IKEA

Hei!
Kysymykseni on tökerö "ravintolat"-palstalle, mutta kysynpä silti.
Onko kenelläkään kokemuksia IKEAn sunnuntai-brunssista? Olen syönyt Ruotsissa lafkan ravintoloissa, mutta siitä on jo vuosia.
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia. Löytyykö sieltä esim. kasvisruokailijalle mitään?

Kiitokset!
81834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En koskaan enkä missään suosittele Ikeaa. Lihapullia saa muualtakin, eikä silloin tarvitse kiertää koko myymälää päästäkseen ravintolaan sisään ja sieltä ulos.

Kävin kerran Vantaan Ikeassa syömässä. Piti kiertää koko talo ennenkuin pääsi sieltä ulos. Uloskäynti näkyi ravintolan ikkunasta, mutta sinne olisi päässyt vain hätäpoistumistietä pitkin. Henkilökunta ei suostunut avaamaan kyseistä poistumistietä, joten totesin vihdoin ulos päästyäni, että hyvästi Ikea. Ei enää ikinä siihen taloon, ei huonekaluostoksille eikä muutenkaan.

Äänestä

^ Kummasti siellä Ikeassa käy tuhansittain ihmisiä päivässä syömässä. Osa myös kehuu Ikean lihapullia parhaiksi. Sitäpaitsi en tiedä mikä edellisellä kirjoittajalla oli ongelmana, mutta kyllä Vantaan Ikeasta ulos pääsee kiertämättä koko taloa. Portaat suoraan alas ja olet ulkona, helppoa. Tai ilmeisesti liian haastavaa sinulle ex-asiakas ;)
Tosin hyvä varmaan jos et siellä enää käy, ei kai missään tuollaisia asiakkaita tarvitakkaan.

Äänestä

Kerro mulle hei kaveri miten tempun oikein teit. Ei sieltä oikeasti pääse
ulos kuin menemällä hakemaan lapsen sen portin kautta minkä
henkilökunta avaa. Lihapullat on kyllä hyviä mutta jonotus yleensä
niin pitkä että ovat kylmiä. En ole kehdannut mennä sinne lasten
ruokien nuketukseen(siis mikroon).

Äänestä

  • Joo kyllä joutuu kiertämään ja ruoka oli kylmää mautonta suoranaista paskaa kuolleen salaatin ja kitkerän kahvin kera. Onneks ei tarvi enää mennä sinne.

    Äänestä

Pikakassa aloitteellinen,vammat,ruuhkat, mainos- radio riita mainos ostetaan uusi sohva,sohvanpäälinen.
Eräs suosittaa lai raskas huopa ja vaikka monta päiväpeitonin on kokoa riittävä.

Äänestä

Paska kehitysvammainen yhtiö. Välttäkää.

Äänestä

Kävin muutama kuukausi sitten perustamispaikkakunnan uudessa Ikeassa, erehdyimme kahvilaan jossa tarjolla muutama kuivunut voileipä ja puolivalmisteista lämmitettyä ruokaa.
Puhtaat astiat olivat loppuneet ja jono sen kuin piteni kun asiakkaat odottelivat puhtaita laseja ja kahvikuppeja, maksukassa erittäin hidas ja siistijät olivat asiakkaitten haittona.
En suosittele, toivottavasti Suomessa parempi palvelu ja parempi ruoka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mansen likka kirjoitti:

Hei!
Kysymykseni on tökerö "ravintolat"-palstalle, mutta kysynpä silti.
Onko kenelläkään kokemuksia IKEAn sunnuntai-brunssista? Olen syönyt Ruotsissa lafkan ravintoloissa, mutta siitä on jo vuosia.
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia. Löytyykö sieltä esim. kasvisruokailijalle mitään?

Kiitokset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu