Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

EVOLUUTION MAHDOTTOMUUS

totuus esiin..

Evoluutio on täysi mahdottomuus ja typerä teoria, joka halventaa
Jumalan luomistekoja.
Evoluutioteoriaan uskovat rakentavat Baabelin tornia (= elämä ilman
Jumalaa) koko ihmiskunnan tuhoksi. Ihminenhän on sieluolento (=
iankaikkisuus) ja hänet on Jumala kalliisti lunastanut Kristuksessa
Jeesuksessa.

Jolla on silmät päässä, ymmärtää jo ihmisen silmän rakenteesta
evoluution mahdottomuuden, sillä sen rakenne on huikean
monimutkainen. Se ei ole syntynyt vähitellen itsestään, van Jumala loi
sen aikojen alussa LOPULLISESSA ja suurenmoisessa muodossaan.

Silmän monimutkaisissa rakenteissa ja mekanismien välillä on äärettömän
hieno yhteistoiminta.
Automaattisen tähtäyksen, automaattisen tarkennuksen ja
automaattisen valonvoimakkuuden säädön avulla ihmissilmä kykenee
toimimaan miltei pilkkopimeästä kirkkaaseen auringonvaloon, näkemään
ohuen hiuksen läpimittaisen esineen ja suorittamaan noin 100.000
liikettä päivittäin, tarjoten jatkuvan sarjan värillisiä stereoskooppisia
kuvia. Nukkuessamme silmä jatkaa omaa huoltotyötään. Silmä on
hyödytön, ellei se ole täysin kehittynyt. Se joko toimii täydellisenä
kokonaisuutena tai sitten se ei toimi ollenkaan. Siksi silmän asteittainen
evoluutio on täysin omituinen ja järjenvastainen ajatus.

Sama koskee myös muita ihmisen elimiä.
Ihminen (Aadam ja Eva) tarvitsi ensi sekunnista alkaen esim. keuhkot,
maksan, munuaisten, vatsan.

Ihmissilmässä (ylempi suora silmälihas, sidekalvo, värikalvo, sarveiskalvo,
linssi l. pupilli, ulompi suora silmälihas, alempi vino silmälihas, alempi
suora silmälihas, silmän valtimot ja laskimot, näköhermon tuppi,
rengaslihas, etukammio näköhermo) ilmenee vastaansanomattomasti
koko luomakunnassa vallitseva suunnittelu ja tarkoituksenmukaisuus.

Älä ole sokea, vaan näe silmilläsi Herra Jeesus Kristus.

www.tv7.fi

38

787

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pippeli piiloon

      Hihhulit ovat tosi pitkäjänteistä porukkaa... heidän mukaan maapallo on 6 000 vuotta vanha.

      Onnettomat orpanat ei oikein hiffaa, et elämän kehittyminen on tarvinnut aikaa miljardeja vuosia (onhan se tietenki yksinkertaisempaa yksinkertaiselle, jos elämä olisi syntyny esim. 6 päivässä)!

    • mahdottomuudenjumala

      "Evoluutio on täysi mahdottomuus ja typerä teoria, joka halventaa
      Jumalan luomistekoja."

      Millä perusteluilla evoluutio on mahdoton? Huom. älä vetoa mihinkään jumalaan, vaan perustele tieteellinen väite tieteen keinoin!

      Mistäs se jumala tulikaan? Kuka hänet/sen teki/loi?

      • kjfksdh

        Evokki kysyy siinä silmät pyöreinä että millä perusteella valhe on valhe.

      • Vaikea_kysymyskö

        Ja sinä odotat pippeli pystyssä vastausta (älyvapaaseen) kommenttiisi.

      • SairaidenAivojenHoure
        kjfksdh kirjoitti:

        Evokki kysyy siinä silmät pyöreinä että millä perusteella valhe on valhe.

        Saarnamies huutaa sylkeä pärskien, että evoluutio on valhe. Ainoa todiste hänelle on kirja, jossa kerrotaan aasin ja käärmeen puhuneen.

      • Luucifer
        kjfksdh kirjoitti:

        Evokki kysyy siinä silmät pyöreinä että millä perusteella valhe on valhe.

        Sinä saatanan sekopää hihhuli selailet keskusteluja 7 vuoden takaa ja heittelet aivokuolleita, uskovaisia kommenttejasi sinne tänne. Et itse edes tajua kuinka sairas ja säälittävä olet.

      • kdfjkdfgkdhk
        Luucifer kirjoitti:

        Sinä saatanan sekopää hihhuli selailet keskusteluja 7 vuoden takaa ja heittelet aivokuolleita, uskovaisia kommenttejasi sinne tänne. Et itse edes tajua kuinka sairas ja säälittävä olet.

        Älä hihhuloi satuihin uskova evokki.

      • Erityislapselle
        kdfjkdfgkdhk kirjoitti:

        Älä hihhuloi satuihin uskova evokki.

        Nyt erityislapsi on vauhdissa. Varo, ettei molemmat aivosolusi ylikuumene.

    • EL

      Jumala loi suuressa viisaudessaan evoluution. Siitä huolimatta joidenkin uskovaisten on ihan mahdotonta ymmärtää sitä.

      • on vaikea uskoa...

        että ihminen loi Jumalan (suuressa tiedon puutteessaan)!

      • nyt lopultakin

        mistä se jumala ilmestyi?

      • Brina
        nyt lopultakin kirjoitti:

        mistä se jumala ilmestyi?

        Kysymykseesi liittyy aika, mutta kun Jumala on ajaton ja ikuinen, joka ON, joka ei ole syntynyt ja jolla ei ole rajoja, jotain mitä aivomme eivät ilmeisesti kykene tajuamaan . Emme ymmärrä miten joku/jotain voi olla ilman alkua ja loppua, ikuisesti! Kun kuvittelemme jotain ääretöntä, niin mielemme yrittää löytää jostain aina alun ja lopun. Jossakin on sanottukin, että "ajallinen ei voi ymmärtää ajatonta".
        Ihmismielemme yrittää tehdä Jumalasta kaltaisemme olennon ja kristinusko jopa sellaisen jolla on yksi poika (puhumattakaan juutalaistarujen despoottista yksinvaltiasta ja kreikkalaisten hauskoja jumalperheitä) ja jota pitää pelätä ja yrittää olla mieliksi! Ei ihme, että monet ajattelevat ihmiset eivät voi enää uskoa sellaiseen jumalaan, vaan valitsevat ateisim!

        Aika ajoin on aina ollut joitakin ihmisiä, jotka ovat kokeneet Samandhin, jumalallisen kokemuksen kaiken ykseydestä ja tarkoituksesta (kuten esim. Buddha, Yeshua ym. uskontojen kuuluisuus, mutta myös jotkut ihan tavalliset ihmiset). Moni sellaisen kokenut ihminen on tavalla tai toisella ollut vaikuttamassa uskontojen, lahkojen ja erilaisten uskonnollisten näkemysten syntyyn, mutta yleensä vasta seuraajiensa taholta ja jotka ovat ymmärtäneet idolinsa opetuksia oman rajoittuneen (ei valaistuneen) käsityksensä puitteissa (siksi on niin paljon ristiriitaisia näkemyksiä). Jokaisen tuollaisen valaistuneen "mestarin" opetuksista voimme kuitenkin ymmärtää , että lopulliset vastaukset kysymyksiimme saamme vain oman itsemme kautta kulkemalla vaikkapa jotain heidän opetuksillaan ja esimerkillään viitoittamaansa tietä kuten esim. Yeshuan "Minä Olen (on) tie, totuus ja elämä".

        Tämänhetkisen käsitykseni mukaan ennemmin tai myöhemmin, tässä tai jossakin 'tulevassa elämässä', nämä elämän suuret mysteerit selviävät itsekullekin. Ikuisuudessa ei ole ajasta puutetta, mutta mitä pikemmin alkaa kyselemään ja kyseenalaistamaan noita valmiiksi pureskeltuja uskomuksia ja näkemyksiä (siis näitä minunkin!), sen nopeammin myös niitä itsekunkin kaipaamia vastauksia alkaa löytymään!

        En siis osaisi antaa kuin mielikuvitukseni mukaisen vastauksen tekemääsi kysymykseesi eikä varmaan kukaan muukaan voi enempää, joten rehellinen vastaukseni on: "Vain itse Jumala tietää sen"!

      • sitten niitä
        Brina kirjoitti:

        todisteita niille väitteillesi, äläkä piiloudu sellaisen selän taakse, jonka olemassa olosta ei toistaiseksi ole mitään todistetta!

        Huom. todisteiksi ei kelpaa muinoin eläneidem taikauskoisten ja tietämättömien ihmisten kuvitelmat ja toiveajattelu!

      • fefef
        sitten niitä kirjoitti:

        todisteita niille väitteillesi, äläkä piiloudu sellaisen selän taakse, jonka olemassa olosta ei toistaiseksi ole mitään todistetta!

        Huom. todisteiksi ei kelpaa muinoin eläneidem taikauskoisten ja tietämättömien ihmisten kuvitelmat ja toiveajattelu!

        Evokit ovat taikauskoisia. Luonnonvalinta toimii taikurina.

      • LapsenMieli
        fefef kirjoitti:

        Evokit ovat taikauskoisia. Luonnonvalinta toimii taikurina.

        Lapsellinen kommentti, mutta mitäpä muutakaan voi odottaa, jos henkinen ikä on 6v.

    • Fiat lux!

      "Ihminen (Aadam ja Eva) tarvitsi ensi sekunnista alkaen esim. keuhkot,
      maksan, munuaisten, vatsan."

      Tämäkin lause taas todistaa, ettet ymmärrä edes evoluutioteorian perusasioita. MIksi siis vaivaudut kirjoittelemaan evoluutiopalstalle? Näille kirjoituksille kun löytyisi parempikin osoite.

      • Tapio A. Kärnä

        Sinä ja sinun heprealaiset Aatamisi

        Sekä kreationismi että Darwinin evoluutioteoria ovat vain kulttuuri-imperialistisia erehdyksiä,sillä
        rikkaat keksivät uskonnot nimenomaan rahan ja myyntivoittojen pimityksen takia.Koska rikkaat ovat
        tyhmempiä kuin köyhät,luonnollisesti he haluvat pimittää köyhien riiston eli arvovaltansa uskonnoilla
        eri valtioissa.Sen takia kaikki olevainen on sielunlain ja luonnonlakien perusteella vain materiaa myös äärettömässä universumissa,joka ei edes laajene.

      • perusteella...
        Tapio A. Kärnä kirjoitti:

        sinä olet köyhä, ruma ja tyhmä riistoporvari, etkä sinä mistään mitään tiedä!

        Myöskään sinun tietoisuutesi ei tule koskaan laajenemaan, sillä olet äärettömän yksinkertainen typerys (jonka lääkitys ei ole aivan kohdillaan)!

      • *naamakämmen*

        Minkä ihmeen takia Suomessa pitää mielenterveystapausten avohoito ulkoistaa johonkin suomi24:n palstoille?

      • Tapio A. Kärnä
        perusteella... kirjoitti:

        sinä olet köyhä, ruma ja tyhmä riistoporvari, etkä sinä mistään mitään tiedä!

        Myöskään sinun tietoisuutesi ei tule koskaan laajenemaan, sillä olet äärettömän yksinkertainen typerys (jonka lääkitys ei ole aivan kohdillaan)!

        Ja hölö hölö

        Älä sekoita pikkuporvarillista kulutushysteriaasi ja kulttuuri-imperialistisia (englannin kielisiä)paskapuheitasi materialistiseen evoluutioon,vaan tunne sielunlaissa
        edes itsesi.Olevainen on sielunlain perusteella ainetta myös tähtien takana.Älä kurkista sinne,
        jos et tunne sielunlaissa edes omaa TAJUNTAA eli sieluasi.

      • minä ja Aatamini
        Tapio A. Kärnä kirjoitti:

        Sinä ja sinun heprealaiset Aatamisi

        Sekä kreationismi että Darwinin evoluutioteoria ovat vain kulttuuri-imperialistisia erehdyksiä,sillä
        rikkaat keksivät uskonnot nimenomaan rahan ja myyntivoittojen pimityksen takia.Koska rikkaat ovat
        tyhmempiä kuin köyhät,luonnollisesti he haluvat pimittää köyhien riiston eli arvovaltansa uskonnoilla
        eri valtioissa.Sen takia kaikki olevainen on sielunlain ja luonnonlakien perusteella vain materiaa myös äärettömässä universumissa,joka ei edes laajene.

        "Sen takia kaikki olevainen on sielunlain ja luonnonlakien perusteella vain materiaa myös äärettömässä universumissa"

        "myös äärettömässä universumissa" ?? Mitä ovat ne muut paikat, joissa olevainen on vain materiaa.

        Lisäksi, miten köyhien riiston looginen seuraus on että kaikki on vain materiaa? Rikas kapitalisti ehkä näkee kaiken vain materiana, mutta että sinäkin Brutukseni.

      • Tapio A. Kärnä
        minä ja Aatamini kirjoitti:

        "Sen takia kaikki olevainen on sielunlain ja luonnonlakien perusteella vain materiaa myös äärettömässä universumissa"

        "myös äärettömässä universumissa" ?? Mitä ovat ne muut paikat, joissa olevainen on vain materiaa.

        Lisäksi, miten köyhien riiston looginen seuraus on että kaikki on vain materiaa? Rikas kapitalisti ehkä näkee kaiken vain materiana, mutta että sinäkin Brutukseni.

        Vastaus idealistipöpille

        Myös mikroskooppien valo on kaasua eli materiaa.Toisaalta esimerkiksi Darwinin evoluutioteoria
        on fossiililöytöjä lukuun ottamatta vain idealistinen virhe,jolla porvarispuntit perustelevat
        arvovaltansa eli kulttuuri-imperialismin ja luonnonvarojen riiston.

      • Minä ja A:ni taas

        et vastannut kumpaankaan kysymykseen.

        Siis toistan: 1) missä tämän universumin ulkopuolella olevainen on vain materiaa?
        2) Miten köyhien riistosta loogisesti seuraa, että kaikki on vain materiaa?

      • näinon.
        Minä ja A:ni taas kirjoitti:

        et vastannut kumpaankaan kysymykseen.

        Siis toistan: 1) missä tämän universumin ulkopuolella olevainen on vain materiaa?
        2) Miten köyhien riistosta loogisesti seuraa, että kaikki on vain materiaa?

        Eikös se ole hieman narsistista ajatella että joku inhimillinen Jumala loi koko maailman. Ja sekin että ihminen on liian hieno laji voidakseen olla kehittynyt apinasta. Sitä paitsi evoluutiosta on todisteita kaikkialla maailmassa koko ajan ja jokaisen imisen sisällä, mistään jumala-teoriasta ei ole muuta todistetta kun joku raamaattu, jossa on ihan yhtä paljon totuutta kun vaikka Kalevalassa.

      • fufuf
        näinon. kirjoitti:

        Evoluutiosta ei ole todisteita missään.

      • Olet_tyhmä
        fufuf kirjoitti:

        Evoluutiosta ei ole todisteita missään.

        On toki, mutta sinun ymmärryksesi taso ei niiden tajuamiseen riitä.

    • hh

      Uskotko Jpulupukkiin? En kyllä yhtään ihmettelis. Samantien voisit uskoa myös vaikka Miikä Mikä- maahan tai Hammaskeijuun... Kai nyt varmasti ymmärrät miten järjettömältä tuo teksti oikeen kuulostaa?

    • kressuille

      Lukekaa nyt edes perusasiat ennen kuin tulette tänne jakamaan "viisauttanne".

    • oipoi

      Luonto itsessään on todiste älyttömästä suunnittelusta. Jumala on narsistinen pelle. Ei jatkoon.

    • Tfvhkla

      Miksiköhän jumala loi sullekin häntäluun hmmmm. Ilmeisesti hämäykseksi.

      • kdfjkdfgkdhk

        Miksiköhän sen häntäluun tarkoitus on jo selvitetty. Sillä luulla ihmisessä ei ole hännän kanssa mitään tekemistä.

    • bnmbnmbmn

      Jumalan luomistyötä ei voi valheilla halventaa.

    • Villlllle

      Hieman kyllä käy sääliksi aloittajan kaltaisia ihmisiä. Onko se kuoleman pelko vai mikä joka ajaa ihmisen näihin absurdeihin uskomuksiin jumalista tai korkeammista voimista? Ei tiedepalstalle kannata tulla purkamaan omaa epävarmuudesta tai tietämättömyydestä johtuvaa pelkoaan. Itse suosittelisin vain lukemaan ja oppimaan, rakastamaan ja etsimään rakkautta. Meillä on kuitenkin kullakin vain tämä vajaan sadan vuoden pätkä täällä, eikä pelko, katkeruus tai viha tuntematonta kohtaa ainakaan sitä aikaa tämän pallon päällä paranna.

      • fufuf

        Jokin syvä katkeruus, viha ja pelko saa jotkut ihmiset uskomaan luonnonvalintaan ja tarkoituksettomaan sattumalta syntyneeseen elämään.

      • HelvetinPelko
        fufuf kirjoitti:

        Jokin syvä katkeruus, viha ja pelko saa jotkut ihmiset uskomaan luonnonvalintaan ja tarkoituksettomaan sattumalta syntyneeseen elämään.

        Ei, vaan tieteellinen tutkimus.
        Pelko estää kreationisteja tunnustamasta tieteen saavutuksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2374
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      55
      2085
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      95
      1923
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1672
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1592
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1456
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1430
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1390
    Aihe