Mustikkakeitto

Onko valion mustikkakeitto terveellistä? Se sokeriton versio siis.
Kuulemma mustikka on todella terveellistä mutta Valion käsittelyn jälkeen epäilytttää.
En halua laihduttaa, vaan syödä vain terveellisesti, ennen kuin lihon.
Ja sisältöhän lukee pakkauksen kyljessä, mutta kun en ymmärrä ravintoarvoista yms mitää.
57788
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yleensä marjat kannattaa mieluummin syödä marjoina kuin sopaksi keitettynä. Finelistä voi tarkistaa, kummassa on enemmän esimerkiksi kuituja, vitamiineja ja erilaisia hivenaineita (mm. kaliumia näyttäisi mustikoissa olevan paljon). Teollisessa jalostuksessa ravintoaineita aina häviää, ja niitä sitten lisätään keinotekoisesti.

http://www.fineli.fi/food.php?foodid=4404&lang=fi

Jos haluaa syödä terveellisesti, kannattaisi perehtyä ravitsemustiedon alkeisiin, esimerkiksi siihen, mihin tarvitaan proteiinia, rasvaa, hiilihydraatteja, kuituja ja vitamiineja. Yksi hyvä perusteos tältä alueelta on Mikael Fogelholmin Syö ja liiku mielelläsi.

Äänestä

JOs kiinalainen terveellistä voi olla! - Hyi helvetti!

Äänestä

Ajan henki on että aidot raaka-aineet korvataan halvoilla teollisuuden synteettisillä kemikaaleilla. Kaikki tuoteselosteet pitää nykyään lukea suurennuslasin avulla löytyykö sieltä jotain aspartaamia tai vastaavaa.

Äänestä
  • Käyttääkö Kallentalo mustikkakeittoa

    Äänestä

No eipä sieltä apua tullut

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mustikkamauno kirjoitti:

Onko valion mustikkakeitto terveellistä? Se sokeriton versio siis.
Kuulemma mustikka on todella terveellistä mutta Valion käsittelyn jälkeen epäilytttää.
En halua laihduttaa, vaan syödä vain terveellisesti, ennen kuin lihon.
Ja sisältöhän lukee pakkauksen kyljessä, mutta kun en ymmärrä ravintoarvoista yms mitää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu