Mistä tiedän etten vain kuvittele maailmaa? Olenko vain minä joka kuvittelee sinut ja teidät? Kun ette ole kuviteltuina "aistittavina", teitä ei olekaan. Kun tuon teidät taas illuusiooni, luon samalla tarvittavan määrän poissaolotapahtumia. Kun en osaa vierasta kieltä, niin sitä puhuvat ihmiset puhuvat oikeasti siansaksaa jossa on tietty luotu mielikuvapohja kielen rakenteille, joita tarkennetaan kun kielen illuusioon panostetaan enemmän. Kun opettelen kielen, näistä merkityksettömistä hölinöistä kuvitellaan kieli johon syntyy järjestys ja sisältö. Kun laitan silmät kiinni, kaikki kuviteltu näköilluusio häviää ja on vain muu kuviteltu aistimusaineisto.
Muiden kanssa siis keskustelen itsekseni. Olen yksi ja ainoa. Mutta mitä sitten kun tajuan tämän suunnattoman yksinäisyyden kunnolla? Onko ainut mahdollisuus kestää sitä luoda taas usvaisempi illuusio joka taas ajan kanssa selkeytyy liikaa? Kun tietoisuus kirkastuu liikaa ja yksinäisyys on taas ääretön, on pakko sumentua jotta tätä kestää ikuisuudesta ikuisuuteen.
Muiden kanssa siis keskustelen itsekseni. Olen yksi ja ainoa. Mutta mitä sitten kun tajuan tämän suunnattoman yksinäisyyden kunnolla? Onko ainut mahdollisuus kestää sitä luoda taas usvaisempi illuusio joka taas ajan kanssa selkeytyy liikaa? Kun tietoisuus kirkastuu liikaa ja yksinäisyys on taas ääretön, on pakko sumentua jotta tätä kestää ikuisuudesta ikuisuuteen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No missäs sinä sitten olet. Ja kuka olet. Yksittäinen henkilö ei ainakaan voi tuossa tapauksessa olla, koska henkilön täytyy myös olla harhaa.
Hae apua, jos alkaa ahdistaa liikaa.
Laitapa googleen hakusanaksi "solipsismi", niin pääset pidemmälle ajatuksesi kanssa.
Taolainen runo (nimi runossa ei ehkä oikea):
"Liu nukkui ja näki unta, että hän oli perhonen.
Kun hän heräsi, hän tiesi varmasti olevansa Liu,
mutta ei tiennyt, oliko hän Liu, joka näki unta olevansa perhonen,
vai perhonen, joka näki unta olevansa Liu."
Hellyttävä yksinkertainen kuvaus ihmisajatuksen poluista, joka sisällöltään antaa loppujen lopuksi ymmärtää, että sen, mitä ajattelee olevansa, ei ole merkitystä, rationaalinen ajattelu ei päde, vaan siitä tulee huumoria.
Jos ajattelen rationaalisesti, niin kysyn, mitä merkitystä elämän ja ikuisuuden kannalta on pohdinnoillasi? On selvää, että ihminen ei tiedä kaikkea, tietämättömyys on hyväksyttävä. Ajatus eksyy miettivillä joskus poluille, joiden monimutkaisuus ehkäisee elämisen.
Mistään ei sitä voikaan tietää. Mutta juuri siksi, että jos maailmassa on vain se, mitä illuusiossasi havaitset, eikö sinun pitäisi keskittyä siihen illuusioon, koska vain se on "olemassa"?
(Puhun myös itselleni.)