GISS 2009

NASA/GISS on julkaissut viime vuoden raporttinsa. Sen mukaan viime vuosi oli globaalisti mittaushistorian toiseksi lämpimin, ja eteläisen pallonpuoliskon osalta kaikkein lämpimin:

http://www.giss.nasa.gov/research/news/20100121/

Siinäpä palstan retardeille ja tieteenkieltäjä-hihhuleille ja salaliittohörhöille taas ihmeteltävää. Todennäköisesti ne raukat raapustavat taas tyypilliseen tapaansa tähän alle vaikka minkälaisia hörhöilyjä, mutta niistä ei kannata välittää.
11196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Novalla toimittajat keskusteli tästä aiheesta ja lämpötilat ovat nousseet 0,26 astetta vuosikymmenessä.
Siis samaa paskaa kuten aina.

Se, mikä asian tekee nyt mielenkiintoiseksi on, että muutoksen syytä ei tiedetä.
Näin puhuivat toimittajat.

Kertookohan sekään mitään hohhelin hihhulille.
Alkaa kaikkialla olemaan jo ihmisen syyllistäminen luonnolliseen tapahtumaan loppusuoralla.

Tosin tuo lämpeneminen loppui 2000 luvun vaihteessa. Nyt on alkanut korjailun aika.

Äänestä
  • "Tosin tuo lämpeneminen loppui 2000 luvun vaihteessa."

    Miksi luulet sen loppuneen? Ei lämpeneminen ole loppunut. Se jatkuu yhä.

    Äänestä

  • ^^^ kirjoitti:

    "Tosin tuo lämpeneminen loppui 2000 luvun vaihteessa."

    Miksi luulet sen loppuneen? Ei lämpeneminen ole loppunut. Se jatkuu yhä.

    Toivon, että lämpeneminen olisi alkanut. Sää, joka on ilmaston ilmentymä ja jonka perusteella tehdään havainnot ilmaston muuttumisesta sanoo kuitenkin oman vahvan sanansa minulle joka aamu: Kylmää kyytiä tiedossa karjalaispojalle.

    Olen nähnyt kaikki mittaustulokset ja mikään niistä ei osoita ilmaston lämpenevän.

    Äänestä

  • mr. me kirjoitti:

    Poijut merillä mitailevat.... (lämpeneekö vai ei)
    AlarmistiPojut ja CRU puhuu....
    Asiaan saadaan selko 10 vuoden sisällä.

    Äänestä

  • mr. me kirjoitti:

    Toivon, että lämpeneminen olisi alkanut. Sää, joka on ilmaston ilmentymä ja jonka perusteella tehdään havainnot ilmaston muuttumisesta sanoo kuitenkin oman vahvan sanansa minulle joka aamu: Kylmää kyytiä tiedossa karjalaispojalle.

    Olen nähnyt kaikki mittaustulokset ja mikään niistä ei osoita ilmaston lämpenevän.

    "Sää, joka on ilmaston ilmentymä ja jonka perusteella tehdään havainnot ilmaston muuttumisesta sanoo kuitenkin oman vahvan sanansa minulle joka aamu: Kylmää kyytiä tiedossa karjalaispojalle."

    Tämä kertoo heikosta ymmärryksen tasosta. Jos lukisit sen GISS:in analyysin, voisit jopa oppia jotain.

    Äänestä

  • ^^^^ kirjoitti:

    Yksi neljästä lämpötilan seuraajasta, GIStemp, on antanut nousevan trendin.Kolme neljästä ,esim. UAH (muut samankaltaisia) eroaa GISS:n käppyrästä.
    Jos ajattelee omaakin uskottavuuttaan, niin ei kannata käyttää "todisteena" mitään joka on CRU:lta tai GISS:lta.
    Alkaa kylläkin pikkuhiljaa tuntumaan että ssivistäjä ei ole täällä kirjoittelemassa ihan tosissaan,vaan ainoastaan sörkkimässä muurahaispesää.Ei ainakaan kannata käyttää vääristeleviksi todettuja lähteitä.
    USA:ssa häkki heilahtaa helposti jos huijaa liittovaltiota.Linnareissu voikin olla edessä aika usealla ilmastotieteilijällä.GISS:in Hansen on varmaan ensimmäisten joukossa,jos hänen taustajoukkonsa ydinvoimateollisuudessa eivät saa häntä kuiville.
    Hauskaa miten asiat kääntyvät päälaelleen;vielä pari vuotta sitten skeptikkoja pidettiin lahjottuina huijareina, nyt agw-tieteilijät kärähtävät yksi toisensa jälkeen ja taustalta paljastuu todella iso raha.

    Äänestä

  • wäsäilijä kirjoitti:

    "Yksi neljästä lämpötilan seuraajasta, GIStemp, on antanut nousevan trendin.Kolme neljästä ,esim. UAH (muut samankaltaisia) eroaa GISS:n käppyrästä."

    Eipä eroa: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8586190

    "Jos ajattelee omaakin uskottavuuttaan, niin ei kannata käyttää "todisteena" mitään joka on CRU:lta tai GISS:lta."

    On ihan sama mitä sinä ajattelet.

    "Alkaa kylläkin pikkuhiljaa tuntumaan että ssivistäjä ei ole täällä kirjoittelemassa ihan tosissaan,vaan ainoastaan sörkkimässä muurahaispesää."

    Tämä on palstan yleinen toimintatapa. Teuraat ja siveilijät ovat pelkkää provoa. Mielenkiintoista että et näe tätä.

    "Ei ainakaan kannata käyttää vääristeleviksi todettuja lähteitä."

    Jälleen on kyse palstan yleisestä tavasta. Palstalaiset kirjoittelevat toinen toistaan vääristelevämmistä lehtikirjoituksista ja blogipostauksista. Kategorisesti voi sanoa, että kaikki mikä ei tule tutkimuslaitoksilta (kuten GISS), on tauhkaa.

    "USA:ssa häkki heilahtaa helposti jos huijaa liittovaltiota."

    Mitenköhän se liittyy mihinkään?

    "Linnareissu voikin olla edessä aika usealla ilmastotieteilijällä."

    Voisin vaikka lyödä vetoa, että mitään huijauksia ei tule paljastumaan. Myytit sellaisista toki jäävät elämään, mutta kuolevat nekin hiljakseen pois.

    "GISS:in Hansen on varmaan ensimmäisten joukossa,jos hänen taustajoukkonsa ydinvoimateollisuudessa eivät saa häntä kuiville."

    Kuvitelmasi on harhainen.

    "Hauskaa miten asiat kääntyvät päälaelleen;vielä pari vuotta sitten skeptikkoja pidettiin lahjottuina huijareina, nyt agw-tieteilijät kärähtävät yksi toisensa jälkeen ja taustalta paljastuu todella iso raha."

    Kunhan nyt edes yksi "agw-tieteilijä" "kärähtäisi". Sitä odotellessamme nautitaan kerrankin kylmästä säästä!

    Äänestä

  • ^^ kirjoitti:

    jutteli Mikkelin torilla.
    Olivat talvisodan evakkohevosia.
    Toinen hevoinen kysyi, miss' sie olit evakos, hää vastas et lahes,
    mihin taas toinen hepo tokaisi olleensa varkaudessa.
    Ja vieläpä tokasi että missä tahansa on parempi kuin lahdissa.

    Sanoisin teille suoraan, nyt on pilkkujen ja väärennettyjen todisteiden aika ohi.
    Eli poliitikot etsivät syyllisiä tiedemiehistä.
    Alkuperäinen virhe oli perustaa tiedemiesten ja poliitikkojen yhteinen kerho,
    jonka seurauksena synty tiedepolitiikkaa, ts. postmodermismi pääsi sekaantumaan
    tieteeseen.

    Äänestä

  • Steurastaja kirjoitti:

    Kuka "agw-tieteilijä" on tuomittu jenkeissä vankilaan tieteellisestä vääristelystä. Mielenkiinnolla odottelen tuota tietoa. :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ssivistäjä kirjoitti:

NASA/GISS on julkaissut viime vuoden raporttinsa. Sen mukaan viime vuosi oli globaalisti mittaushistorian toiseksi lämpimin, ja eteläisen pallonpuoliskon osalta kaikkein lämpimin:

http://www.giss.nasa.gov/research/news/20100121/

Siinäpä palstan retardeille ja tieteenkieltäjä-hihhuleille ja salaliittohörhöille taas ihmeteltävää. Todennäköisesti ne raukat raapustavat taas tyypilliseen tapaansa tähän alle vaikka minkälaisia hörhöilyjä, mutta niistä ei kannata välittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu