ihan vain mielenkiinnosta mietin et kuinka usein te muut sinkut harrastatte/haluisitte harrastaa seksiä?
sinkkuus&seksi
10
579
Vastaukset
- ja joka päivä
aina
- Kekkonen2000
Lähes joka päivä
- tiedä tuota
1-2 kertaa viikossa pidemmän kaavan mukaan
- qwedsa
Harrastan 0-3 kertaa vuodessa / haluaisin harrastaa joka viikko.
- vakkari on mukava
Kerta pari viikossa, siis kumppanin kanssa. Runkkaamista ei lasketa seksiksi.
- Nuori ytm
Silloin tällöin tekee mieli harrastaa. :P Ja vaikka minulla onkin ollut mahdollisuuksia harrastaa yhden yön suhteita niin minulta löytyy itsekunnioitusta ja itsehillintää sen verran, että en aio alentua harrastamaan niitä. Eli en harrasta seksiä lainkaan.
Mielummin harrastan seksiä sellaisen naisen kanssa, jota rakastan. :) - Arasville
Lähes päivittäin eli ainakin viitenä päivänä viikossa, mutta vain kauniiden nuorten naisten kanssa.
- vänksy
sitä oikestaan lainkaan. Ne halut syttyy vasta sitten kun on jonkun miehen kanssa (suhteessa, tunnetaan jo ja on tunteita, vietetty aikaa yhdessä jne).
Sinkkuna ollessa kunnei miesten kanssa ole juurikaan fyysisesti tekemisissä, ei mitään halujakaan silloin ilmaannu. Viime yrityksestä aikaa n 4.5 vuotta. Toki haluaisin useammin, jos homma ei kaatuisi ujouteen.
- Muistelenpa
Seksi kelpaisi vaikka joka päivä, jos se olisi edes suunnilleen samanlaista kuin viimeksi, siis kuutisen vuotta sitten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845097Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.243446Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j342785Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581800- 471576
- 941362
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2411331Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731058IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54945