Olen lähellä 6-kymppinen naimisisissa oleva nainen, mummukin ainoan tyttäremme kautta. Leivon makeita melko harvoin, rieskoja ja sämpylöitä sekä kasvispiirakkaa ja pitzaa varmaan paljon useammin. Nyt saamistani mikseistä kokeilin vasta eilen ensimmäistä ja tein siitä kakun.
Tulos oli makoisa, melkeinpä suussasulava suklainen herkku. Helppoahan leipominen oli kuin mikä, nopeaakin. Mutta itse jäin kaipaamaan mixin tarpeiden osuutta hieman enemmän, kakku jäi melko vajaaksi pienimmässä vuuassani.
Toki ostaisin tuotetta, olen käyttänyt muitakin vastaavia tuotteita. Mitään uusia ideoita en keksinyt niiden lisäksi, mitä pakkauksen kyljessä oli. Varmaan kokeilen kaikkia siinä olleita jossain vaiheessa.
Kiitän, että sain olla mukana testiryhmässä. Iloisia leipomishetkiä kaikille.
Leipuri kirjoittaa
2
397
Vastaukset
käyttää 2 pussia isompaan vuokaan sen huomasin itsekkin, että jää pikkuiseksi jos käyttää vain yhden pussin .
Kannattaa lukea muiden tekemiä ohjeita, olemme kaikki kehitelleet jokainen vähän omaa reseptiä makuja laidasta laitaan ja kaikki ovat kokeilun arvoisia' vahingosta ' viisastuu ja ihan varmaan 2:sta pussista
olisikin saanut täyden vuuan kakun.
Tuossa jo yhden herkullisen vihjeen luin ja aion
kyllä kokeilla sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1221635Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501386- 141195
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?28799