Mikä on kosmoskynä?

apua

Mikä on kosmoskynä. Englanniksi se on copying pencil mutta mikä se on ja mistä se on saanut nimen kosmoskynä? Tuskin liittyy kosmonautteihin?

35

11061

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • K.k.

      Minun lapsuudessani kosmoskyniä vielä käytettiin (joku viisaampi saa kertoa, mihin). Sellainen muistutti päällisin puolin lyijykynää: puuvarsi, jonka ytimenä oli harmaa väriainetanko. Kosmoskyniä myös teroitettiin lyijykynän tapaan ja sellaisen jälki muistutti lyijykynän jälkeä.

      Erona oli ainakin se, ettei kosmoskynän jälki lähtenyt helposti pois kumilla hankaamalla. Kostumaan päässyt kosmoskynän jälki levisi rumasti. Kosmoskynän väriaine oli myös pahanmakuista (pitihän lapsena sekin kokeilla!).

      Helsingin keskustassa (Kalevankatu 3) on taiteilijoiden ja henkisen alan työläisten suosima ravintola Kosmos, jonka keittiö on varsin hyvässä maineessa. Pitäisiköhän lähteä sinne kyselemään kynämiehiltä tarkemmin – ja kosmonauttimaan paikan antimista! Kosmoskynän ydintä siellä tuskin jauhetaan ruokien mausteeksi...

      • K.k.

      • Jo vain

        Kosmoskynä ei todellakaan ole kynä, jolla kosmonautit kirjoittivat kosmoksessa kosmoksesta.

        Pääidea oli juuri siinä, ettei kynällä kirjoitettua tekstiä voinut huomaamatta muuttaa. Tämä oli tärkeä pointti, kun piti kirjoittaa ulkona etenkin talvella pysyviä merkintöjä ennen kuulamustekynäaikaa. Säiliömustekynäthän olisivat moisissa oloissa jäätyneet.

        Tuota kynän makua en erityisemmin muista, mutta ainakin kieli värjäytyi mukavan violetiksi, mutta väri haalistui aikaa myöten pois; ainakin nyt kieleni on täysin normaalinvärinen.

      • apua
        Jo vain kirjoitti:

        Nyt löysin tietoa itsekin googlella hakusanoilla kosmoskynä ja violetti.

        kosmoskynä l. aniliinikynä on aniliiniväriä sisältävä kopiokynä. Sen jälki on violettiin vivahtava.

      • Kosmo
        apua kirjoitti:

        Nyt löysin tietoa itsekin googlella hakusanoilla kosmoskynä ja violetti.

        kosmoskynä l. aniliinikynä on aniliiniväriä sisältävä kopiokynä. Sen jälki on violettiin vivahtava.

        Olet moukka. Itsekäs ja itsekeskeinen, kaukana kosmopoliitista. Unohdit sanoa ystävällisille auttajillesi yhden pienenpienen sanan: kiitos.

      • tapani
        Kosmo kirjoitti:

        Olet moukka. Itsekäs ja itsekeskeinen, kaukana kosmopoliitista. Unohdit sanoa ystävällisille auttajillesi yhden pienenpienen sanan: kiitos.

        Vielä sivistymättömämpi moukka on kyllä se, joka tuohon tyyliin tulee tänne kirjoittelemaan.

        Minun lapsuudessani puhuttiin muuten kosmuskynästä (siis -u-).

      • apua
        tapani kirjoitti:

        Vielä sivistymättömämpi moukka on kyllä se, joka tuohon tyyliin tulee tänne kirjoittelemaan.

        Minun lapsuudessani puhuttiin muuten kosmuskynästä (siis -u-).

        Joo kiitos vaan kaikille tiedoista...toi kosmoskynä tuli muuten vastaan jossain Päätalon kirjassa ja siitä jäi mieleen...

      • Topias

        Kosmoskynä on muuten vieläkin "virallinen" kynä!

        Ostin noin vuosikymmen sitten pari nippua kosmoskyniä silloisesta Korhosen kirjakaupasta, paikkakunnalta josta sittemmin on tullut Suomen suurin kaupunki.

        Hamasta siitä lähtien olen käyttänyt kosmoskynää veroilmoituksen laatimiseen :o)

        Pitäisipä ehkä tarkistaa, onko nykyisessä lainsäädännössä enää mainintaa millaisella kynällä viralliset asiakirjat tulee kirjoittaa!

