Lista leipäjonoista, ovat pitenemään päin, listasivulla olevasta uutislinkistä sai lukea että ovat tuplaantuneet pituudet viime vuodesta, tosin myös nousukaudella pitenivät.
http://leipajono.blogspot.com/p/ruoka-apua.html
tai sama lyhempänä linkkinä:
http://alturl.com/49ek
Koko euroopassa ei taida olla toista maata jossa pikkukaupungeissakin oman maan kansalaiset laitetaan pakkaseen ruokaansa jonottamaan.
Sinänsähän lienee rahasta ei ole kyse, samoina on kait pysyneet soppalan rahat ja varaa on yhä moniin työntekijöihin niihin jne.
On vaan tullut uusia asiakkaita joita on haettu oikein kaukaa mutta budjetit pysyneet samoina kuin ennenkin.
Ennen sai Niina satkun jotta sai ruokaa. Nyt ei saa ollenkaan tai saa kympin, kun uusien asiakkaitten tarpeet laitetaan etusijalle.
Tuo on ihan tarkoituksellista, halutaan että tulisi rasismia mahdollisimman paljon ja samalla kaikenlaiset miljoonakähminnät jäisi huomaamatta - ja miljardien ryöstöt kuten ruotsalaisten etuisuuksien kanssa käy vuosittain. Suomalaiset ovat vain rauhallista porukkaa, ei ole onnistunut tuo suunnitelma jota demaritkin on innolla ajaneet.
Ennen ei ollut leipäjonoja, Lipposen aikaan ne vasta tuli ja Lipponen saikin Freudenthal-mitalin suomalaisten alistamisestaan.
Suomalaiset asunnottomat ei saaneet osoittaa mieltään:
http://www.youtube.com/watch?v=xnvoifmt1l0
Myöskään vuokra-asuntoja ei ole rakennettu lisää samalla kun on uusia asukkeja tullut. Suomalaiset ulos! - politiikka on vallalla.
Suomalaiset leipäjonoihin
Leipäjonoluettelo
0
722
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1853099- 532500
- 2422314
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2572046Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva381766Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk91712Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve561701Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.671560Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841520Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I51356