Aluksi ei muka ollut yhtään mitään, ei edes aikaa. Siten jostain salaperäisestä syystä tapahtui valtava, suunnaton pamaus ja maailmankaikkeus syntyi. Tälläistä soopaa aivan muina miehinä horisevat ja kuvittelevat että kansa uskoo!
Jos näiltä ns. tiedemiehiltä kysyy mitä tapahtui ennen suurta pamausta he suuttuvat, "Ei tuollaista saa kysyä". Ennen pamausta kun ei ollut mitään, sitten, simsalabin, pamaus, savua ja tulta, koko maailmankaikkeus syntyi. Kuulostaa huonolta taikatempulta, hohhoijaa, kuka tuollaisen sadun ottaa todesta..
Big Bang on huijausta
20
478
Vastaukset
- No eipä tosiaankaan!
BigBang-teoriaan ei varsinaisesti sisälly mitään "pamausta", se on vain yleinen harhaanjohtava kielikuva. BigBang ei ollut mikään kranaatin räjähdys.
BigBang-teoria ei tietenkään kerro siitä mitä on ko.teorian ulkopuolella, mikään teoria ei kerro. - sinulla useinkin
tapana rakennella olkinukkeja?
Ainakin nyt sellaisen teit. - Kunnia Herralle
"Jos näiltä ns. tiedemiehiltä kysyy mitä tapahtui ennen suurta pamausta he suuttuvat, "Ei tuollaista saa kysyä"."
Koska tiedemiehet eivät halua myöntää, että kaiken alkusyy on ikuinen ja ääretön... JUMALA!!!
Alkuräjähdysteoria vahvistaa kristillisen luomisopin, jolle pakanat ovat aina pilkallisesti nauraneet: maailma on todellakin luotu ex nihilo, ihan tyhjästä. Ja niin kuin P. Augustinus jo 1600 vuotta sitten totesi, aika ja avaruus syntyivät yhtä aikaa, ja Jumala on niistä riippumaton, universumin ulkopuolella. Jumalallisen ilmoituksen mukaan mekin yhdymme aikanaan tuohon ikuisuuteen.- jumala teki
sen kaiken 7 päivää lehdessä... eiku siis 7 päivässä (ei tainnu pitää ees kahvitaukoja?)!
Jumalan keksit omaan päähäsi selittämään sinulle jumalan luoduksi kaiken, mitä et ymmärrä. Ja sitä on paljon.
Jonkinlainen yksinkertaisen ihmisen primitiivireaktio.- .
hihhuli hiljaa ku et mistään mitää tajuu
- Mtarix,,,....,,,,...
koska mitään ei tule tyhjästä
- å9ypyfgou
Massat ja voimat edustavat nollasummapeliä.
- kaalimato:)
tiedemiehet... Heidäthän koulutetaan juuri huijaamaan! Onneksi olet kuitenkin ottanut asiasta selvää, etkä mene heidän asettamiinsa vipuihin!
- jakinboas11
Onko sinulla tietoa mitä jumala teki ennen kuin päättä luoda maailmankaikkeuden, ja miksi hän sai kyseisen luomisvimman? oliko ikuisuudessa tylsää ja yksinäistä?
- 8+12
Mistä tiedät ettei asialla ollut jonkinlainen "kosminen voima" vaan tarraudut aina krisseleiden jumalaan?
Nykyään tiedemiehet ovat sitä mieltä että tyhjästä voi syntyä vaikka mitä.
Mikä sai tyhjyyden tekemään jotain? mitä oli sitä ennen?En usko että tiede voi ikinä vastata näihin kysymyksiin.
Arvailuja voi aina heittää... siksi tätäkän kutsutaan TEORIAKSI ei faktaksi. - 15+10=?
8+12 kirjoitti:
Mistä tiedät ettei asialla ollut jonkinlainen "kosminen voima" vaan tarraudut aina krisseleiden jumalaan?
Nykyään tiedemiehet ovat sitä mieltä että tyhjästä voi syntyä vaikka mitä.
Mikä sai tyhjyyden tekemään jotain? mitä oli sitä ennen?En usko että tiede voi ikinä vastata näihin kysymyksiin.
Arvailuja voi aina heittää... siksi tätäkän kutsutaan TEORIAKSI ei faktaksi.Tiedätkö mitä sana 'teoria' tarkoittaa?
- cosmic insider
Minua kiinnostaisi eniten jos jollakulla on tietoa siitä että miten Jumala voi olla maailmankaikkeuden ulkopuolella ja silti vaikuttaa tapahtumiin maailmankaikkeuden sisäpuolella. Ilmeisesti Jumalan täytyy olla maailmankaikkeuden ulkopuolella jos hän on luonut maailmankaikkeuden.
- Me hän
cosmic insider kirjoitti:
Minua kiinnostaisi eniten jos jollakulla on tietoa siitä että miten Jumala voi olla maailmankaikkeuden ulkopuolella ja silti vaikuttaa tapahtumiin maailmankaikkeuden sisäpuolella. Ilmeisesti Jumalan täytyy olla maailmankaikkeuden ulkopuolella jos hän on luonut maailmankaikkeuden.