      • voisi
        Topias kirjoitti:

        Luulisi, että kosmoskynä kelpaisi tuohon tarkoitukseen, koska sen jälki ei lähde kumilla.

      • utsiva

        Eikös silläkin ennen kouluissa jaetulla värikynällä, millä toisesta päästä saa sinistä ja toisesta punaista väriä, ole jokin oma erikoisnimi? Vai vaan sinipunakynä?

        Toinen erikoiskynä, joksi ensin kuvittelin kosmoskynää, on tavallista lyijykynää paksuvartisempi ja varsi on "soikeammin" liereä. Olen kuullut, että puusepät käyttivät aikoinaan nimenomaan näitä kyniä. Vai onko kyseessä juuri tämä kosmoskynä?

      • Karpentteri
        utsiva kirjoitti:

        Ettet vain tarkoita ns. huonemiehen (Zimmermann) kynää? Sellaisille on ystävämme Hatti Jahunen kehittänyt ihan oman teroittimensa:
        http://www.hattijahunen.com/timpurinkyna.htm

      • utsiva
        Karpentteri kirjoitti:

        Ettet vain tarkoita ns. huonemiehen (Zimmermann) kynää? Sellaisille on ystävämme Hatti Jahunen kehittänyt ihan oman teroittimensa:
        http://www.hattijahunen.com/timpurinkyna.htm

        En hallitse kunnolla noita eri muotoja ilmaisevia sanoja, ja jotenkin yritin kuvata kynän varren poikkeavaa muotoa (!). Onnahteli pahasti, ajattelin minäkin jälkikäteen..

        Timpurinkynä se taisi hyvinkin olla, kiitos muistutuksesta!

      • Anonyymi
        Topias kirjoitti:

        Kosmoskynä on muuten vieläkin "virallinen" kynä!

        Ostin noin vuosikymmen sitten pari nippua kosmoskyniä silloisesta Korhosen kirjakaupasta, paikkakunnalta josta sittemmin on tullut Suomen suurin kaupunki.

        Hamasta siitä lähtien olen käyttänyt kosmoskynää veroilmoituksen laatimiseen :o)

        Pitäisipä ehkä tarkistaa, onko nykyisessä lainsäädännössä enää mainintaa millaisella kynällä viralliset asiakirjat tulee kirjoittaa!

        oijoi, mahtaako nykyään kukaan 20 vuotta myöhemmin täydentää veroehdotuksen kohtia paperilomakkeelle. On sekin vielä mahdollista.

      • Anonyymi
        utsiva kirjoitti:

        En hallitse kunnolla noita eri muotoja ilmaisevia sanoja, ja jotenkin yritin kuvata kynän varren poikkeavaa muotoa (!). Onnahteli pahasti, ajattelin minäkin jälkikäteen..

        Timpurinkynä se taisi hyvinkin olla, kiitos muistutuksesta!

        Timperinkynä se meillä oli...

    • Niksmanne

      Puusepän ja kirvesmiehen kynä on suomessa kääntynyt muotoon "Timpurin" kynä.

    • Laskee

      Hämärästi muistelen, että kosmoskynää käytettiin meikkaamiseenkin joskus 50- ja 60-luvuilla.

      Timpurinkynä on tukeva ja paksulyijyinen, käytetään nykyäänkin paljon puurakentamisessa sahauslinjojen yms. merkkaamiseen. Pysyy kädessä rukkastenkin kanssa ja on helppo teroittaa toimivaksi parilla puukonvedolla.

      • historiik

        kosmoskynällä merkattiin metsurille männyn kylkeen tehtyyn leimaan esim. otettavan pylvään pituus..(12m)

    • Anonyymi

      Tällä kynällä kirjoitettiin vaatteisiin nimi silitysraudalla silitettin ei lähtenyt pesussa pois

      • Anonyymi

        Tuo onkin uutta tietoa, kuinkahan paljon lämpöä paperissa tarvitsisi ettei valu kostuessaan?

    • Anonyymi

      Se on kopiokynä, kuten sen englanninkielinen nimikin kertoo. Saksalaisen kopiokynävalmistajan Fa. Josef Schroppin tuotemerkki oli nimeltään "Kosmos". Tästä tuli Suomessa yleisnimi kopiokynälle, vähän samaan tapaan kuin italialaisen tiivisteitä valmistavan Stefa-yhtiön nimestä tuli yleisnimi auton kannentiivisteille.

