Kuka rakensi

Pylly Eetu

Helsingin rautatieaseman suomessa? Itse veikkaan että maapallolla on käynyt muukalaisia jostain muualta taikka sitten ihmisellä on joskus ollut sittemmin tuhoutunutta tekniikkaa jota ei ole tänä päivänäkään.Googlettakaa helsingin rautatieasema ketä kiinnostaa..

4

885

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ve1fgg

      Helsingin rautatieaseman rakentajista ei ole mitään tietoa. Toinen omituinen rakennelma Suomessa on Tampereen näsinneula. Ihmisen on aivan mahdotonta rakentaa noin korkeita rakennelmia. Jopa omakotitalon tekeminen , ainakin harjakattoisen, on vaikeaa, koska ihmiset ovat lyhyenläntiä. Jotkut tukijat ovat esittäneet väitteen, että näsin rakentamisessa olisi käytetty apuna kuumailmapalloja, mutta nuo väitteet lienevät tuulesta temmattuja. Tuskin koko euroopasta olisi löytynyt riittävästi ilma-aluksia riittävästi.

      • Erkki Taninen

        Näsinneula on yksi maamme suurimmista historian mysteereistä. Paitsi rakennelman korkeus hämmästyttää, myös sen järjellinen käyttötarkoitus on arvoitus. On esitetty sen liittyvän johonkin uskonnolliseen kulttiin tai vaihtoehtoisesti sen olevan jonkinlainen avaruusolioiden lentomajakka.

        Ehkä tässäkin yksinkertaisin vaihtoehto on kuitekin todennäköisin. Jonkinlaisilla suurilla maarampeilla on mahdollista rakentaa hyvinkin korkeita rakennelmia. Liittyvätkö yhä nykyäänkin havaittavat Pispalan korkeat moreeniharjanteet näihin rakentamistöihin?

        Entä käyttötarkoitus? Kyse saattaa olla, kuten pyramidien suhteen, muinaisen kuninkaan hautamuistomerkistä. Käsittääkseni rakennelman perustuksia ei ole pystytty tutkimaan tornia vahingoittamatta, jotta olisi voitu löytää sen alla mahdollisesti oleva hautakammio.

        Itse suhtaudun hieman skeptisesti avaruusolioihin Näsinneulan rakentamisessa, mutta toki tuota vaihtoehtoa ei voi sulkea poiskaan. Onhan rakennus oudossa poikkeuksellisuudessaan kieltämättä kuin maan ulkopuolisen arkltehtuurin ja teknologian luoma.

      • KAGXONEN
        Erkki Taninen kirjoitti:

        tutkijoiden mukaan kaikki korkeat FALLOS-SYMBOLIT ja KALENTERIRAKENNELMAT ovat kivikautisten ihmisten rakentamia. Hedelmällisyyskultit ja tasauspäivien seuranta veivät silloisilta ihmisiltä n. 87,4 % ajasta. Syömään ja naimaan ei paljolti ehtinyt.

      • Selmi Neuvoton
        KAGXONEN kirjoitti:

        tutkijoiden mukaan kaikki korkeat FALLOS-SYMBOLIT ja KALENTERIRAKENNELMAT ovat kivikautisten ihmisten rakentamia. Hedelmällisyyskultit ja tasauspäivien seuranta veivät silloisilta ihmisiltä n. 87,4 % ajasta. Syömään ja naimaan ei paljolti ehtinyt.

        Kuitenkin ehkä mysteerisin rakennelma Suomessa on itäraja. 1340 kilometriä rajaa on saatu
        rakennettua millilleen oikealle paikalle venäjänäläisten tiedemiesten suosiollisella
        avustuksella. Tämä ei ole kummallisin asia itärajassamme! Kun tarkastelemme itärajaa maan pinnan tasolla, on raja selkeästi näkyvissä puuttomana alueena rajamerkein varustettuna. Mutta kun siirrymme maanpinnan tasolta ylöspäin, katoaa raja näkyvistä!! miten raja on saatu näkymättömäksi???? aatelkaa.
        Alien teknologian avulla!! Rajavartiomiehet pyyhkivät pölyjä raja-alueen ilmatilasta herkeämättä pitääkseen sen näkymättömissä, Viledaa ja Findus ikkunanpesuainetta kuluu tonneittain joka päivä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      141
      4329
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      38
      2500
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2157
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      23
      1214
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1092
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      59
      1047
    7. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      37
      954
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      926
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      48
      869
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      104
      835
    Aihe