Koko doping:ista kärynneen porukan ainoaksi MIEHEKSI on osoittautunut Harri Kirvesniemi, joka rehellisesti kertoi miten asia on.
Isometsä ja varsinkin Myllylä ovat surkeita selittelijöitä. Myllylä erityisesti osoittautui ruikuttajaksi.
Hän käyttäköön tästä lähin hametta!
Isometsä ja varsinkin Myllylä ovat surkeita selittelijöitä. Myllylä erityisesti osoittautui ruikuttajaksi.
Hän käyttäköön tästä lähin hametta!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samalla lailla valehteli ja kieroili, ihmetteli aivan pokkana kun J.Isometsä jäi kiinni?! Samaa kieroa sakkia kaikki.
mutta ei Harrikaan ole puhunut muuta kuin mikä tiedetään. Eli sanoi että olisi voinut päräjätä laillisin keinoin, jos olis antanut tiputtaa sokeri-suola liuosta. Suuri valhe. Mutta muuten olet oikeassa, ainut joka on tullut esiin "rehellisesti" ja varmaan tämä on oikea tapa. Tuntuu että Harri kuitenkin selviää tästä parhaiten. Isometsä ja Immonen - voi voi
Ja vielä ilkeää isännöidä nuorten hiihtoja.
Siinä oiva esimerkki tuleville douppaajille. Mielestäni teidän kannattaisi muistella, että mitä mietitte Mikasta vaikka viime talvena!!!
Kirjoitit jutussasi mm. seuraavasti
"Isometsä ja varsinkin Myllylä ovat surkeita selittelijöitä. Myllylä erityisesti osoittautui ruikuttajaksi.
Hän käyttäköön tästä lähin hametta!"
Tällä ilmaisulla loukkaat kaikkia naisia, ihan ,kuin naiset olisivat sinun mukaasi "ruikuttajia" ym.
Voisit pyytää anteeksi
Ei ilmaisu NAISIA loukannut.
Se, että miehelle suositellaan hameen päälle vetämistä, tarkoittaa miehen käyttäytyneen ala-arvoisesti.
Naisille hameen käyttö on luonnollista. Oikeat naiset ansaitsevat kaiken kunnioituksen ja arvostuksen.
Naisellisia miehiä tässä tarkoitetaan.
Ja vaimohan menestyi kovastikin.