      • Anonyymi

        Kopiokynää, eli "Kosmos-kynää" käytettiin siis kirjoituksen kopiointiin kopiointipaperin avulla, ennen kuulakärkikynän keksimistä. Mustekynäähän ei voinut kopiointiin käyttää. Tämä kopiointikynä jätti jäljen, jota ei voinut pyyhkiä pois. Kekseliäät suomalaiset käyttivät kynää muuhunkin kuin kopiointiin, sillä toisin kuin esim kuulakärkikynä, tämä Kosmoskynä toimi hyvin esim talvisessa metsässä, joten sitä pystyi käyttämään erilaisissa merkkaustöissä, jne.

      • Anonyymi

        Stefa on kylläkin akselitiiviste.

      • Anonyymi

        Luulin venäläiseksi, isä toi muistaakseni venäjältä sellaisen aikoinaan, merkkiä en muista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stefa on kylläkin akselitiiviste.

        "Stefa on kylläkin akselitiiviste."

        Niin juuri ja italialaisuuden sijaan ruotsalaisen Trelleborg Ab:n tuotemerkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stefa on kylläkin akselitiiviste.

        Stefa on tiiviste ylipäätään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stefa on tiiviste ylipäätään.

        Naiset käyttävät stefoja jakopään tiivisteenään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naiset käyttävät stefoja jakopään tiivisteenään.

        Tai Stefaneita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stefa on tiiviste ylipäätään.

        Ei muuten ole! On akselitiiviste, huulitiiviste ja jos lienee muitakin nimiä, mutta ei todellakaan tiiviste yleensä.

    • Anonyymi

      Kosmoskynä oli kyllä liian hentoinen pöllihommiin.
      Se oli tukkiliitu millä kirjoitettiin tukin latvaan pituus, myös pylvään.
      Myös sahapölleihin sahurille mitä tavaraa haluttiin kun sahattiin kenttäsirkkelillä.
      Tuollaista leimaan merkattavaa katkaisumittaa en ole tavannut tai kuullut.
      Se timpurin pännä oli suunnilleen varttituuman paksu ja puolituumaa leveä ja sellaisena mittanakin sitä käytettiin.

    • Anonyymi

      Ihme kun kukaan ei ole vielä sanonut tuosta avaruusjutusta. Tavallinen kuulakärkikynähän ei toimi painovoimattomuudessa, kun muste ei painu alaspäin. NASAhan käytti hirveitä summia ulkoavaruudessa toimivan kynän kehittelyyn, mutta kosmonautit käyttivät tuollaista helppoa ratkaisua, joka ilmeisesti sitten on tuo kosmoskynä. Vai oliko se toisteperin tai legendaa koko juttu, mutta jotenkin tuolleen se meni.

      • Anonyymi

        Jenkit käyttivät valtavasti aikaa, rahaa ja vaivaa tehdäkseen painottomassa tilassa toimivan mustekynän. Itänaapurissa oltiin käytännönläheisempiä ja tyydyttiin lyijykyniin.
        Kosmoskyniä ei käyttäneet kummatkaan.

      • Anonyymi

        Huutokauppakeisari myi sellaisen avaruudessa käyneen mustekynän, halvalla meni.

      • Anonyymi

        Lopulta todettiin, että ihan tavallisella kuulakärkikynällä voi elokuvastudiossa kirjoittaa aivan hyvin.

    • Anonyymi

      Kansakoulun ekaluokkalaisille jaettiin Helsingissä 1950-luvulla pieni ruutuvihko, lyijykynä, pyyhekumi ja kosmoskynä.

      Kirjoitus- ja laskuharjoitukset tapahtuivat lyijykynällä, jonka jäljen voi kumittaa jos vaikka oli kirjoittanut 1 2 = 4.

      Mutta sitten tuli jännä paikka. Kokeessa vastaukset piti kirjoittaa kosmoskynällä…

      Jos opettaja sai selvää vapisevalla kädellä piirretyistä harakanvarpaista, hän kirjoitti korjaukset ja arvosanan koepaperiin kosmoskynällä…

      Paperi piti kiikuttaa vanhempien nähtäväksi. He kuittasivat sen nähdyksi, kosmoskynällä…

      • Anonyymi

        Ei meillä kansakoulussa ainakaan vuosina 1951-58 kosmuskyniä ollut, mutta ei me Hellsinsgissä asuttukaan vaan pikkukylässä Pohjois-Pohjanmaalla.
        Kotona kyllä oli kosmuskynä. Ainakin sellainen noin 3 cm pitkä, millä minäkin nyhertelin...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2580
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1950
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1499
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1028
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      913
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe