautua kun liiaksi patoutuu. Niinhän ukonilmakin tekee liian sähkön kanssa, sitten rauhoittuu. Ymmärrän kyllä pahan mielesi.
      Onko poikaystävälläsi niin tasainen luonne ettei milloinkaan kiukuta?

      Voisit yrittä pyytää anteeksi ja jos ei siitä ole apua niin anna olla.

      Elämäähän tämä vain on iloineen ja suruineen, tunnekuohuineen myöskin. Kyllä se siitä vielä kirkastuu joku päivä. ;-)

      • ei ollut ensimmäinen kerta kiukuttelua ja aloituksen mukaan kiukuttelu oli kestänyt pari päivää, kunnen leimahtanut kunnon riidaksi.
        Tämän ansiosta jälleen asumuserossa, ei siis ensimmäistä kertaa.

        Sovintoseksi on kuulema kiihkeää.

        Sinänsä kun perusteettomasti syyttelee, jokainen kerta ajaa toisen kauemmaksi itsestään.
        Mies tai nainen voi roikkua epätoivoisesti syyttelijästä, koska pelkää enemmän ettei löydä toista mahdollisuutta löytää elämänkumpania. Ja siksi ottaa näyrästi vastaan toisen perusteettomat syyttelyt.

      • Oopust
        runontaja kirjoitti:

        ei ollut ensimmäinen kerta kiukuttelua ja aloituksen mukaan kiukuttelu oli kestänyt pari päivää, kunnen leimahtanut kunnon riidaksi.

        Ja... "Väkivaltaa suhteeseen ei liity ei henkistä eikä fyysistä"

        Kirjoittaja ei ymmärrä harrastavansa henkistä väkivaltaa, joten kokonaistilannetta on vaikea korjata...

        Ja... Kuten niin usein näissä, kun joku kysyy "neuvoa" ja saa negatiivista palautetta, vetää hän kurpitsan nenään ja valittaa, etteivät muut ymmärrä...

        aiheuttaa ikäviä tilanteita vaikkapa valehtelemalla muuta kuin miten asiat oikeasti ovat. Sellainenkin pitäisi selvittää aikanaan ennenkuin pääsee liian pahaksi.

        Joten syy ei välttämättä ole kummassakaan, vaan siinä/heissä ylimääräisissä.

      • Oopust
        Emmi-Inkeri kirjoitti:

        mikä helvetin syy?

        Ei kai se syyllisen etsiminen tärkeintä ole, vaan toimintamallien korjaaminen...

        Ja jos joku valehtelee toisesta, eikö olisi asiallista ensin selvittää asia, sitten vasta alkaa syyttelemään toista siitä, mitä hän kenties ei olekaan tehnyt...?

        Ilman selvittelyä siis puretaan vain sen ulkopuolisen aiheuttama paha olo mahdollisesti syyttömään henkilöön ja kun selviääkin, ettei asia ollutkaan niin, viedään toinen korvaukseksi vaikka mp-näyttelyyn...

        Ja kun taas mennään "kaverien" kanssa vaikka ihan kahville, niin se toinen elää epävarmuudessa, että onkohan jotain taas puhuttu ja mitähän siitäkin taas seuraa...

        Mennäänkö sitten autonäyttelyyn tai lätkämatsiin...?

      • Oopust kirjoitti:

        ettei moni näe omassa toiminnassaan mitään vikaa.

      • Emmi-Inkeri
        Oopust kirjoitti:

        minne mennään. Kun asiat on kunnolla selvitetty, eikä ole enää aihetta kiukutteluun, se lopuu varmasti siihen, eikä tarvitse enää epäillä mitään muutakaan. Kunnolla selvitetyt asiat yleensä jäävät sikseen, enää on vain kiinni molempien luottamuksesta mitä seuraa, se on enää molemmista itsestään kiinni.

        Ilkeitä ihmisiä kannattaisi välttää, eritoten jos tietää heidät sellaisiksi.

        Kummasta pidät enemmän?

      • Emmi-Inkeri kirjoitti:

        aiheuttaa ikäviä tilanteita vaikkapa valehtelemalla muuta kuin miten asiat oikeasti ovat. Sellainenkin pitäisi selvittää aikanaan ennenkuin pääsee liian pahaksi.

        Joten syy ei välttämättä ole kummassakaan, vaan siinä/heissä ylimääräisissä.

        suututtanut jokin asia.
        Eikä tällä asialla ollut mitään tekemistä poikaystävän suunnalta.

        Tuon ulkopuolisen asian aiheuttama kiukuttelu kuitenkin suuntautui poikaystävään, joka on syytön asiaan.

        Ajatellaan vaikka näin:
        Vastaantulevan auto ajaa sinua vastaan kaistallasi ja joudut ajamaan ojaan.
        Tapahtuman vuoksi syytät asiasta parasta ystävääsi.
        Ei se kuitenkaan ole parhaan ystäväsi vika, vaikka hän istuisi kyydissäsi.
        Eikä silloinkaan ole parhan ystäväsi vika, kun tämä ystäväsi on pyytänyt sinulta kyytiä.

        Kyllä se täysin on onnettomuuden aiheuttaneen vastaantulleen autoilijan vika.

      • Oopust
        Emmi-Inkeri kirjoitti:

        minne mennään. Kun asiat on kunnolla selvitetty, eikä ole enää aihetta kiukutteluun, se lopuu varmasti siihen, eikä tarvitse enää epäillä mitään muutakaan. Kunnolla selvitetyt asiat yleensä jäävät sikseen, enää on vain kiinni molempien luottamuksesta mitä seuraa, se on enää molemmista itsestään kiinni.

        Ilkeitä ihmisiä kannattaisi välttää, eritoten jos tietää heidät sellaisiksi.

        Kummasta pidät enemmän?

        Asiat eivät aina jää sikseen, asia sinänsä jää, mutta helposti jättää jäljet... ja epävarmuuden...

        "Ilkeitä ihmisiä kannattaisi välttää, eritoten jos tietää heidät sellaisiksi."

        Kyllä, mutta entäs jos vahinko on jo käynyt... ja toinen osoittautuukin muuksi...?

        Ei voi vain toista satuttaa ja sitten helvetisti katua ja korvata ja pyydellä anteeksi... satuttaa ja sitten helvetisti katua ja korvata ja... satuttaa ja...

        Oikea katuminen, kun on toista väärin kohdellut, on toimintatavan muuttaminen omassa itsessään...

      • Toljake
        Emmi-Inkeri kirjoitti:

        aiheuttaa ikäviä tilanteita vaikkapa valehtelemalla muuta kuin miten asiat oikeasti ovat. Sellainenkin pitäisi selvittää aikanaan ennenkuin pääsee liian pahaksi.

        Joten syy ei välttämättä ole kummassakaan, vaan siinä/heissä ylimääräisissä.

        Esimerkiksi jos joku suhteen ulkopuolinen vaikkapa valehtelee sinulle jotain ja siksi jotkin omat juttusi kusevat, ja sehän tietysti risoo isosti, niin menet sitten ja purat sen kiukkuilulla puolisoosi. Kuka on sitten lopulta vastuussa mistäkin asiasta?

        1. Ulkopuolinen valheestaan sinulle; hänelle pitäisi raivostua koska hän tuotti sen pettymyksen, hänen pitäisi pyytää anteeksi, hyvittääkin.
        2. Sinä pettymyksen tunteistasi itsellesi; millaisia odotuksia olit asettanut, olitko objektiivinen odotuksinesi, suhteutuvatko pettymyksen tunteesi oikein?
        3. Sinä puolisollesi väärin kohdennetusta purkauksestasi; purkauduit väärälle kohteelle tai vähintäänkin väärällä tavalla, anteeksipyyntö on paikallaan.

        Syy purkautumisessa puolisolle tuollaisessa tilanteessa ei todellakaan ole missään ulkopuolisessa, vaan aivan itse pitäisi kyetä hahmottamaan mitä tapahtui ja osoittaa pettymyksensä sille joka pettymyksen aiheutti, ei puolisolle, jos hän ei sitä pettymystä aiheuttanut. Vastuu omiin tunteisiin reagoinnista on vain itsellä, ei puolisolla, ei suhteen ulkopuolisilla.

        Totta, kunnolla selvitetyt asiat voidaan jättää historiaan, mutta ilmeisesti ap:n tapauksessa tämä on toistuvaa, eli onko se silloin kunnolla selvitettyä? Mielestäni ei, koska silloin käy juuri niin, että se omien tunteiden vastuun ensimmäinen osa unohtuu, eli se että ensin pitäisi miettiä mistä ne tunteet aiheutuivat ja ovatko ne oikeassa suhteessa tapahtumiin, koska muuten kyseessä on anteeksipyyntöjä vailla omaa kasvua, ymmärrystä omista tunteista ja niihin reagoinnista. Ja se nakertaa luottamusta hiljalleen, koska toistuessaan kuvio on ehkä aina sama, anteeksipyynnöt alkavat menettää arvoaan.

      • Emmi-Inkeri
        Oopust kirjoitti:

        Asiat eivät aina jää sikseen, asia sinänsä jää, mutta helposti jättää jäljet... ja epävarmuuden...

        "Ilkeitä ihmisiä kannattaisi välttää, eritoten jos tietää heidät sellaisiksi."

        Kyllä, mutta entäs jos vahinko on jo käynyt... ja toinen osoittautuukin muuksi...?

        Ei voi vain toista satuttaa ja sitten helvetisti katua ja korvata ja pyydellä anteeksi... satuttaa ja sitten helvetisti katua ja korvata ja... satuttaa ja...

        Oikea katuminen, kun on toista väärin kohdellut, on toimintatavan muuttaminen omassa itsessään...

        asiat on ihan perusteellisesti selvitetty, niin varmasti toimitatapakin muuttuu, mutta jos asiat ei selviä mitenkään muuten kuin riitelemällä, eikä sittenkään kuin monta kertaa yrittämällä. Uskon että kunnolla selvitetty asia muutta myöskin toimintatapaa, eikä sen jäkeen tarvitse olla epävarma ja epäillä toista olemattoma(i)sta asioista. Luottamuskin lisääntyy. Mutta jos toinen on mykkä eikä sano juuta ei jaata asian hyväksi, niin se jää roikkumaan ja lisää epävarmuutta. Epävarmuuskin aiheuttaa riitaa toisinaan kun ei tiedä todenperäisyyttä.

        Ainakin itselläni totuus lopettaa epäilyni ja luottamus alkaa siitä pisteestä.

        ettei aloittaja mitään analyysiä ole tehnyt...

        Huomasi vain menneensä (taas) liian pitkälle ja pelkää nyt aiheuttaneensa jotain korjaamatonta (ja on siinä surullisen oikeassa) ja luulee, että voi sen korjata jollain eleellä...

        ...ja voikin... omalta osaltaan... saa sitten taas paseerata tyytyväisenä, kun "asia on selvitetty"...

    • Kertomalla saman minkä kirjoitit tännekin. Puhumalla avoimesti ja myöntämällä totuudenmukaisesti, että syy oli sinussa olisi se paras juttu ja samalla miettisitte miten toimia vastaisuudessa. Tapahtuuko tuota usein jne jne.. :) Se on vähän kuin tulisi askeleen lähemmäs toista ihmistä ja aloittais ikään kuin puhtaalta pöydältä. Ellet ole jo tehnyt niin?

      Olemalla ihana oma itsesi varmasti riittää :)

      • Oopust

        mikäli aloittaja on puoliksikaan sitä, mitä hänen kirjoituksensa antaa ymmärtää, ei hänen missään tapauksessa kannata enää olla se sama "oma itsensä"... ihana...?

      • Oopust kirjoitti:

        mikäli aloittaja on puoliksikaan sitä, mitä hänen kirjoituksensa antaa ymmärtää, ei hänen missään tapauksessa kannata enää olla se sama "oma itsensä"... ihana...?

        Tässä kohtaa mä olettaisin, että kukaan ei ole oma itsensä kun on jokin henk.kohtanen asia huonosti ja sen johdosta purkaa pahaa oloaan kumppaniinsa.

        Ihana oma itsensä on juurikin se elämänhaluinen ja rakastava ihminen joka on meissä kaikissa mutta hieman erilaisina

    • dayum

      Mitä tuossa vastauksia silmäilin ja sinun selittelyäsi (että muuten tosiaankin osasi vaikuttaa selittelyltä noiden ristiriitaisuuksien takia, että kaipa ne tosiaankin oli selittelyjä) niin vähän tuntuu siltä, että olisit poikakaverisi kanssa lähinnä tottumuksesta. Ja ehkä olisit turhautunut häneen. Pitääkö pelkkä säännöllinen sinun mielestäsi hyvä paneminen sinua suhteessa? Rassaako arki ja kuinka tyytyväinen siihen olet, ja kuinka tyytyväinen yleensäkään lienet sisimmässäsi? Näitä voinet itseksesi miettiä mikäli kiinnostaa nähdä vaivaa.

      Mutta niin, mitä lepyttelylahjaksi tai miten hyvitellä. Minusta kannattaisi puhua avoimen vilpittömästi ja kärsivällisesti riidan todellisista aiheuttajista ja miksi olit sellainen kuin olit. Ei muuta minulle. Itsehän voisit tietenkin mahdollisesti kehittää itseäsi ja käytöstäsi fiksumpaan suuntaan kun nyt taas yhden kerran olit löytänyt itsesi tuollaisesta tilanteesta.

    • Kiitä häntä ymmärtäväisyydestä ja kerro totuus siitä että hän on varmaan ainoa ihminen joka sietää sinua.

      Tätä ei tarvi tehdä mitenkään taitavasti koska pissipäiset ihmiset ovat anteeksipyynnöissään ja kiitoksissaan jokatapauksessa aneemisia ja minkään muuntyylinen juttu kuulostaisi epäaidolta. Jos toi toimii niin sä tajuat että sun kumppanis on käsittämättömän hyvä sulle ja kenties säkin pystyt jatkossa antamaan hänelle enemmän, koska tiedät taustan olevan turvattu.

      Todellista luottamusta on se että on itsensä eikä koe että sitä tarvitsisi jotenkin erikseen hyvitellä - olla itsensä vaikkei se ole aina hyvä tai rakentava asia.

      • Oopust

        "Todellista luottamusta on se että on itsensä eikä koe että sitä tarvitsisi jotenkin erikseen hyvitellä - olla itsensä vaikkei se ole aina hyvä tai rakentava asia."

        Ja orientoitua siihen, että ennemmin tai myöhemmin - toivottavasti ei tule rankasti turpiin, vaan - se kaveri hilpaisee helvendiin, niin ettei kannata olla sitten kovin katkera ja yrittää kusta sen exän papereita ympäriinsä...

    • ammattilainen69

      Ota suihin

      • Komppaan, olen itsekin ammattilainen.

    • Vittumainen

      Itse olen hyvinkin vittumainen akka. Mutta hyvintän sen rakkaalleni kiehnäämällä tämän sylissä ja kuiskimalla korvaan likaisia asioita kun tämä pelaa. :--D ja yleensä kun olen tooodella vittumainen tämä kaappaa minut syliin ja sanoo ettei mitään hätää. Mutta välillä kunnon huuto riita ja sopimisen jälkeen seksiä toimii myös :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      30
      2945
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1616
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      127
      1454
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1274
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      80
      1196
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      26
      1089
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      55
      1017
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      961
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      228
      953
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      121
      920
    Aihe