Sinä itse olet pieni osa ikuista energiaa eli luojaa eli älykästä suunnittelijaa joka loimme tämänkin kertaisen maailmankaikkeuden. Luomiseen liittyy tietysti oleellisesti se että kykenemme unohtamaan kaikesta kaiken. Eihän tää muuten niin hauskaa olisi!?! Ei mitään ulkopuolista persoonallista Jumalaa tietysti ole. On vain ikuinen energia joka kykenee luomaan omasta itsestään eli omasta ikuisesta energiasta havaitun kaltaisen maailmankaikkeuden ikuiseen tilaan.
- Vaimoon luottava
Mutta gang bang ei väittää vaimo. Ja hän on sentään DI.
Seisovan vaimon mies... - macaon
Suurta alkuräjähdystä ei ehkä koskaan tapahtunutkaan sillä tavalla kuin newtonilaiset fyysikot uskovat.
Nykyinen valtavirtateoria maailmankaikkeuden evoluutiosta perustuu yleisesti Newtonin ja Einsteinin työhön. Newtonin teoria kehittyi olettamukselle, että gravitaatio läpäisi tilan ja tuo tila oli sähköisesti neutraali.
Eteenpäin ajattelevat tiedemiehet tutkii nyt plasmafysiikkaa ja "kasaavat" sähköinen maailmankaikkeus käsitettä. Palapelin osia tietty vielä uupuu. Tässä uudessa teoriamallissa päätellään, ettei mustia aukkoja ja pimeää ainetta ole olemassa ja että sähkö on vastuussa siitä energiasta, mikä on muodostanut planeetat ja tähdet. Ensimmäinen on hutilyönti ja jälkimmäinen osuma, tärkeä sellainen.
Jos nähdään se mahdollisuus, että mustilla aukoilla on parinaan valkoinen aukko niin niiden toiminta ja luonne saattaa alkaa hahmottua vähitellen. Mustat aukot tai mikään teoreettinen pimeä aine ei muodosta, pidä yhdessä ja anna käyttövoimaa kosmokselle. Kyse on sen sijaan jostain yhteneväisestä, kosmisesta sähkövoimasta ja sen on geometrista, metatronista ollen itse asiassa jalostuneen sähköenergian muoto, jossa on koodattuja "idusoituja nollakenttäenergiaominaisuuksia". Se on kosmisen nollakenttäsähköverkon toimintaa.- pi9u8pyotf
tiedepiireissä tuollaista tutkitaan ja pähkäillään.
Valkoiset aukot ovat UTELE-sontaa ja sähkömagnetismi ei voi olla tähtien energiasta vastuussa.
Kerrohan nyt vähän lähteitä, etten lyttää koko kirjoitustasi antamatta sinun ensin perustella.
Ainakaan viime talvena kuulemassani kosmologian kehitystä sivuavassa esitelmässä ei tuollisista vaihtoehdoista puhuttu sanaakaan. Kirjani aiheesta ovat 2006 tai vanhempia, mutta suuresti epäilen "teorian" olevan peräisin foliopiposivustoilta. - macaon
pi9u8pyotf kirjoitti:
tiedepiireissä tuollaista tutkitaan ja pähkäillään.
Valkoiset aukot ovat UTELE-sontaa ja sähkömagnetismi ei voi olla tähtien energiasta vastuussa.
Kerrohan nyt vähän lähteitä, etten lyttää koko kirjoitustasi antamatta sinun ensin perustella.
Ainakaan viime talvena kuulemassani kosmologian kehitystä sivuavassa esitelmässä ei tuollisista vaihtoehdoista puhuttu sanaakaan. Kirjani aiheesta ovat 2006 tai vanhempia, mutta suuresti epäilen "teorian" olevan peräisin foliopiposivustoilta.Odotankin mitä plasmafysiikkaa tutkivat tuovat esiin jatkossa. Myös aivoaaltotutkimuspuolelta jahtaan uutta tietoa. Ihan mielenkiintoista tämä nyky meno...
- pöiugpiugy
macaon kirjoitti:
Odotankin mitä plasmafysiikkaa tutkivat tuovat esiin jatkossa. Myös aivoaaltotutkimuspuolelta jahtaan uutta tietoa. Ihan mielenkiintoista tämä nyky meno...
ja kosmologialla on aika vähän yhteistä. Plasmafysiikasta tiedetään nykyään melko paljon ja fuusiotutkimus tuo lisää tietoa. Sillä ei kuitenkaan kosmologiaa ratkaista.
- öiugiyfg
macaon kirjoitti:
Odotankin mitä plasmafysiikkaa tutkivat tuovat esiin jatkossa. Myös aivoaaltotutkimuspuolelta jahtaan uutta tietoa. Ihan mielenkiintoista tämä nyky meno...
Sinulla ei ollut yhtään mitään faktaa väitteittesi pohjaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2422111- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637