Koko tatuointikuvien poistohomma on humpuukkia. Tatuoitu kuva on siinä ihossa ja pysyy siinä vaikka kuinka haluaisit sen poistattaa "siististi".
Ei kannata ottaa tatuointia vaikka se näyttäisi kuinka "hienolta" jonkun kaverin tai tutun käsivarressa tai missä se nyt onkaan.
Ennepitkää se omassa ihossa oleva kuva alkaa ärsyttämään ja sit sitä on turha katua koska kuten sanoin sitä ei saa enää ikinä pois. "Laserpoisto" poistaa kyllä setelit lompakosta mutta ei kuvaa ihosta. Lisäksi niistä yritelmistä tulee vain rumaa arpea ja tarvetta lisä tatuointiin arven peittämiseksi.
Tällä palstalla on varmaan turhaa yrittää kertoa näistä asioista koska olette kuitenkin typeryyksissänne ottaneet sen kuvan tai jopa kaksi joten nyt on vuorossa katumuksen aika joka jatkuu lopun ikäänne.
Jos kuva on esim jotain 5 x 5 sm niin sen poistaminen jälkiä jättämättä on mahdotonta millään keinoilla.
Plastikkakirurgi poistaa kuvan leikkaamalla ihon ja laittamalla uutta ihoa toisesta paikasta ja arvet ovat todella rumia joten suositteleen pitämään tatuoinnin siinä mihin se on hakattu ja rahat lompakossa.
Laserointi on vielä typerämpi toimenpide, hiukan kuva kenties vaalenee mutta pois ette sitä saa.
Ei kannata ottaa tatuointia vaikka se näyttäisi kuinka "hienolta" jonkun kaverin tai tutun käsivarressa tai missä se nyt onkaan.
Ennepitkää se omassa ihossa oleva kuva alkaa ärsyttämään ja sit sitä on turha katua koska kuten sanoin sitä ei saa enää ikinä pois. "Laserpoisto" poistaa kyllä setelit lompakosta mutta ei kuvaa ihosta. Lisäksi niistä yritelmistä tulee vain rumaa arpea ja tarvetta lisä tatuointiin arven peittämiseksi.
Tällä palstalla on varmaan turhaa yrittää kertoa näistä asioista koska olette kuitenkin typeryyksissänne ottaneet sen kuvan tai jopa kaksi joten nyt on vuorossa katumuksen aika joka jatkuu lopun ikäänne.
Jos kuva on esim jotain 5 x 5 sm niin sen poistaminen jälkiä jättämättä on mahdotonta millään keinoilla.
Plastikkakirurgi poistaa kuvan leikkaamalla ihon ja laittamalla uutta ihoa toisesta paikasta ja arvet ovat todella rumia joten suositteleen pitämään tatuoinnin siinä mihin se on hakattu ja rahat lompakossa.
Laserointi on vielä typerämpi toimenpide, hiukan kuva kenties vaalenee mutta pois ette sitä saa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Laseroinnista olen samaa mieltä, mutta kuvien otto ylipäätänsä... ihan faktana tämän meille jalosti kerrot. :))
"Ei kannata ottaa tatuointia vaikka se näyttäisi kuinka "hienolta" jonkun kaverin tai tutun käsivarressa tai missä se nyt onkaan."
Ennepitkää se omassa ihossa oleva kuva alkaa ärsyttämään
"koska olette kuitenkin typeryyksissänne ottaneet sen kuvan tai jopa kaksi joten nyt on vuorossa katumuksen aika joka jatkuu lopun ikäänne."
Joudun siis mielestäsi kaiketi helvettiin, kun en kadu...herranenaika kuvia ihossani on enemmän kuin kaksi.
Valaise meitä hairahtuneita, miten saan valaistuksen ja kadun ottamiani tatuointeja?
Sen verran idiootti olen kaiketi, etten ole mennyt lasertoimenpiteeseen. Koska panostin tatuoijan osaamiseen ja kuvista tuli täydellisiä. Mutta jos joutuisin menisin vain parantamaan kuvaa, en sitä yrittäisi poistaa. Mutta olenkin vain mielestäsi typerys, mitä minä näistä tietäisin.
En ole alkuperäinen aloittaja, mutta yksi pointti siinä on se, että fiilistatskaa voisi katua. Ennen tatskaa kannattaa miettiä miksi sen tahtoo ja onko se sellainen periaate, että siitä pitää vielä 10 -vuoden päästä? Ja onko tatuointi oikea tapa muistaa sitä. Mä en lukenu vielä alkuperäisen ideaa tatuointien poistosta, mutta ei mulla ollu ajatuksiakaan muusta kuin niiden ottamisesta.
minulla on tatuointi. viikon päästä otan toisen. vaikea tätä on selittää sellaiselle joka ei ymmärrä, mutta yritän nyt kuitenkin.
Olen sitä mieltä, että koska olen "nuori ja kaunis" ja mielestäni olen löytänyt itselleni sopivat persoonalliset tatuoinnit, ja minä todella ne olen halunnut, niin miksen niitä ottaisi? Pitäisikö miettiä ensiksi kymmenen vuotta että onko tämä nyt oikea päätös ottaa tämä tatuointi? Ehkä hakkautan tatskan ihooni sitten kun olen niin vanha ja ryppyinen, etten halua itseänikään katsoa peilistä. Eipä tulis kaduttua. ehkä.
Mistä sitä tietää koskaan mistään päätöksistään tässä elämässä, että tuleeko katumaan vai ei? Ei pidä ajatella liikaa ja liian pitkälle. Elä hetkessä, se antaa sinulle paljon enemmän kuin tulevaisuuden murehtiminen. Minä henk.koht tiedän sen, että tulisin ainakin katumaan, ellen ottaisi nyt esimerkiksi tätä tatuointia, jota olen menossa ottamaan. Miettisin, että voi kun se olisi ollut kaunis ja miksi en sitä ottanutkaan kun sen kerran halusin ja sillä oli minulle merkitystä.
Olen oma itseni ja tatuointini ovat osa minua. Jos jonain päivänä tulen niitä katumaan niin se on sitten voi voi siinä tilanteessa. Ainakin niitä voi sitten näyttää muille, että katsokaas kun olen nuorena ollut "spontaani, boheemi, tietämätön ja elänyt villisti vailla huolta huomisesta"! Ehkä nämä tatuoinnit tulevat minua ikuisesti muistuttamaan siitä, että tämä nuori elämäniloinen tyttö elää aina tässä kropassa, vaikka se jonain päivänä tuleekin olemaan huomattavasti, *krhöm*, raihnaisempi. Siis tämä kroppa, ei tämä tyttö!
Siinä olen samaa mieltä, että tatuointia ei kannata ottaa hetken mielijohteesta. Vai olenko? Enpä tiedä. Pari miespuolista kaveria on ottanut tatuoinnin lähes hetken mielijohteesta ja ne juuri jaksavat aina naurattaa. Itse en ottaisi.
Mieluummin kuin pohtisi, että uskaltaako tatuoinnin ottaa, niin kannattaa miettiä millainen persoona on. Oletko sellainen, että kyllästyt helposti. Tai että osaatko tulevaisuudessa arvostaa menneisyyttäsi niin paljon, että osaisit kunnioittaa vanhoja tatuointejasi vaikka et niistä enää juurikaan pitäisi.
tulipas pitkä teksti... tuskin pessimistisimmät kritisoijat ymmärtävät asiaani tästäkään sepustuksesta huolimatta, mutta sielunveljet ja -siskot! Te ainakin ymmärrätte ;)
kiitos tästä :)
Tiivistit ajatukseni täysin, kiitos! :)
Just jooo. Ainut mitä voit muistella olevasi on se et olinpa minäkin kerran "muodikas" kun "yksilöllisen" tatuoinnin otin. Sillä siitähän siinä suurimmalla osalla porukkaa on kyse. Otetaan tatuointi kun se on coolia ja kun kaikillla muillakin on.
Sinä et tunne minua. Älä siis tee olettamuksia, joita tehdäksesi tarvitsisit paljon enemmän taustatietoja, kuin mitä olen aiemmassa kirjoituksessani antanut. Se vain saa sinut vaikuttamaan vähä-älyisemmältä kuin todellisuudessa varmasti oletkaan. Ja itse asiassa 99% ihmisistä, joita tunnen, ei ole tatuointeja. Suurin osa näistä tatuoimattomista ei tatuoinneista edes pidä. Ja useat tatuoidut kaverinikaan eivät pidä minun tatuoinneistani. Eli se siitä tatuoinnin otosta siksi, että muilla olisi tai että se tekisi minusta coolin. Kovin "muodikaskaan" en sanoisi olevani. Tatuointini on yksilöllinen, kyllä, kun olen sen itse piirtänyt.
Mutta kuten sanoin, kaikki eivät voi ymmärtää. Eikä sille mitään voi, ihmiset nyt vain ovat erilaisia. Minä ymmärrän vallan niitäkin, jotka eivät tatuointeja halua ottaa. Ja vaikka en ymmärtäisikään niin kunnioitan silti heidän oikeuttaan valita ja yritän ymmärtää. Mikseivät kaikki voi? Miksi pitää alkaa kritisoimaan, vittuilemaan ja haukkumaan toista ihmistä siksi, että tämä on erilainen kuin sinä?
Tule tänne niin poistan sen ilmaiseksi. Lupaan että se käy saatanan kipeää mutta lähtee kerralla. Tuollainen saatanan mikkihiiri ei tarvi muuta kuin niskalaukauksen.
Minä taas lupaan sulle niitin otsaan ja takaan ettei se tee kipeää, kun et ehdi tajuta mikä osui ;))
Sulla on varmaan koko nahka tatuoitu kun se otti noin kovaa ;)) Totuus kuitenkin on edelleen ettei tatuointikuva lähde pois koskaan ja sentakia sen ottaminen on typeryksienn touhua ;) Revi siitä !!!
Kyllä tatuoinnin saa pois jos haluaa, ei se ole ikuinen.
Kokemusta on.
""Ei kannata ottaa tatuointia vaikka se näyttäisi kuinka "hienolta" jonkun kaverin tai tutun käsivarressa tai missä se nyt onkaan.""
Olen samaa mieltä.
""Tällä palstalla on varmaan turhaa yrittää kertoa näistä asioista koska olette kuitenkin typeryyksissänne ottaneet sen kuvan tai jopa kaksi joten nyt on vuorossa katumuksen aika joka jatkuu lopun ikäänne.""
On varmaan myös turhaa yrittää kysyä, mikä tarve sinulla oli tulla tälle palstalle valistamaan meitä typeryksiä. Avauksesi ei vaikuta trollilta. Tekstin jäsentelemättömyys ja useat kirjoitusvirheet viittaavat enemmänkin tunnepurkaukseen, ellei kyseessä sitten ole kontrolloidun jäsentelemättömyyden ja kirjoitusvirheiden avulla tunnepurkaukseksi maskeerattu trolli. Kuka tietää, vaikka itselläsi olisi mustetta nahka täynnä.
""Jos kuva on esim jotain 5 x 5 sm niin sen poistaminen jälkiä jättämättä on mahdotonta millään keinoilla.""
Tatuointi, joka on kooltaan esim (sic) jotain 5 x 5 sm (sic) on niin pieni, ettei sellaista oikein voi tatuointina pitää.
Hehehehe...
Sainpahan taas päivän naurut. Te sitten jaksatte vieläkin kinastella näistä asioista.
Aina löytyy niitä jotka ei pidä tatuoinneista ja myös niitä jotka pitävät. Antaa heidän pitää mielipiteensä.
Itse en ainakaan jaksa ottaa yhtään kierroksia että joku käy täällä jeesustelemassa tatuointien merkityksistä, katumisesta tai rumuudesta.
Miksemme vain voisi keskustella kaikessa rauhassa tatuoinneista, vastata fiksusti kysymyksiin ja antaa neuvoja? Onko se niin vaikeaa? Täytyykö aina provosoitua?
RAUHOITTUKAA HYVÄT IHMISET!!
Tai oikeastaan... Jatkakaa toki niin saan aina päivän huumoripläjäyksen!
Ei pidä uskoa kaikkea mitä täällä ihmiset kirjoittaa, suurin osa on aina oma mielipide ja onhan tämä ns. mielipidepalstakin mutta ei pitäisi mennä laukomaan puolitotuuksia tai "kaverilta kuulin juttuja, halutessaan asian omainen vie raastupaan ja helposti, tämä ei nyt liittynyt yllä olevaan kirjoitukseen muutenkuin että se on paskapuhetta isosti ja vielä huutomerkillä. Oma tatuointini lähti nätisti laserilla eikä jäänyt mitään edes arpea, 6 käyntikertaa 5 viikon välein.
"Ennepitkää se omassa ihossa oleva kuva alkaa ärsyttämään"
Kuinka kauan tuohon menee että se alkaa ärsyttämään? Minulla vahimmat kuvat vuodelta -76 eikä ole vielä ärsyttänyt. Joudunko vielä kauan odottelemaan?
tuskin siihen enää kauaa menee.
mullakin kohta 10v vanha kuva, mut onneks se on tuolla selän puolella ettei tarvii sitä katella joka päivä.
ei rupee niin äkkii ärsyttää.....
Miksi se pitää saada pois. Täällä tatuoidut huutavat suuna päänä sitä että he eivät koskaan muuta mieltään sen jälkeen kun ovat päätöksensä tehneet. Ne jotka kehtaavat väittää päinvastaista ovat typeryksiä konttorirottia jotka vaan luulevat tietävänsä paremmin ja jotka vaan jeesustelevat.
Näyttää vähän siltä että "jeesustelijat" ja "konttorirotat" olivatkin oikeassa.
Näin on.
Ei niitä kuvia ainakaan laserilla saa pois.
Ihan noin kuin kirjoitat, kuva kyllä vaaleneen (ensimmäisillä kerroilla), mutta pois niitä ei saa.
Itse kävin kymmenen kertaa laserilla, mutta kuvat näkyvät ihan selvästi vieläkin.
Olen ajatellut lopettaa turhan yrittämisen, koska se on tosi kallistakin.
Laserin mainostaminen pitäisi kyllä kieltää. Minullekkin sanottiin ehkä kahdaksennen kerran jälkeen, että voi olla, ettemme onnistukkaan. Silloin olin jo maksanut niin paljon, että ajattelin vieläkin kokeilla. Turhaan.
petetty taisi käydä väärässä paikassa. oma iso tribalini poistettiin kokonaan eikä näy kuin hieman ihoa vaaleampi tasainen alue laseroidulla alueella jota ei todellakaan huomaa ellei tarkasti katso. 10 kertaa riitti ja yhteensä kustansi 600 euroa. Saman verran kuin maksoinkin tatuoinnista. Ehkä minulla oli vain tuuria koska olen kuullut paljon "ei se lähde edes laserilla" Harmi että laki puuttui tuohon laserin käyttöön. Nyt sitä ei saa käyttää kuin lääkärit, niiltä meni asiakkaat kun tatskaliikkeet alkoivat tekemään poistoja halvalla, huomaa kenellä on kavereita enemmän arkadianmäellä. Omani poisti juuri tatuoija mutta joutui myymään laserinsa lain myötä pois. Se kuulemma helpotti suunnattomasti peitekuvien tekoa kun pystyi kerran pari vaaalentamaan kuvaa ennen päälletatuoimista Lääkärit ottaa kai 150-250 euroa per kerta muutamien minuuttien työstä.
..jep lääkärit on ahneita.. onneksi itsekin sain omani pois ennen lakiuudistuksia.
...niin, ja tatuoidut on tyhmiä...ensiksi otetaan kallis tatuointia ja sen jälkeen kahtakalliimmalla poistetaan se.
Mutta vedämme silti teitä tatuoimattomia puoleen. Täytyy seurata ihan nettiin kintereillämme. Voi, voi kuinka väsynyttä.