< 1300-luku

Paratiisin lapsi

Mitä alueella joka nykyisin tunnetaan "Suomena" tapahtui ennen 1300-lukua?
Väestön kulttuuri (ml. veren perintö ja uskonto) ja sen jakautuminen alueella?
Suhde naapureihin?
Kuninkaita, heimoja jne?
Mitä tapahtui rannikoilla ja suhteessa idäntien liikenteeseen tai merenkulkijoihin?
Mikä ensi kontakti 1300 kirjoitetun mukaiseen historiaan ml. "ristiretket"?
Oliko rannikko autio riistamaa jopa "viron" puolelta tuleville kuten on kirjoitettu?
Miksi ritareilla, jotka tulivat Hämeeseen ja Karjalaan väitettiin olleen punainen risti rinnassaan?
Tuntuu kuin kouluhistoria olisi jopa valheellista tai ainakin se on puutteellista!

3

694

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos kysyjän tarkoituksena on tiedustella, onko Suomessa ollut oma valtakuntansa (tai muuta sellaista), minkä ruotsalaiset sitten tuhosivat, niin ei ole ollut. Ennen Ruotsin valtaa nykyisen Suomen alueella oli korkeintaan hajanaisia heimoja, ei mitään järjestäytynyttä valtiota. "Kaupungit" olivat vain suurehkoja kyliä. "Kuningas"-nimityksen olemassaolosta on viitteitä, tosin sitä käytettiin heimopäälliköistä, eli termiä ei käytetty samassa merkityksessä kuin nykyään.
      Naapurien kanssa käytiin kauppaa ja tapeltiin. Mitään diplomaattisia yhteyksiä ei todellakaan ollut.

      "Miksi ritareilla, jotka tulivat Hämeeseen ja Karjalaan väitettiin olleen punainen risti rinnassaan?"

      En tiedä, mutta tässä arveluni: punainen risti valkoisella pohjalla kuvastaa Kristuksen voittoa kuolemasta, esim. renessanssiaikana ylösnoussut Jeesus kuvattiin usein kantamassa punarististä lippua. Ehkä ristiretkeläiset ovat halunneet ilmaista olevansa Kristuksen sotureita. Mutta tosiaan tämä on vain omaa arvailuani.

      "Tuntuu kuin kouluhistoria olisi jopa valheellista"

      Millä perusteella?

    • Aslak Kalsa
    • Horny Man

      Kouluhistoria tosiaan vaikenee siitä miksi rannikot oli niin helppo asuttaa idän tien kulkijoilla ja muilla miekkamiehillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      34
      9198
    2. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      27
      3676
    3. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      45
      2230
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      104
      2061
    5. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      17
      1870
    6. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      12
      1475
    7. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      24
      1308
    8. Kuinka kauan vielä

      jaksetaan vastustaa toisiamme?
      Ikävä
      71
      1197
    9. Esko ja Martina viettävät joulua

      Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      168
      896
    10. Missä palaa?

      K-Market sauhuaa missä päin Poria?
      Pori
      67
      825
    Aihe