Lähetin S-ryhmän päivittäistavarakaupan toimarille Jukka Ojalalle emailin vastalauseena Valion maidon hyllyiltä poistamiselle. Tässä taloustilanteessa kotimaisten yritysten tukeminen omilla kulutustottumuksillaan on se vähä mitä kukin voi tehdä Suomen talouden tukemiseksi. Tehkää asian suhteen omat ratkaisunne, minä toimin kuten alla lukee..
Perheeni on boikotoi tästä päivästä lähtien S-ryhmää Valion maidon hyllyltä poistamisen johdosta. Monille suomalaisille suomalaisen talouden tukeminen on arvo sinänsä! Tässä taloustilanteessa SOK:n tulisi kantaa kortensa kekoon! Arlan osakkeen omistajien yksipuolinen tukeminen ei meitä miellytä. Olemme menettäneet uskon SOK:n arvoihin. Luulen, että perheemme ei ole ainoa joka äänestää jaloillaan. Omalta osaltani teen parhaani tuttavieni ylipuhumiseksi. Onneksi kotikaupungistamme löytyy City-Market, Neste huoltoasema, Osuuspankki ja monia muita varteenotettavia palveluntarjoajia.
Perheeni on boikotoi tästä päivästä lähtien S-ryhmää Valion maidon hyllyltä poistamisen johdosta. Monille suomalaisille suomalaisen talouden tukeminen on arvo sinänsä! Tässä taloustilanteessa SOK:n tulisi kantaa kortensa kekoon! Arlan osakkeen omistajien yksipuolinen tukeminen ei meitä miellytä. Olemme menettäneet uskon SOK:n arvoihin. Luulen, että perheemme ei ole ainoa joka äänestää jaloillaan. Omalta osaltani teen parhaani tuttavieni ylipuhumiseksi. Onneksi kotikaupungistamme löytyy City-Market, Neste huoltoasema, Osuuspankki ja monia muita varteenotettavia palveluntarjoajia.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Samaa mieltä. Ihmettelinkin pari päivää sitten miksen löydä Valion maitoa Prisman hyllystä, luulin toituskatkoksi. Ilmeisesti vain hinta ja kate merkitsee jotain SOK:lle. Harmi, ettei kuluttaja saa itse valita.
Mitään ei ole näköjään opittu Turun sinapista.
Riippumatta siitä mikä maidon oikea kotimaa on niin lopputulos on valio = suomi ja arla = ulkomaat.
Luulen, että S:ssä joku menetti tänään bonuksensa.
Hienoa että täällä olikin jo tämä aihe aloitettuna.
Minä laitoin juuri hok-elannon nettisivun kautta palautetta samasta asiasta. Minä en ulkomaista maitoa osta, käyn hakemassa maitomme vaikka erikseen toisesta kaupasta. Luultavasti tämä johtaa siihen etten viitsi kulkea kahdessa kaupassa, vaikka kauppakeskuksen käytävän eri puolilla ovatkin, vaan ruokaostokseni siirtyvät kokonaisuudessaan Citymarketiin.
Todella kurjaa kun S-ryhmä on minusta ollut ihan hyvällä polulla. Tämä oli niiltä nyt todellinen moka.
Kyllä mahtavat Keskossa tällä hetkellä hykerrellä tyytyväisenä.
Tsemppiä leidit, tässä asiassa asiakkaalla on valtaa kunhan saamme riittävästi "siskoja" mukaan!
Mitäs väliä sillä on. Eihän se lehmä tiedä onko se suomalainen vai ruotsalainen.
lehmä tuntui tietävän........
navetastaan kettutarhan !! Turha urputtaa jos ei pysty tuottamaan kohtuuhintaan......
Jussin tukeminen saa nyt loppua totaalisesti........
"ruotsalaismaito" mitä eräs lähelläni sijaitseva S-ryhmän liike myy on suomalaista Hämeenlinnan meijerissä valmistettua Ingman maitoa. Myös K-ryhmän Pirkka-maito on saman meijerin maitoa.
Ei tässä Vanhasen vouhotuksessa ole muusta kysymys kuin Valion periteisen monopolin rikkomisesta. En osta enää mitään Valion tuotetta kun ottavat jonkun kepulin mannekiinikseen.
on nyt loppumassa, minäkin siirryn K -ryhmän täysasiakkaaksi, juokaa hokin kyrvät homolitkunne.
Meitä on monta kun lopettaa hokin asiakkuuden kokonaan.
Valio ja Igman ovat jees.
Ingmanin maito on suomalaista, vain 1% on ruotsista tuotua ja sekin on pakattu erilaiseen tölkkiin jonka varmasti erottaa normaalinäköinen kansalainen.
Ei maidon takia kannata maksaa ruokakoristaan liikaa vaihtamalla kauppaa.
Se, että jotkut ostavat ja maksavat melkoisesti tuotteesta jossa lukee "maitojuoma" olisi minusta suuremman kohun arvoinen.
Menkää vaan K-kauppaan. Joko unohtui että K-kauppakin jo kauan sitten toi maitoa Virosta.
Nyt ollaan unohdettu tämä niinkö?
Arla-Ingman on kuitenkin on se tanskalais-ruotsalainen yritys, joten eikö ne liiketoiminnan voitot kuitenkin sinne ulkomaille sitten päädy ?
Oikea asenne - mielummin paalut kotimaisen jyväjemmarikartellin taskuun kun ylikansalliselle meijerijätille.
Muistatteko maitokiihkoilijat muissa ostoksissanne valita kotimaista? Muut ruoat? Mites vaatteet, kosmetiikka, huonekalut? Tarkkailetteko missä ne on valmistettu? Ettehän käy vain Ikeassa? Matkailetteko ulkomailla vai vain Suomessa? Ostatteko tuontihedelmiä vai kotimaisia marjoja? Käytättekö ulkomaalaista kahvia vai suomalaista yrttiteetä? Käytättekö italialaista makaroonia, vai miten olisi kotimainen spelttipasta? Vai onko vain maito sellainen asia koska se on mediassa noussut esiin?
Olen itse kaupan kassoilla töissä n. kerran kuussa. Eilen huvitti kun eräs iäkäs pariskunta tuli kassalle aggressiivisena ja mieltään osoittaen. En ollut tehnyt mitään mutta silti minua kohdeltiin kuin halpaa makkaraa. Maksun lopuksi rouva sanoi että halveksii tätä s-ryhmän maitoratkaisua. Ostoksissa oli myös ulkomaalaisia tuotteita. Ihan niin kuin minua edes kiinnostaisi koko maitojuttu, sillä itse en käytä maitoa, ei se ole ihmisen ruoka vaan vasikan. Saati että minulla olisi mitään päätäntävaltaa asiaa, enkä edes tunne kaupoista ihmisiä niin että voisin kertoa asiakkaiden tunteita eteenpäin. Työajan ulkopuolella en kirjoittele mitään asiakaspalautelappuja, en saa palkkaa siitä ajasta. Työajalla en ehdi näitä kirjoitella, ja työaikakin menee yli kun jotkut hellantertut ostelee ulkomaalaisia hedelmiä vielä 15 minuuttia työajan loppumisen jälkeen.
Laittakaa tosiaankin palautteene kirjallisine älkääkä purkako niitä kassalle, ei vois vähempää kiinnostaa. Ja muistakaa vaatia ja ostaa vain kotimaisia tuotteita. Älkääkä käykö missään kaupassa asiakkaana missä myydään ulkomaalaisia tuotteita.
Ainakin meidän lähistöllä olevan K Citymarketin hyllyssä on Euroshopper maitoa, jonka valmistusmaa on Viro. Jotenkin tuntuu, että nyt on tehty kärpäsetä härkänen. Ei tuo HOK Elannon sopimus tarkoita Arlan ruotsalaista maitoa, vaan ihan suomalaisen maanviljelijan tuottamaa maitoa, joka on meijeröity Arla Ingmanin meijerissä. Huvittaa tuo Valion kehuminen. Mitäs Valio teki tässä jokin aika sitten. Möi jäätelötuotantonsa kansainväliselle Néstleelle. Tämä jos mikä on oikein isänmaallinen teko.
Meidän perhe oli pitkään iloinnut siitä, että lähi-S-marketistamme, jota nimenomaista kauppaa muuten myös Matti Vanhanen käytti, sai aina raikasta ja hyvää Valion rasvatonta maitoa. Kylmäketju ja koko prosessi saivat aikaan laatutuotteen, jota joi mielellään, niin ruuan kanssa kuin jopa janojuomaksi, niin lapset kuin aikuiset.
Nyt on samainen kauppa vaihtanut tuotteensa siis Arla-Ingmanin rasvattomaksi maidoksi. Purkin väritys on kyllä suurinpiirtein sama, mutta maidon laatupa ei! Arlan maidossa (maisteltiin eilen 6.3., kun maidon parasta ennen -päiväys on 9.3.) on omituinen hieman metallinen sivumaku, jonka olemme joskus saaneet ainaan mökille mennessä Valionkin maitoon, kun kylmäketju ei ole ollut ihan kunnossa. Itse asiassa sivumaku on sama, joka on maistunut isovanhempienluona tarjotusta maidosta, he ovat ostaneet Arlaa jo pitkään. Eli sivumaku on Arlan maidolle tyypillinen. Vahva oletukseni on, että nyt S-kauppa on todellakin vaihtanut maidon laadultaan selkeästi huonompaan, ja täysin kuluttajan kustannuksella, koska tuskin se Arlan maidon halvemmuus asiakkaiden hyödyksi koituu.
Itse olisin voinut vaikka maksaa hieman enemmän siitä, että maito olisi ollut sitä samaa raikasta ja tuoreen makuista, hyvää maitoa. Lapsiperheessä maito on kuitenkin oleellisimpia tuotteita, joita ruokapöydässä on, ja jos en sitä hyvälaatuista tuoreelta maistuvaa tuotetta enää löydä omasta kaupasta, niin taitaapa tulla eteen ruokakaupan vaihto, kun maito-ostosten kanssa samalla kerralla tulee ostettua kaikki muukin nyt sitten kokonaan toisesta kaupparyhmästä.
Vaikka Arlan maidon alkuperän sanotaan olevan 99% kotimaista, niin se laatu ja maku ei ole yhtä hyvä kuin mitä Valio maidossa on ollut. Tietysti maidonmatka tuottajalta kauppaan tulee halvemmaksi, jos ei maitoa pidetä riittävän hyvin kylmässä, siis jos se kylmäketju reistaa. Tietysti hieman ärsyttää myös maidonmyynnin voittojen kotiutuminen ulkomaille ja S-ryhmän suomalaista suosimaton linjaus, mutta se maun huonommuus on kuitenkin todellinen syy olla ostamatta Arlaa.
Vanhanen teki oman perustellun valintansa, ja niin teen itsekin, pelkästään jo laadun ja maun takia. Palaan S-marketin asiakkaaksi vasta sitten, kun sen maitotiskiltä löytyy taas hyvälaatuista maitoa: Valion rasvatonta.
Ja hinta, katsokaa sitä!
Miten Lidl voi myydä Valion maitoa tuohon hintaan!