Marjat hukkaan?

Marjat hyötykäyttöön

Piti ottaa vanha pakastin pois verkosta ja kantaa pari kassillista marjoja ulos. Täällä Etelä-Suomessakin on ollut sen verran kireä pakkanen pitkään, että voisikohan noita marjoja vielä käyttää? Pussissa on puolukoita, herukoita, mustikoita. Sen verran marjojen perään olen, ettei viitisi poiskaan heittää, kun noille olisi vaikka mitä käyttöä.

Mistä näkee, ovatko pakasteessa olleet marjat vielä syöntikuntoisia? Annan sulaa ja maistan?

6

1042

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :)

      Joo kyllä senverran kylmää on ollut, että hyvinkin ovat vielä jäässä, ei kun maistamaan vaan.

    • säilyy jonkin aikaa

      Montako päivää meinaat niitä pitää siellä ulkona, vai ainoastaan sen ajan että saat uuden pakastimen paikoilleen. Kyllä ne siellä muutaman tunnin/puoli päivää säilyy. Kyllähän jäätynytkin tuote sulaa, kun ympäröivä lämpötila on korkeampi kuin tuotteen lämpötila. Itse sulatan pakastimen aina talvella kun pakkasta on yli 15 astetta. Sulattaminen ei kestä kauaa eikä tavarat ehdi sulaa, pakkaan ne tiukasti toisiinsa kiinni ja päälle eristeeksi sanomalehteä tai viltti, ja sitten ulos pakkaseen. Pitävät toisiaan jäisinä kun ovat kylki kyljessä.

      • kokki5

        keitä marjat hillosokerilla hilloksi, eivät ne näillä ilmoilla piloille ole mennyt.
        Hillosokerilla keitetyt hillot säilyvät hyvin viileässä, voit käyttää niitä sitten puurojen päälle,
        ´piirakkoissa, ihan mistä itse pidät


      • Ylen
        kokki5 kirjoitti:

        keitä marjat hillosokerilla hilloksi, eivät ne näillä ilmoilla piloille ole mennyt.
        Hillosokerilla keitetyt hillot säilyvät hyvin viileässä, voit käyttää niitä sitten puurojen päälle,
        ´piirakkoissa, ihan mistä itse pidät

        Mehiläiset ja ampiaiset kesäisin noukkivat apilan kukista yms. ("mehikasvit") sekä ruusupensaista piikillään ilmeisesti mettä...voisiko auringonvalo ja runsas kosteus saada ne tihkumaan itsestään; kerran joulutähtien heteet/emit tihkuivat hunajan makuista mahlaa huoneenlämmössä...tosin hoitotieteen käytössä olevat rokoteruiskut voisivat soveltua myös hunajan ottoon suoraan kasvien mesiäisistä, koska epäilen ampiaispesiä epäpuhtaina...täynnä pienten siivekkäiden eritettä!


    • ovat

      oikeasti ulkona pakkasessa eikä pelkästään pakastimen ulkopuolella, niin kyllä ne säilyvät, kun et päästä sulamaan.

      Mikä ne ulkona pakkasessa pilaisi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      786
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      521
      734
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      66
      648
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe